Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut

Pelkkää alistamista nuo kaikki "auttamis"-systeemit on. Ei niistä ole mitään todellista hyötyä kenellekään, päinvastoin.

Siis miksi aikuinen ihminen ei muka pärjäisi omassa asunnossa ihan ilman jotain vitun hoitsuja? Älä suostu tuollaiseen jos sua semmoseen yritetään passittaa.

[quote author="Vierailija" time="30.01.2015 klo 10:41"]

Pelkkää alistamista nuo kaikki "auttamis"-systeemit on. Ei niistä ole mitään todellista hyötyä kenellekään, päinvastoin.

[/quote] :(

Miltä kantilta ap tahtoo tietää? Haetko itsellesi kuntoutumispaikkaa vai työpaikkaa?

[quote author="Vierailija" time="30.01.2015 klo 10:54"]

Miltä kantilta ap tahtoo tietää? Haetko itsellesi kuntoutumispaikkaa vai työpaikkaa?

[/quote] Kuntoutumispaikkaa

[quote author="Vierailija" time="30.01.2015 klo 10:59"]

[quote author="Vierailija" time="30.01.2015 klo 10:54"]

Miltä kantilta ap tahtoo tietää? Haetko itsellesi kuntoutumispaikkaa vai työpaikkaa?

[/quote] Kuntoutumispaikkaa

[/quote]

Niitä on tosi paljon erilaisia. Ja nehän on kauhean haluttuja eikä mitään alistamispaikkoja. Ei noissa kenenkään tarvitse väkisin olla, tulijaa on kyllä. Monelle se oma asuminen ei vaan onnistu ja ne tarvitsevat tukea asumiseen. Esim. kehitysvammaiset, toipuvat alkoholistit. Köyhä voi saada maksusitoumksella paikan ja silloin on kyllä paljon kiinni kunnasta, miten pitkä asumisesta tulee.

Kuntouttava asumismuoto voi olla vaikka sellainen, että iso talokompleksi on jaettu kymmeniseen eri huoneeseen, jokaisella tietysti oma. Yhteisasumista tuskin on missään? Keittiö on yhteinen, samoin olohuone, harrastetilat. Tai niitä voi olla useita. Voi olla kuntosali, maalaustilat, pelitilat... Pihalla voi olla pelejä, pyykkitelineet, autopaikat. Monet käy töissä kuntoutumiskodeista käsin. Toiset on enemmin vihanneksia. On lääkkeettömiä paikkoja ja lääkkeellisiä paikkoja. Jossain ei suvaita nappeja, huumeseulat, ja asuminen loppuu siihen, jos käyttää päihteitä.

Jos tarvit tukea arjen hallintaan, raha-asioiden ym hoitamiseen, olet ollut pitkällä jaksolla psykiatrisessa sairaalassa ja paluu arkeen tuntuu liian isolta harppaukselta, joillakin voi olla pahoja paniikki- ja pelkotiloja, syvää masennusta, skitsofreniaa ym ym. Asukkaalla pitää olla halu kuntoutua, ja mennä esim päivä- tai työtoimintaan, sitä kautta eteenpäin, mikäli vain mahdollista. Katso tosiaan kuntasi sivuilta näitä, asumispalveluihin mennään useamman haastattelun kautta ja mietitään onko paikka sinulle aidosti sopiva, vai pärjäisitkö esim, kotiin tulevan avun turvin/päivä-/työytoiminnan avulla.

Joskus tuollainen on tarpeen, mutta kannattaa pyrkiä ominkin voimin kuntoutumaan olemalla aktiivinen.

Herkästi käy muuten niin, että sitä passivoituu sinne ja unohtuu oman elämän ohjaaminen ja kaikki unelmat, eikä uskalla vaatia itseltään enää mitään joten ei pääse eteenpäin elämässään.

Sitä aktiivisuutta kannattaa pitää yllä hakemalla elämäänsä virikkeitä ihan muualta kuin mielenterveysympyröistä. Viikoittainen sauvakävely ja tuolijumppa muiden mielenterveyskuntoutujien kanssa ei siis riitä, jos haluaa päästä vielä joskus normaalielämään kiinni.

Opiskelut, vapaaehtoistyöt, mitä tahansa, on suositeltavia jos vain oma psyykkinen vointi suinkin sallii. Näissä palveluissa kun on riittävän pitkään, alkaa menettää itseluottamuksensa siihen että itsestäään olisi yhtään mihinkään, vaikka sitten psyykkinen vointi olisikin jo myöhemmin paremmalla tolalla että periaatteessa olisi jo työkykyinen. 

Mutta kaikki aikanaan. Jos ap tarvitset tällaista asumismuotoa, niin ota se vastaan ja anna itsellesi aikaa parantua sen minkä se tarvii.

Kiitos vastauksista, t. ap

[quote author="Vierailija" time="30.01.2015 klo 10:41"]

Pelkkää alistamista nuo kaikki "auttamis"-systeemit on. Ei niistä ole mitään todellista hyötyä kenellekään, päinvastoin.

[/quote]

Joo, parempi ois jättää kaikki sillan alle, niin ei tarvis alistua komenteluun ja holhoamiseen. Eiku.

Kuntoutusmuotojen, joista asumispalvelut ovat yksi, tarkoitus on kuntouttaa niin paljon, että vähitellen päästään aina kevyempään ja kevyempään tukeen, kunnes tukea ei tarvita ollenkaan. Mutta joillekin se asuntola ON se kevyin mahdollinen tuki koko loppuelämän. Ja jotkut tarvii ihan sairaalahoitoa koko loppuelämän. Toiset siirtyy asumaan omiin asuntoihin,  joissa sossu maksaa vuokran ja joku käy kerran kuussa kysymässä, että ootko muistanut maksaa laskusi. Useimmat lakkaa ajan myötä tarvitsemasta tätäkään tukea. Kyse on siitä, kuinka hyvin paranet.

JOnkun asteinen ongelma syntyy siitä, että ihmiset itse mieltävät tarvitsevansa erityyppisiä ja eri verran tukea tai hoitoa kuin mitä he hoitavan tahon mielestä tarvitsevat. Tästä syntyy toisaalta ajatukset pakkohoidosta, aholhoamisesta ja alistamisesta ja toisaalta käsitys siitä, että hoitoa ja tukea ei saa ja miksi yhteiskunta ei maksa mulle kaikkea mitä se on mulle velkaa. Kun tiedetään, että mielenterveysongelma vaikuttaa ihmisen arviointikykyyn ja toisaalta ajatellaan, että ihminen on oman elämänsä ja terveytensä paras asiantuntija, niin tässä on perustavaa laatua oleva ristiriita, joka ei ihan helpolla ratkea, jonka kanssa jokaisen yksilön on joka hetki säädettävä ja joka todennäköisesti ei koskaan poistu. EIkä ehkä pidäkään poistua, mutta tiedostaa se pitää.

up

[quote author="Vierailija" time="30.01.2015 klo 11:22"]

[quote author="Vierailija" time="30.01.2015 klo 10:41"]

Pelkkää alistamista nuo kaikki "auttamis"-systeemit on. Ei niistä ole mitään todellista hyötyä kenellekään, päinvastoin.

[/quote]

Joo, parempi ois jättää kaikki sillan alle, niin ei tarvis alistua komenteluun ja holhoamiseen. Eiku.

Kuntoutusmuotojen, joista asumispalvelut ovat yksi, tarkoitus on kuntouttaa niin paljon, että vähitellen päästään aina kevyempään ja kevyempään tukeen, kunnes tukea ei tarvita ollenkaan. Mutta joillekin se asuntola ON se kevyin mahdollinen tuki koko loppuelämän. Ja jotkut tarvii ihan sairaalahoitoa koko loppuelämän. Toiset siirtyy asumaan omiin asuntoihin,  joissa sossu maksaa vuokran ja joku käy kerran kuussa kysymässä, että ootko muistanut maksaa laskusi. Useimmat lakkaa ajan myötä tarvitsemasta tätäkään tukea. Kyse on siitä, kuinka hyvin paranet.

JOnkun asteinen ongelma syntyy siitä, että ihmiset itse mieltävät tarvitsevansa erityyppisiä ja eri verran tukea tai hoitoa kuin mitä he hoitavan tahon mielestä tarvitsevat. Tästä syntyy toisaalta ajatukset pakkohoidosta, aholhoamisesta ja alistamisesta ja toisaalta käsitys siitä, että hoitoa ja tukea ei saa ja miksi yhteiskunta ei maksa mulle kaikkea mitä se on mulle velkaa. Kun tiedetään, että mielenterveysongelma vaikuttaa ihmisen arviointikykyyn ja toisaalta ajatellaan, että ihminen on oman elämänsä ja terveytensä paras asiantuntija, niin tässä on perustavaa laatua oleva ristiriita, joka ei ihan helpolla ratkea, jonka kanssa jokaisen yksilön on joka hetki säädettävä ja joka todennäköisesti ei koskaan poistu. EIkä ehkä pidäkään poistua, mutta tiedostaa se pitää.

[/quote] Niin. Itse olen psyykkisesti sairas, mutta täysin kykeneväinen arvioimaan omaa tilaani.

up

up