Milloin tämä lapsiperhe-elämä helpottaa?

No minusta nyt on jo helppoa, lapset 16v, 13v ja 10v. Teinit on helppoja, tosin voi olla, että nuorimmalla on vielä edessä hankalampi teini-ikä kuin näillä kahdella vanhemmalla on ollut.

Mutta joo, saan nukkua, harrastaa, tehdä mitä haluan enkä ole koko ajan sidottu lapsiin. Toki on seurustelusurua jne ollut, jotka minuakin on surettanut lapsien puolesta kovasti. Onneksi ei kuitenkaan mitään hankalampaa, ainakaan vielä.

No sen jälkeen kun koulu alkoi ja lapset alkoivat toimia itsenäisesti, niin aika leppoisaa on ollut. Itseni yllätti ennemminkin tämä murehtimusen ja huolen määrä.

Ite läksit kikkeliskokkelis. Olisi kannattanut miettiä aiemmin

Meillä oli sellainen rennompi vaihe kun esikoinen oli 14v ja nuorempi 12v. Nuoremman murrosikä on vaan nyt ihan hirveä kun täyttää kohta 15v. Esikoisen kanssa oli kyllä niin helppoa. Odottelen minäkin sitä rentoa vaihetta...

Meillä on 4v ja 7v ja aika rentoa tää mun mielestä on. Nyt heräsivät tuossa kasin jälkeen ja menivät katsomaan aamulastenohjelmia. Kohta keräilen itseni sängystä ja menen laittamaan meille kaikille aamupalaa. Sen jälkeen todennäköisesti menevät yläkertaan tai ulos leikkimää, enkä näe heitä ainakaan tuntiin, jos en mene itse perässä. Ehkä se vaikuttaa paljon, että kuinka hyvin sisarukset tulevat keskenään toimeen. Kun yhteisleikit sujuu, vanhemmillakin on rauha. Toiset sitten varmaan ovat eripuraisemoia, ja se kuormittaa.

Teini 15,5 on jo illat ulkona ja vaan moikkailee aamuisin.

Elämä on helppoa mutta sitten iskee tyhjyys.

Muistelen kaiholla niitä aikoja kun yhdessä luettiin iltasatuja.

Jaa-a. Kouluikäisenä lapsi on kieltämättä itsenäisempi ja osaavampi, mutta toisaalta tietynlainen käytös voi räjähtää käsiin. Itselläni on nepsy-lapsi, josta on tullut kestoväsynyt tiuskija, ja vaatii älyttömän pitkät palautumisajat lyhyistäkin koulupäivistä. On tosi kivaa aamulla herättää kiukkuista lasta, ja iltapäivällä kuunnella marinaa muiden tekemisistä tai tekemättä jättämisistä. Iltaa vasten ärtyy taas lisää, koska väsyttää. Huoh. 

Riippuu varmaan lapsista ja omista kiinnostuksenkohteista.

Meillä on pääosin tosi kivaa kotona. Lapset ovat 17 ja 14 v. He ovat oikein mukavia ihmisiä, joiden kanssa vietän mielelläni aikaa. Heidän kanssaan voi jutella vaikka mistä. Välillä puuhataan jotain yhdessä (pala- ja lautapelit on meidän perheen juttu). Usein jokainen tekee omiaan. Ruokaa pitää tehdä ja harrastuksiin kuljettaa, mutta nuo ovat normaalia arkea, jota olen halunnutkin elämääni.

Vastaavasti ystäväni suunnilleen saman ikäiset teinit ovat tosi hankalassa elämänvaiheessa. Koko ajan huonolla tuulella (masentuneita), aggressiivisia ja itsetuhoisia. Heidän kanssaan ei todellakaan ole helppoa. Lisäksi ystäväni haluaisi viettää aikaa yksin tai puolisonsa kanssa, harrastaa paljon ja inhoaa kotitöitä, joten perus perhe-elämä on hänelle rankkaa.

Vierailija kirjoitti:

Teini 15,5 on jo illat ulkona ja vaan moikkailee aamuisin.

Elämä on helppoa mutta sitten iskee tyhjyys.

Muistelen kaiholla niitä aikoja kun yhdessä luettiin iltasatuja.

Ei tuon ikäisen kuulu viettää kaikkia iltoja ulkona, vaikka se olisi kuinka helppoa vanhemmille.

Meidän lapsi on vasta juuri ja juuri 2v mutta joka ilta olen pyyteettömän onnellinen miten mukava päivä taas oli. Toki päiviin mahtuu hetkiä jotka tuntuvat haastavilta ("minä ite"-raivarit esimerkiksi) mutta kokonaisuudessaan elämä on ihanaa.

Saa nähdä miten käy kun kohta syntyy toinen lapsi, se voi toki muuttaa tilannetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teini 15,5 on jo illat ulkona ja vaan moikkailee aamuisin.

Elämä on helppoa mutta sitten iskee tyhjyys.

Muistelen kaiholla niitä aikoja kun yhdessä luettiin iltasatuja.

Ei tuon ikäisen kuulu viettää kaikkia iltoja ulkona, vaikka se olisi kuinka helppoa vanhemmille.

Ai eikö, hitsi meidänkin 15 vee on joka ilta jossain. Arkisin tulee koulusta, syö välipalan, tekee läksyt. Sit chillailee kunnes tulen töistä ja syömme koko perhe yhdessä. Sitten mopo käynnistyy ja teini lähtee, riippuen illasta, onko arki vai vapaa ja miten sovittu, tulee 20 - 23 kotiin. En ole ajatellutkaan, että tämä kuvio toistuu, jotta minulla olisi helppoa.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu varmaan lapsista ja omista kiinnostuksenkohteista.

Meillä on pääosin tosi kivaa kotona. Lapset ovat 17 ja 14 v. He ovat oikein mukavia ihmisiä, joiden kanssa vietän mielelläni aikaa. Heidän kanssaan voi jutella vaikka mistä. Välillä puuhataan jotain yhdessä (pala- ja lautapelit on meidän perheen juttu). Usein jokainen tekee omiaan. Ruokaa pitää tehdä ja harrastuksiin kuljettaa, mutta nuo ovat normaalia arkea, jota olen halunnutkin elämääni.

Vastaavasti ystäväni suunnilleen saman ikäiset teinit ovat tosi hankalassa elämänvaiheessa. Koko ajan huonolla tuulella (masentuneita), aggressiivisia ja itsetuhoisia. Heidän kanssaan ei todellakaan ole helppoa. Lisäksi ystäväni haluaisi viettää aikaa yksin tai puolisonsa kanssa, harrastaa paljon ja inhoaa kotitöitä, joten perus perhe-elämä on hänelle rankkaa.

No ai että kun taitavasti ylensit itsesi ja alensit ystäväsi. Olet oikea Vuoden Äiti.. *kumartaa*

Murheet kasvaa sitä mukaa kuin lapset. Nauttikaa vielä alle kouluikäisten lasten vanhemmat.

Yleistin, ei tarvitse tulla sanomaan että ei meillä.

Itsellä lapset 9, 12 ja 14 eikä helpota. Nuorin sai tänä syksynä diagnoosin joten minulla on nyt 3 erityistä. Näistä oltiin täysin onnellisen tietämättömiä kun lapset oli pieniä, vasta koulun alettua alkoi ongelmat.

Lapsilla ei ole hätää, me aikuiset tehdään valtavasti töitä. Minulla menee pahimmillaan yli 20 tuntia viikossa lasten asioiden hoitoon.

Eri vaiheissa on ollut erilaista helppoa ja hankalaa. Vaikeinta oli vauva-aika, kun ei saanut nukkua tarpeeksi. Nyt kotona on enää yksi lapsi, muut toki käyvät usein. Yhden lapsen teini-ikä oli hankala. Enimmäkseen on ollut kivaa, ja on edelleen.

Meillä kai ollut huono tuuri, kun sitä helppoa vaihetta ei ole tullut. Vanhin on jo 19 ja nuorin 10. Kun kahden nuoremman kanssa on helppoa, niin toiseksi vanhin kärsii vaikeasta masennuksesta. On aika stressaavaa. Aina kun muiden kanssa on helppoa, niin jollakin on jotain, aina. Erityisesti pelkäämisen ja murehtimisen määrä tuntuu vaan kasvavan. Tietysti toiset asiat ovat helpottaneet, mutta ainakaan huolehtimisen määrä ei ole vähentänyt, päin vastoin.

Kolme teiniä, nuorin kohta 13 ja vanhin 17. On haastavia aikoja. Aina on jollain joku hässäkkä, kun yksi rauhoittuu, seuraava aloittaa. Ja minulla vahempana on sitten tasainen huoli ja murhe, milloin mistäkin myötäeläen. Tästä selviän ajattelemalla, että asiat voisi olla pahemminkin.

Välillä odotan, että aikuistuisivat jo ja lähtisivät omaan elämää rakentamaan. Toisaalta mietin, että apua, älkää kasvako aikuisiksi.

Ja on meillä tietysti hyviäkin hetkiä, onnistumisia, iloja. Kaikkea, mitä arjessa nyt voi olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu varmaan lapsista ja omista kiinnostuksenkohteista.

Meillä on pääosin tosi kivaa kotona. Lapset ovat 17 ja 14 v. He ovat oikein mukavia ihmisiä, joiden kanssa vietän mielelläni aikaa. Heidän kanssaan voi jutella vaikka mistä. Välillä puuhataan jotain yhdessä (pala- ja lautapelit on meidän perheen juttu). Usein jokainen tekee omiaan. Ruokaa pitää tehdä ja harrastuksiin kuljettaa, mutta nuo ovat normaalia arkea, jota olen halunnutkin elämääni.

Vastaavasti ystäväni suunnilleen saman ikäiset teinit ovat tosi hankalassa elämänvaiheessa. Koko ajan huonolla tuulella (masentuneita), aggressiivisia ja itsetuhoisia. Heidän kanssaan ei todellakaan ole helppoa. Lisäksi ystäväni haluaisi viettää aikaa yksin tai puolisonsa kanssa, harrastaa paljon ja inhoaa kotitöitä, joten perus perhe-elämä on hänelle rankkaa.

No ai että kun taitavasti ylensit itsesi ja alensit ystäväsi. Olet oikea Vuoden Äiti.. *kumartaa*

Tai sitten lapset vaan ovat vaativuudeltaan erilaisia. Toisten kanssa on aina raskasta, vaikka mitä tekisi, toiset ovat helppoja kasvattaa.

Vierailija kirjoitti:

Jaa-a. Kouluikäisenä lapsi on kieltämättä itsenäisempi ja osaavampi, mutta toisaalta tietynlainen käytös voi räjähtää käsiin. Itselläni on nepsy-lapsi, josta on tullut kestoväsynyt tiuskija, ja vaatii älyttömän pitkät palautumisajat lyhyistäkin koulupäivistä. On tosi kivaa aamulla herättää kiukkuista lasta, ja iltapäivällä kuunnella marinaa muiden tekemisistä tai tekemättä jättämisistä. Iltaa vasten ärtyy taas lisää, koska väsyttää. Huoh. 

Tsemppiä. Meillä tuo jatkui käytännössä siihen saakka, kunnes tytär muutti kotoa. Unirytmi ei ole aikuisenakaan asettunut opiskelujen mukaiseksi (ADD), onneksi nykyään on opiskelijoillakin etäpäiviä ja vaihtoehtoisia suoritusmuotoja.

Useimmiten perheessä on sekä helppoja että haastavia lapsia. Jokainen on oma persoonansa. Koulussa lasten kanssa olemme kohdanneet sellaisen asian, miten opettajan voi olla vaikea ymmärtää, että samasta perheestä voi tulla introvertti lapsi ekstrovertin jälkeen. Tämä asenne ihmetyttää minua vanhempana. Ja opettajan pyrkimys muokata introvertista samanlainen kuin sisaruksensa on ollut. Tästä on seurannut vain ongelmia introvertille lapselle.

Eskari-ikäiselle voi jo määrätä kotihommia, esim. huoneen imurointia yms. ja siitä ylöspäin yhä enemmän (ja sitä myöten oma elämäsi helpottuu). Tosin sitä nuorempien kanssa kannattaa myös tehdä noita yhdessä, jotta tottuvat niiden tekoon.