Äidin Puheenvuoron Inari
Oletteko seuranneet somevaikuttaja Äidin Puheenvuoron Inaria? Itse kiinnostuin hänestä vuonna 2019, kun hän päätti perheineen muuttaa vuodeksi Helsingistä Sodankylään. Viikottaiset youtube-videot kertoivat kiinnostavalla tavalla kaupunkilaisten sopeutumisesta pieneen lappilaisyhteisöön kauniilla maisemakuvauksilla höystettynä. Perhe päättikin vaihtovuoden jälkeen olla palaamatta etelään. He ostivat vuokraamansa vanhan talon keskeltä ei mitään ja rupesivat nyt alkukesästä remppaamaan sitä.
Rempan kesto ja hinta vain yllättäen moninkertaistuivat. Valmista piti olla kesän jälkeen, mutta nyt arvioitu valmistumisaika on ensi vuoden puolella. Koko perhe on asunut puoli vuotta saunamökissä. Hermoja kiristää ja rahasta on puute. Tämä on johtanut epätoivoisiin tekoihin, kuten youtube-kanavan sisällön muuttumisen remonttipäiväkirjaksi (oikeesti, ketä kiinnostaa jonkun remontti ellet juuri itse ole samassa elämäntilanteessa?) ja nyt viimeisimpänä seinä- ja pöytäkalenterit ensi vuodelle. Kalentereiden kuvissa komeilevat Fernándezin perheenjäsenet. Oikeesti, kuka haluaa itselleen kalenterin, jonka mannekiinina toimii somevaikuttaja perheineen? Ihan vaan maisemakuvia mulle, kiitos! Ja nyt Inari vielä kertoi miksi youtube-videoissa on jatkuvasti mainoksia. Hän tarvitsee kaikki mahdolliset rahat talon remonttiin, kun vässykkämies ei ilmeisesti tuo rahaa taloon ollenkaan. Siinä on vain se ongelma, että kun yotube-videoiden sisältö on tyhjää täynnä ja katselu keskeytyy kokoajan mainoksiin, niin Inari menettää loputkin seuraajat eikä rahaa tule.
Lappiin muutto piti olla irtiotto oravanpyörästä, mutta taitavasti on Inari kehitellyt itselleen uuden oravanpyörän "Lapin rauhaan" sillä erolla, että ystävät ja sukulaiset ovat nyt kaukana. Pieni kyräilevä kyläyhteisö arvostelee perheen valintoja, nainen on ihan rikki, kärsii terveysongelmista ja on jumissa taloprojektissaan. Nuo viimeisimmät, hätäpäässä pykäistyt keinot tienata rahaa sekä reistaileva terveys kertovat omaa tarinaansa siitä oliko se "Lapin rauhaan" muutto niin hyvä idea sittenkään. Toivottavasti asiat ratkeavat jotenkin. Nykyinen stressi-Inari on vain varjo siitä puuha-Inarista joka keksi itselleen elinkeinon yhteistyöllä Sodankylän kunnan kanssa ja muutti perheineen vaihtovuodeksi Lappiin.
Kommentit (4491)
Miksi tuo Inari on alkanut kirjoittamaan ja puhumaan mie? Nyt on voittanut jonkin ig-vaikuttajapalkinnon ja kirjoittaa teksteissä mie. Kun kuitenkin puhuu mä. Näin lappilaisena ärsyttää tuollainen mukalappilaisuus tai mitä se sitten lieneekään
Vierailija kirjoitti:

Varmasti raskasta sinulle. Kuitenkin on aika luonnollista, että ihmisen puhetapa alkaa pikkuhiljaa muokkautumaan asuinympäristön mukaan.
Esimerkiksi koulussa meille opetetaan brittienglantia, mutta USA:n tai Australian vaihto-oppilasvuoden jälkeen nuori ei taatusi enää sitä brittiaksentilla englantia. Suomen kieleen tulee myös vieras korostus. Aikuisiinkin lähellä olevien ihmisten puhetapa tarttuu, tosin hitaammin kuin nuoriin.
Onko hän rajannut siskonsa pois elämästään ? Vappuna ei käynyt siskonsa luona, vaikka oli Helsingissä.
Vierailija kirjoitti:
Onko hän rajannut siskonsa pois elämästään ? Vappuna ei käynyt siskonsa luona, vaikka oli Helsingissä.
Miksei käynyt??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tuo Inari on alkanut kirjoittamaan ja puhumaan mie? Nyt on voittanut jonkin ig-vaikuttajapalkinnon ja kirjoittaa teksteissä mie. Kun kuitenkin puhuu mä. Näin lappilaisena ärsyttää tuollainen mukalappilaisuus tai mitä se sitten lieneekään
Varmasti raskasta sinulle. Kuitenkin on aika luonnollista, että ihmisen puhetapa alkaa pikkuhiljaa muokkautumaan asuinympäristön mukaan.
Esimerkiksi koulussa meille opetetaan brittienglantia, mutta USA:n tai Australian vaihto-oppilasvuoden jälkeen nuori ei taatusi enää sitä brittiaksentilla englantia. Suomen kieleen tulee myös vieras korostus. Aikuisiinkin lähellä olevien ihmisten puhetapa tarttuu, tosin hitaammin kuin nuoriin.
No ei todellakaan muutu muutamassa vuodessa. Eräs elämäm koululainen tuttuni kirjoittaa myös mie-facessa eikä ole konsanaan asunut kyseisellä murrealueella. Ihmettelin.
Miten saanut kroppansa noin hoikaksi? Jokin treeni vai eron jälkeisen surun/voimaantumisen syömättömyys?
Vierailija kirjoitti:
Miten saanut kroppansa noin hoikaksi? Jokin treeni vai eron jälkeisen surun/voimaantumisen syömättömyys?
Inari on upea hoikistuneena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seläntakana puhuminen varmaan vähentyisi jos avaisi uuden tilin uudenlaiselle sisällölle ja laittaisi sinne vaikka K-18 ikärajan
Miksi sinä seuraat ja luet Inarin juttuja? Kerrohan edes yksikin syy.
Varmaan harmittaa niinkin hölmöt asiat kun se, että se upea talo ei saanutkaan onnellista perhettä asujakseen. Inari kuvasi remonttia niin mukaansatempaavasti. Tiedän, tämä on typerää.
Ja on ikävää, ettei kukaan kaveri puutu hänen ylilyönteihinsä.
Sisko on ehkä koittanut puuttua ja siksi on katkaissut välit.
Vierailija kirjoitti:
Seurusteletko Estis?
Inari ainakin kertoi hänen olevan Tinderissä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tuo Inari on alkanut kirjoittamaan ja puhumaan mie? Nyt on voittanut jonkin ig-vaikuttajapalkinnon ja kirjoittaa teksteissä mie. Kun kuitenkin puhuu mä. Näin lappilaisena ärsyttää tuollainen mukalappilaisuus tai mitä se sitten lieneekään
Varmasti raskasta sinulle. Kuitenkin on aika luonnollista, että ihmisen puhetapa alkaa pikkuhiljaa muokkautumaan asuinympäristön mukaan.
Esimerkiksi koulussa meille opetetaan brittienglantia, mutta USA:n tai Australian vaihto-oppilasvuoden jälkeen nuori ei taatusi enää sitä brittiaksentilla englantia. Suomen kieleen tulee myös vieras korostus. Aikuisiinkin lähellä olevien ihmisten puhetapa tarttuu, tosin hitaammin kuin nuoriin.No ei todellakaan muutu muutamassa vuodessa. Eräs elämäm koululainen tuttuni kirjoittaa myös mie-facessa eikä ole konsanaan asunut
Kyllä voi hyvinkin muuttua jopa muutamassa kuukaudessa, mutta Inarin tyyli kirjoittaa mie ja puhua kuitenkin mä ärsyttää suuresti. Itse puhun vahvasti h:n päältä ja olen asunut koko ikäni Lapissa, mutta harvoin kirjoitan murteella.
Niin onnellinen Inarin saamasta tunnustuksesta!
Vähän nauratti tuo voittopuhe missä kertoo olevansa lappilaisesta pikkukylästä vanhasta mökistä. Mitä nyt unohti kertoa että sitä on laitettu monilla sadoilla tuhansilla eikä todellakaan mikään mökki :D noo hyvä tarina.....
Up