Lue keskustelun säännöt.
Narsistiset piirteet
11.11.2021 |
Mitä narsistisia piirteitä olet huomannut itsessäsi tai joku sanonut sinulle olevan? Mitä olet huomannut muissa; oletko "huomauttanut"?
Oletko tehnyt tietoisesti töitä päästäksesi eroon omista narsistisista piirteistäsi? Ns. Niistä negatiivisista.
Ja tosiaan se, että ihmisellä on narsistisia piirteitä ei tee hänestä narsistia. Mutta niitä piirteitä voi olla paljon.
Itse olen huomannut, että välillä pyrin manipuloimaan tapahtumia ja ihmisiä, varsinkin ns. pakkotilanteissa, joissa tuntuu, että on jumissa eikä toisen kanssa pääse eteenpäin, on niin sanotusti umpikujassa toisen kanssa.
Kommentit (22)
Ei kukaan suostu myöntämään. Osa ei huomaa eikä näe omissa jutuissaan yhtään mitään haastetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikea sanoa, mitkä on narsistisia piirteitä. Itsellä on ehkä iän myötä karsiutunut halu saada arvostusta, mutta se johtuu siitä, että olin aina se pikkusisko, joka jäi jalkoihin ja oli aina tiellä. Mutta en halua olla esillä. Myös joskus sorrun ylimielisyyteen. En tiedä onko epävakaus sitten narsimia vai jotain muuta. Nämä löydän itse, muut pitäisi kysyä lähimmiltä.
En nyt menis allekirjoittamaan että manipulointi olisi suoraan narsismia. Motiivi on aika ratkaiseva asia. Narsisti manipuloi saadakseen tunteellista valtaa ja sosiaalista kapitaa paikatakseen herkkää egoaan. Olet kyllä siinä oikeassa että meillä kaikilla niitä piirteitä kuitenkin on. Yleisimpänä ehkä riitatilanteissa marttyyriasenne, vähättely ja mitätöinti. Tai muuten vain painostuksen keinona vastaavat. Sitten myös oman historian kultaaminen(narratointi) on myös todella yleistä. Lokakampanjat ovat myös todella yleisiä varsinkin lapsilla.
Tuon manipuloinnin huomaan itsessäni. Olen pyrkinyt opettelemaan suoria kysymyksiä ilman, että vetoan tunteisiin, vaikkakin eihän kai kaikki tunteisiin vetoaminen ole manipulointia, vai onko? Se ainakin on, jos vedotaan syyllisyyteen tai häpeään.
Huomaan myös itsessäni, että haluaisin asioiden menevät, kuten itse haluan, tai kuten itse parhaaksi näen. Asiat eivät ole minulle ”ihan sama”. Tästä kyllä pystyn joustamaan, jos näin ei tapahdu, eli se on päänsisäinen narsistinen piirteeni, joka ei muille näy. Puren vain hammasta sisäänpäin.
Ensimmäisen avioliittoni hajotessa mies syyttä minua kontrolloinnista. En yhtään nähnyt tätä piirrettä itsessäni, enkä oikeastaan vieläkään pysty sanomaan, mitä silloin tein. Mies kuitenkin onnistui pelottelemaan minut niin hyvin, että nykyisessä avioliitossani tietoisesti pyrin olemaan kontrolloimatta. Mies tehkööt (lähes) mitä haluaa.
Sitten teen tietoisesti töitä sen eteen, etten aliarvosta ketään. Haluaisin pystyä kohtaamaan ihmisen ihmisenä, oli hän lääkäri tai siivooja.
Minä siis olen ajatellut tätä narsismia. Johtuen siitä, että eksäni oli narsistinen. On ollut pakko katsoa peiliin, miksi minä otin sellaisen ihmisen, ja mikä on minussa se vetovoima, että vedimme toisiamme puoleen.
Viestissä nro 5 on hienoa pohdintaa. Minullakin ensimmäinen mies oli tavattoman narsistinen, ja tämä ei ole vain oma mielipiteeni, vaan myös esim. hänen entiset työtoverinsa sanoivat samaa eromme jälkeen. Menimme tosi nuorena yhteen ja silloin hän oli todella rakastettava ihminen, mutta aikuisuuden kynnyksellä hänestä tuli kylmä ja manipuloiva. Meidän riitamme olivat loppuvuosina kammottavia, ja samalle tasolle kykenin siis kuin hänkin. Ehkä olen vielä hiukan verbaalisesti lahjakkaampi, ja kostin kaikki ne fyysiset lyönnit todella kylmäävillä henkisillä iskuilla. Enkä kyllä koskaan ole edes mielessäni ajatellut, että olisin ollut noissa riidoissa ja suhteen alamäessä millään tavoilla syytön osapuoli. On pistänyt miettimään, kumpusiko se kaikki ilkeys minusta itsestäni vai saivatko olosuhteet sen aikaan.
Siitä erottuani olen kyllä ollut erilainen ja oppinut käsittelemään asiat ja ongelmatilanteet kypsemmin. Käsi sydämellä voin sanoa, että exä on edelleen se laskelmoiva, tunteeton ja oman edun tavoittelija, miksi hän silloin nuorena aikuisena muuttui ja valitettavasti yhteiset lapsemme ovat tästä saaneet kärsiä, vaikka minä pääsin "pakoon".
Jännä ajatus, kun sitä on näin 50 ikävuoden kynnyksellä luonut mielessään itsestään kuvan tietynlaisena ihmisenä, sitten tulee joku uusi tuttavuus, joka näkee sinut ihan eri tavoin. Jouduin ikävään konfliktiin harrastuspiiristä löytyneen uuden tuttavan kanssa, jonka kanssa aloimme ystävystyä. Pistin heti asialle stopin, en anna ihmisten enää kävellä ylitseni, mutta tein sen asiallisesti, en vain ottanut sitä vastaan. Hän tuomitsi minut ilkeäksi, itsekkääksi narsistiksi, joka ei yhtään ajattele muiden tunteita. No itsehän en näe itseäni sellaisena, mutta pakko sitä sanomaa oli reflektoida että minkä verran siinä on totuutta. Ei pidä jumittua tiettyyn käsitykseen itsestään ja ehkä tuon myötä seuraavan mahdollisen konfliktin hoidan vielä paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikea sanoa, mitkä on narsistisia piirteitä. Itsellä on ehkä iän myötä karsiutunut halu saada arvostusta, mutta se johtuu siitä, että olin aina se pikkusisko, joka jäi jalkoihin ja oli aina tiellä. Mutta en halua olla esillä. Myös joskus sorrun ylimielisyyteen. En tiedä onko epävakaus sitten narsimia vai jotain muuta. Nämä löydän itse, muut pitäisi kysyä lähimmiltä.
Halu olla esillä kuuluu vain paksunahkaisen narsismin tuntomerkkeihin. Vetäytyminen ihmissuhteista ja uhriutuminen taas ohutnahkaiseen narsismiin. Yleensä narsistisiksi piirteiksi tunnistetaan vain paksunahkainen narsismi, mutta ohutnahkaisella on ihan samat perusoireet kuten uhriutuminen, ylimielisyyys, vika nähdään vain muissa, manipulointi, draamailu, itsekeskeisyys jne.
Narsistisia piirteitä löytyy kaikista jonkun verran, mutta sitten kun niitä alkaa olla iso liuta tulee hankaluuksia ihmissuhteissa. Hyvä tunnusmerkki on siis se, että ihmissuhteissa on paljon hankaluuksia. Omat lapsetkin häipyvät vanhemmiten vaikutuspiiristä, koska eivät enää jaksa. Puoliso on joko alistettu henkisesti tai fyysisesti tai sitten puoliso itse on narsisti myös. Ohut- ja paksunahkainen muodostavat usein parisuhteen eli ohutnahkainen on se uhri, paksunahkainen väkivaltainen.
Oikein mihinkään mitä narsisti sanoo ei voi luottaa, koska hänen näkökulmansa tapahtumiin on niin itsekeskeinen.
https://www.is.fi/menaiset/hyva-fiilis/art-2000007646530.html
Tuossa on ohutnahkaisen narsistin piirteitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
https://www.is.fi/menaiset/hyva-fiilis/art-2000007646530.html
Tuossa on ohutnahkaisen narsistin piirteitä.
Tuosta löytyy tuttua parisuhteen osalta.... Mutta empaattinen olen kyllä kumppanin murheita kohtaan. Jos tunnen, että loukataan, niin silloin käyttäydyn kuin piilonarsisti ja välillä loukkaannun herkästi ja olen epäluuloinen.
Kukaan ei ole ikinä sanonut, että mulla olisi narsistisia piirteitä, joten ei kai niitä sitten häiritsevästi ole. Olen käynyt pitkän psykodynaamisen psykoterapian ja vielä sen jälkeenkin olen ollut muutaman kerran terapiassa akuutin asian takia. Olen käsitellyt narsistisia piirteitäni siellä, mutta terapeutin mielestä ne eivät olleet sellaisia. Pohdin vain asiaa voisinko olla eräässä ihmissuhteessa itse osallinen narsistisella tavalla. Mekanismi kuitenkin osoittautui toisenlaiseksi.
Täällä kirjoitellaan usein muiden narsismista, ei omasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuorempana en tajunnut ollenkaan oman käytökseni vaikutusta ihmisten mielipiteisiin minusta. En käsittänyt ollenkaan miksi minusta ei pidetä. Nyt kun olen parantunut masennuksesta ymmärrän kuinka ahdistavaa on kuunnella kun joku koko ajan ruikuttaa ja alentaa itseään.
Muistan vieläkin sen päänsäryn, kun rupesin oikeasti miettimään omia ajatuksiani, ja jokaisen negatiivisen ajatuksen väkisin väänsin positiiviseksi. Omat aivoni oikein tappelivat parantumista vastaan.
En tänä päivänä itsekään jaksa kuunnella ruikuttavia ihmisiä. He epäilemättä ajattelevat että minä olen kylmä narsisti jolla ei ole empatian tunteita, ja minä ajattelen että onpas narsistista tuo ruikutus, eikö tuokaan mitään muuta mieti kuin itseään.
Vierailija kirjoitti:
Nuorempana en tajunnut ollenkaan oman käytökseni vaikutusta ihmisten mielipiteisiin minusta. En käsittänyt ollenkaan miksi minusta ei pidetä. Nyt kun olen parantunut masennuksesta ymmärrän kuinka ahdistavaa on kuunnella kun joku koko ajan ruikuttaa ja alentaa itseään.
Muistan vieläkin sen päänsäryn, kun rupesin oikeasti miettimään omia ajatuksiani, ja jokaisen negatiivisen ajatuksen väkisin väänsin positiiviseksi. Omat aivoni oikein tappelivat parantumista vastaan.
En tänä päivänä itsekään jaksa kuunnella ruikuttavia ihmisiä. He epäilemättä ajattelevat että minä olen kylmä narsisti jolla ei ole empatian tunteita, ja minä ajattelen että onpas narsistista tuo ruikutus, eikö tuokaan mitään muuta mieti kuin itseään.
Oletko koskaan jaksanut kuunnella muiden ruikutusta? Narsististahan on välittää vain omista murheistaan, ei muiden. Muiden murheet ovat ruikutusta (empatiakyvyttömyys).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo ruikutus on kyllä hyvin kuvaava termi piilonarsistille. Itsekin tunnen pari tällaista tyyppiä, joiden puheen sisältö on aina se miten huonosti heitä on aina kohdeltu lapsuudessa ja muutenkin. Heitä pitäisi aina ymmärtää, auttaa ja paapoa ja muiden isotkaan murheet eivät ole yhtään mitään. Kun kaverilta amputoidaan jalat, niin siihen aletaan kertoa omasta iskiaksesta kuinka kauheaa se on. Tai viikonloppuisin juovista vanhemmista tehdään suuri numero, vaikka kaveri on kokenut vanhemman menetyksen.
Itse eivät huomaa tuossa mitään outoa eli oikeat narsistit kyllä ovat outoja. En ymmärrä miksi väitetään, että heitä on vaikea tunnistaa, koska kyllähän heillä on omituisia käytöstyylejä.
Itselläni on ollut narsistista käytöstä ainakin riitatilanteessa. En välitä pätkääkään siitä toisesta osapuolesta, jos tilanne on sellainen, että olen päättänyt, että se oli siinä nyt.
Todella mielenkiintoinen ketju. Itsereflektointi on kyllä taito, joka varmasti narsisteilta puuttuu ja siksi varmasti näin voi vastata itseään askarruttavaan kysymykseen "olenko minä kenties se narsisti?"
On hyvä osata tarkastella omaa käytöstää objektiivisesti ja huomata omat virheensä ja pyrkiä muuttamaan niitä, jos niistä on haittaa sekä itselle että muille.
Itsekin huomaan narsistisia piirteitä erityisesti riitatilanteissa, saatan syyllistää, mutta huomasin sen kyllä itse ja pyrin aina pyytämään anteeksi. Työn alla on vielä se, että et toimisi niin ollenkaan, mutta ihminen minäkin olen ja yritän olla armollinen myös itselleni. Harjoitus tekee mestarin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Todella mielenkiintoinen ketju. Itsereflektointi on kyllä taito, joka varmasti narsisteilta puuttuu ja siksi varmasti näin voi vastata itseään askarruttavaan kysymykseen "olenko minä kenties se narsisti?"
On hyvä osata tarkastella omaa käytöstää objektiivisesti ja huomata omat virheensä ja pyrkiä muuttamaan niitä, jos niistä on haittaa sekä itselle että muille.
Itsekin huomaan narsistisia piirteitä erityisesti riitatilanteissa, saatan syyllistää, mutta huomasin sen kyllä itse ja pyrin aina pyytämään anteeksi. Työn alla on vielä se, että et toimisi niin ollenkaan, mutta ihminen minäkin olen ja yritän olla armollinen myös itselleni. Harjoitus tekee mestarin.
Se puuttuu täydellisesti. Mutta mahtaileva paksunahkainen narsisti voi hyvinkin itse sanoa olevansa narsisti, koska hänen mielestään narsisti on hieno, vahva ihminen. Piilonarsisti taas syyttää muita narsistiksi huomaamatta omia piirteitään. Monet myös menevät siihen halpaan, että uskovat piilonarsistit jutut esimerkiksi puolisostaan tai vanhemmistaan. Ne voivat olla vahvasti väritettyjä tai sitten kokonaan valetta. Koko asia voi olla käännetty täysin päälaelleen, mutta jos esitetään paljon traagisia nyyhkytarinoita, niin harvempi alkaa heti ensialkuun niitä epäillä. Sitten vasta myöhemmin, jos käytös alkaakin kohdistua omaan itseen tai muuten alkaa ihmetyttää miten muka kaikki kohtelevat väärin.
Nuorempana hetkittäin ikään kuin lakkasin välittämästä muista ja ajattelin epäterveen itsekkäästi vain omaa parastani. Lisäksi pienikin kritiikki tuntui siltä kuin olisin tuhoutunut, minkä uskon johtuneen siitä, että kritiikki uhkasi nostaa pintaan oman uskomukseni, että olin täysin kelvoton, mitä narsistimaisesti en kyennyt sietämään, vaan puhuin vaikka mustan valkoiseksi saadakseni pidettyä kiinni olemattomasta omanarvontunnostani. Kävin pitkän terapian, jonka seurauksena nämä piirteet ovat kadonneet. Nykyään mulla on terve itsetunto ja kykenen terveisiin ihmissuhteisiin.
En pidä lainkaan narsistisista puolista itsessäni. Jos kohtaan epäoikeudenmukaisuutta, niin toivoisin osaavani kohdata asiat inhimillisesti ja empaattisuudella. Mutta tietyn sietorajan mennessä yli, minulla tulee vain halu olla oikeassa ja tehdä se vaikka jyräämällä hyvin selväksi. Joudun todella pinnistelemään, etten toimi tai puhu ala-arvoisesti. Minulla tulee usein ylimielisiä ajatuksia, kuinka milloin minkäkin asian olisin osannut hoitaa paremmin. Näen kilpailuasetelmana tilanteita, jotka eivät sitä ole. Nuorena olin varsinainen besserwisseri. Onneksi tämä piirre ei tule esiin läheisissä ihmissuhteissa.
Vierailija kirjoitti:
Nuorempana hetkittäin ikään kuin lakkasin välittämästä muista ja ajattelin epäterveen itsekkäästi vain omaa parastani. Lisäksi pienikin kritiikki tuntui siltä kuin olisin tuhoutunut, minkä uskon johtuneen siitä, että kritiikki uhkasi nostaa pintaan oman uskomukseni, että olin täysin kelvoton, mitä narsistimaisesti en kyennyt sietämään, vaan puhuin vaikka mustan valkoiseksi saadakseni pidettyä kiinni olemattomasta omanarvontunnostani. Kävin pitkän terapian, jonka seurauksena nämä piirteet ovat kadonneet. Nykyään mulla on terve itsetunto ja kykenen terveisiin ihmissuhteisiin.
Sanoit, että kävit pitkän terapian. Saanko kysyä hakeuduotko itse terapiaan, koska huomasit piirteet itsessäsi vai huomauttiko joku sinulle asiasta?
Kukaan?