pyysi apua, yksi väärä lause: mahdollinen perhesurmaaja

Tiina pyysi apua, mutta yksi väärä lause toi hänelle leiman: mahdollinen perhesurmaaja

KOTIMAA | 25.1.2015 | 10:55 | PÄIVITETTY 11:011

 
Mistä voi tunnistaa ihmisen, joka ehkä surmaa perheensä? Viranomaiset ovat menneiden synkkien uutisten vuoksi herkkinä ja lastensuojeluilmoitusten määrä on lisääntynyt.
Äiti kertoo, miten yksi väärä lause sai hänet vaikuttamaan perhesurmaajalta. Hän on pettynyt viranomaisiin, sillä pyysi itse näiltä apua väsymykseensä. Siihen ei ollut varaa.

Maria Syvälä

Huhtikuun puolivälissä vuonna 2012 helsinkiläinen perheenisä surmaa puolisonsa ja kaksi alle viisivuotiasta lastaan. Sitä ennen tammikuussa toinen helsinkiläismies on surmannut puukolla vaimonsa ja pienet lapsensa.

Äitienpäivän vastaisena yönä kahdeksanvuotiaan helsinkiläisen Eerikan äitipuoli ja isä teippaavat lapsen tiukan kankaan sisään tarkoituksenaan kurittaa tätä. Eerika tukehtuu prinsessakruunu päässään.

Kauhea vuosi jatkuu. Kesäkuussa perheenisä surmaa kolme lastaan Pomarkussa.

Samoihin aikoihin kesäkuussa järjestetään eräs lastensuojelupalaveri. Siihen osallistuu kahden lapsen äitiTiina Liljeberg, tuolloin 45-vuotias. Hän on hakenut lastensuojelusta apua vuosien ajan, mutta samoja ei-toimivia tukitoimia on tarjottu aina uudelleen. Tuossa tilaisuudessa Liljeberg sanoo sosiaalityöntekijälle olevansa vihainen, kun häneltä toistuvasti kysytään tarpeita ja sitten kerrotaan, että niihin ei voida vastata.

Hän lisää ymmärtävänsä niitä, jotka sortuvat hädän hetkellä tekemään jotain itselleen tai perheelleen.

- Kaikillahan ei ole kykyä puhua tai kirjoittaa tunteistaan.

Liljeberg viittaa siihen, että on itse purkanut oloani kirjoittamalla lastensuojelukokemuksistaan lehteen.

Väärin sanottu.

Tiina Liljeberg ei aavista, että puoli vuotta myöhemmin perhesurmaviittaus johtaa huostaanoton suunnitteluun.

Kokous on Liljebergille ties kuinka mones. Hän on viiden vuoden ajan koettanut saada lastensuojelusta oikeanlaista apua 8-vuotiaan kuopuksensa diabeteksen takia. Kuopus vaatii ympärivuorokautista hoitoa. Verensokeri pitää mitata vähintään kuudesti vuorokaudessa ja insuliinia pistää noin seitsemästi, ruokaa on tankattava aamuyöstäkin.

Tiinan elämä on raskasta, sillä takana on avioero, muutto toiselle paikkakunnalle ja pienet tulot. Loppuun palamista pahensi välilevyn pullistuma ja oman verkoston vähäinen tuki. Lastensuojelu koetti järjestää avohuollon tukitoimia, mutta erityislapsiperheeseen sopivaa tukea ei ollut. Kotiin tarjotut kodinhoitaja tai tukihenkilö eivät osanneet hoitaa diabetesta, eivätkä tukiperheet jaksaneet erityislasta.

- Säännöllisin väliajoin tarjottiin tueksi lasten sijoitusta pois kodista, Tiina puistelee päätään.

Hän oli pyytänyt pitkäjänteistä tukea vaihtuvien ihmisten sijaan. Lääkärin lausunnossakin suositeltiin äidille tukea kotiin. Sosiaaliviranomaisten mielestä pitkäaikaisin tukimuoto olisi kuitenkin ollut sijaisperhesijoitus. Usein tarjottiin myös lasten väliaikaista sijoittamista vastaanottokotiin. Vastaanottokodissa itsekin työskennellyt Tiina jutteli laitoksen johtajan kanssa.

- Olimme samaa mieltä, ettei tarjous ollut asianmukainen tukitoimi.

Kesäkuun neuvottelu johtaa vain yhteen konkreettiseen asiaan: uuteen neuvotteluun.

Lokakuun neuvottelussa sosiaalityöntekijä ilmoittaa, ettei kaupungin kirstussa ollut rahaa minkäänlaisiin tukitoimiin. Hän alkaa järjestellä uutta neuvottelua.

Turhautuneena Liljeberg antoi kiukkuista palautetta sosiaalityöntekijän innosta järjestää neuvotteluja tuen sijaan. Hän kysyy, miten rahaa voi löytyä huostaanottoihin, muttei niiden ehkäisyyn.

Hän sanoo, ettei ole ihme, kun niin moni poistuu auttamisjärjestelmästä oman käden kautta.

- Taisin suututtaa sosiaalityöntekijän, Tiina epäilee.

Marraskuussa sosiaalityöntekijä soittaa yllättäen perheneuvolaan, jossa Liljeberg käy perheterapiassa. Hän kerää perheestä tietoja. Sosiaalityöntekijä ottaa yhteyden myös lasten isään, kertomatta soitostaan Tiinalle.

- Hän kysyi exältäni, voiko lapset sijoittaa kiireellisesti tämän luokse.

Sosiaalityöntekijä lähettää sähköpostia sosiaalitoimen johtajalle. Asialla on kiire, "koska äiti puhuu perhesurmista". Tämän jälkeen sosiaalityöntekijä vie huolensa asiantuntijaryhmän käsiteltäväksi. Hänen ilmeisenä tarkoituksenaan on pohjustaa huostaanottoa.

Tiina Liljebergille hän ei puhu huolestaan.

Liljebergiin kohdistuneen perhesurmaepäilyn syy selittynee lähihistorialla. Vuosina 2011 - 2012 peräti 22 alle 15-vuotiasta lasta joutui vanhempiensa tekemän henkirikoksen uhriksi. Se oli tilastollinen piikki, sillä Suomessa oli surmattu keskimäärin viisi omaa lasta vuodessa.

Monet kansalaiset olivat kauhuissaan, niin myös Tiina. Viranomaiset ryhtyivät toimiin perhesurmien ennaltaehkäisyksi. Tammikuussa 2012 sisäisen turvallisuuden ministeriryhmä päätti käynnistää selvityksen perhesurmien ja vanhempien tekemien omien lasten surmien taustoista. Selvityksen teki Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

Selvisi, että oman lapsen surmia yhdistäviä taustatekijöitä olivat parisuhteen ongelmat, erotilanteeseen liittyvä kriisi ja vanhemman mielenterveys- tai päihdeongelmat.

Tutkimuksesta selvisi myös, että perhesurmaaja poikkeaa muista henkirikoksen tekijöistä. Perhesurmaaja on ennemminkin työssä käyvä kuin syrjäytynyt. Hänellä ei todennäköisesti ole poliisin tietoon tulleita väkivaltarikoksia, mutta väkivaltaa ja sillä uhkailua on esiintynyt. Pitkää päihteiden väärinkäytön historiaa ei ole.

Tiinalla ei ollut mielenterveysongelmia, mutta hän oli eronnut ja uupunut. Hän ei ole syrjäytynyt, väkivaltarikollinen tai alkoholisti. Nurinkurista, mutta kolme viimeistä sopii riskiluokitukseen.

Liljeberg on tavallinen äiti, joka koki auttamisen hajottavana ja sairastuttavana. Sen hän myös sanoi ääneen.

Liljebergin kokemus auttamisen ahdistavuudesta saa tukea THL:n selvityksestä. Selvitys nostaa esiin sen, että perheväkivaltaan tulee puuttua yhteistyöllä. Toisaalta todetaan, että varhainen tuki toimii ehkä vain paperilla.

Viranomaiset olivat joissakin tapauksissa ohjanneet perheitä avun piiriin, mutta kokonaisvaltainen auttaminen oli jäänyt kesken. Perhe oli saatettu siirtää viranomaiselta toiselle. Asiakas oli voinut kokea peräkkäiset toimet jopa kiusaamiseksi.

Tiinan kohdalla monialainen yhteistyö tarkoitti sitä, että kymmenkunta tuiki tuntematonta asiantuntijaa kokoontui kuuntelemaan sosiaalityöntekijän huolta perhesurmaviittauksista.

Kokouksen ulkopuolelle jäi Tiinaa puolustanut perheterapeutti, jonka osallistumisen sosiaalityöntekijä oli kieltänyt jääviyssyistä.

Kokouksen jälkeen Tiinan kännykkä soi. Soittaja oli psykologi. Hän halusi tehdä Tiinalle tutkimuksia. Myös toimintaterapeutti oli tulossa kotiin kartoittamaan äidin toimintakykyä.

- Myöhemmin asianajajani pyysi asiantuntijoita osoittamaan, minkä lakipykälän mukaan sosiaaliväki voi lähettää ihmisiä tutkimuksiin, Tiina jatkaa.

Sen koommin hän ei kuullut tutkimuksista mitään. Kukaan ei tullut kotikäynnille.

THL:n selvityksen mukaan osa perhesurmista olisi ollut kenties ehkäistävissä, jos viranomaisten ja lähipiirin tietoon tulleet uhkailut olisi osattu ottaa vakavasti.

Olisiko perhesurman ehkäisy ollut mahdollista Kuopissa marraskuussa 2014? Ainakaan tutkinnanjohtajan mukaan kukaan ei olisi voinut aavistaa, että äiti surmaisi kaksi alle kouluikäistään lastaan.

Entä miten kukaan olisi voinut kuvitella, että Rautavaaralla linja-autossa kiistelleen pariskunnan toinen osapuoli tappaisi itsensä ja kolme lastaan ajamalla linja-auton keulaan?

Tiina Liljeberg ei koskaan uhannut perhesurmalla. Silti hänen lapsilleen kaavailtiin huostaanottoa.

Asiakaskertomuksessa mainitut puheet perhesurmasta ovat yhä kirjoissa ja kansissa, joskin ne on oikaistu johtavan sosiaalityöntekijän kirjauksilla.

Perhesurmaselvityksen mukaan perhesurmia voidaan ehkäistä esimerkiksi käyttämällä systemaattisen väkivaltakokemusten kartoitusvälinettä ja parisuhdeväkivallan uusiutumisen riskinarvioinnin (MARAK) aina, kun asiakas kertoo väkivallasta tai sen uhasta.

Liljeberginmukaan lomakkeista ei ole mitään hyötyä, elleivät kansalaiset saa puhua tunteistaan ilman pelkoa pakkotoimista. Perhesurmaselvityksessäkin todetaan, että eräissä tapauksissa pelko viranomaisen väliintulosta saattoi laukaista surman.

Hänen mielestään parasta perhetragedioiden ennaltaehkäisyä on asiakkaan kunnioittaminen ja perheille tarjottu riittävä tuki.

- Nyt toimintatapa on se, ettei vanhemmuutta tueta kunnallisissa palveluissa.