Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ihmiset jotka vertailee itseään muihin kun luulee että elämä on kilpailu, yhteistä näille on jatkuva tyytymättömyys (ali-ja ylisuorittajilla) johon olisi ihan helppo ratkaisu. Lopeta.
10.11.2021 |
Ei kukaan voi vertailla itseään toisiin millään rehellisellä tavalla. Voit olla Mensan jäsen, mutta joku toinen on jotain muuta. Minua kiinnostaa, jos kerrot että mitä se Mensan jäsenyys tarkoittaa sinun elämässäsi, ei miten mittailet sillä henkistä munaasi suhteessa muihin.
Jostain syystä nämä omien henkseleiden paukuttelijat osaa reflektoida muita mutta ei itseään. "minä olen sitä ja sitä mutta se toinen ei" tulee ajatuksen tasolla hyvin liukkaasti.
Harvempi osaa sanoa esimerkiksi "minä olen mensan jäsen ja tuntuu että osaan vihdoin arvostaa itseäni paremmin vaikka en olekaan sosiaalisesti niin lahjakas, olen tuntenut siitä epävarmuutta".
Kommentit (48)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua sanotaan jatkuvasti alisuoriutujaksi. "Kun sussa olisi niin paljon potentiaalia vaikka mihin saavutuksiin!"
Miksi pitäisi saavuttaa jotain? Jos tykkään piirtää ja maalailla omaksi ilokseni ja jonkinlainen lahja siihen on suotu, niin miksi mun pitäisi lähteä markkinoimaan töitäni minnekään saadakseni "mainetta"? Sitä en ymmärrä. Pelottaisi, että jos pitää alkaa tekemään niitä jollekin niin luovuus kärsisi. Se luovuus ja inspiraatio, joka iskee välillä viikoittain ja joskus on vaan useamman kuukauden tauko.
Itse olen opiskellut useampaakin alaa, jota ennen opiskeluja ja töitä tykkäsin kovasti tehdä ja harjoittaa.
Molempia aloin vihaamaan ja en enää tee mielelläni edes omaksi ilokseni.
Mikä tahansa itselle tärkeä ja kiva juttu alkaa maistua paskalta, jos sitä joutuu tekemään jonkun tyhmän molopään kontrolloimana ja kytättävänä.
Itse ajattelen enemmän niin, että en "tuota" hyvää, jos en ole inspiroitunut. Kiva sitten selitellä, että joo saat kyllä taideteoksesi, kunhan inspiraatio iskee - se voi olla viikonloppuna tai puolen vuoden kuluttua. Tai sitten tulee vaan jotain mekaanista, ilman sielua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan tuo totta.
Mutta aika harva (vaikka jotkut sitäkin) ovat täysin kyvyttömiä reflektoimaan asiaa. Kyllä minusta useat tuntemistani hyvin kilpailunhaluisista tai työnarkomaaneista tms jossain määrin tiedostavat oman taipumuksensa. Mutta eivät kuitenkaan voi sille mitään, tai eivät ehkä näe asiaa oikeasti ongelmana.
Toisaalta suuria saavutuksia ihaillaan. Ja esim. työnarkomaniasta palkitaan (ura, palkka, status). Sitä poimii kulttuurin viesteistä ne, jotka sopivat omiin ajatuksiin.
Työnarkomaanilla työn imu liittyy täydellisyyden tavoitteluun ja hallinnan ylläpitämiseen.
Vierailija kirjoitti:
Työnarkomaanilla työn imu liittyy täydellisyyden tavoitteluun ja hallinnan ylläpitämiseen.
…ja tämä lienee mahdotonta savuttaa…
Minä kyllä koen itseni aivan mitättömäksi kasaksi sontaa, kun luen lehdistä miten joku opiskeli vuodessa maisteriksi saakka, kun luen muiden 90 000 000 euron tuloista, kun katselen kuvia täydellisistä tai edes siedettävistä vartaloista.
En kyllä myöskään koe noita saavutuksia niin motivoivina, että itse jaksaisin nähdä vaivaa.
En koe myöskään kateutta tai sellaista, että muiden saavutukset ovat minulta pois.
Olen aina ollut todella näköalaton, eikä minulla edes lapsena ollut mitään tulevaisuuden haaveita. Kun joku kysyi mikä minusta tulee isona, keksin äkkiä jonkun "siivoojan" vaikka.
Olen kuitenkin tavallaan ihan "lahjakaskin". Kognitiivisia kykyjäni on testattu ja niissä ei ole puutteita, päin vastoin. Pärjäsin koulussa hyvin, vaikken koskaan nähnyt mitään vaivaa.
Näköalat, motivaatio ja innostus puuttuu. Tiedostan jollain tasolla, että voisin pystyä parempaan elämässäni, mutta joku pidättelee minua tässä harmaassa juoksuhiekan kaltaisessa mähmässä, jossa olen ollut koko ikäni kaulaa myöten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Narsisteille kyse on eloonjäämisestä. Ei voi edes kuvitella aikuisvauvan hätää, kun täytyy töniä muita jotta itse olisi jotain. Sairasta kaikki kilpailu, kateelliset kiehukoot liemissään.
Vierailija kirjoitti:
Minä kyllä koen itseni aivan mitättömäksi kasaksi sontaa, kun luen lehdistä miten joku opiskeli vuodessa maisteriksi saakka, kun luen muiden 90 000 000 euron tuloista, kun katselen kuvia täydellisistä tai edes siedettävistä vartaloista.
En kyllä myöskään koe noita saavutuksia niin motivoivina, että itse jaksaisin nähdä vaivaa.
En koe myöskään kateutta tai sellaista, että muiden saavutukset ovat minulta pois.
Olen aina ollut todella näköalaton, eikä minulla edes lapsena ollut mitään tulevaisuuden haaveita. Kun joku kysyi mikä minusta tulee isona, keksin äkkiä jonkun "siivoojan" vaikka.
Olen kuitenkin tavallaan ihan "lahjakaskin". Kognitiivisia kykyjäni on testattu ja niissä ei ole puutteita, päin vastoin. Pärjäsin koulussa hyvin, vaikken koskaan nähnyt mitään vaivaa.
Näköalat, motivaatio ja innostus puuttuu. Tiedostan jollain tasolla, että voisin pystyä parempaan elämässäni, mutta joku pidättelee minua tässä harmaassa juoksuhiekan kaltaisessa mähmässä, jossa olen ollut koko ikäni kaulaa myöten.
Pelkkää vertailua muihin. Miksi et mieti enemmän sitä, kuka sinä itse olet? Onko sinulle tärkeää että sinulla on ”motivaatiota” ”parempaan”? Mikä sinulle on parempaa? Ei siis se mitä näet muissa vaan mitä olet tuntenut itsessäsi? Olet varmasti myös kokenut, kasvanut ja kehittynyt ihmisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama nää kaikesta neuvojat. Muissa nähdään omia virheitä mutta ei suinkaan lähestytä kertomalla että "mä kanssa tein tässä väärin ja olin tässä tyhmä ja hölmö" vaan "siis ihmiset luulee että pitää tehdä näin kun pitää tehdä näin"
Etkös sä itse nyt syyllisty samaan? Miksi aina täytyy ajatella että kaikessa on koira haudattuna? Aloittaja on selvästi itse (ehkä kokemuksesta) oppinut tämän ja valistaa siitä muita.
Oikeastaan yhdentekevää. Muiden neuvominen on melkein aina mautonta ja helpoin tapa parantaa omia käytöstapojaan on lopettaa neuvominen tai säännöstellä sitä minimiin.
Kukaan ei pakottanut sinua lukemaan tätä ketjua. Se on jokaisesta itsestä kiinni milloin ottaa neuvoja vastaan, mutta en ymmärrä mikä niiden jakamisessa olisi väärin jos on oikeassa. Pahimmassa tapauksessa joku pahoittaa mielensä… Parhaassa tapauksessa jonkun elämänlaatu paranee.
1) Ylhäältä päin valistaminen ja ihmisten vilpitön auttaminen ovat kaksi aivan eri asiaa
2) Itsetuntovaurio harvemmin paranee sillä että joku randomi av-palstalla käskee aloituksessaan lopettamaan vertailun muihin.
Vierailija kirjoitti:
Minä kyllä koen itseni aivan mitättömäksi kasaksi sontaa, kun luen lehdistä miten joku opiskeli vuodessa maisteriksi saakka, kun luen muiden 90 000 000 euron tuloista, kun katselen kuvia täydellisistä tai edes siedettävistä vartaloista.
En kyllä myöskään koe noita saavutuksia niin motivoivina, että itse jaksaisin nähdä vaivaa.
En koe myöskään kateutta tai sellaista, että muiden saavutukset ovat minulta pois.
Olen aina ollut todella näköalaton, eikä minulla edes lapsena ollut mitään tulevaisuuden haaveita. Kun joku kysyi mikä minusta tulee isona, keksin äkkiä jonkun "siivoojan" vaikka.
Olen kuitenkin tavallaan ihan "lahjakaskin". Kognitiivisia kykyjäni on testattu ja niissä ei ole puutteita, päin vastoin. Pärjäsin koulussa hyvin, vaikken koskaan nähnyt mitään vaivaa.
Näköalat, motivaatio ja innostus puuttuu. Tiedostan jollain tasolla, että voisin pystyä parempaan elämässäni, mutta joku pidättelee minua tässä harmaassa juoksuhiekan kaltaisessa mähmässä, jossa olen ollut koko ikäni kaulaa myöten.
Pystytkö olemaan kiitollinen? Edes hetken häivähdys mielessä, että tyhjästä tullaan ja tyhjään mennään, elämä on pieni hetki. Ja sinullakin on oikeus olla täällä se aika mikä on annettu. Ilon avain on kiitollisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama nää kaikesta neuvojat. Muissa nähdään omia virheitä mutta ei suinkaan lähestytä kertomalla että "mä kanssa tein tässä väärin ja olin tässä tyhmä ja hölmö" vaan "siis ihmiset luulee että pitää tehdä näin kun pitää tehdä näin"
Etkös sä itse nyt syyllisty samaan? Miksi aina täytyy ajatella että kaikessa on koira haudattuna? Aloittaja on selvästi itse (ehkä kokemuksesta) oppinut tämän ja valistaa siitä muita.
Oikeastaan yhdentekevää. Muiden neuvominen on melkein aina mautonta ja helpoin tapa parantaa omia käytöstapojaan on lopettaa neuvominen tai säännöstellä sitä minimiin.
Kukaan ei pakottanut sinua lukemaan tätä ketjua. Se on jokaisesta itsestä kiinni milloin ottaa neuvoja vastaan, mutta en ymmärrä mikä niiden jakamisessa olisi väärin jos on oikeassa. Pahimmassa tapauksessa joku pahoittaa mielensä… Parhaassa tapauksessa jonkun elämänlaatu paranee.
1) Ylhäältä päin valistaminen ja ihmisten vilpitön auttaminen ovat kaksi aivan eri asiaa
2) Itsetuntovaurio harvemmin paranee sillä että joku randomi av-palstalla käskee aloituksessaan lopettamaan vertailun muihin.
Kyllä ja ehkä. Ei se riitäkään että lopettaa vertailun muihin. Sen lisäksi pitää alkaa aktiivisemmin suuntaamaan energia itseen. Mikä oma tekeminen tekee aidosti hyvän olon?
Vierailija kirjoitti:
Minä kyllä koen itseni aivan mitättömäksi kasaksi sontaa, kun luen lehdistä miten joku opiskeli vuodessa maisteriksi saakka, kun luen muiden 90 000 000 euron tuloista, kun katselen kuvia täydellisistä tai edes siedettävistä vartaloista.
En kyllä myöskään koe noita saavutuksia niin motivoivina, että itse jaksaisin nähdä vaivaa.
En koe myöskään kateutta tai sellaista, että muiden saavutukset ovat minulta pois.
Olen aina ollut todella näköalaton, eikä minulla edes lapsena ollut mitään tulevaisuuden haaveita. Kun joku kysyi mikä minusta tulee isona, keksin äkkiä jonkun "siivoojan" vaikka.
Olen kuitenkin tavallaan ihan "lahjakaskin". Kognitiivisia kykyjäni on testattu ja niissä ei ole puutteita, päin vastoin. Pärjäsin koulussa hyvin, vaikken koskaan nähnyt mitään vaivaa.
Näköalat, motivaatio ja innostus puuttuu. Tiedostan jollain tasolla, että voisin pystyä parempaan elämässäni, mutta joku pidättelee minua tässä harmaassa juoksuhiekan kaltaisessa mähmässä, jossa olen ollut koko ikäni kaulaa myöten.
Tuossa on ristiriita. Tunnet itsesi mitättömäksi kun vertaat "onnistujiin", mutta "....tai sellaista, että muiden saavutukset ovat minulta pois".
Mä olen monissa kohtaa samankaltainen kuin sinä. Lahjoja kai olisi, mutta mielenkiintoa menestymiseen ei. Teen itselleni mukavia asioita silloin kuin huvittaa, mutta erona sinuun en koe olevani jossain juoksuhiekassa, vaan ihan onnellinen tässä yksinkertaisessa elämässäni. Se on joillekin lähipiiriläisilleni isokin ongelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä itse olen oppinut näistä, niin en edes jaksa kirjoittaa henkisen kehityksen keinoja, koska näitä saisi vielä aikuisina kasvattaa vuosikausia kuin lasta, ja silti eivät oppisi kypsyyttä. Oma teoriani on, että kyse on tyhmyydestä ja alenen tälle haukkumisen tasolle itse, kun joidenkin ihmisten kanssa se on kommunikoinnissa ainoa toimiva tapa. Onneksi on korona eikä tarvitse livenä katsella. Sitä en ymmärrä, että miksi joku haluaa tulla muistetuksi siitä tai jäädä ihmisten mieleen siitä, että hän levittää ympärilleen negatiivisuutta ja käyttäytyy kuin moukka?
Suomessa ja maailmassa rehtien ja älykkäiden pitäisi olla enemmän esillä ihmisp%kan sijaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kyllä koen itseni aivan mitättömäksi kasaksi sontaa, kun luen lehdistä miten joku opiskeli vuodessa maisteriksi saakka, kun luen muiden 90 000 000 euron tuloista, kun katselen kuvia täydellisistä tai edes siedettävistä vartaloista.
En kyllä myöskään koe noita saavutuksia niin motivoivina, että itse jaksaisin nähdä vaivaa.
En koe myöskään kateutta tai sellaista, että muiden saavutukset ovat minulta pois.
Olen aina ollut todella näköalaton, eikä minulla edes lapsena ollut mitään tulevaisuuden haaveita. Kun joku kysyi mikä minusta tulee isona, keksin äkkiä jonkun "siivoojan" vaikka.
Olen kuitenkin tavallaan ihan "lahjakaskin". Kognitiivisia kykyjäni on testattu ja niissä ei ole puutteita, päin vastoin. Pärjäsin koulussa hyvin, vaikken koskaan nähnyt mitään vaivaa.
Näköalat, motivaatio ja innostus puuttuu. Tiedostan jollain tasolla, että voisin pystyä parempaan elämässäni, mutta joku pidättelee minua tässä harmaassa juoksuhiekan kaltaisessa mähmässä, jossa olen ollut koko ikäni kaulaa myöten.
Pelkkää vertailua muihin. Miksi et mieti enemmän sitä, kuka sinä itse olet? Onko sinulle tärkeää että sinulla on ”motivaatiota” ”parempaan”? Mikä sinulle on parempaa? Ei siis se mitä näet muissa vaan mitä olet tuntenut itsessäsi? Olet varmasti myös kokenut, kasvanut ja kehittynyt ihmisenä.
En ole mielestäni "kukaan" tai "ketään". En määrittele itseäni oikein miksikään, olen vain ja elän päivä kerrallaan.
Ehkä minulle riittää tämä tämmöinenkin elämä. Joskus vain tuntuu kuin joku kuiskisi pääni sisällä, että "mitähän ne ihmisetkin ajattelee, kun et ole parempi ihminen".
Vierailija kirjoitti:
Mitä itse olen oppinut näistä, niin en edes jaksa kirjoittaa henkisen kehityksen keinoja, koska näitä saisi vielä aikuisina kasvattaa vuosikausia kuin lasta, ja silti eivät oppisi kypsyyttä. Oma teoriani on, että kyse on tyhmyydestä ja alenen tälle haukkumisen tasolle itse, kun joidenkin ihmisten kanssa se on kommunikoinnissa ainoa toimiva tapa. Onneksi on korona eikä tarvitse livenä katsella. Sitä en ymmärrä, että miksi joku haluaa tulla muistetuksi siitä tai jäädä ihmisten mieleen siitä, että hän levittää ympärilleen negatiivisuutta ja käyttäytyy kuin moukka?
Suomessa ja maailmassa rehtien ja älykkäiden pitäisi olla enemmän esillä ihmisp%kan sijaan.
Rehti ja älykäs joka haluaa olla "esillä"? Ehkä sellainen on perimmiltään paradoksi tai oksymoroni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kyllä koen itseni aivan mitättömäksi kasaksi sontaa, kun luen lehdistä miten joku opiskeli vuodessa maisteriksi saakka, kun luen muiden 90 000 000 euron tuloista, kun katselen kuvia täydellisistä tai edes siedettävistä vartaloista.
En kyllä myöskään koe noita saavutuksia niin motivoivina, että itse jaksaisin nähdä vaivaa.
En koe myöskään kateutta tai sellaista, että muiden saavutukset ovat minulta pois.
Olen aina ollut todella näköalaton, eikä minulla edes lapsena ollut mitään tulevaisuuden haaveita. Kun joku kysyi mikä minusta tulee isona, keksin äkkiä jonkun "siivoojan" vaikka.
Olen kuitenkin tavallaan ihan "lahjakaskin". Kognitiivisia kykyjäni on testattu ja niissä ei ole puutteita, päin vastoin. Pärjäsin koulussa hyvin, vaikken koskaan nähnyt mitään vaivaa.
Näköalat, motivaatio ja innostus puuttuu. Tiedostan jollain tasolla, että voisin pystyä parempaan elämässäni, mutta joku pidättelee minua tässä harmaassa juoksuhiekan kaltaisessa mähmässä, jossa olen ollut koko ikäni kaulaa myöten.
Pelkkää vertailua muihin. Miksi et mieti enemmän sitä, kuka sinä itse olet? Onko sinulle tärkeää että sinulla on ”motivaatiota” ”parempaan”? Mikä sinulle on parempaa? Ei siis se mitä näet muissa vaan mitä olet tuntenut itsessäsi? Olet varmasti myös kokenut, kasvanut ja kehittynyt ihmisenä.
En ole mielestäni "kukaan" tai "ketään". En määrittele itseäni oikein miksikään, olen vain ja elän päivä kerrallaan.
Ehkä minulle riittää tämä tämmöinenkin elämä. Joskus vain tuntuu kuin joku kuiskisi pääni sisällä, että "mitähän ne ihmisetkin ajattelee, kun et ole parempi ihminen".
Kerrot olevasi ihminen, joka ei määrittele itseään miksikään. Se on jo määritelmä ja kuvaus itsestäsi. Olet myös, ja elät päivän kerrallaan. Se voi riittää sinulle mielestäsi. Ja sitä päädyt epäilemään koska mietit muita.
Jätä muiden miettiminen ja jatkat ylläolevasta.
Vierailija kirjoitti:
Mitä itse olen oppinut näistä, niin en edes jaksa kirjoittaa henkisen kehityksen keinoja, koska näitä saisi vielä aikuisina kasvattaa vuosikausia kuin lasta, ja silti eivät oppisi kypsyyttä. Oma teoriani on, että kyse on tyhmyydestä ja alenen tälle haukkumisen tasolle itse, kun joidenkin ihmisten kanssa se on kommunikoinnissa ainoa toimiva tapa. Onneksi on korona eikä tarvitse livenä katsella. Sitä en ymmärrä, että miksi joku haluaa tulla muistetuksi siitä tai jäädä ihmisten mieleen siitä, että hän levittää ympärilleen negatiivisuutta ja käyttäytyy kuin moukka?
Suomessa ja maailmassa rehtien ja älykkäiden pitäisi olla enemmän esillä ihmisp%kan sijaan.
On olemassa ihmisiä joille menee kyllä perille asiat kun ne karjuu, huutaa ja suuttuneena ärjyy kirosanojen säestyksellä. Jotkut ihmiset eivät vaan kerta kaikkiaan kuule tai pysty kuulemaan normaalilla äänellä puhuttua asiaa, jos se tulee heidän mielestään vähempi arvoisen suusta. Esimerkiksi nuorempi nainen tai tyttö voi olla joillekin pelkkä tyhmä piipittäjä, jonka kaikki sanomiset kuulostavat heille: "nindjiojfhh hdi dh ini ini ini piip piip piip".
Sitten kun huudat pe¤&5si pohjasta naama punaisena, niin silloin he vasta kuulevat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kyllä koen itseni aivan mitättömäksi kasaksi sontaa, kun luen lehdistä miten joku opiskeli vuodessa maisteriksi saakka, kun luen muiden 90 000 000 euron tuloista, kun katselen kuvia täydellisistä tai edes siedettävistä vartaloista.
En kyllä myöskään koe noita saavutuksia niin motivoivina, että itse jaksaisin nähdä vaivaa.
En koe myöskään kateutta tai sellaista, että muiden saavutukset ovat minulta pois.
Olen aina ollut todella näköalaton, eikä minulla edes lapsena ollut mitään tulevaisuuden haaveita. Kun joku kysyi mikä minusta tulee isona, keksin äkkiä jonkun "siivoojan" vaikka.
Olen kuitenkin tavallaan ihan "lahjakaskin". Kognitiivisia kykyjäni on testattu ja niissä ei ole puutteita, päin vastoin. Pärjäsin koulussa hyvin, vaikken koskaan nähnyt mitään vaivaa.
Näköalat, motivaatio ja innostus puuttuu. Tiedostan jollain tasolla, että voisin pystyä parempaan elämässäni, mutta joku pidättelee minua tässä harmaassa juoksuhiekan kaltaisessa mähmässä, jossa olen ollut koko ikäni kaulaa myöten.
Pelkkää vertailua muihin. Miksi et mieti enemmän sitä, kuka sinä itse olet? Onko sinulle tärkeää että sinulla on ”motivaatiota” ”parempaan”? Mikä sinulle on parempaa? Ei siis se mitä näet muissa vaan mitä olet tuntenut itsessäsi? Olet varmasti myös kokenut, kasvanut ja kehittynyt ihmisenä.
En ole mielestäni "kukaan" tai "ketään". En määrittele itseäni oikein miksikään, olen vain ja elän päivä kerrallaan.
Ehkä minulle riittää tämä tämmöinenkin elämä. Joskus vain tuntuu kuin joku kuiskisi pääni sisällä, että "mitähän ne ihmisetkin ajattelee, kun et ole parempi ihminen".
Kerrot olevasi ihminen, joka ei määrittele itseään miksikään. Se on jo määritelmä ja kuvaus itsestäsi. Olet myös, ja elät päivän kerrallaan. Se voi riittää sinulle mielestäsi. Ja sitä päädyt epäilemään koska mietit muita.
Jätä muiden miettiminen ja jatkat ylläolevasta.
En aktiivisesti koko ajan mieti muita. Ne on sellaisia ohi meneviä hetkiä kun luen jostain "täydellisestä" ihmisestä tehdyn jutun mediasta.
Tiedän kuitenkin, että loppujen lopuksi kaikilla täällä on omat haasteensa ja oppiläksynsä.
En usko, että on mahdollista täysin ja totaalisesti lakata vertailemasta itseään muihin ihmisiin. En usko että on tarkoituskaan.
Vierailija kirjoitti:
Mua sanotaan jatkuvasti alisuoriutujaksi. "Kun sussa olisi niin paljon potentiaalia vaikka mihin saavutuksiin!"
Miksi pitäisi saavuttaa jotain? Jos tykkään piirtää ja maalailla omaksi ilokseni ja jonkinlainen lahja siihen on suotu, niin miksi mun pitäisi lähteä markkinoimaan töitäni minnekään saadakseni "mainetta"? Sitä en ymmärrä. Pelottaisi, että jos pitää alkaa tekemään niitä jollekin niin luovuus kärsisi. Se luovuus ja inspiraatio, joka iskee välillä viikoittain ja joskus on vaan useamman kuukauden tauko.
Etkö voisi sitten vain sanoa, että hän on väärässä eikä sinussa ole potentiaalia? Eihän sinussa edes tarvitse olla potentiaalia, jos et aio tehdä mitään eri tavalla. Voit silti jatkaa taiteen tekemistä omalla tasollasi.
Alue: Aihe vapaa
Itse olen opiskellut useampaakin alaa, jota ennen opiskeluja ja töitä tykkäsin kovasti tehdä ja harjoittaa.
Molempia aloin vihaamaan ja en enää tee mielelläni edes omaksi ilokseni.
Mikä tahansa itselle tärkeä ja kiva juttu alkaa maistua paskalta, jos sitä joutuu tekemään jonkun tyhmän molopään kontrolloimana ja kytättävänä.