Kykeneekö psykoottinen ihminen johdonmukaiseen käytökseen?
Kommentit (5)
Ei psykoosia olekaan. Jotkut tosin osaa näytellä moista.
Entisessä työpaikassa pomo taisi viitata esim. määräaikaiselle työlleen jatkoa suunnittelevaan työntekijään psykoosissa olevana. Tulkintani mukaan koska rekryluvat päättää joku muu. Pomo tokaisi asiasta ohimennen: "X on psykoosissa"
Toisen kerran kuulin, että joko puhui jollekin puhelimessa tai teeskenteli jostain muusta työntekijästä: "se on väkivaltainen ja psykoosissa, voidaanko palkata uusi tilalle?" "Jes". Suunnilleen noin, en muista tarkasti mutta taas vaikutti vetoavan johonkin mielisairauteen. Ei yhtään tietoa, kestä olisi ollut kyse. Olin juuri pomon huoneen oven ulkopuolella.
Myös "sen oma tahto on murrettava" oli eräällä kerralla oven läpi kantautuva kommentti. Omia päämääriä ei saanut olla, oli sitten lapsiin tai työntekijään tai ihan muuhun liittyvä.
Minulle taas myhäili "tuo ajatus ei ole minusta peräisin" kun kerroin, että joku muu oli miettinyt, että voisin ottaa vastuulleni erään asian. Että jaaha, taas kääntyi ehdotus huonoksi. Muutakin vähän vinoili.
Ajoittain vaikutti, että salaisesti ajatteli, että jos jollain on oma päämäärä, on psykoosissa. Henkilö oli yliopistotaustainen. Ehkä tottunut sellaiseen ajatusmaailmaan.
Pystyy. Minulla on muutama lääkärinlausuntokin missä olen vastaanotolla kertonut lääkärilleni olevani sillä hetkellä psykoottinen ja miten se häiritsee olotilaani. Lääkäri on vahvistanut näissä papereissa arvioni tilastani oikeaksi.
Psykoosi ja psykoottinen on eri asioita. Psykoosissa ihminen on irti todellisuusesta ja psykoottinen taas tietää ajatuksensa ja tunteensa sairaiksi ja tämä aiheuttaa ahdistusta henkilössä.
Voi pystyä. Psykoosi voi liittyä erillisiin harhoihin. Että salakuunnellaan, jotkut jahtaavat, on korkeimman tahon valittu.
Jos psykoosiin sattuu kuulumaan, ettei voi lähteä ulos jonain päivänä kun avaruusoliot hyökkäävät, silloin ei voi pitää lupaustaan tulla tapaamiseen.