Äidin Puheenvuoron Inari
Oletteko seuranneet somevaikuttaja Äidin Puheenvuoron Inaria? Itse kiinnostuin hänestä vuonna 2019, kun hän päätti perheineen muuttaa vuodeksi Helsingistä Sodankylään. Viikottaiset youtube-videot kertoivat kiinnostavalla tavalla kaupunkilaisten sopeutumisesta pieneen lappilaisyhteisöön kauniilla maisemakuvauksilla höystettynä. Perhe päättikin vaihtovuoden jälkeen olla palaamatta etelään. He ostivat vuokraamansa vanhan talon keskeltä ei mitään ja rupesivat nyt alkukesästä remppaamaan sitä.
Rempan kesto ja hinta vain yllättäen moninkertaistuivat. Valmista piti olla kesän jälkeen, mutta nyt arvioitu valmistumisaika on ensi vuoden puolella. Koko perhe on asunut puoli vuotta saunamökissä. Hermoja kiristää ja rahasta on puute. Tämä on johtanut epätoivoisiin tekoihin, kuten youtube-kanavan sisällön muuttumisen remonttipäiväkirjaksi (oikeesti, ketä kiinnostaa jonkun remontti ellet juuri itse ole samassa elämäntilanteessa?) ja nyt viimeisimpänä seinä- ja pöytäkalenterit ensi vuodelle. Kalentereiden kuvissa komeilevat Fernándezin perheenjäsenet. Oikeesti, kuka haluaa itselleen kalenterin, jonka mannekiinina toimii somevaikuttaja perheineen? Ihan vaan maisemakuvia mulle, kiitos! Ja nyt Inari vielä kertoi miksi youtube-videoissa on jatkuvasti mainoksia. Hän tarvitsee kaikki mahdolliset rahat talon remonttiin, kun vässykkämies ei ilmeisesti tuo rahaa taloon ollenkaan. Siinä on vain se ongelma, että kun yotube-videoiden sisältö on tyhjää täynnä ja katselu keskeytyy kokoajan mainoksiin, niin Inari menettää loputkin seuraajat eikä rahaa tule.
Lappiin muutto piti olla irtiotto oravanpyörästä, mutta taitavasti on Inari kehitellyt itselleen uuden oravanpyörän "Lapin rauhaan" sillä erolla, että ystävät ja sukulaiset ovat nyt kaukana. Pieni kyräilevä kyläyhteisö arvostelee perheen valintoja, nainen on ihan rikki, kärsii terveysongelmista ja on jumissa taloprojektissaan. Nuo viimeisimmät, hätäpäässä pykäistyt keinot tienata rahaa sekä reistaileva terveys kertovat omaa tarinaansa siitä oliko se "Lapin rauhaan" muutto niin hyvä idea sittenkään. Toivottavasti asiat ratkeavat jotenkin. Nykyinen stressi-Inari on vain varjo siitä puuha-Inarista joka keksi itselleen elinkeinon yhteistyöllä Sodankylän kunnan kanssa ja muutti perheineen vaihtovuodeksi Lappiin.
Kommentit (4882)
Miten kirjan kanssa nenee, joko on jatko osa suunnitteilla
Mie en malta mennä nukkumaan. Tuo puhetapa särähtää korvaan.
Toimintakykyikkunan ulkopuolelle tipahtaminen. Oli uutta mulle.
Ei hemmetti. Eikös hällä ollut oikein vauhdikas kesä... Nyt sitten kaikki olikin huonosti
Vierailija kirjoitti:
Ei hemmetti. Eikös hällä ollut oikein vauhdikas kesä... Nyt sitten kaikki olikin huonosti
Joo, feikkas huolella kyllä.
Todella epätasapainoinen henkilö. Eiköhän taas parin viikon päästä hehkuta kuinka ihanaa kaikki on!
En panis maksustakaan päälleni Verson puodin kamppeita, jos niihin kuolee 🙄 Minä haluan elää 😁
Joo, tosi huono mainos kyllä, ei versolle.
Eikö Inaria koske liikennesäännöt? Nytkin tekee storia ajaessaan autoa. Että sellainen esimerkki
Vierailija kirjoitti:
Eikö Inaria koske liikennesäännöt? Nytkin tekee storia ajaessaan autoa. Että sellainen esimerkki
Luulin että tämä oli vitsi, mutta ei valitettavasti ollut. On siinä digiturvakouluttaja! Loistavaa esimerkkiä...
Draamaa saa tehtyä joka asiasta
Vierailija kirjoitti:
Eikö Inaria koske liikennesäännöt? Nytkin tekee storia ajaessaan autoa. Että sellainen esimerkki
Ei. Hän on voimaantunut
En tiedä miten tämän kauniisti sanoisi...myötähäpeä on ehkä lähinnäolevin tunne jota tuntee kun seuraa Inaria.
Ennen oikein odotin postauksiaan ja stoorejaan. Ehkä se on vaan niin että pitää lopettaa seuraaminen. Harmillista.
Miet ja siet ei tule luonnollisesti-sekin vielä
Jäin pohtimaan stooreista, kun Inari sanoi, että on laihtunut (4 vaatekokoa) urheilun myötä. Anteeksi vain, ihminen laihtuu vain ravinnon kautta, urheilu voi tukea sitä prosessia, mutta liikunnalla ei laihdu, varsinkaan noin paljon.
Särähti korvaan, itsekin olen laihtunut kerran 30 kiloa yhdeksässä kuukaudessa eron jälkeen. Mulla oli silloin syömis-häiriö. En sano, että Inarilla on, samalla liikunta ei ikävä kyllä selitä tuota muutosta.