Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tosi paha olla, lasta kiusattiin koulussa

Vierailija
30.01.2015 |

Poikani on kömpelömmän puoleinen, ei mikään urheilija. (4-luokkalainen) Hän oppi vasta 2 luokalla uimaan jotenkin, samoin luistelemaan. Hiihtokin niin näin. Innokkaasti ui ja muistelee omaa tahtiaan, jääkiekko ei oikein suju, opet antaa tehdä omaa tahtia. Poika on älyllisesti fiksu, sellasta nörttityyppiä. Nyt oli sitten luokan muutama poika sanonut ( poika oli kipeänä ) että sen takia et ollu koulussa, kun oli luistelua. Pojat oli sanoneet, että "sinä et urheile ikinä" ja että poika juoksee hitaasti. Poikani käy laskettelemassa pulkalla, vapaa-aikana luistellaan, uidaan. Mutta hän vaan on syntymästään saakka ollut kömpelö, jaloissa pientä rakennevikaa. Lohdutin tietenkin poikaa ja puhuttiin, että kaikki ovat erilaisia. Jotkut urheilee, jotkut ovat taitavia käsistään ja kaikki yhtä hyviä ja arvokkaita ja että olen pojastani ylpeä, sellaisena kuin hän on ja kehuin asioita, missä hän on hyvä. Toki nyt aion opettajaan olla yhteydessä, ensi viikolla on vanhempain ilta. Mutta on niin paha mieli. Poikani kuitenkin iloisena muistelee kotona, vaikkei kiekon perässä menekään. Miksi lapsetkin haluaa laittaa kaikki samaan muottiin? Jos valitaan joukkueita, poikani valitaan viimeisenä. Ihmettelin, että miksei poikani saisi valita joukkuetta. Opettajat kyllä pojan erilaisuutta ymmärtää.

Kommentit (35)

Vierailija
21/35 |
30.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä olin se poika ala-asteella. Minkäs teet jos ei liikunta kiinnosta. Omat vahvuudet löytynevät muista, hieman enemmän älyä vaativista toimista. 

Urheilupojat nyt ovat mitä ovat, urheilu ja fyysinen tekeminen on kaikki kaikessa. Pääasia että opettajat ymmärtävät erilaisia lapsia, lapsilla itsellään kun ei juuri ole kykyä ymmärtää erilaisuutta. Hyvä jos poikasi tykkää liikunnasta edes omaksi ilokseen. Itselläni ilon liikuntaan koulussa tappoi joka ainoaan tekemiseen liittyvä kilpailuelementti. Ei voitu vain omaksi iloksi tehdä, vaan aina piti katsoa kuka on missäkin paras. Se sopii toisille. TOisilta se vie innon tekemiseen.

Vierailija
22/35 |
30.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="30.01.2015 klo 14:30"]

Pojille menestys urheilussa on iso asia ja sitä vertaillaan keskenään. Siihen ei ole mitään muuta apua kuin että tekee sen mihin pystyy joka aineessa ja on tyytyväinen itseensä, mutta ei kuitenkaan koskaan ole. Mutta toi kunujako. Missä helevetin takapajulassa te asutte, jos käytössä on vieläkin liikuntatunneilla KUNUJAKO?! Tuon ottaisin puheeksi ja heti opettajan kanssa, opettaja joka tuota käyttää joutaa eläkkeelle ja samantien.

[/quote]

Mikä helvetti on kunujako???

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/35 |
30.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="30.01.2015 klo 14:31"]Minä olin se poika ala-asteella. Minkäs teet jos ei liikunta kiinnosta. Omat vahvuudet löytynevät muista, hieman enemmän älyä vaativista toimista. 

Urheilupojat nyt ovat mitä ovat, urheilu ja fyysinen tekeminen on kaikki kaikessa. Pääasia että opettajat ymmärtävät erilaisia lapsia, lapsilla itsellään kun ei juuri ole kykyä ymmärtää erilaisuutta. Hyvä jos poikasi tykkää liikunnasta edes omaksi ilokseen. Itselläni ilon liikuntaan koulussa tappoi joka ainoaan tekemiseen liittyvä kilpailuelementti. Ei voitu vain omaksi iloksi tehdä, vaan aina piti katsoa kuka on missäkin paras. Se sopii toisille. TOisilta se vie innon tekemiseen.
[/quote]

Minä löysin liikunnan ilon vasta aikuisena. Samanlainen kömpelö olin kuin poikanikin, mutta poikien maailma on varmasti juuri kuvailemasi kaltainen. Se on ikävää. ap

Vierailija
24/35 |
30.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="30.01.2015 klo 14:34"]

[quote author="Vierailija" time="30.01.2015 klo 14:30"]

Pojille menestys urheilussa on iso asia ja sitä vertaillaan keskenään. Siihen ei ole mitään muuta apua kuin että tekee sen mihin pystyy joka aineessa ja on tyytyväinen itseensä, mutta ei kuitenkaan koskaan ole. Mutta toi kunujako. Missä helevetin takapajulassa te asutte, jos käytössä on vieläkin liikuntatunneilla KUNUJAKO?! Tuon ottaisin puheeksi ja heti opettajan kanssa, opettaja joka tuota käyttää joutaa eläkkeelle ja samantien.

[/quote]

Mikä helvetti on kunujako???

[/quote]

No se on se wanha tapa kasata kaksi joukkuetta: kaksi parasta saa vuorotellen valita rivistä omaan tiimiinsä sopivat. Rivissä muut seisovat ja jännittävät, koska valitaan ja jääkö vikaksi. Nokkimisjärjestys selvä.

Vierailija
25/35 |
30.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Taittaapi olla kammottava ope liikunnassa pojalla kun vielä käyttää tuota huuotjakoakin. Opella on suuri merkitys miten luokkakaverit suhtautuu vähän huonompiin oppilaisiin liikunnassa. Tuo huutojako oikein kutsuu oppilaita kiusamaan ja vähättlemään toisia. Meidän pojalla liikkaope oli heti ensimmäiseksi sanonut, että täällä ei sitten ketään sitten arvostella tai vähätellä jne.

Vierailija
26/35 |
30.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="30.01.2015 klo 14:38"]

[quote author="Vierailija" time="30.01.2015 klo 14:34"]

[quote author="Vierailija" time="30.01.2015 klo 14:30"]

Pojille menestys urheilussa on iso asia ja sitä vertaillaan keskenään. Siihen ei ole mitään muuta apua kuin että tekee sen mihin pystyy joka aineessa ja on tyytyväinen itseensä, mutta ei kuitenkaan koskaan ole. Mutta toi kunujako. Missä helevetin takapajulassa te asutte, jos käytössä on vieläkin liikuntatunneilla KUNUJAKO?! Tuon ottaisin puheeksi ja heti opettajan kanssa, opettaja joka tuota käyttää joutaa eläkkeelle ja samantien.

[/quote]

Mikä helvetti on kunujako???

[/quote]

No se on se wanha tapa kasata kaksi joukkuetta: kaksi parasta saa vuorotellen valita rivistä omaan tiimiinsä sopivat. Rivissä muut seisovat ja jännittävät, koska valitaan ja jääkö vikaksi. Nokkimisjärjestys selvä.

[/quote]

Niin, ihan normaalia oli vielä mun aikana, mutta mikä se kunu on? Miten tuollainen sana voi mitenkään liittyä millään tavalla tuohon itse toimitukseen?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/35 |
30.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="30.01.2015 klo 14:42"]

[[/quote]

Niin, ihan normaalia oli vielä mun aikana, mutta mikä se kunu on? Miten tuollainen sana voi mitenkään liittyä millään tavalla tuohon itse toimitukseen?

[/quote]

Onkohan se kunu= kuningasjako. Kaksi parasta, kunkut, saavat valkata alaisensa.

Vierailija
28/35 |
30.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se muuten oli perseestä seistä aina viimeisten joukossa kun tiimiä valittiin. "Onneksi" koulussa oli yksi vielä minuakin liikunnassa huonompi poika.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/35 |
30.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Poikani on kömpelömmän puoleinen, ei mikään urheilija. 

Hän oppi vasta 2 luokalla uimaan jotenkin, samoin luistelemaan.

Hiihtokin niin näin.

Innokkaasti ui ja muistelee omaa tahtiaan,

jääkiekko ei oikein suju, opet antaa tehdä omaa tahtia.

Aloitusviestissä kirjoittaja lähinnä luetteli lapsessaan näkemiä "vikoja". Olisi varmaan kannattanut ennemmin kertoa siitä kiusaamisesta, kuin itse haukkua lasta.

Mutta hän vaan on syntymästään saakka ollut kömpelö, j

Vierailija
30/35 |
30.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kunu on kapteeni eli kunkku. Ja olipa yhdessä Suomen arvostetuimmista kouluista kunujako käytössä ainakin vielä pari vuotta sitten.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/35 |
30.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käytte harjoittelemassa vähän, harjoitus tekee mestarin ja mestari harjoittelee aina!

Vierailija
32/35 |
30.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="30.01.2015 klo 14:45"]

Poikani on kömpelömmän puoleinen, ei mikään urheilija. 

Hän oppi vasta 2 luokalla uimaan jotenkin, samoin luistelemaan.

Hiihtokin niin näin.

Innokkaasti ui ja muistelee omaa tahtiaan,

jääkiekko ei oikein suju, opet antaa tehdä omaa tahtia.

Aloitusviestissä kirjoittaja lähinnä luetteli lapsessaan näkemiä "vikoja". Olisi varmaan kannattanut ennemmin kertoa siitä kiusaamisesta, kuin itse haukkua lasta.

Mutta hän vaan on syntymästään saakka ollut kömpelö, j

Kerroin asioista, mistä häntä kiusataan, syitä siihen. Näen poikani hyvät puolet, kerroin niistäkin ja lapselleni. Minä kehun, kun on oppinut koko ajan paremmin uimaan jne. Poikani on tosi kiva, empaattinen, ystävällinen. Leikkii myös tyttöjen kanssa, osaa ottaa huomioon. ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/35 |
30.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis mitä ihmettä? Ei toi ole vielä minkään sortin kiusaamista! Ettekö te valopäät ole ikinä olleet ala-asteella? Kyllä siellä jokaiselle vähän ilkeillään joskus, lapset on sellaisia! Älä nyt vaan esitä pojalle että toi oli maailman kauhein juttu ja nyt sitä KIUSATAAN, se rupeaa vinkumaan joka vitun pienimmästä asiasta ja sitten sitä ainakin kiusataan. Voi LUOJA.

Vierailija
34/35 |
30.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="30.01.2015 klo 15:07"]Siis mitä ihmettä? Ei toi ole vielä minkään sortin kiusaamista! Ettekö te valopäät ole ikinä olleet ala-asteella? Kyllä siellä jokaiselle vähän ilkeillään joskus, lapset on sellaisia! Älä nyt vaan esitä pojalle että toi oli maailman kauhein juttu ja nyt sitä KIUSATAAN, se rupeaa vinkumaan joka vitun pienimmästä asiasta ja sitten sitä ainakin kiusataan. Voi LUOJA.
[/quote]

Ai ku sanotaan toiselle, että olet hidas juoksemaan. Sekö on ok? Poikani itki kauan ja oli surullinen. Oisko pitänyt todeta, että no voi voi, tollasta se on, koita nyt kestää. Mä en hyväksy, että omat lapset koskaan naljailee tai huomauttelee kellekään. ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/35 |
30.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihmisille puhutaan koko kohteliaasti, ei arvostella tai naljailla millään tavalla. Näin olen lapseni opettanut. Kaipa sit tää että koulussakin saa sanoa mitä vaan, siirtyy tänne työpaikalle, missä olen saanut kestää yhtä tai toista, lähinnä selän takaa kuulee juttuja ja muutenkin. Mut hei, tällastahan tää on, kestäkää. ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi neljä yhdeksän