Miksi yksinäinen joulu?

Minulla oli isotäti - siis mummin sisko - jonka sisarukset, eli mummini ja muut, olivat kuolleet. Isotätini oli lapseton ja hänen miehensäkin oli kuollut. Hän ei kuitenkaan ollut mikään mökkihöperö-yksinäinen-ahdistunut (kuten täällä niin moni) vaan piti yhteyttä meihin n.k. kaukaisimpiin sukulaisiinsa. Ei koskaan rahalla tai kalleilla lahjoilla vaan vain puhelimitse ja vierailuin, monta kertaa tullen meille kauppakassit täynnä
tavaraa jota olimme sairaina pyytäneet, monta kertaa vain lähtien jonkun lapsen kanssa puistoon että saimme hengästyshetken. IKINÄ tämä
Isotätini ei ollut jouluna, pääsiäisenä, vappuna, juhannuksena, syntymä- tai nimipäivänään yksin. Eikä muutenkaan.
Mitäs jos tämän palstan jatkuvat valittajat ottaisivat itseään niskasta ja miettisivät, miksi he ovat niin yksin, ahdistuneita, pelokkaita, sosiaalirampoja? Mitä he itse ovat tehneet hyvää toiselle elämässään?