Väkivaltaisesta miehestä eronneet tänne..vai olenko ainoa?

Mieti sama tilanne esim. siskosi tai parhaan ystäväsi kohdalle? Suosittelisitko heitä jäämään tuollaiseen suhteeseen ja sanoisit, että miksi rikot lapsiltasi perheen??

Et todellakaan ole perhettänne rikkomassa! Miehesihän se siihen on syyllinen! Sinä pelastat itsesi ja ennen kaikkea LAPSET!
Kun olet lähtenyt, voit tehdä kaksi valintaa. Katkeroitua ja märehtiä miten en tehnyt niin ja näin, tai tuntea vapauden tunteen ja voittaja fiiliksen. Kumman haluat tuntea? Ja kyllä, se aurinko nousee myös sinulle irtautumisen jälkeen, kunhan lähdet ajoissa.

AINOA OLET.

Etkö saa suoli24,sella enää huomiota?

Mene terapiaan käsittelemään mitä omia syyllisyyksiäsi.

hienoa, että ymmärrät lähteä tuhoavasta suhteesta. Ole ylpeä itsessäsi. Se on teille kaikille paras.

elämäsä on erilaisia kausia ja juttuja. Tuo oli yksi.

nyt menet eteenpäin. Hyvä, että osasit suojella itseäsi ja lapsiasi.

meillä kotona oli väkivaltaa...ei me lapset sitä nähty, mutt kuultiin.

se on hirveen ahdistavaa. Se on lapsen näkökulmasta ihan kamalaa. Siinä lapsi jää ihan ulkopuolell. Ja lapsella on koko ajan huoli siitä, että jotain pahaa tapahtuu. Lapsi ahdistuu... Ja se lapsuus jää elämättä, kun pitää koko ajan olla jotenkin varuillaan. Ja sen aistii! Se ilmapiiri...sen aistii ja oppii oleman varuillaan.aina. Koko elämässä...ei vaan kotona.

jos lapselta kysyt, nii ei se osaa vastata...ja se sanoo, että älkää erotko. Koska se pelkää.se kantaa huolta molemmista vanhemmista.

ämutta älä kysy lapselta. Noi on aikuisten asioita.

mua vieläkin ahdistaa, kun mun vanhempi kysyi multa.

pysy päätöksessäsi ... väkivallan alta pois. Se on elämänhallintaa.

anna lapsillesi mahdollisuus ja anna itsellesi mahdollisuus.

lapsolle paras koti on turvallinen...siellä mahtuu tuntemaan ja elämään.

Mun äidillä oli aina syy, miksi se ei lähde.... Ne on vaan tekosyitä.

sä et ole syyllinen siihen, että ukko on raaka. Onhan sillä varmasti se kivakin puoli, mutta väkivaltaa ei saa olla yhtään.

mistä ihmeestä sä olisit voinut tietää? Et mistään. Ehkei se mieskään tiennyt. Nyt kun on tiedossa, niin ei tarvi miettiä.

pois vaan. Sun elämä on nyt.

mies osaa kyllä hoitaa itseään ja hakea apua, jos haluaa. Sä olet tehnyt voitavasi, kun olet ehdottanut terapiaa.

elä hyvällä omatunnolla omaa elämääsi. Paras lahja on lähteä ja etsiä turvallinen elämä.

mä omassa elämässäni olen onneks löytänyt hyvän miehen. Hakkaajaa ei mun psyyke olis kestänyt. Psyyke on ollut lapsena noin kovilla, että aika herkkä olen kaikelle väkivallalle. Kyllä meillä torAillaan ja silleen, mutta lyödä ei. Eikä tuupita, sanotaan kyllä ja välillä mä karjahtelen.

sä löydät hyvän vielä. Anna itsellesi aikaa. Olet tärkeä. Ja sulla on tärkein... Ne lapset. Suojele heitä.

sun mies on aikuinen ja se pärjää. Anna sen elää oma elämänsä. Ja ottaa vastuu siitä. Sä et ole vastuussa sen toisen aikuisen elämästä.

teillä oli yhteinen taival tuo vaihe...ja toivottavasti otit opiksesi.

yksi vaihe elämää.

Tsemppii!

Niin miksi?Tuohon kun tietäisi vastauksen...olen itse perjeväkivaltakotoa missä faija heilui kännissä milloin nyrkkien,milloin puukon kanssa yms siitä huolimatta otin samanlaisen tapauksen avopuolisokseni,onneksi sitä kesti vain 1,5vuotta ja luulisin oppineeni läksyni.Ja tuo tunne että välittää niin älä huoli kyllä se ohi menee!Parin vuoden päästä tilalla on helpotus siitä että se on ohi tunteineen päivineen.

Oot varmaan ainut, me miehet harvemmin ollaan väkivaltaisia.

Miten sulla nro 3 on lapsuus vaikuttanut aikuisikään? Ei varmasti voi olla vaikuttamatta..

Nyt ei auta surkuttelu ja itsensä syyllistäminen!!! Jos et ole jo omillasi, niin Ohjat omiin käsiin, LASTEN TAKIA! Järjestelet asioitasi kuntoon kuin robotti, ja haet KAIKEN mahdollisen avun mitä pystyt saamaan. Luotettava ystävä/omainen on nyt tarpeen. Hän voi vaikka ottaa lapset hoitoon, jos sun tarvii päästä joskus "pahasta tilanteesta".

Mitään anteeksipyyntöpaskaa et kuuntele tai neuvottele, vaan suuntaat katseesi ja ohjaat tekosi vain ja ainoastaan tulevaan. Ja kun sinne asti pääset, voit pysähtyä suremaan ja itket vaikka silmät päästäsi. Sen jälkeen helpottaa ja päivä kerrallaan menette eteenpäin. En ole vielä tavannut ketään yhtälaisesta helvetistä irti päässyttä, jolle ei olisi vielä aurinko noussut ja lämpimästi paistanut. Uskoa, rohkeutta, onnea ja voimaa! Näitä tarviit! t: Kohtalotoverisi :)

(En tiedä millainen tilanne teillä on, joten oletan pahinta. Ja jälkilöylyt kestävät melko varmasti tosi pitkään, kun on väkivallasta kyse.)

Kiitos! Tällä hetkellä vaan olen niin kiinni vielä miehessä, että tunteet sanovat, että miksi menin hajottamaan tämän perheen? Mies muutti niin katuvansa pois, terapiaan ei kuitenkaan halunnut. Lääkärit ja poliisi sanoivat, että lapsetkin kyllä aistivat ilmapiirin, vaikka eivät näekään mitään, ja meilläkin vain parikertaa vuodessa näitä tapahtumia. Viimeisestä tein rikosilmoituksen. Ihmeellistä, että mies pystyy olemaan vuoden ilman väkivaltaa.

Niin, vaikka tilanteet harvenisivat, ne voivat koventua ja raaistua. Terapia ois tuossa ihan ensimmäinen ehto, joka voisi kenties avun antaa. Onnistumisiakin tapahtuu. Mies ei oikeasti välitä, muuten tekisi kaikkensa. Eli ei myönnä itselleen olevansa avun tarpeessa, se siitä. Vain itse pystyy itseään auttamaan, nöyrtymällä ensin.

Eipä tuossa jää muuta vaihtoehtoa, kuin ottaa ennalta määräämättömästi ja milloin vain turpaansa/loukkaantua vakavastikin/ tai jopa... ja elää ahdistuneena jatkuvassa pelossa. Ehkä sinä voit syyllistää itseäsi ja oikeuttaa tuon, mutta lapsillesi et varmaankaan voi sitä tehdä? Ja vielä kerran: Sinä olet syytön!!! (Jos et provosoi tms. JA SILLOINKAAN ei saa koskea!) Väkivalta on hoitoa vaativa sairaus! Ethän palkitse sitä omasta halustaan sairastavaa yksipuolisella rakkaudellasi?