Lue keskustelun säännöt.
Vaikeasta masennuksesta selvinneet
31.01.2015 |
nyt on aika ilmoittaa itsestänne ja kertoa toipumisestanne. oletteko toipuneet työkuntoisiksi?
T: vaikea-asteinen masennus ja usko parantumiseen täysin kadonnut
Kommentit (50)
Heti ensimmäisen hoitokerran jälkeen olin kuin eri ihminen, hymyilin ja tunsin että tästä se elämä jälleen lähtee paranemaan päin. :) Minulle niitä määrättiin 10 kertaa mutten käynyt kuin puolet, sillä nukutuksesta herääminen oli järkyttävää kun ei muistanut kuka olin ja missä ja miksi. Tosin nuokin kerrat oli riittävät. Kaikille tuo hoito ei ilmeisesti toimi mutta itsellä se pelasti henkeni (olin todella itsetuhoinen).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 14:50"][quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 14:46"][quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 14:43"]en ole päiväsairaalassa vaan ihan normi osastolla. pääsisin käymään ulkona mutta ei voimat riitä kun ei meinaa riittää perustoimintoihin. perhe ja mies käy katsomassa aina kun pääsee. minulla on ulkoiset asiat ok, eli ei mitään "syytä" tähän, olen vaaan sairastunut.
ap
[/quote]
No, aina taustalla on syitä. Ei ulkoisia vaan psyykkisiä vaikkei niitä tiedostakaan.
[/quote]
niin kyllä niitä syitä on sisällä, ja minulla on aika suuri perinnöllinen alttiuskin sairastua. olen aina ollut todella herkkä ja jollain lailla on ollut ongelmia, mutta en olisi koskaan uskonut että voin sairastua näin vakavasti.
ap
[/quote]
Minä oon kans herkkä ja nuorempana oli tosi vaikeaa ja ahdistavaa.
Vaikea lapsuus.
Nyt oon parempana vaikkakaan en parantunut.
Ilman lääkkeitä.
[quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 14:51"]Heti ensimmäisen hoitokerran jälkeen olin kuin eri ihminen, hymyilin ja tunsin että tästä se elämä jälleen lähtee paranemaan päin. :) Minulle niitä määrättiin 10 kertaa mutten käynyt kuin puolet, sillä nukutuksesta herääminen oli järkyttävää kun ei muistanut kuka olin ja missä ja miksi. Tosin nuokin kerrat oli riittävät. Kaikille tuo hoito ei ilmeisesti toimi mutta itsellä se pelasti henkeni (olin todella itsetuhoinen).
[/quote]. tämä siis sama kuin viestissä 20
Mieleen voi vaikuttaa ruokavaliolla, liikunnalla,
terapialla, harrastuksilla ja vaikka pienin askelin eteenpäin.
Olin vakavasti masentunut myös. Siinä tilassa en voinut uskoa, että elämä voisi ikinä olla iloista tai nautittavaa. Nyt se kuitenkin on.
Lääkkeet aiheuttivat liian paljon itsemurha ajatuksia. Siis sellaisia, että aloin ihan toteuttamaan niitä. Ei sellaista "kunpa vaan pääsisin pois" ajattelua. En suostunut kokeilemaan enää, koska pelkäsin sekoavani ihan täysin ja tappavani itseni. Lääkäri ei suostunut sähköshokkihoitoon ennen lääkekokeiluja, joten jäin ihan tyhjän päälle. Lääkärin mukaan sähköshokkihoito ei ole ihan riskitön (muistihäiriöitä voi tulla).
Minulle käännekohta oli se, etten kestänyt enää ja päätin vain lopettaa päiväni. Matkalla minulla kuitenkin naksahti päässä ja päätinkin taistella. Ei se helppoa ollut, mutta jotenkin aloin sen jälkeen toimimaan ja ajattelemaan "terveellä" tavalla. Eli minulla muuttui ajattelu ja sen myötä toimet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 14:40"]
Jos olet mies, niin ei siitä kyllä mitenkään selviä, jos olet nainen niin kyllä sulle miehissä riittää lohduttajia ja hoivaajia joilla pääset siitä yli.
[/quote]
Ihan itse sain minäkin sieltä suosta ylös nousta, vaikka olen nainen. Miehet vain halveksivat ja ivasivat minua. Yksi käytti jopa törkeästi hyväkseen, eli siis lypsi minulta kaikki rahat ja häipyi.
[quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 15:05"]
[quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 14:40"]
Jos olet mies, niin ei siitä kyllä mitenkään selviä, jos olet nainen niin kyllä sulle miehissä riittää lohduttajia ja hoivaajia joilla pääset siitä yli.
[/quote]
Ihan itse sain minäkin sieltä suosta ylös nousta, vaikka olen nainen. Miehet vain halveksivat ja ivasivat minua. Yksi käytti jopa törkeästi hyväkseen, eli siis lypsi minulta kaikki rahat ja häipyi.
[/quote]
Ihan sama kokemus, lisäksi en itse halunnut hyväksikäyttää ketään lohdun takia. Nykyään en kaipaa enää miesystävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 14:56"][quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 14:51"]Heti ensimmäisen hoitokerran jälkeen olin kuin eri ihminen, hymyilin ja tunsin että tästä se elämä jälleen lähtee paranemaan päin. :) Minulle niitä määrättiin 10 kertaa mutten käynyt kuin puolet, sillä nukutuksesta herääminen oli järkyttävää kun ei muistanut kuka olin ja missä ja miksi. Tosin nuokin kerrat oli riittävät. Kaikille tuo hoito ei ilmeisesti toimi mutta itsellä se pelasti henkeni (olin todella itsetuhoinen).
[/quote]. tämä siis sama kuin viestissä 20
[/quote]
kiitos. ehkä kysyn tästä lääkäriltä ensi kerralla.
ap
Minua auttoi se ensimmäinen lääkäri, joka näki fyysisten oireiden taakse. Hän selitti minulle pitkään ja perusteellisesti, että kysymys oli aivokemiasta. Istunto oli hyvin pitkä, koska minä luulin hänen pitävän minua hulluna, mitä omasta mielestäni en ollut (en ollutkaan eikä lääkärikään niin ajatellut) ja pelkäsin lääkkeiden vievän minulta älyn ja luonteen. Lopulta suostuin kokeilemaan miedointa mielialalääkettä, ja ennen pitkää mustuus mieleni ympäriltä oli häipynyt. Tuon mustuuden havaitsin vasta sinä päivänä, kun huomasin sen kadonneen. Lopetin lääkkeet kerrasta itse - vastoin sääntöjä, mutta en ollut kyllä ottanutkaan lääkettä kovin pitkään - enkä ole niitä kaivannut yli kahteenkymmeneen vuoteen.
Pidin työstäni enkä halunnut sairaslomaa, joten rutiineihini ei tullut mitään katkoksia. Luulen, että tämä oli yksi suuri syy normaaliksi palaamiseeni. Koska en edes tajunnut olevani vakavasti masentunut (90-luvulla ei vielä ollut muodikasta olla masentunut eikä kovin moni tainnut edes tuntea koko asiaa), en missään vaiheessa päässyt vellomaan masennuksessani enkä säälimään itseäni. Harva ihminen tiesi asiasta, niille harvoillekin kerroin vasta vuosia myöhemmin.
Lääkäri lähetti minut sääntöjen mukaan psykiatrille kahteen istuntoon, mutta yksi riitti. Istuin koko session silmät pyöreinä ja kuuntelin psykiatrin omia juttuja, jotka eivät liittyneet minuun eivätkä psykiatrian alaan ollenkaan. Mikään terapia ei olisi minuun edes tehonnut, koska luulen masennuksen syyn olleen vuosikausia jatkunut erittäin ahdistava vaihe. Puhuminen ei siis ole kaikissa tapauksissa apukeino - minua se olisi lähinnä ärsyttänyt ja ahdistanut lisää.
Kannattaa pyytää lääkäriä vääntämään rautalangasta se, mitä serotoniini on ja miten se toimii. Mitään mystiikkaa ja henkimaailman juttuja ei kannata sotkea asiaan.
[quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 14:46"][quote author="Vierailija" time="31.01.2015 klo 14:43"]en ole päiväsairaalassa vaan ihan normi osastolla. pääsisin käymään ulkona mutta ei voimat riitä kun ei meinaa riittää perustoimintoihin. perhe ja mies käy katsomassa aina kun pääsee. minulla on ulkoiset asiat ok, eli ei mitään "syytä" tähän, olen vaaan sairastunut.
ap
[/quote]
No, aina taustalla on syitä. Ei ulkoisia vaan psyykkisiä vaikkei niitä tiedostakaan.
[/quote]
niin kyllä niitä syitä on sisällä, ja minulla on aika suuri perinnöllinen alttiuskin sairastua. olen aina ollut todella herkkä ja jollain lailla on ollut ongelmia, mutta en olisi koskaan uskonut että voin sairastua näin vakavasti.
ap