Äidin Puheenvuoron Inari
Oletteko seuranneet somevaikuttaja Äidin Puheenvuoron Inaria? Itse kiinnostuin hänestä vuonna 2019, kun hän päätti perheineen muuttaa vuodeksi Helsingistä Sodankylään. Viikottaiset youtube-videot kertoivat kiinnostavalla tavalla kaupunkilaisten sopeutumisesta pieneen lappilaisyhteisöön kauniilla maisemakuvauksilla höystettynä. Perhe päättikin vaihtovuoden jälkeen olla palaamatta etelään. He ostivat vuokraamansa vanhan talon keskeltä ei mitään ja rupesivat nyt alkukesästä remppaamaan sitä.
Rempan kesto ja hinta vain yllättäen moninkertaistuivat. Valmista piti olla kesän jälkeen, mutta nyt arvioitu valmistumisaika on ensi vuoden puolella. Koko perhe on asunut puoli vuotta saunamökissä. Hermoja kiristää ja rahasta on puute. Tämä on johtanut epätoivoisiin tekoihin, kuten youtube-kanavan sisällön muuttumisen remonttipäiväkirjaksi (oikeesti, ketä kiinnostaa jonkun remontti ellet juuri itse ole samassa elämäntilanteessa?) ja nyt viimeisimpänä seinä- ja pöytäkalenterit ensi vuodelle. Kalentereiden kuvissa komeilevat Fernándezin perheenjäsenet. Oikeesti, kuka haluaa itselleen kalenterin, jonka mannekiinina toimii somevaikuttaja perheineen? Ihan vaan maisemakuvia mulle, kiitos! Ja nyt Inari vielä kertoi miksi youtube-videoissa on jatkuvasti mainoksia. Hän tarvitsee kaikki mahdolliset rahat talon remonttiin, kun vässykkämies ei ilmeisesti tuo rahaa taloon ollenkaan. Siinä on vain se ongelma, että kun yotube-videoiden sisältö on tyhjää täynnä ja katselu keskeytyy kokoajan mainoksiin, niin Inari menettää loputkin seuraajat eikä rahaa tule.
Lappiin muutto piti olla irtiotto oravanpyörästä, mutta taitavasti on Inari kehitellyt itselleen uuden oravanpyörän "Lapin rauhaan" sillä erolla, että ystävät ja sukulaiset ovat nyt kaukana. Pieni kyräilevä kyläyhteisö arvostelee perheen valintoja, nainen on ihan rikki, kärsii terveysongelmista ja on jumissa taloprojektissaan. Nuo viimeisimmät, hätäpäässä pykäistyt keinot tienata rahaa sekä reistaileva terveys kertovat omaa tarinaansa siitä oliko se "Lapin rauhaan" muutto niin hyvä idea sittenkään. Toivottavasti asiat ratkeavat jotenkin. Nykyinen stressi-Inari on vain varjo siitä puuha-Inarista joka keksi itselleen elinkeinon yhteistyöllä Sodankylän kunnan kanssa ja muutti perheineen vaihtovuodeksi Lappiin.
Kommentit (4474)
Vahva tunne siitä, että Inari halusi eron...
Mä❤️*miljoona. Onpa hyvä, että pääsi perheestään eroon.
Ahdistavaa luettavaa nuo itserakkausavautumiset, toivottavasti lapsensa esim. eivät noita lue. Kiva jos ihminen on sinut itsensä kanssa, mutta tuollainen ääripääkäytös kertoo yleensä mt-ongelmista. Mikä sekin kuuluu ihmisen elämään, mutta suodatin puuttuu noista täysin...
Ja taas vastaillaan valittuihin kysymyksiin. Yllättäen valittu itserakkauteen liittyvä
Minä olen pitänyt Inaria fiksuna ja mielikuvitusrikkaana ihmisenä, enkä nyt ollenkaan ymmärrä, miksi hän haluaa tehdä itsestään tuollaisen tietynlaisen "kliseisen" naistyypin, eihän tuosta puutu enää kuin sätkä hampaista.. Löytyy varmasti paljon muitakin keinoja ilmaista naisellisuutta, onnea, itsensä hyväksymistä ym
Niin avioliitossa ei voi pitää huolta itsestään, käydä kampaajalla ym. Ollaan vaan ruokottomana. Käsittämätöntä. Oikein klassinen esimerkki viidenkympin villityksestä
Nyt vapautunut. Seksuaalisuus valloillaan jne. Musta nahkamekko.
Oon tykänny Inarista, mutta ärsyttää toi eron hehkuttaminen ja lastensa isän piilodissaaminen. Kuten uusimmassa postauksessa on iloinen niiden puolesta joiden ei tarvitse pienentää itseään parisuhteessa vaan saavat olla omia itsejään, hän nauttii nyt niin kovasti kun saa olla ihan se mikä haluaa. Miksi ei ole kokoajan ollut? Mikä/kuka hän sitten on ollut? Miksi meidän someseuraajien pitäisi tietää jos hänen avioliittonsa on ollut hänen mielestään kahlitseva, ihan vapaaehtoisesti hän siinä suhteessa on ollut. Voisi lapsiaan kunnioittaa sen verran että jättäisi jotkut asiat yksityisiksi. Ja Inarin unelmien perässä mies on muuttanut jopa lapin peräkylille, käy vähän sääliksi.
Luulin ettei ole niin pinnallinen. Huh mikä tyyppi. Menee överiksi
Eihän siitä ole kauankaan kun heillä tuli joku isompi tasalukuvuosi yhdessä täyteen ja silloin Inari oli niin kiitollinen pitkästä parisuhteestaan ja sen eteen tehdystä työstä ja voi perinteisen ydinperheen ylistys. :D Nainen on ihan hukassa itsensä kanssa. Kaikkea hyvää ex-miehelleen, varmasti löytyy vielä joku tasapainoinen kumppani.
Vaikuttaa kyllä hankalalta ihmiseltä, kirjassakin naapurit haukuttu kun joku ei tanssinut hänen pillin mukaan
Koko ajan piilovittuilua exälle. Voi jestas