Miksi niin moni alkoholistin aikuinen lapsi haluaa vielä aikuisenakin ymmärtää juoppoja vanhempiaan?

.

six feet under kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 Paitsi alkkiksen mielestä. Hänen ajatusmaailmassaan muiden pitää olla koko ajan ymmärtämässä ja hänellä on oikeus häpäistä ja nolata omaisensa, ajaa heidät hulluuden partaalle oman addiktionsa vuoksi. Kun sitten laittaa välit poikki, nämä eivät hyväksy sitä mitenkään. Luulisi, että jos kerran ovat kilttejä juoppoja, he ymmärtäisivät asian ja antaisivat olla, joisivat omissa oloissaan. Mutta ei. Heidän pitää tunkea väkisin sinne normaalien luo ja masentaa heidätkin oman addiktionsa vuoksi.

Mä tein aikuisena niin, että sanoin isälleni, että tarpeeksi olen tota örvellystä lapsena joutunut katselemaan, että nyt tehdään näin, että niinä päivinä, kun valitset alkoholin, niin silloin mulle on turha soitella tai olla missään tekemisissä. Selvänä päivänä voit soittaa. Näin mentiin viimeiset vuodet. Muita kun ei voi muuttaa, niin täytyy yrittää suojata itseään parhaaksi näkemällään tavalla.

Nimimerkki Six Feet Under on loistava! Haunted -levy ylivertainen.

Itse ajattelen että lapsen on kuitenkin tärkeä tietää, että alkoholisti/sadisti/hylkääjä/väkivaltainen vanhempi on toiminut lasta kohtaan väärin.

Minua ärsyttää se, että näitä mitenkään selitellään lapselle edes silloin kuin lapsi aikuinen. Vaikea vapautua esim. syyllisyydestä jos vanhemmalla ”ollut hyvä syy” kaltoinkohteluun.

Joka tapauksessa se aikuinen on ollut aikuinen 100 prosentin vastuu lapsesta ja lapsi näiden asioiden edessä täysin voimaton.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ymmärtäminen tarkoita sitä, että hyväksyy tietyt valinnat.

Ymmärtäminen on vain ymmärtämistä.

Ja vanhempien käytöksen ja riippuvuuden ymmärtäminen auttaa itseäkin, vähentää vihaa ja katkeruutta. Vink, vink.

Itselleni on ollut hyvä ymmärtää, että alkoholisti-isäni ei vihannut minua eikä perhettämme, vaikka teki meille vahinkoa. Addiktio vie ihmistä, vaikka tällä olisi kuinka paljon hyviä aikeita. Itse ymmärrän isääni tavallaan, Jos itse olisin joutunut sotaan ja herännyt vielä vuosia sen jälkeen öisin kauhusta huutaen, olisin varmaan itsekin turruttanut kauhujani ihan millä vain. 

Vierailija kirjoitti:

Itse ajattelen että lapsen on kuitenkin tärkeä tietää, että alkoholisti/sadisti/hylkääjä/väkivaltainen vanhempi on toiminut lasta kohtaan väärin.

Minua ärsyttää se, että näitä mitenkään selitellään lapselle edes silloin kuin lapsi aikuinen. Vaikea vapautua esim. syyllisyydestä jos vanhemmalla ”ollut hyvä syy” kaltoinkohteluun.

Joka tapauksessa se aikuinen on ollut aikuinen 100 prosentin vastuu lapsesta ja lapsi näiden asioiden edessä täysin voimaton.

Ei alkoholismi eikä alkoholistin teot ole koskaan lapsen vika. Monet alkoholistit kyllä syyllistävät omia lapsiaankin. Meillä ei onneksi näin ole tehty, mutta ystäväni äiti teki ja vasta terapian jälkeen ystäväni tajusi, että äidin juominen ei ollut hänen vikansa. Mulle ei ole koskaan pistänyt silmään, että lapsia syyllistettäisi ainakaan ammattilaisten toimesta. Se, että ymmärtää alkoholistin käytökseen syyt ei silti tarkoita, että hyväksyy hänen käytöksensä tai läheistensä kohtelun. Alkoholisti sairastuttaa koko perheen tavalla tai toisella. Alkoholistista ei ole kantamaan vastuuta, vaikka aikuisen niin kuuluisin tehdä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luuletko ihan tosissasi, että joku haluaa olla alkoholisti? Tietysti siihen juomiseen on aina joku syy taustalla.

Näin on. Monilla traumaattinen lapsuus mm. väkivaltaista kasvatusta, jatkuvasti vaihtuvia ihmissuhteita, turvattomuutta ja lapsen perustarpeita laiminlyöty. 

Niiden on helppoa arvostella jotka eivät tiedä mitään. 

Jaa, no kyllä tuollaisten kokemusten jäljiltä sitten täytyykin ruveta alkoholistiksi ja traumatisoida omatkin lapset. Eiku…

Alkpholisteissa on eroja kuten kaikissa muissakin ihmisissä, se mikä heitä yhdistää, on jäätävä itsekkyys sairauden tietyn vaiheen jälkeen. Osa heistä on voinut olla toki itsekkäitä jo ennen juomistakin. Mun mielestä on aina hyvä asia, jos pystyy ymmärtämään erilaisia asioita, syitä ja seurauksia, hyväksyähän ei tarvitse.

Isäni on raitis alkoholisti, mutta emme ole missään tekemisissä, koska hän on niin valinnut, eli en tunne isääni juuri lainkaan. Juovana miehenä lähti elämästäni, eikä raitistuminen tuonut tähän muutosta.

Minä olen raitis alkoholisti, itsekin join lapset eroon itsestäni, mutta raitistuessani, kävimme näitä asioita läpi, ja lapseni ymmärtävät nyt tätä sairautta. Ovat myöskin sitä mieltä, etten ole enää se itsekäs kus*pää. Olin kyllä, sen me kaikki tiedämme.

Järjen tasolla ymmärrän, että ovat sairaita ja ei sitä kukaan valitse tai toivo itselleen. Kuitenkin mun lapsuuteen liittyy niin paljon turvattomuutta, väkivaltaa ym. kamalaa, että melkein tuhouduin itsekin. Mä en pysty pitämään heihin yhteyttä, en vaan pysty. Mun paniikkihäiriö pahenee, painajaiset lisääntyy ym, jos joudun olemaan heidän kanssa tekemisissä. Toivon että joku ammattilainen heitä auttaa ja ymmärtää, mutta minä en voi. En vaan pysty, eikä multa voi sitä vaatia.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ovat herkempiä eivätkä halua nähdä sitä karmeaa totuutta. Sama se on esimerkiksi luonnevikaisten vanhempien lapsilla, joita on henkisesti kaltoinkohdeltu. Uskotaan mieluummin siihen harhakuvaan kuin myönnetään suoraan että paskahan se äiti/isä oli, eikä koskaan välittänyt minusta. Pitää olla kova ja vahva luonne että pystyy tähän. Kaikki eivät pysty. Ehkä se suojaa heidän mielenterveyttään tai jotain.

Minä taas näen asian toisin. Kävin pitkän terapian aikuisiällä. Olen ollut sekä katkera että kyyninen ja syyttänyt vanhempiani kaikesta. Minulla oli ja on oikeus siihen. Toisaalta taas olen myös oppinut tietämään alkoholismista _sairautena_ ja pystynyt kohtaamaan sen tosiasian, että myös vanhemmallani oli vaikea lapsuus ja omat ongelmansa, jotka vaikuttivat. Molemmat puolet kohdanneena voin sanoa, että vanhemman ymmärtäminen (eri asia kuin hyväksyminen) vaatii huomattavasti enemmän rohkeutta ja luonnetta kuin katkeruuteen ja syyllistämiseen jääminen. Tietenkin on kova paikka myöntää se, että oma vanhempi oli myös p#ska, en sitä kielläkään. 

Ihmettelen kyllä ap:n kommenttia "onnettomista". Itse taas koen onnettomiksi ne kyynisyyteen, vihaan ja katkeruuteen jääneet. Usein tämä näkyy muiden ihmisten kohtelussa, valitettavasti. 

Minä olen alkoholistin lapsi ja tiedän ja ymmärrän, että kyseessä oli sairaus. Niin paljon sen sairauden vuoksi menetti, kukaan ei tee sellaista vapaaehtoisesti. Oli koulutus, työ, perhe, omakotitalo. Kaikki se meni.

Ap haluaa ajatella, että juopot juovat ilkeyttään ja itsekkyyttään. Breaking news: nimenomaan niin he eivät tee. He ovat sairaita, eivätkä tietyn pisteen jälkeen enää pysty kontrolloimaan juomista. Joillakin siihen pisteeseen menee vuosikymmeniä ja sitä ennen ehditään hoitaa melkein täysi työura vaativissa asiantuntijatehtävissä. Alkoholismi ei katso sosiaaliluokkaa. Ylemmillä luokilla on vaan helpompi piilottaa se liukuvilla työajoilla, paremmilla juomilla ja paremmalla elämänsisällöllä kuin työttömällä lähipubin penalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ovat herkempiä eivätkä halua nähdä sitä karmeaa totuutta. Sama se on esimerkiksi luonnevikaisten vanhempien lapsilla, joita on henkisesti kaltoinkohdeltu. Uskotaan mieluummin siihen harhakuvaan kuin myönnetään suoraan että paskahan se äiti/isä oli, eikä koskaan välittänyt minusta. Pitää olla kova ja vahva luonne että pystyy tähän. Kaikki eivät pysty. Ehkä se suojaa heidän mielenterveyttään tai jotain.

Minä taas näen asian toisin. Kävin pitkän terapian aikuisiällä. Olen ollut sekä katkera että kyyninen ja syyttänyt vanhempiani kaikesta. Minulla oli ja on oikeus siihen. Toisaalta taas olen myös oppinut tietämään alkoholismista _sairautena_ ja pystynyt kohtaamaan sen tosiasian, että myös vanhemmallani oli vaikea lapsuus ja omat ongelmansa, jotka vaikuttivat. Molemmat puolet kohdanneena voin sanoa, että vanhemman ymmärtäminen (eri asia kuin hyväksyminen) vaatii huomattavasti enemmän rohkeutta ja luonnetta kuin katkeruuteen ja syyllistämiseen jääminen. Tietenkin on kova paikka myöntää se, että oma vanhempi oli myös p#ska, en sitä kielläkään. 

Ihmettelen kyllä ap:n kommenttia "onnettomista". Itse taas koen onnettomiksi ne kyynisyyteen, vihaan ja katkeruuteen jääneet. Usein tämä näkyy muiden ihmisten kohtelussa, valitettavasti. 

Lisään vielä tähän, että tutustukaa aiheeseen ylisukupolviset traumat. Itse koin, että minulla on vanhempana myös velvollisuus ja vastuu tehdä kaikkeni sen eteen, että meidän kohdalla ylisukupolviset traumat loppuvat. Meillä ihmisillä kun on sellainen taipumus, että vaikka kuinka uhoaisimme tekevämme toisin kuin vanhempamme, jossain vaiheessa huomaamme omaavamme samoja tapoja. Enkä puhu nyt pelkästään alkoholista. Siksi olen kokenut tärkeäksi kaivaa esille myös suvun asioita, jotta ymmärtäisin ja osaisin olla itse toimimatta samoin. Lapsia voi kohdella kaltoin myös muuten kuin viinan muodossa. Ja ei, en ole alkoholisti itse vaan melkein päinvastoin, vaikka ymmärränkin jossain määrin vanhempaani. 

Minäkin jaksoin ymmärtää isääni jonnekin teini-ikäiseksi asti. Siihen asti hyväksyin anteeksipyynnöt muitta mutkitta, lapsi kun olin.

Siitä eteenpäin aloin tajuta, että hetkinen, enpäs muuten annakaan anteeksi jatkuvia lupausten pettämisiä enkä hyväksykään tätä kohtelua jossa viina on aina tärkein ja minä hädin tuskin olemassa. 

Isäni suvussa ei ole muita alkkiksia, joten en tiedä miksi juuri hän oli tuollainen.

Äitini suku taas on sellaisia borderline-alkkiksia ja se kyllä ottaa päähän, kun oma äitini ei tunnu ymmärtävän miksi en halua olla läsnä tai puhua puhelimessa kun hän juo, vaikka luulisi sen olevan sanomattakin selvää.

Humalaiset ottaa päähän ja joskus aiheuttavat jonkinlaista PTSD:n tapaistakin, joten en kauheasti juo. On mielestäni sinänsä mielenkiintoista miten moni alkkiksen lapsi itsekin ryyppää hullun lailla kun itse päätin tehdä aivan toisin sekä lapsuudentraumojen että mahdollisten geeniriskien vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luuletko ihan tosissasi, että joku haluaa olla alkoholisti? Tietysti siihen juomiseen on aina joku syy taustalla.

Näin on. Monilla traumaattinen lapsuus mm. väkivaltaista kasvatusta, jatkuvasti vaihtuvia ihmissuhteita, turvattomuutta ja lapsen perustarpeita laiminlyöty. 

Niiden on helppoa arvostella jotka eivät tiedä mitään. 

Näin. Ja kun joku mainitsi luonnevikaiset vanhemmat, itselläni on sellaiset ja heidän taustansa tietäen en yhtään ihmettele, että ovat sekaisin.

"Sitä voi kusettaa itseään loputtomiin, tai sitten suhtautua asiaan täysin viileästi ja objektiivisesti."

Tai voi suhtautua myötätunnolla JA samalla suojata itseään.

Vierailija kirjoitti:

Ja sun täytyy etsiä syntipukki omaan pahaan oloon, vielä aikuisenakin. Päästä jo irti ja elä omaa elämääsi ja anna toistenkin elää.

Oletko parempi kuin muut?

Tätä on noin puolet alanuolittanut. Haluisin kysyä mikä voima ja valta ap:llä on moittia muita alkoholistien lapsia ja sanoa miten tulee toimia? Omituista on sekin että haukkuu muita heidän valinnoista.

Vierailija kirjoitti:

Järjen tasolla ymmärrän, että ovat sairaita ja ei sitä kukaan valitse tai toivo itselleen. Kuitenkin mun lapsuuteen liittyy niin paljon turvattomuutta, väkivaltaa ym. kamalaa, että melkein tuhouduin itsekin. Mä en pysty pitämään heihin yhteyttä, en vaan pysty. Mun paniikkihäiriö pahenee, painajaiset lisääntyy ym, jos joudun olemaan heidän kanssa tekemisissä. Toivon että joku ammattilainen heitä auttaa ja ymmärtää, mutta minä en voi. En vaan pysty, eikä multa voi sitä vaatia.

Ei sinun tarvitsekaan olla heihin yhteydessä. Ei tarvitse edes anteeksi antaa (eivät varmaan ole edes pyytäneet). Sinulla on oma elämä ja on tärkeää, että elät sen niin, että voit olla mahdollisimman onnellinen taustastasi huolimatta. Alkoholismin (sairautena) ymmärtäminen auttaa sinua itseään. Usko vaan. Kuten aiemmin jo kerroin oma alkoholisti (isäni) on jo kuollut ja enkä ole toivonut päivääkään, että hän olisi viimeisten vuosien kaltaisena elossa. Se ei ollut kivaa katseltavaa muille eikä ihmisarvoista elämää hänelle itselleenkään.

Vierailija kirjoitti:

Tai voi suhtautua myötätunnolla JA samalla suojata itseään.

Hyvin sanottu, 

Vierailija kirjoitti:

Luuletko ihan tosissasi, että joku haluaa olla alkoholisti? Tietysti siihen juomiseen on aina joku syy taustalla.

Itse ryyppään ainakin huvikseni.