lapset isän vuorolla mummolaan
Onko tämä teidän mielestänne oikein ? minulla on kaksi poikaa 5vuotias ja toinen 7 vuotias lasten isä on halunnut erotessamme vuoroviikko sopimuksen mutta käytännössä lapsia hoitaa isän vuorolla kuitenkin entiset appivanhemmat.. ilmeisesti vilkkaiden poikien hoitaminen käy voimien päälle isä taas hoitaa poikia koko viikon aikana päivän tai korkeintaan kaksi. Voisinko hakea kenties sopimuksen purkua niin että lapset asuisivat kokoaikaisesti luonani ja isä kävisi heitä hakemassa silloin kun jaksaa?
Kommentit (38)
Ei vuoroviikkohoidossa ole tarkoitus ottaa lasta pois viikoksi omasta kodistaan, vaan idea on, että molemmat vanhemmat hoitavat tällöin lapsiaan, kun eivät siihen täysiaikaisesti pysty. Todellakin hakisin purkua.
[quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 16:06"]
Minun vanhempani asuvat lähellä ja lapset viettävät paljonkin aikaa mummolassa, ovat myös yötä usein. Myös isänsä vanhempia näkevät usein ja ovat joskus öitä siellä. Emme ole eroperhe, vaan ihan "tavallinen" ydinperhe.
Mulle ei ole koskaan tullut mieleen että lasten mummolassa käynti voisi olla jotenkin paha tai vaarallinen asia. Mun mielestä se on vaan hyvä asia, ihan kaikkien kannalta.
Sydäninfarktin riskiäkään en ole miettinyt, niitä voi tulla kaiken ikäisille. Ei niihin nykyään yleensä kuole kun pallolaajennukset sun muut on keksitty.
[/quote]
Niin, mutta kuka sen ambulanssin soittaa, jotta sitä pallolaajennusta päästään toteuttamaan? Lapset? Muutenkaan ei tuota asiaa pitäisi vähätellä ettei kuolisi. Voisi olla aika raskas taakka lapselle nähdä sellaista ja vielä miettiä, että oliko minun syyni, olinko tuhma tms.
Vähän ei asia olla muutama yö mummolassa, kuin lähes viikko putkeen.
[quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 16:05"]
Mummola ei ole koti! Ei ole lasten edun mukaista että he joutuvat asumaan joka toinen viikko jossain mikä ei ole heidän kotinsa!! Itse en ainakaan siihen suostuisi, Viikko-viikko asuminen on muutenkin haastavaa lapselle saatika jos he joutuvat joka toinen viikko asumaan isovanhemilla tai isällään- ei siis säännöllistä.
[/quote]
Nyt sekoitat asumisen ja olemisen.
Jos mummolan osoite on merkitty väestörekisteriin heidän viralliseksi osoitteekseen, he asuvat mummolassa.
Mutta jos ei ole, silloin siellä oleskelu on vain kylässä olemista, vaikka kestäisi pitkäänkin.
[quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 16:07"]
[quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 16:04"]
[quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 16:02"]
[quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 16:00"]
[quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 15:55"]
anteeksi, mutta en ymmärrä ongelmaasi. Eikö ole hyvä, että myös isovanhemmat viettävät aikaa lastenlastensa kanssa?
Toisekseen sinulle ei kuulu, missä ja kenen kanssa lapset ovat silloin kun ovat isällään. Ihan samalla tavalla isälle ei kuulu, missä ja kenen kanssa lapset ovat silloin kun ovat sinulla - olettaen tietenkin, ettei lasten turvallisuus ole uhattuna, silloin asia kuuluu myös sille toiselle vanhemmalle.
[/quote]
MYÖS isovanhemmat? Hehän viettävät aikaa enemmän kuin isä. Onko tuossa järjestelyssä sitten vaan ollut kyse siitä, ettei isä ole halunnut maksaa elareita?
Joss hoito käy isovanhemmilla vielä voimille ja saa vaikka sydärin lasten kanssa ollessa, niin mitä sitten tapahtuu?
[/quote]
Silloin soitetaan 112. Mutta ei pitäisi olla sinun murheesi.
[/quote]
Lapsetko soittavat?
[/quote]
Tarvittaessa. En ainakaan kieltäisi heitä soittamasta.
[/quote]
Hienoa jos oma 5-vuotiaasi osaa tällaisen asian ja ymmärtää, kun sairaskohtaus tulee, miten pitää toimia!
[quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 16:11"]
[quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 16:06"]
Minun vanhempani asuvat lähellä ja lapset viettävät paljonkin aikaa mummolassa, ovat myös yötä usein. Myös isänsä vanhempia näkevät usein ja ovat joskus öitä siellä. Emme ole eroperhe, vaan ihan "tavallinen" ydinperhe.
Mulle ei ole koskaan tullut mieleen että lasten mummolassa käynti voisi olla jotenkin paha tai vaarallinen asia. Mun mielestä se on vaan hyvä asia, ihan kaikkien kannalta.
Sydäninfarktin riskiäkään en ole miettinyt, niitä voi tulla kaiken ikäisille. Ei niihin nykyään yleensä kuole kun pallolaajennukset sun muut on keksitty.
[/quote]
Niin, mutta kuka sen ambulanssin soittaa, jotta sitä pallolaajennusta päästään toteuttamaan? Lapset? Muutenkaan ei tuota asiaa pitäisi vähätellä ettei kuolisi. Voisi olla aika raskas taakka lapselle nähdä sellaista ja vielä miettiä, että oliko minun syyni, olinko tuhma tms.
Vähän ei asia olla muutama yö mummolassa, kuin lähes viikko putkeen.
[/quote]
Kai ensisijaisesti toinen isovanhemmista soittaa.
[quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 16:12"]

Totta kai osaa, kun on opeteltu. Kun voihan minullekin sattua kotona jotain.
[quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 16:10"]
[quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 16:09"]
[quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 16:06"]
Minun vanhempani asuvat lähellä ja lapset viettävät paljonkin aikaa mummolassa, ovat myös yötä usein. Myös isänsä vanhempia näkevät usein ja ovat joskus öitä siellä. Emme ole eroperhe, vaan ihan "tavallinen" ydinperhe.
Mulle ei ole koskaan tullut mieleen että lasten mummolassa käynti voisi olla jotenkin paha tai vaarallinen asia. Mun mielestä se on vaan hyvä asia, ihan kaikkien kannalta.
Sydäninfarktin riskiäkään en ole miettinyt, niitä voi tulla kaiken ikäisille. Ei niihin nykyään yleensä kuole kun pallolaajennukset sun muut on keksitty.
[/quote]
lapsilla on kuitenkin koti, ja tuskin he siellä joka toinen viikko kuitenkaan ovat. On hieman eri asia vierailla mummolassa kuin asua siellä.
[/quote]
On heillä koti, kuten varmaan sinunkin lapsillasi on.
Käyvät ja yöpyvät mummolassa useammin kuin joka toinen viikko.
[/quote]
niin edelleen hieman eri asia käydä mummolassa kuin asua siellä. Lapsien toinen koti pitäisi olla isällä missä heillä on oma tila ja omat tavarat, minkä he mieltävät kodikseen. Sinun lapset voivat tulla kotiin koska tahansa, ap:n lapsien on pakko olla siellä mummolassa se viikko.
jajos sinun lapsesi ovat tosiaan joka toinen viikko (koko viikon ilman äitiä/isää) mummolassa niin otan osaa lapsiesi puolesta
Parempi mummolassa kuin ap:n luona...
Näkisihän ne lapset isovanhempia, vaikka asuisi äidillään kokoaikaisesti. Tässä systeemissä eivät ole isänsä kanssa vaan mummolassa eikä se ole yhteishuoltajuuden ja vuoroviikkoasumisen idea. Hakisin purkua ja perusteluna se, että isä ei ole lasten kanssa.
[quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 16:14"]
[quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 16:11"]
[quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 16:06"]
Minun vanhempani asuvat lähellä ja lapset viettävät paljonkin aikaa mummolassa, ovat myös yötä usein. Myös isänsä vanhempia näkevät usein ja ovat joskus öitä siellä. Emme ole eroperhe, vaan ihan "tavallinen" ydinperhe.
Mulle ei ole koskaan tullut mieleen että lasten mummolassa käynti voisi olla jotenkin paha tai vaarallinen asia. Mun mielestä se on vaan hyvä asia, ihan kaikkien kannalta.
Sydäninfarktin riskiäkään en ole miettinyt, niitä voi tulla kaiken ikäisille. Ei niihin nykyään yleensä kuole kun pallolaajennukset sun muut on keksitty.
[/quote]
Niin, mutta kuka sen ambulanssin soittaa, jotta sitä pallolaajennusta päästään toteuttamaan? Lapset? Muutenkaan ei tuota asiaa pitäisi vähätellä ettei kuolisi. Voisi olla aika raskas taakka lapselle nähdä sellaista ja vielä miettiä, että oliko minun syyni, olinko tuhma tms.
Vähän ei asia olla muutama yö mummolassa, kuin lähes viikko putkeen.
[/quote]
Kai ensisijaisesti toinen isovanhemmista soittaa.
[/quote]
Jos ei ole paikalla silloin. Jokainen sekunti on merkityksellinen tuolloin. Ja yhäkin, aika traumaattista lapsen katsoa sellaista.
Älkää käsittäkö väärin olen aina ollut sitä mieltä että isovanhemmat voivat aina soittaa ja hakea lapsenlapsensa käymään koska tahansa jos haluavat vaikka yöksikin ja tämän olen hyvin selvästi sanonut entiselle miehelle ja isovanhemmille..mutta tottakai äitinä myös haluan viettää aikaa poikieni kanssa niin paljon kuin mahdollista ja siksi tämä tuntuu hullulta, aina kun isällä tulee kiireitä niin lapset siirtyvät mummolaan loppuviikoksi en ymmärrä miksei lapsen isä voisi tuoda lapsia sitten vain kotiin..
[quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 16:04"]
[quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 16:02"]
[quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 16:00"]
[quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 15:55"]
anteeksi, mutta en ymmärrä ongelmaasi. Eikö ole hyvä, että myös isovanhemmat viettävät aikaa lastenlastensa kanssa?
Toisekseen sinulle ei kuulu, missä ja kenen kanssa lapset ovat silloin kun ovat isällään. Ihan samalla tavalla isälle ei kuulu, missä ja kenen kanssa lapset ovat silloin kun ovat sinulla - olettaen tietenkin, ettei lasten turvallisuus ole uhattuna, silloin asia kuuluu myös sille toiselle vanhemmalle.
[/quote]
MYÖS isovanhemmat? Hehän viettävät aikaa enemmän kuin isä. Onko tuossa järjestelyssä sitten vaan ollut kyse siitä, ettei isä ole halunnut maksaa elareita?
Joss hoito käy isovanhemmilla vielä voimille ja saa vaikka sydärin lasten kanssa ollessa, niin mitä sitten tapahtuu?
[/quote]
Silloin soitetaan 112. Mutta ei pitäisi olla sinun murheesi.
[/quote]
Lapsetko soittavat?
[/quote]
lapset soittavat - ihan samalla soittavat myös silloin, jos äidillään ollessaam äidille tapahtuu jotain / isällä ollessaan isälle tapahtuu jotain.
[quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 16:11"]
[quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 16:06"]
Minun vanhempani asuvat lähellä ja lapset viettävät paljonkin aikaa mummolassa, ovat myös yötä usein. Myös isänsä vanhempia näkevät usein ja ovat joskus öitä siellä. Emme ole eroperhe, vaan ihan "tavallinen" ydinperhe.
Mulle ei ole koskaan tullut mieleen että lasten mummolassa käynti voisi olla jotenkin paha tai vaarallinen asia. Mun mielestä se on vaan hyvä asia, ihan kaikkien kannalta.
Sydäninfarktin riskiäkään en ole miettinyt, niitä voi tulla kaiken ikäisille. Ei niihin nykyään yleensä kuole kun pallolaajennukset sun muut on keksitty.
[/quote]
Niin, mutta kuka sen ambulanssin soittaa, jotta sitä pallolaajennusta päästään toteuttamaan? Lapset? Muutenkaan ei tuota asiaa pitäisi vähätellä ettei kuolisi. Voisi olla aika raskas taakka lapselle nähdä sellaista ja vielä miettiä, että oliko minun syyni, olinko tuhma tms.
Vähän ei asia olla muutama yö mummolassa, kuin lähes viikko putkeen.
[/quote]
entä silloin, jos lapset vain harvoin mummolassa - mitä jos se isovanhemman infarkti tapahtuu juuri silloin kun lapsi on käymässä, onko silloin vähemmän paha juttu?
Jos jo se lapsen vanhempi menee yhtäkkiä tajuttomaksi - silloinkin vähemmän paha juttu lapselle?
Elämä on ja asioita sattuu. Lapsille tulisi jo pienestä pitäen opettaa, että jos jotain sattuu, niin pitää soittaa 112. Tämä on niitä elämän realiteettejä.
[quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 16:35"]

Niin, voi tietenkin tapahtua, vaikka harvemmminkin kävisiskin mummolassa. Mutta kuten varmaan ymmärrät, jos vanha ihminen rasittuu, voi saada sydärin, tajuatko, että lasten hoito voi olla aikamaoinen rasite? Mutta voihan tätä nyt vängätä vaikka maailman ääriin.
[quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 16:40"]

Jos isovanhemmat kokisivat lasten hoidon jotenkin hirveäksi rasitteeksi niin varmaan kieltäytyisivät.
Itse vietin 80-luvulla koko kesät mummolassa, koska mulla ei ollut päiväkotipaikkaa ja vanhemmat pitivät K-kauppaa joten heillä oli pitkät työpäivät ja lyhyet kesälomat (viikko tai puoltoista)
Melko yleistä tuntuu olevan tuo, että isän vuorolla lapset eivät ole isän kanssa vaan isä vie heidät mummolaan.
En sitten tiedä, miten siihen pitäisi suhtautua. Mutta tiedän eräänkin tapauksen, jossa isä toimii juuri noin. (Ja isovanhemmat eivät kieltäydy, vaan kiltisti varaavat ajan lasten tuloon, vaikka muutakin tekemistä voisi olla ja oman terveydenkin kanssa on haasteita.)
[quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 16:06"]
Minun vanhempani asuvat lähellä ja lapset viettävät paljonkin aikaa mummolassa, ovat myös yötä usein. Myös isänsä vanhempia näkevät usein ja ovat joskus öitä siellä. Emme ole eroperhe, vaan ihan "tavallinen" ydinperhe.
Mulle ei ole koskaan tullut mieleen että lasten mummolassa käynti voisi olla jotenkin paha tai vaarallinen asia. Mun mielestä se on vaan hyvä asia, ihan kaikkien kannalta.
Sydäninfarktin riskiäkään en ole miettinyt, niitä voi tulla kaiken ikäisille. Ei niihin nykyään yleensä kuole kun pallolaajennukset sun muut on keksitty.
[/quote]
niinkuin itsekin sanot mummolassa käynti ei ole paha asia mutta jos siellä joutuu lapset asumaan joka toinen viikko niin ei se ole hyvä. Mieti nyt itsekkin että menet joka toinen viikko asumaan vaikka ystäväsi luo..