A breakup without closure

En nyt keksinyt tuolle hyvää vastinetta suomeksi niin laitoin englanniksi, mutta kaikki varmaan ymmärtävät mistä puhun?
Onko täällä muita jotka ovat joskus eronneet niin, että ero on jäänyt "käsittelemättä" yhdessä sen henkilön kanssa jonka kanssa ero on tullut? Onko se jäänyt vaivaamaan teitä ja oletteko tehneet asialle jotain vai vaan jääneet elämään sen kanssa?

Mua on jo vuosia vaivannut ero ex-avomiehestä ja usein asia muistuu mieleen ja jään pohtimaan sitä. Olin jo pitkään ollut suhteessamme taka-alalla miehen nousukiitoisen uraputken vuoksi ja usein riitelimme siitä, että miehelläni ei ollut meille aikaa eikä hän osannut sanoa milloin sitä aikaa olisi tiedossa ja mihin suuntaan hän näki meidän tulevaisuuden menevän. Minulle oli tärkeää tietää, että suhteemme olisi ollut menossa kohti avioliittoa ja perhettä, mutta hän ei pystynyt sitä tietoa tarjoamaan. Rakastin häntä aivan mielettömästi ja siksi tietämättömyys tuntui niin pahalle ja ylitsepääsemättömältä ongelmalta enkä halunnut jäädä odottelemaan taka-alalle sitä aikaa kun mieheni olisi ollut valmis sitoutumaan minuun ja halunnut perustaa perheen - ehkä hän ei olisi ollut siihen valmis koskaan ja minä olisin tuhlannut "hedelmälliset" vuoteni hänen kanssaan. Tein sitten todella raskaan päätöksen josta olin kyllä antanut merkkejä miehelle jo aiemmin, mutta nyt olin vihdoin kerännyt rohkeutta toteuttaa sen; ilmoitin miehen tullessa kotiin, että haluan jutella ja kerroin hänelle, että en voi elää enää näin ja haluan erota. Mieheni lähti siinä samassa ovet paukkuen kotoa eikä koskaan palannut. Minä jäin kotiin ihmettelemään mitä ihmettä tapahtui, näinkö me vuosien jälkeen eroamme sanomatta sanaakaan tai jättämättä minkäänlaisia hyvästejä. Minä muutin pois yhteisestä kodistamme enkä tähän päivään mennessä ole kuullut ex-miehestäni - tästä on nyt lähemmäs 10 vuotta.

Hän näyttää olevan yhä facebookissa ja monet kerrat olen yrittänyt laittaa hänelle viestiä, mutta en tiedä mitä sanoa. Haluaisin tietää miksi hän lähti sanomatta sanaakaan - oliko hän niin surullinen erosta ettei kyennyt enää kohtaamaan minua vai oliko hän vain helpottunut ja halusi unohtaa minut mahdollisimman nopeasti? Entä jos hän on minulle niin vihainen erosta ettei halua olla tekemisissä tai entäpä jos hän ei ole ajatellut minua ollenkaan eron jälkeen ja teen vain itsestäni narrin kyselemällä eron jälkeisiä "fiiliksiä" lähes kymmenen vuoden jälkeen.

Olen usein myös miettinyt mitä sanoisin jos kohtaisin hänet kaupungilla, olisinko niin kuin en tuntisikaan, vai moikkaanko ohimennen kuin jotain puolituttua vai pyydänkö kahville puhumaan asiat selviksi. Pahimmissa skenaarioissa pyörryn hänet nähdessäni, sillä asia on vaivannut minua kaikki nämä vuodet ja nyt vastaus seisoisi edessäni. Kaiken lisäksi rakastin häntä vielä eron hetkelläkin todella paljon eikä kaikki rakkaus ole vieläkään kuollut, joten en tiedä yhtään miten tuollaisessa tilanteessa reagoisin.

Reilu vuosi eromme jälkeen tapasin nykyisen aviomieheni ja meille on jo siunaantunut kolme ihanaa lastakin. Mieheni on kaikkea mitä ikinä olisin voinut toivoakkaan ja hän on tarjonnut minulle elämän josta vain exän kanssa pystyin haaveilemaan, joten en todellakaan haikaile exän perään, mutta olisi vapauttavaa saada jonkinlainen päätös ja selitys erotilanteeseen sillä hän oli minulle todella rakas ja tärkeä. Vai onko se niin, että tikulla silmään sitä joka vanhoja muistelee?

Toivottavasti joku jolla on omakohtaista kokemusta asiasta jaksoi lukea loppuun ja jakaisi ajatuksiaan kanssani :)