Lue keskustelun säännöt.
Syitä elää?
11.11.2021 |
Joka päivä elämässäni on tuntunut kuin olisin vaan olemassa ja suoriudun, mutten elä.. Nykyään haluni yrittää on lähes mitätön. Haaveilen perheestä mutta se tuntuu turhalta koska en osaa tykätä itsestäni. Kukaan mies ei haluaisi näin epävarmaa kumppania enkä halua tuottaa kenellekään pettymystä. Tyhmää kysyä tätä täällä, mutta mitä minun kannattaisi ajatella tai tehdä niin kauan kun en voi lopettaa elämääni? Tai sitten kerro miksi itse tykkäät elämästä?
Kommentit (36)
Mieti kauniita asioita. Kerää ympärillesi kauneutta. Keskity hetkiin ja ota voima niistä. Liian laajasti ja pitkälle asioita ajattelemalla sekoaa väistämättä.
Pysähdy kesäisin nuuhkuttelemaan kukkia ja talvisin odottamaan lumihiutaleen putoamista nenällesi. Maailma on kaunis oikeasti, pitää vaan muistaa pysähtyä sitä katsomaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen pähkäillyt, että jos päättäisin päiväni tähän, kaikki mun kasvatukseen, kouluttamiseen, terveydenhoitoon ja muuhun ylläpitoon kuluneet resurssit menisi hukkaan.
Ajattelen, että nyt kun kerran olen täällä niin voisin saman tien yrittää tehdäkin jotain elämälläni. Kun kaikista vastoinkäymisistäni huolimatta olen kuitenkin saanut niin paljon ja olen monin tavoin ollut todella etuoikeutettu. Eli nyt varmaan olisi mun tilaisuus antaa jotain takaisin.
Ja sitten kun lähdin miettimään, että mitä ihmeen yleishyödyllistä voisin tehdä elämälläni, niin siihen kehitin seuraavanlaisen logiikan.
No ensinnäkin, kyetäkseni tekemään ylipäätään mitään, on mun lähtökohtaisesti itse oltava riittävän hyvässä kunnossa. Eli mun on pidettävä itsestäni huolta: perusterveelliset elämäntavat, säännölliset terveystarkastukset jne..
Ja sitten se oivallus: jos se on kärsiminen mikä tekee mun omasta elämästäni sietämätöntä, niin loogisesti ajateltuna näin se on varmasti muidenkin ihmisten (ja eläinten) kohdalla. Eli takuuvarma tapa tehdä hyvää ja siten saada elämälleen tarkoitus, on pyrkiä vähentämään meidän kaikkien olentojen kärsimystä maailmassa.
Tapoja siihen on lukemattomia. Vaikuttaa voi niin ruohonjuuritasolla kuin laajemassakin mittakaavassa. Suosittelen tutustumaan vaikkapa vapaaehtoistyön eri vaihtoehtoihin. Tai joku kekseliäs voi toki itsekin keksiä jotain yleishyödyllistä toimintaa itselleen.
Kun jos on niin pohjalla, ettei millään ole enää mitään väliä, niin ei kai siinä mitään häviäkään, jos lähtee kokeilemaan? Eikä kannata lannistua, jos ei heti löydy sitä omaa juttua. Kuten sanottu, vaihtoehtoja riittää.
Kerran sitä vaan eletään, eli antaa palaa, eikös niin?
Hyviä ajatuksia. Ei siitä kai oo mitään haittaa jos yrittää, mutta oon kyllästynyt siihen. Vielä on aika pitkä matka siihen pisteeseen että voisin auttaa muita. Mutta kukaan masentunutkaan ei oo täysin luovuttanut niin kauan kun elää..
Vierailija kirjoitti:
Itse olen pähkäillyt, että jos päättäisin päiväni tähän, kaikki mun kasvatukseen, kouluttamiseen, terveydenhoitoon ja muuhun ylläpitoon kuluneet resurssit menisi hukkaan.
Ajattelen, että nyt kun kerran olen täällä niin voisin saman tien yrittää tehdäkin jotain elämälläni. Kun kaikista vastoinkäymisistäni huolimatta olen kuitenkin saanut niin paljon ja olen monin tavoin ollut todella etuoikeutettu. Eli nyt varmaan olisi mun tilaisuus antaa jotain takaisin.
Ja sitten kun lähdin miettimään, että mitä ihmeen yleishyödyllistä voisin tehdä elämälläni, niin siihen kehitin seuraavanlaisen logiikan.
No ensinnäkin, kyetäkseni tekemään ylipäätään mitään, on mun lähtökohtaisesti itse oltava riittävän hyvässä kunnossa. Eli mun on pidettävä itsestäni huolta: perusterveelliset elämäntavat, säännölliset terveystarkastukset jne..
Ja sitten se oivallus: jos se on kärsiminen mikä tekee mun omasta elämästäni sietämätöntä, niin loogisesti ajateltuna näin se on varmasti muidenkin ihmisten (ja eläinten) kohdalla. Eli takuuvarma tapa tehdä hyvää ja siten saada elämälleen tarkoitus, on pyrkiä vähentämään meidän kaikkien olentojen kärsimystä maailmassa.
Tapoja siihen on lukemattomia. Vaikuttaa voi niin ruohonjuuritasolla kuin laajemassakin mittakaavassa. Suosittelen tutustumaan vaikkapa vapaaehtoistyön eri vaihtoehtoihin. Tai joku kekseliäs voi toki itsekin keksiä jotain yleishyödyllistä toimintaa itselleen.
Kun jos on niin pohjalla, ettei millään ole enää mitään väliä, niin ei kai siinä mitään häviäkään, jos lähtee kokeilemaan? Eikä kannata lannistua, jos ei heti löydy sitä omaa juttua. Kuten sanottu, vaihtoehtoja riittää.
Kerran sitä vaan eletään, eli antaa palaa, eikös niin?
Onko sinulla taustalla vakavia mielenterveyden ongelmia? Kuulostat nimittäin sellaiselta ihmiseltä, että ehkä se ihan aito ymmärrys itsemurhaa pohtivan ajattelusta ja tunteista puuttuu. Voin toki olla täysin väärässä.
Olen halunnut aina kuolla. Ihan jo lapsesta, kun aloitin 11-vuotiaana ensimmäisen päiväkirjan, niin ensimmäisiä lauseisiin liittyi toive kuolla. Kaikki oli ihan hyvin, mutta joku sisimmässäni sanoi, että elämä ei ole elämisen arvoista. Se on jatkunut tähän päivään asti.
Tällä hetkellä suurin syy elää on lapset, joita menin "vahingossa" tekemään. Rakastan heitä syvästi ja haluan olla heidän elämässään mukana, mutta oma paha olo on välillä sietämätöntä. Tällä hetkellä pohdin, miten pitkään heidän aikuisuuteensa minulla on velvollisuus olla olemassa heitä varten.
Olen välillä syönyt masennuslääkkeitä, välillä olen voinut paremmin. Pelko, häpeä, itseinho, syyllisyys, ahdistus, paniikki, paha olo, suru, voimattomuus, viha ja kaikki negatiiviset tunteet kääriytyvät palloksi vatsaan, ja siellä ne ovat ja pysyvät, vuodesta toiseen.
Lasteni lisäksi pidän liikunnasta. Harrastan kuormittavaa liikuntaa 5krt/vko. Luen paljon ja käyn museoissa ja taidenäyttelyissä, mutta etenkin jälkimmäinen saa minut enemmän ahdistuneeksi kuin nauttimaan elämästä. Tykkään myös mieheni seurasta ja seksistä. Luonto ei oikein anna minulle mitään, ihmisten seura pelottaa ja käsityöt on aika tylsiä. Lasten kaverit ovat kivoja ja tykkään järjestää heille ohjelmaa.
Lakkaa puhumasta sontaa täällä. Aina nämä kaikki valittajat jotka luulevat että juuri HEIDÄN elämänsä olisi huonompaa kuin muiden!!! Mitään eivät tiedä oikeasta elämästä ja aina vain itsesäälin keskellä valittavat!!!
Vierailija kirjoitti:
Mieti kauniita asioita. Kerää ympärillesi kauneutta. Keskity hetkiin ja ota voima niistä. Liian laajasti ja pitkälle asioita ajattelemalla sekoaa väistämättä.
Pysähdy kesäisin nuuhkuttelemaan kukkia ja talvisin odottamaan lumihiutaleen putoamista nenällesi. Maailma on kaunis oikeasti, pitää vaan muistaa pysähtyä sitä katsomaan
Sitä kauneutta on välillä vaan vaikea nähdä. Elämä on vähän niinkun ruusupensas. Se näyttää kauniilta niin kauan kun siihen ei kaadu ja saa haavoja piikeistä. Senkin jälkeen voi iloita koska piikkipensaassa on ruusuja, mutta jos on kaatunu tarpeeksi pahasti ruusut ei enää tuoksu eikä piikit satu. Pystyn iloitsemaan muiden puolesta ja nään ruusut ruusuina mutta ne ei tuoksu. Se johtuu kai pelosta ja epäuskosta..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen pähkäillyt, että jos päättäisin päiväni tähän, kaikki mun kasvatukseen, kouluttamiseen, terveydenhoitoon ja muuhun ylläpitoon kuluneet resurssit menisi hukkaan.
Ajattelen, että nyt kun kerran olen täällä niin voisin saman tien yrittää tehdäkin jotain elämälläni. Kun kaikista vastoinkäymisistäni huolimatta olen kuitenkin saanut niin paljon ja olen monin tavoin ollut todella etuoikeutettu. Eli nyt varmaan olisi mun tilaisuus antaa jotain takaisin.
Ja sitten kun lähdin miettimään, että mitä ihmeen yleishyödyllistä voisin tehdä elämälläni, niin siihen kehitin seuraavanlaisen logiikan.
No ensinnäkin, kyetäkseni tekemään ylipäätään mitään, on mun lähtökohtaisesti itse oltava riittävän hyvässä kunnossa. Eli mun on pidettävä itsestäni huolta: perusterveelliset elämäntavat, säännölliset terveystarkastukset jne..
Ja sitten se oivallus: jos se on kärsiminen mikä tekee mun omasta elämästäni sietämätöntä, niin loogisesti ajateltuna näin se on varmasti muidenkin ihmisten (ja eläinten) kohdalla. Eli takuuvarma tapa tehdä hyvää ja siten saada elämälleen tarkoitus, on pyrkiä vähentämään meidän kaikkien olentojen kärsimystä maailmassa.
Tapoja siihen on lukemattomia. Vaikuttaa voi niin ruohonjuuritasolla kuin laajemassakin mittakaavassa. Suosittelen tutustumaan vaikkapa vapaaehtoistyön eri vaihtoehtoihin. Tai joku kekseliäs voi toki itsekin keksiä jotain yleishyödyllistä toimintaa itselleen.
Kun jos on niin pohjalla, ettei millään ole enää mitään väliä, niin ei kai siinä mitään häviäkään, jos lähtee kokeilemaan? Eikä kannata lannistua, jos ei heti löydy sitä omaa juttua. Kuten sanottu, vaihtoehtoja riittää.
Kerran sitä vaan eletään, eli antaa palaa, eikös niin?
Onko sinulla taustalla vakavia mielenterveyden ongelmia? Kuulostat nimittäin sellaiselta ihmiseltä, että ehkä se ihan aito ymmärrys itsemurhaa pohtivan ajattelusta ja tunteista puuttuu. Voin toki olla täysin väärässä.
Olen halunnut aina kuolla. Ihan jo lapsesta, kun aloitin 11-vuotiaana ensimmäisen päiväkirjan, niin ensimmäisiä lauseisiin liittyi toive kuolla. Kaikki oli ihan hyvin, mutta joku sisimmässäni sanoi, että elämä ei ole elämisen arvoista. Se on jatkunut tähän päivään asti.
Tällä hetkellä suurin syy elää on lapset, joita menin "vahingossa" tekemään. Rakastan heitä syvästi ja haluan olla heidän elämässään mukana, mutta oma paha olo on välillä sietämätöntä. Tällä hetkellä pohdin, miten pitkään heidän aikuisuuteensa minulla on velvollisuus olla olemassa heitä varten.
Olen välillä syönyt masennuslääkkeitä, välillä olen voinut paremmin. Pelko, häpeä, itseinho, syyllisyys, ahdistus, paniikki, paha olo, suru, voimattomuus, viha ja kaikki negatiiviset tunteet kääriytyvät palloksi vatsaan, ja siellä ne ovat ja pysyvät, vuodesta toiseen.
Lasteni lisäksi pidän liikunnasta. Harrastan kuormittavaa liikuntaa 5krt/vko. Luen paljon ja käyn museoissa ja taidenäyttelyissä, mutta etenkin jälkimmäinen saa minut enemmän ahdistuneeksi kuin nauttimaan elämästä. Tykkään myös mieheni seurasta ja seksistä. Luonto ei oikein anna minulle mitään, ihmisten seura pelottaa ja käsityöt on aika tylsiä. Lasten kaverit ovat kivoja ja tykkään järjestää heille ohjelmaa.
Sehän on hyvä jos ei pysty samaistumaan itsetuhoisiin ajatuksiin. Oon ton kommentin kanssa samaa mieltä, että toisten auttaminen on merkityksellisintä tekemistä vaikken itse paljoa pystykkään siihen. Hienoa että oot kaikesta huolimatta jaksanut olla äiti lapsillesi koska he tarvitsee sua.. Kaikkea hyvää. -ap
Vierailija kirjoitti:
Lakkaa puhumasta sontaa täällä. Aina nämä kaikki valittajat jotka luulevat että juuri HEIDÄN elämänsä olisi huonompaa kuin muiden!!! Mitään eivät tiedä oikeasta elämästä ja aina vain itsesäälin keskellä valittavat!!!
Kaikki ei oo asenteesta kiinni vaikka niin haluisitkin uskoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uteliaisuus.
Maailmassa on niin paljon kiinnostavia ihmisiä, joiden ajatuksiin haluan tutustua, loputtomasti tietoa, jota opiskella, tulevaisuus täynnä uusia innovaatioita, jotka haluan nähdä ja edessä kokemuksia, jotka tulee kasvattamaan mua ihmisenä. Miten malttaisin jättää tämän kesken?
Tuulen ja auringon tuntu iholla. Ihan oikeesti suurin nautinto maan päällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle tuli vain tunne , että soitapa kriisipuhelimeen ja anna lasti heille. se helpottaa voin kertoa kokemuksen syvällä rintaäänellä. siellä otetaan koppi siitä, miten kannattaisi edetä. muista, miten kauniita neuvoja saat täällä lähimmäiseltä jotka eivät edes tunne sinua ja haluavat helpottaa oloasi. minäkin toivon sitä. en muista nyt numeroa, mutta googlaapa valtakunnallinen kriisipuhelin ja soita rohkeasti. voit jutella anonyymisti ihan just siitä miltä nyt tuntuu. kuulostat tosi masentuneelta, joten minusta se olisi nyt parasta
voimahali ja kaikkea hyvää jatkoon!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ystävän kanssa kahvittelu, ja maailman parantaminen. se on ihanaa. jokaisella tulisi olla lähimmäisiä ja ystäviä joiden kanssa jakaa elämäänsä
uusi päivä, uusi auringonnousu ja tieto, että nurkan takana on jotain mielekästä ja mielenkiintoista odottamassa. vaikka tämä päivä on mennyt yökkärissä, huominen voi jo olla valoisampi. oikeasti. itse haluan töihin vuoden alusta lähtien ja aion hankkia työpaikan. lisäksi haluan uuden harrastuksen ja nauttia urheilusta kutne vesivoimistelusta. sellainen tuo onnea minun elämääni <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulle tuli vain tunne , että soitapa kriisipuhelimeen ja anna lasti heille. se helpottaa voin kertoa kokemuksen syvällä rintaäänellä. siellä otetaan koppi siitä, miten kannattaisi edetä. muista, miten kauniita neuvoja saat täällä lähimmäiseltä jotka eivät edes tunne sinua ja haluavat helpottaa oloasi. minäkin toivon sitä. en muista nyt numeroa, mutta googlaapa valtakunnallinen kriisipuhelin ja soita rohkeasti. voit jutella anonyymisti ihan just siitä miltä nyt tuntuu. kuulostat tosi masentuneelta, joten minusta se olisi nyt parasta
voimahali ja kaikkea hyvää jatkoon!
Tätä oloa on jatkunut nyt hetken ja olen vaan sietänyt, mutta jos olo yhtäkkiä pahenee niin soitan kyllä tuonne. Kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle tuli vain tunne , että soitapa kriisipuhelimeen ja anna lasti heille. se helpottaa voin kertoa kokemuksen syvällä rintaäänellä. siellä otetaan koppi siitä, miten kannattaisi edetä. muista, miten kauniita neuvoja saat täällä lähimmäiseltä jotka eivät edes tunne sinua ja haluavat helpottaa oloasi. minäkin toivon sitä. en muista nyt numeroa, mutta googlaapa valtakunnallinen kriisipuhelin ja soita rohkeasti. voit jutella anonyymisti ihan just siitä miltä nyt tuntuu. kuulostat tosi masentuneelta, joten minusta se olisi nyt parasta
voimahali ja kaikkea hyvää jatkoon!
Tätä oloa on jatkunut nyt hetken ja olen vaan sietänyt, mutta jos olo yhtäkkiä pahenee niin soitan kyllä tuonne. Kiitos.
Hieno juttu että olet kuulolla olosi kanssa ja seurailet sitä! soita ihmeessä heille, siellä on aivan ihania ihmisiä ottamassa vastaan huoliasi ja mietteitäsi. olen saanut pari kertaa tunnin puheluista suuren avun sieltä ihan vaan kun joku vähän kuin ehkä "äiti" kuuntelee ( olen ns äiditön itse ja se tukimuoto tuntui hyvältä )
toivon tosi paljon sulle parempaa oloa!
Se kai tarkottaa ettei halua sitä riittävän paljon. Toivon että sun tilanne järjestyisi.