Omien vanhempieni parisuhde vaivaa minua
Olen kolmekymppinen nainen, jolla on jo oma perhe. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän minua häiritsee omien vanhempieni suhde, joka sisältää mielestäni runsaasti piilotettua henkistä väkivaltaa.
Isäni puhuu äidistäni isossakin seurueessa rumasti ja alentuvasti. Jos äitini on esimerkiksi tehnyt ruokaa, isäni saattaa haukkua sitä ääneen pahanmakuiseksi.
Isäni myös jatkuvasti komentelee äitiäni törkeään sävyyn. Jos jossain on sotkua, hän saattaa käskyttää äitini siivoamaan sen.
Jos vanhempani ovat esimerkiksi meillä kylässä ja äidilläni on mukavaa, isäni saattaa yhtäkkiä käskeä, että nyt lähdetään kotiin. Vaikka hän huomaa hyvin, että äitini ei haluaisi vielä lähteä.
Pahinta on taloudellinen väkivalta. Äitini ei osaa käyttää verkkopankkia, enkä suoraan sanottuna usko, että hänellä on tunnuksiakaan. Kaikki talousasiat ovat isäni hallussa. Äitini elää vaatimattomasti, isäni tuhlaa rahaa. Äitini on ollut vuosia kotona lasten kanssa ja isäni tehnyt töitä. Äitini tuntuu ajattelevan, että on ihan ok, että isäni käyttää enemmän rahaa kuin hän.
Äitini pitää kuitenkin loukkaavana, jos kyseenalaistan heidän tilannettaan. Olen pari kertaa yrittänyt puhua tästä hänelle, mutta huoleni herättää hänessä tosi voimakkaan psykologisen vastareaktion. Äitini on pari kertaa suuttunut minulle pitkäksi aikaa, kun olen puhunut isäni ongelmallisesta käytöksestä hänelle.
Uskon silti aidosti, että äitini ei isäni kanssa ollessaan edes tiedä, mitä oikea onni on. Toivoisin, että hän olisi sellaisen ihmisen kanssa, joka kohtelisi häntä kauniisti, kehuisi ja välittäisi. Olenko hirveä, kun pidän omien vanhempieni liittoa epäonnistuneen ja toivoisin heidän eroaan? Mitä voisin itse vielä tehdä tälle asialle?
Kommentit (78)
Olet ap saanut jo paljon kommentteja siitä, että varsinaisesti vanhempiesi parisuhteeseen et voi puuttua, se ei ole sinun roolisi, ja aikuisen ihmisen on itse haluttava muutosta elämäänsä, jotta se voi tapahtua. (Vaikeaa siltikin)
Mutta yksittäisessä tilanteessa vaikeneminen on tilanteen sallimista. Voit pitää rajan kaikissa porukoissa vaikkapa siinä, että kukaan ei moiti toisen kokkauksia, olipa kyse sitten kavereista, työkavereista tai vaikka naapuruksista. Eli jos jossain tilanteessa joku toimii ikävästi toisia kohtaan, olipa hän isäsi tai ihan kuka muu tahansa, on velvollisuus jollain lailla ilmaista, että 'hei kiitos ruuan valmistajalle, sovitaanpa ettei kukaan arvostele toisen kokkausta'. Muutenhan muut osapuolet antavat ilkeiden kommenttien jäädä 'voimaan'.
Vierailija kirjoitti:
Vaikea tilanne. Luultavasti kuitenkin on parasta antaa olla. Äitisi ehkä on kuitenkin ”tyytyväinen” osaansa, Ilman isääsi olisi varmaan aika eksyksissä. Ehkä voisit puhua isällesi - jos hän kuuntelee ja kunnioittaa tytärtään enemmän kuin vaimoaan.
Omilla vanhemillani on kauhea suhde, yritän vain pitää sopivaa etäisyyttä oman mielenterveyteni tähden. Ei ole meidän velvollisuutemme tehdä vanhempiamme onnellisiksi!
Vaikka olis eksyksissä, vois erottuaan löytää itsensä ja hyvän elämän. Korkeampi ikä ei ole syy pysyä huonossa suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tervetuloa kerhoon.
Omien vanhempieni liitto on ollut kuraa niin kauan kuin muistan (90-luvun loppupuolesta lähtien) ja mennyt vuosi vuodelta kamalammaksi. Muistan teini-ikäisenäni kadehtineeni ystävieni eronneita vanhempia, minulle eroperhe olisi ollut lottovoitto.
Mutta äitini on vanhaa kansaa ja uskoo, että avioliitto kestää hautaan asti, ylä- ja alamäet. Kai heillä joskus ylämäki on ollut, olivat yhdessä 10 vuotta ennen kuin lapset tulivat mukaan kuvioihin, mutta näistä ajoista puhutaan hyvin vähän.
Itse muutin kotoa pois 16-vuotiaana, isääni näin muutaman kerran vuodessa aina 24-vuotiaaksi asti ja nyt emme ole nähneet saati puhuneet viiteen vuoteen. Äidin kanssa onneksi hyvät ja läheiset välit ja hän kertoo ukon kunnosta. Tiedän olevani hirveä ihminen, mutta isäni on sairas ja tuskin elää enää montaa vuotta ja minulle tämä on vain ilouutinen: tiedän nyt, että äitini pääsee tuosta suhteesta pois ennen eläkeikää! Hän voi tämän jälkeen oikeasti rakentaa onnellisen ja hyvän elämän, ehkä jopa löytää seuraa joka oikeasti arvostaa häntä.
Varmasti tulen isäni kuolemaa suremaan kun sen aika koittaa. En niinkään ihmisen takia, vaan sen suhteen, mitä meillä ei koskaan ollut.
Tavoitan täysin, varsinkin tuon viimeisen lauseesi, että suret suhdetta jota teillä ei koskaan ollut. Minulla sama juttu. Isäni ei koskaan kysy kuulumisiani tai vointiani, ei millään tavalla osoita kiinnostusta omaa lastaan kohtaan. Samaan aikaan kohtelee sietämättömän huonosti äitiäni, joka on mielestäni kuitenkin aina ollut välittävä ja läsnä oleva äiti. Totta kai tunnen kiukkua, voimattomuutta ja surua.
Jo ihan pienenä lapsena olin hämmentynyt siitä, että monilla kavereilla oli normaalit, kivat isät, jotka juttelivat, kyselivät ja hakivat kavereilta autolla. Oma isäni oli aina lähinnä uhkaava tyyppi, joka käskytti, ilkeili ja lyttäsi ja jonka pahat päivät olivat pelottavia. Jo 10-vuotiaana pelkäsin ja jännitin, mitä ilkeää hän voi sanoa tai tehdä kaverien tai vieraiden kuullen.
Täällä on kolmas, joka ymmärtää tuon vaille jääneen isäsuhteen suremisen. Olen 42 (nainen), oma lapseni (tyttö) parikymppinen, vanhempani 70 ja 74. Isä on noista nuorempi, äitini omaishoidettava. Olen nimetty molempien edunvalvojaksi, vielä ei ole tarvinnut siihen rooliin astua.
Minulle tuollainen kotoa saatu henkiseen väkivaltaan, halveksuntaan ja lyttäämiseen perustuva parisuhteen malli johti siihen, että valitsin ensimmäisen puolisoni väärin ja olin siinä muutaman vuoden mittaiseksi jääneessä liitossa itsekin monin tavoin kaltoinkohdeltu. Puolustusmekanismini lapsuudenkodin ilmapiirissä oli olla näkymätön ja sulkeutuva. Lähtiessäni maailmalle minulla ei juuri ollut itsetuntoa eikä havaintoa siitä, missä menevät rajat sen suhteen, kuinka minua tai toista ihmistä yleensä voi kohdella. Siinäpä resepti parisuhteelle....no, löysin myöhemmin onnen (joskin toinen puoliso sai pitkään kärsiä luottamuspulasta, helpommallakin oltaisiin voitu päästä) ja onnekseni oma tytär on saanut kasvaa kodissa, jossa on terve ilmapiiri. Varhaislapsuuttaan hän ei muista.
Olen jo tehnyt sovinnon taustani kanssa. Isäni on selkeästi luonnevikainen, ja nyt, kun äidilläni käyvät vuodet vähiin, hän tekee jonkinlaista omaa sovintoaan sekä oman itsensä että minun kanssani. Ollaan käyty viime aikoina hyviä keskusteluja, ja hän on myöntänyt, että on mennyt aivan liian kauan tajuta, millainen heidän liittonsa on. Hänen sanojensa mukaan kuin sekoitus syanidia ja plutoniumia.
Sitä ei ehkä näe liian läheltä. Joitain kysymyksiä on vielä kysymättä, kuten se, mikä sai hänet jäämään siihen lapsen kanssa - ellei tuo sokeus - , hän oli kuitenkin aiemmin läpikäynyt avioeron ja lähtenyt huonosta liitosta. Molempien elämä olisi mennyt eri tavalla. En silti ole vihainen, ollut enää aikoihin. Kun katson isääni, näen pienen miehen, jonka elämä on täynnä negatiivisuutta ja kurjuutta. Hänen vankilansa on elää tuollaisen maailman kanssa.
Ja kun katselen oman itsenäistyneen nuoren elämää, tunnen suurta ylpeyttä siitä, että olen onnistunut katkaisemaan kaltoinkohtelun ketjun. Se on ehkä merkittävin tekoni tässä elämässä. Hänellä on aidosti hyvä itsetunto, se näkyy. Se on hyvin arvokas asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tervetuloa kerhoon.
Omien vanhempieni liitto on ollut kuraa niin kauan kuin muistan (90-luvun loppupuolesta lähtien) ja mennyt vuosi vuodelta kamalammaksi. Muistan teini-ikäisenäni kadehtineeni ystävieni eronneita vanhempia, minulle eroperhe olisi ollut lottovoitto.
Mutta äitini on vanhaa kansaa ja uskoo, että avioliitto kestää hautaan asti, ylä- ja alamäet. Kai heillä joskus ylämäki on ollut, olivat yhdessä 10 vuotta ennen kuin lapset tulivat mukaan kuvioihin, mutta näistä ajoista puhutaan hyvin vähän.
Itse muutin kotoa pois 16-vuotiaana, isääni näin muutaman kerran vuodessa aina 24-vuotiaaksi asti ja nyt emme ole nähneet saati puhuneet viiteen vuoteen. Äidin kanssa onneksi hyvät ja läheiset välit ja hän kertoo ukon kunnosta. Tiedän olevani hirveä ihminen, mutta isäni on sairas ja tuskin elää enää montaa vuotta ja minulle tämä on vain ilouutinen: tiedän nyt, että äitini pääsee tuosta suhteesta pois ennen eläkeikää! Hän voi tämän jälkeen oikeasti rakentaa onnellisen ja hyvän elämän, ehkä jopa löytää seuraa joka oikeasti arvostaa häntä.
Varmasti tulen isäni kuolemaa suremaan kun sen aika koittaa. En niinkään ihmisen takia, vaan sen suhteen, mitä meillä ei koskaan ollut.
Tavoitan täysin, varsinkin tuon viimeisen lauseesi, että suret suhdetta jota teillä ei koskaan ollut. Minulla sama juttu. Isäni ei koskaan kysy kuulumisiani tai vointiani, ei millään tavalla osoita kiinnostusta omaa lastaan kohtaan. Samaan aikaan kohtelee sietämättömän huonosti äitiäni, joka on mielestäni kuitenkin aina ollut välittävä ja läsnä oleva äiti. Totta kai tunnen kiukkua, voimattomuutta ja surua.
Jo ihan pienenä lapsena olin hämmentynyt siitä, että monilla kavereilla oli normaalit, kivat isät, jotka juttelivat, kyselivät ja hakivat kavereilta autolla. Oma isäni oli aina lähinnä uhkaava tyyppi, joka käskytti, ilkeili ja lyttäsi ja jonka pahat päivät olivat pelottavia. Jo 10-vuotiaana pelkäsin ja jännitin, mitä ilkeää hän voi sanoa tai tehdä kaverien tai vieraiden kuullen.
Täällä on kolmas, joka ymmärtää tuon vaille jääneen isäsuhteen suremisen. Olen 42 (nainen), oma lapseni (tyttö) parikymppinen, vanhempani 70 ja 74. Isä on noista nuorempi, äitini omaishoidettava. Olen nimetty molempien edunvalvojaksi, vielä ei ole tarvinnut siihen rooliin astua.
Minulle tuollainen kotoa saatu henkiseen väkivaltaan, halveksuntaan ja lyttäämiseen perustuva parisuhteen malli johti siihen, että valitsin ensimmäisen puolisoni väärin ja olin siinä muutaman vuoden mittaiseksi jääneessä liitossa itsekin monin tavoin kaltoinkohdeltu. Puolustusmekanismini lapsuudenkodin ilmapiirissä oli olla näkymätön ja sulkeutuva. Lähtiessäni maailmalle minulla ei juuri ollut itsetuntoa eikä havaintoa siitä, missä menevät rajat sen suhteen, kuinka minua tai toista ihmistä yleensä voi kohdella. Siinäpä resepti parisuhteelle....no, löysin myöhemmin onnen (joskin toinen puoliso sai pitkään kärsiä luottamuspulasta, helpommallakin oltaisiin voitu päästä) ja onnekseni oma tytär on saanut kasvaa kodissa, jossa on terve ilmapiiri. Varhaislapsuuttaan hän ei muista.
Olen jo tehnyt sovinnon taustani kanssa. Isäni on selkeästi luonnevikainen, ja nyt, kun äidilläni käyvät vuodet vähiin, hän tekee jonkinlaista omaa sovintoaan sekä oman itsensä että minun kanssani. Ollaan käyty viime aikoina hyviä keskusteluja, ja hän on myöntänyt, että on mennyt aivan liian kauan tajuta, millainen heidän liittonsa on. Hänen sanojensa mukaan kuin sekoitus syanidia ja plutoniumia.
Sitä ei ehkä näe liian läheltä. Joitain kysymyksiä on vielä kysymättä, kuten se, mikä sai hänet jäämään siihen lapsen kanssa - ellei tuo sokeus - , hän oli kuitenkin aiemmin läpikäynyt avioeron ja lähtenyt huonosta liitosta. Molempien elämä olisi mennyt eri tavalla. En silti ole vihainen, ollut enää aikoihin. Kun katson isääni, näen pienen miehen, jonka elämä on täynnä negatiivisuutta ja kurjuutta. Hänen vankilansa on elää tuollaisen maailman kanssa.
Ja kun katselen oman itsenäistyneen nuoren elämää, tunnen suurta ylpeyttä siitä, että olen onnistunut katkaisemaan kaltoinkohtelun ketjun. Se on ehkä merkittävin tekoni tässä elämässä. Hänellä on aidosti hyvä itsetunto, se näkyy. Se on hyvin arvokas asia.
Korjaus, isäni on nuorempi ja äitini omaishoidettava. Karma tosiaan on n*rttu.
Mulla samanlaiset - tai siis vielä pahemmat - vanhemmat. Väkivaltaiset olivat meitä lapsia kohtaan ja narsistinen isä vieläkin käyttää väkivaltaa äitiin.
Et voi tehdä mitään. Siis yhtään mitään. Äitisi valitsee olla alistettu, ja hän läheisriippuvaisena jopa NAUTTII tilanteesta. Ulkopuolisen korvaan kuulostaa kamalalta tuollainen, esim oma isä koko ajan sättii äitiä idiotti-typerys-hölmö-vajaa-vähäjärkinen jne termeillä. Mutta äiti vaan palvoo ja ihailee narsistia.
Mä en katsoisi sekuntiakaan. En todellakaan arvosta vanhempiani, lähinnä halveksun. Surkeat vanhemmat, yök.
Vierailija kirjoitti:
Isäni positiiviset puolet. Hauskaa, että siihen tartutaan. En keksi hirveästi, vaikka yritän. Perheen jokaisen jäsenen itsetunnon lyttääminen järjestelmällisesti vuosien ajan on jotain, mitä en sulata sillä verukkeella, että onhan hän aina tienannut rahaa ja maksanut laskut. En muutenkaan oikein näe logiikkaa siinä, että siitä pitäisi saada ylimääräistä arvostusta, että tienaa rahaa. Eikö persaukinen mies voi olla sitten hyvä isä? Vastaus on, että totta kai voi. Hyvä isä = välittää, halaa, kannustaa, on läsnä, kuuntelee. Raha-asiat on ihan toinen juttu kuin hyvä vanhemmuus. Ja kyllä, ajattelen näin, vaikka olen itse perheenäiti ja taloushuolet koskettavat minuakin.
Et ymmärtänyt kirjoittajan ajatusta. Väännetään rautalangasta.
Kirjoitit pitkän vuodatuksen jossa lähinnä haukuit isääsi. Mutta et edes pientä positiivista puolta isästäsi kirjoittanut mukaan. Ymmärrät ehkä itsekin (toivottavasti) että tämä ei kuulosta kovin todelliselta tilanteelta. Siksi kirjoituksessasi ei ole uskottavuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäni positiiviset puolet. Hauskaa, että siihen tartutaan. En keksi hirveästi, vaikka yritän. Perheen jokaisen jäsenen itsetunnon lyttääminen järjestelmällisesti vuosien ajan on jotain, mitä en sulata sillä verukkeella, että onhan hän aina tienannut rahaa ja maksanut laskut. En muutenkaan oikein näe logiikkaa siinä, että siitä pitäisi saada ylimääräistä arvostusta, että tienaa rahaa. Eikö persaukinen mies voi olla sitten hyvä isä? Vastaus on, että totta kai voi. Hyvä isä = välittää, halaa, kannustaa, on läsnä, kuuntelee. Raha-asiat on ihan toinen juttu kuin hyvä vanhemmuus. Ja kyllä, ajattelen näin, vaikka olen itse perheenäiti ja taloushuolet koskettavat minuakin.
Et ymmärtänyt kirjoittajan ajatusta. Väännetään rautalangasta.
Kirjoitit pitkän vuodatuksen jossa lähinnä haukuit isääsi. Mutta et edes pientä positiivista puolta isästäsi kirjoittanut mukaan. Ymmärrät ehkä itsekin (toivottavasti) että tämä ei kuulosta kovin todelliselta tilanteelta. Siksi kirjoituksessasi ei ole uskottavuutta.
Et ymmärrä. Narsistissa ei ole YHTÄÄN MITÄÄN positiivista. Luonnevikainen ihmishirviö.
Mulla narsisti isä, vielä apn isää pahempi, siinä ei ole yhtään hyvää puolta. Siis todellakaan yhtään.
Hommaapa äidillesi tili ja pankkitunnukset ja läppäri ja opeta käyttämään.
Vierailija kirjoitti:
Hommaapa äidillesi tili ja pankkitunnukset ja läppäri ja opeta käyttämään.
Ap saa isältään selkäänsä jos tekee noin, se olisi ”yllytystä” isää vastaan. Narsisti ei anna puolisonsa itsenäistyä tai oppia itsenäiseksi, koskaan. Se on juuri narsistin tavoite että kaikki on alisteisessa asemassa ja hänestä riippuvaisia. Sellaisia ihmisiä voi hallita pelolla ja uhalla ja taloudellisella vallalla.
Malliesimerkki narsku isästä. Ikävä kyllä äidilläsi on tuskin tuosta enää muuta poispääsyä kuin se että jompikumpi kuolee, kun on niin lytätty ettei mitään itsesuojeluvaistoa jäljellä.
Itse katkaisin välit samassa tilanteessa kun äitini työnsi jopa minut bussin alle valehtelemalla poliisikuulusteluissa, mieluummin kuin petti miehensä todistamalla häntä vastaan. Jotkut ihmiset eivät ansaitse lapsia.
Kannattaa myös hakea terapiaa, sillä tuollainen kasvuympäristö vaikuttaa väistämättä lapseenkin, vaikkei sitä itse välttämättä huomaa.
Tuo on totta että läheisriippuvainen uhriutunut äiti valitsee aina narsistipuolisonsa ennen omialapsia. Oma uhri-äitini on sanonut monta kertaa päin naamaa että mies on paljon tärkeämpi kuin omat lapset. Ja että rakastaa isää paljon enemmän kuin lapsiaan.
Ja sitten se myös toteuttaa sanomansa. Mulla meni 10v sitten isään välit kun hän yritti vahingoittaa lastani. Isä oli sitten kieltänyt että äitikään ei saa olla yhteydessä. Äiti soitti ja kertoi että valitsee isän eikä enää sitten voi tavata minua tai lapsiani, koskaan.
Näin on menty. Äiti taistelematta valitsi narsisti isän, luopui omasta lapsestaan ja lapsenlapsistaan, ei ole siis vuosikymmeneen nähnyt niitä. Tänä aikana on syntynyt myös lapsenlapsia joita vanhemmat ei ole ikinä nähneet eikä tulleet ristiäisiin.
Sitten tietenkin perussetti eli narsistin kosto: kummatkin vanhemmat tämän selkkauksen jälkeen teki testamentin jossa mut suljettiin ulos perinnöstä.
Olisi ollut myös vaihtoehto. Että isä olisi pyytänyt tekoaan anteeksi ja ollut aidosti pahoillaan. Olisi muuttanut käytöstään ja tajunnut että vaikka omia lapsiaan kuritti, lapsenlapsiaan ei enää voi kurittaa. Mutta hah, luuleeko joku että narsisti näin toimisi. Ei tietenkään. Vaan narsisti aloittaa aina kolmannen maailmansodan ja kostaa kaikin keinoin mitä kuvitella voi.
On uskomattoman raskasta kun on narsisti vanhempana. Sympatiat Ap:lle täältä myös.
En lukenut kaikkia kommentteja, mutta tuosta pankkiasiasta vielä.
Onko äidilläsi kuitenkin oma tili jonne palkka menee? Vai onko rahat isäsi nimissä olevalla tilillä?
Omat vanhempani jossain kohtaa havahtuivat siihen, että jos isäni kuukahtaa, on heidän rahansa vain isäni nimissä olevalla tilillä jolloin äiti jää tyhjän päälle. Äidillä taisi olla käyttäoikeus tilille ja käytti isäni tunnuksia tarvittaessa, mutta omissa nimissä olevaa tiliä ei ollut eikä tili ollut yhteinen virallisesti.
Ihan vain käytännön juttu ajateltavaksi. Jos äitisi mies menehtyy, niin miehen tilit ja yhteiset tilit jäädytetään välittömästi.
En nyt halua maalailla uhkakuvia, mutta voit ihan äidiltäsi kysyä, että miten ajatteli silloin elää?
Voit yrittää puhua kahdestaan äitisi kanssa. Avioero kuulostaisi järkevimmältä vaihtoehdolta henkisen ja taloudellisen väkivallan takia. Valitettavasti en usko, että isäsi käytös muuttuu parempaan suuntaan. Ikääntyessä monet käytösongelmat vain pahenevat. Ovatko vanhempasi käyneet pariterapiassa?
Onko äitisi harkinnut eroa? Kohteleeko isäsi myös lapsia ja muita ihmisiä narsistisesti ja halveksuvasti? Miksi isäsi epäasialliseen ja loukkaavaan käytökseen ja puheisiin ei puututa? Onko isäsi luonnehäiriöinen ja tunnekylmä narsisti, despootti?
Äitisi voisi hakea ulkopuolisen asiantuntijan apua esimerkiksi Kirkon perheneuvonnasta:
https://evl.fi/apua-ja-tukea/ihmissuhteet/kirkon-perheneuvonta-auttaa-m… Palvelu on maksutonta eikä asiakkaalta edellytetä kirkon jäsenyyttä. Perheneuvojilla ja vastaanottosihteereillä on ehdoton vaitiolovelvollisuus. Asiakkaita palvellaan yleensä myös ruotsin ja englannin kielellä.
tai Väestöliitosta: https://www.vaestoliitto.fi/parisuhteet/ Ajanvarauschat on Väestöliiton kahdenkeskinen chat asiantuntijan kanssa: https://www.hyvakysymys.fi/ajanvarauschat/ Parisuhteeseen voi hakea asiantuntijan apua myös yksin.
Pankit järjestävät maksuttomia kursseja verkkopankin käyttöön. Pirkanmaalla esimerkiksi Mukanetti-yhdistys järjestää kursseja ja opastaa maksutta tietokoneen ja verkkopankin käyttöön. ATK Seniorit Mukanetti ry on yhdistys, joka tarjoaa ikäihmisille tietokoneiden, tablettien ja kännyköiden käytön perusvalmiuksia järjestämällä koulutusta sekä ohjausta. Vertaisohjaajat opastavat eri opastuspisteissä Tampereella ja ympäristökunnissa: https://www.mukanetti.net/
Vierailija kirjoitti:
Voit yrittää puhua kahdestaan äitisi kanssa. Avioero kuulostaisi järkevimmältä vaihtoehdolta henkisen ja taloudellisen väkivallan takia. Valitettavasti en usko, että isäsi käytös muuttuu parempaan suuntaan. Ikääntyessä monet käytösongelmat vain pahenevat. Ovatko vanhempasi käyneet pariterapiassa?
Onko äitisi harkinnut eroa? Kohteleeko isäsi myös lapsia ja muita ihmisiä narsistisesti ja halveksuvasti? Miksi isäsi epäasialliseen ja loukkaavaan käytökseen ja puheisiin ei puututa? Onko isäsi luonnehäiriöinen ja tunnekylmä narsisti, despootti?
Äitisi voisi hakea ulkopuolisen asiantuntijan apua esimerkiksi Kirkon perheneuvonnasta:
https://evl.fi/apua-ja-tukea/ihmissuhteet/kirkon-perheneuvonta-auttaa-m… Palvelu on maksutonta eikä asiakkaalta edellytetä kirkon jäsenyyttä. Perheneuvojilla ja vastaanottosihteereillä on ehdoton vaitiolovelvollisuus. Asiakkaita palvellaan yleensä myös ruotsin ja englannin kielellä.
tai Väestöliitosta: https://www.vaestoliitto.fi/parisuhteet/ Ajanvarauschat on Väestöliiton kahdenkeskinen chat asiantuntijan kanssa: https://www.hyvakysymys.fi/ajanvarauschat/ Parisuhteeseen voi hakea asiantuntijan apua myös yksin.
Pankit järjestävät maksuttomia kursseja verkkopankin käyttöön. Pirkanmaalla esimerkiksi Mukanetti-yhdistys järjestää kursseja ja opastaa maksutta tietokoneen ja verkkopankin käyttöön. ATK Seniorit Mukanetti ry on yhdistys, joka tarjoaa ikäihmisille tietokoneiden, tablettien ja kännyköiden käytön perusvalmiuksia järjestämällä koulutusta sekä ohjausta. Vertaisohjaajat opastavat eri opastuspisteissä Tampereella ja ympäristökunnissa: https://www.mukanetti.net/
Narsisti ei todellakaan päästä puolisoaan mihinkään perheterapiaan tai tietokonekurssille. Kaunis ajatus ja hyvä vastaus sinänsä, mutta ei vaan toimi sellaisessa parisuhteessa missä narsisti ja alistettu läheisriippuvainen vaimo.
Se kurssille meno estetään kielloin, uhkailun - ja tarvittaessa nyrkein.
Vierailija kirjoitti:
0/5. Ja tietysti Porvoosta päivää tämäkin parisuhde!
Kun olisit edes pari lausetta kertonut isäsi positiivisista puolista, kun olet kuitenkin hänen lapsensa, niin olisi jotain uskottavuutta, nyt ei ollut. Eli kun et edes yrittänyt niin se on 0/5.
V i t t u mikä ääliö.
Miksi pitäisi sanoa positiivista ihmisestä, jossa ei sitä ainakaan perheen lapsen näkökulmasta ole?
Tiedän vanhemman pariskunnan, jonka lapset toivovat että isä kuoleeee reilusti ennen äitiä, jotta äiti saisi elää loppuelämänsä rauhassa.
Perheen kolmikymppinen poika on sanonut, ettei hänellä edes ole isää.
Jotkut vain on sairaita, turha sitä kenenkään henkilökohtaisesti ottaa.
Ja tuollainen AP:n kuvaama ei ole ollut normaalia milloinkaan, sairaasta ihmisestä kyse eikä siinä ole mitään puolusteltavaa.
Annat itsestäsi yhtä sairaan kuvan, kun sinulla menee AP:n aloitus tunteisiin.
Hämmentävää ketjussa on se että Ap ei muka tajua lapsuusperheensä olevan narsistinen ja dysfunktionaalinen. Ja sekin on hämmentävää että on tekemisissä despootti narsisti-isänsä kanssa (vaikka ymmärrän halun suojella äitiä).
Muista aina Ap että noissa kuvioissa MOLEMMAT SAA JOTAIN. Se äitikin. On se perseilijä ja riehuja ja hakkaja, narsisti. Ja on se joka sallii ja mahdollistaa tuon, se löheisriippuvainen. Joskus jopa jollain oudolla tavalla se uhri nauttii marttyyrina roolistaan ja saa voimaa marttyyrina olosta ja kurjasta surkuttelustaan.
Yhtä kaikki, se äitikin saa siitä jotain mitä kaipaa ja tarvitsee. Ei ole Apn tehtävä yrittää pelastaa sellaista joka ei pelastusta halua.
Vierailija kirjoitti:
Heille se ei ole väkivaltaa, arvot ovat muuttuneet todella paljon siitä mitä ne ovat olleet vanhempiesi nuoruudessa, silloin tuollainen käytös mieheltä on vaan osoittanut että hän on hyvä mies, nainenhan ei pärjäisi hetkeäkään ilman miestä joka vahvana neuvoo ja opastaa mitä tehdä...
BUAHHAHAHAHAAAA ei tuollainen ole normaalia ollut ennenkään, sairas on sairas ja näköjään sinäkin jos selittelet tuollaista käytöstä jollain tuollaisella. Yök.
Vierailija kirjoitti:
Säälittävää Ap viha isääsi kohtaan. Luulet tietäväsi heidän avioliitostaan jokaisen asian. Et tiedä. Sinä vihaat miehiä, ensiaskel on myöntää se.
Sinä olet sairas ja jotenkin paha, kun tulet kirjoittamaan tällaiseen ketjuun tuollaista.
Liekö ihan AP:n isä paikalla, sellaista tekstiä nyt sinulta.
Jos äitisi on elämäänsä tyytyväinen, niin miksi sun pitäisi saada hänen elämänsä raiteiltaan?
Sitten jos äiti kaipaa tukea ja apua miehestään irrottautumiseen, niin tietysti tuet ja autat. Mutta nyt kuulostaa kuin sinä hakkaisit kiilaa heidän väleihinsä. Mieti jos sun äiti alkaisi yrittää erottaa sua miehestäsi, syystä että hänen mielestään sun parisuhteesi ei ole oikeanlainen. Miten suhtautuisit?