Äidin Puheenvuoron Inari
Oletteko seuranneet somevaikuttaja Äidin Puheenvuoron Inaria? Itse kiinnostuin hänestä vuonna 2019, kun hän päätti perheineen muuttaa vuodeksi Helsingistä Sodankylään. Viikottaiset youtube-videot kertoivat kiinnostavalla tavalla kaupunkilaisten sopeutumisesta pieneen lappilaisyhteisöön kauniilla maisemakuvauksilla höystettynä. Perhe päättikin vaihtovuoden jälkeen olla palaamatta etelään. He ostivat vuokraamansa vanhan talon keskeltä ei mitään ja rupesivat nyt alkukesästä remppaamaan sitä.
Rempan kesto ja hinta vain yllättäen moninkertaistuivat. Valmista piti olla kesän jälkeen, mutta nyt arvioitu valmistumisaika on ensi vuoden puolella. Koko perhe on asunut puoli vuotta saunamökissä. Hermoja kiristää ja rahasta on puute. Tämä on johtanut epätoivoisiin tekoihin, kuten youtube-kanavan sisällön muuttumisen remonttipäiväkirjaksi (oikeesti, ketä kiinnostaa jonkun remontti ellet juuri itse ole samassa elämäntilanteessa?) ja nyt viimeisimpänä seinä- ja pöytäkalenterit ensi vuodelle. Kalentereiden kuvissa komeilevat Fernándezin perheenjäsenet. Oikeesti, kuka haluaa itselleen kalenterin, jonka mannekiinina toimii somevaikuttaja perheineen? Ihan vaan maisemakuvia mulle, kiitos! Ja nyt Inari vielä kertoi miksi youtube-videoissa on jatkuvasti mainoksia. Hän tarvitsee kaikki mahdolliset rahat talon remonttiin, kun vässykkämies ei ilmeisesti tuo rahaa taloon ollenkaan. Siinä on vain se ongelma, että kun yotube-videoiden sisältö on tyhjää täynnä ja katselu keskeytyy kokoajan mainoksiin, niin Inari menettää loputkin seuraajat eikä rahaa tule.
Lappiin muutto piti olla irtiotto oravanpyörästä, mutta taitavasti on Inari kehitellyt itselleen uuden oravanpyörän "Lapin rauhaan" sillä erolla, että ystävät ja sukulaiset ovat nyt kaukana. Pieni kyräilevä kyläyhteisö arvostelee perheen valintoja, nainen on ihan rikki, kärsii terveysongelmista ja on jumissa taloprojektissaan. Nuo viimeisimmät, hätäpäässä pykäistyt keinot tienata rahaa sekä reistaileva terveys kertovat omaa tarinaansa siitä oliko se "Lapin rauhaan" muutto niin hyvä idea sittenkään. Toivottavasti asiat ratkeavat jotenkin. Nykyinen stressi-Inari on vain varjo siitä puuha-Inarista joka keksi itselleen elinkeinon yhteistyöllä Sodankylän kunnan kanssa ja muutti perheineen vaihtovuodeksi Lappiin.
Kommentit (4484)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisin melkein muuttaa Estiksen perässä Sodankylään. 🤩
Miksi?
Hän on komea, mukavan oloinen ja suunnilleen ikäiseni sinkkumies. Outo kysymys.
Lappiin lomalle ja Tinder auki
Vierailija kirjoitti:
Huomaatteko, miten ihmeellisiä "kommentteja" tulee tähän ketjuun aina? Kaikenmaailman ölinöitä (nönnönnöö) ja sekopäisiä kirjainyhdistelmiä. Minkälaista porukkaa siellä Sodiksessa oikeen asuu?
Saamen kieltä?
EIkös ihminen ole paljon viehättävämpi kun ei kerro kaikkea itsestään? Ei jokaista ajatustaan, ei treenikertojaan eikä varsinkaan seksielämänsä käänteitä. Jättää jotain ihan vain itselleen ja lähipiirilleen ei siksi, etteikö olisi rohkea, vaan siksi, että on tyylikäs.

Ei kerro kaikkea - älä huoli.

Seksillä retostelu, alastonkuvat ja lasten digiturvakoulu eivät vaan sovi yhteen.
Vierailija kirjoitti:
miksei?
No mitä mieltä olisit, jos esimerkiksi Roni Bäck alkaisi julkaista vastaavia kuvia ja kertoilla seksielämästään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
miksei?
No mitä mieltä olisit, jos esimerkiksi Roni Bäck alkaisi julkaista vastaavia kuvia ja kertoilla seksielämästään?
Esimerkki on tärkeä lapsille.

Aivan! Minkä ikäisiä lapsia sinulla on? Minusta ei ainakaan 13-vuotiaana olisi tuntunut kivalta, jos oma äiti tai isä olisi julkaissut vastaavaa sisältöä sadoille tuhansille ihmisille, joista osa on samassa koulussa kanssani.
Siis EDELLEEN tuon annetaan jatkaa lasten digiturvakoulun pitämistä.
Hyvää esimerkkiä lapsille, eiku vaan alastonkuvia someen
Vierailija kirjoitti:
Siis EDELLEEN tuon annetaan jatkaa lasten digiturvakoulun pitämistä.
Aika ristiriitaista kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
EIkös ihminen ole paljon viehättävämpi kun ei kerro kaikkea itsestään? Ei jokaista ajatustaan, ei treenikertojaan eikä varsinkaan seksielämänsä käänteitä. Jättää jotain ihan vain itselleen ja lähipiirilleen ei siksi, etteikö olisi rohkea, vaan siksi, että on tyylikäs.
Ei kerro kaikkea - älä huoli.
Seksillä retostelu, alastonkuvat ja lasten digiturvakoulu eivät vaan sovi yhteen.
Missä alastonkuvat?
Jos työt on ympäri Suomea niin vanhempaa rauhallista koiraa voi kuljettaa mukana. Tuo nuorempihan tuhosi ihan kaikki mihin vain ylsi. Jopa kauppakassin tuotteineen, kun silmä vältti. Taisipa vielä syödä ne ruuat - suurimman osan ainakin. Normaali pentukoira joo.