Jos pääsisit takaisin 20-vuotiaaksi, menisitkö?
Kommentit (42)
[quote author="ExoPol" time="24.01.2015 klo 21:53"]No muutan kysymystä: Jos nyt sinulle ilmestyisi henki, joka antaisi sinulle vaihtoehdon herätä 20- vuotiaana, tämä kaikki sen jälkeinen olisi ollut vain unta. Suostuisitko?
Eli mies, lapset, työkin ehkä, kaikki vain unta.
[/quote]
Suostuisin.
Hui, oikein pelottaa kirjoittaa tämä, meillä on kuitenki kolme lastakin.
Olen 37 nyt ja jos olisin taas 20 ottaisin enemmän riskejä kun on tilaisuus takoa, ajattelisin enemmän, opiskelisin enemmän ja ennen kaikkea uskoisin itseeni enemmän. Pitäisin vauvan.
[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 21:51"]Olen nyt 21, ja toivon niin hemmetin paljon, että tulevat vuodet tuovat tullessaan parempia asioita, enkä enää ikinä haikaile tähän ikään. Mikä tässä iässä ketään viehättää? Jatkuva epävarmuus siitä, mitä haluaa elämältä, uraltaan, parisuhteeltaan? Jatkuva puute rahasta, paskaduunien vääntäminen minimipalkalla? Opiskelijasolussa kituuttaminen, tentteihin pänttääminen? Tai mahdollisen opiskelupaikan tavoittelu kuorrutettuna musertavalla faktalla, että vaikka sen unelmapaikan saisi viimein tänä keväänä, ei silti pääse omalle alalle työelämään kuin aikaisintaan kuuden vuoden päästä?
Toivon, toivon, toivon, että myöhemmin on helpompaa. Olen aina ajatellut, että ehkä siinä kolmenkympin hujakoilla koittaa se minun kulta-aikani. Katsotaan nyt.
[/quote]
No kyllä sä sit tiiät, kun ulkonäkö alkaa rapistua, miehet ei enää kiinnitä huomiota samanlailla, et pysy niin helposti hoikkana ym, et miks ihmiset siihen ikään kaipaa.
en helekkarissa :D en yhtään tiennyt missä mennään tai mitä haluan. kunhan palloilin ja yritin saada elämästä kiinni. ei sellaiseen kukaan takaisin halua nyt kun on vihdoinkin saanut suunnan itselleen.
En missään tapauksessa haluaisi olla enää 20-vuotias, nyt viisikymppisenäkin on asiat paremmin. Ei ole sitä kauheaa yksinäisyyttä ja arvostuksen puutetta.
Menisin, muutamastakin syystä. Ainakaan en hukkaisi aikaa mieheen, joka ei oikeasti ollu hyväksi minulle. Enkä lähtisi opiskelemaan sosiaali- ja terveysalalle, enkä päästäisi itseäni lihomaan. Siinäpä noita. Mutta toisaalta, asiat on nyt hyvin, joten enpä viitsi myöskään katua jo tehtyjä juttuja ja katkeroitua.
Joo parikymppisenä ei ainakaan kaikki tajua, että olosuhteista riippumatta juju on juuri siinä parikymppisyydessä. Silloin kuvittelee että on ulkoisesti ja jaksamisen ym puolesta ikuisesti 20 v, rikkaampi ja työelämässä ym vain..joten stressaa turhaan asioista sen sijaan että hyödyntäisi silkkaa nuoruuttaan kun vielä on nuori. Itselläkin tämä konkretisoitui vasta kun tuli ulkoisia ikääntymisen merkkejä eikä voi enää ajatella että jatko on noususuhdanteista koska se ei ole. En palaisi itse ajassa taaksepäin mutta ei haittaisi herätä 10 v nuorempana..ja tuo mieshommakin on nuorempana niin itsestäänselvää, nyt taas rupeaa ne miehet olemaan niitä jotka valitsee koska "kilpailijoina" on koko ajan nuorempaa naikkosta.
Menisin vain jos saisin pitää tämänhetkisen järkeni. Silloin oli nuori ja nätti, elämä edessä ja kaikki mahdollista. Harmi ettei sitä tajunnut vaikka "aikuiset" yrittivät sitä sanoa.. nyt 30 v. ja vasta opiskelen yliopistossa. Kroppa rupsahtaneena. ;)
Hyvin voisin mennä, sillä oon vasta 22 enkä tunne oloani yhtään vanhemmaksi kuin kaksi vuotta sitten :D
[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 22:16"]
Menisin, muutamastakin syystä. Ainakaan en hukkaisi aikaa mieheen, joka ei oikeasti ollu hyväksi minulle. Enkä lähtisi opiskelemaan sosiaali- ja terveysalalle, enkä päästäisi itseäni lihomaan. Siinäpä noita. Mutta toisaalta, asiat on nyt hyvin, joten enpä viitsi myöskään katua jo tehtyjä juttuja ja katkeroitua.
[/quote]
Kuin minun näppäimistöstäni! :)
Pinnallisesti ajatellen en, sillä nyt 30 vuotiaana olen nätimpi kuin kaksikymppisenä. Tuolloin minulla oli vielä lapsenpyöreyttä, eikä kasvonpiirteet ikäänkuin tulleet ollenkaan esiin. Nyt myöhemmin sellainen yleinen löllöys ja "possumaisuus" on kadonnut ja olen kasvoiltani ns. selkeämpi ja nätimpi. Paino on sama edelleen. Tosin, khrm, tuolloin nuorempana tuli välillä sitä siideriäkin litkittyä, että saattoi osa "lapsenpyöreydestä" olla myös siideriturpsakkuutta.
Syvällisemmin ajatellen menisin ja menisin opiskelemaan toista alaa, en seurustelisi muutamankaan törtön kanssa ja muitakin asioita varmasti tekisin toisin.
En todellakaan, tiedän nyt paljon enemmän elämästä ja paljon on tietoa karttunut. Turha spekuloida, mennyt on mennyttä,.
[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 21:42"]Menisin jo saisin pitää nykyisen mielenrauhani ja tieto-taitoni.
[/quote]
Sama täällä muistot haluaisin myös pitää! Tietäisin oikasta muutamat mutkat!
Voisin olla muutaman päivän. En haluaisi pysyvästi. Harrastaisin seksiä nuorempien kanssa ja ryyppäisin. Samaa voin tehdä nyt. Idea opiskelusta ja nolla tuloista ei houkuta.
[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 22:43"]
Voisin olla muutaman päivän. En haluaisi pysyvästi. Harrastaisin seksiä nuorempien kanssa ja ryyppäisin. Samaa voin tehdä nyt. Idea opiskelusta ja nolla tuloista ei houkuta.
[/quote]
*Ajatus
Vaihtaisin kyllä tämän naaman 20 vuotiaaksi
En. Ei ollut työkokemusta, elämänkokemusta, eikä oikein mitään. Vaikka elämäni viimeiset vajaa kymmenen vuotta ovatkin pääosin olleet yhtä kärsimystä. Haluaisin kyllä päästä esim. vuoden ajassa taaksepäin. Vuosi on mennyt työttömyyden vuoksi ihan vituiksi. Olisi pitänyt aiemmin tajuta tähdätä yrittäjäksi.
Ensin ajattelin, että tietenkään en. Mutta tarkemmin ajateltuna, ehkä sittenkin. Nuoruus, elämä edessä jne.
Menisin, jos saisin korjata kaiken mikä meni pieleen. Muuttaisin takas vanhemmille, lukisin pääsykokeeseen ja pitäisin lukiokavereihin yhteyttä. Nyt oon oravanpyörässä paskaduunissa ja elämä ei etene.
[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 21:51"]
Olen nyt 21, ja toivon niin hemmetin paljon, että tulevat vuodet tuovat tullessaan parempia asioita, enkä enää ikinä haikaile tähän ikään. Mikä tässä iässä ketään viehättää? Jatkuva epävarmuus siitä, mitä haluaa elämältä, uraltaan, parisuhteeltaan? Jatkuva puute rahasta, paskaduunien vääntäminen minimipalkalla? Opiskelijasolussa kituuttaminen, tentteihin pänttääminen? Tai mahdollisen opiskelupaikan tavoittelu kuorrutettuna musertavalla faktalla, että vaikka sen unelmapaikan saisi viimein tänä keväänä, ei silti pääse omalle alalle työelämään kuin aikaisintaan kuuden vuoden päästä?
Toivon, toivon, toivon, että myöhemmin on helpompaa. Olen aina ajatellut, että ehkä siinä kolmenkympin hujakoilla koittaa se minun kulta-aikani. Katsotaan nyt.
[/quote]
No kyllä se helpottaa, sen voin melkein luvata. Tuon kaiken tilalle vaan saat sen tajunnanräjäyttävän ymmärryksen siitä, että tuo aika on mennyt eikä koskaan, ikinä enää palaa ja suunta on enää vain eteenpäin..koko ajan vanhemmaksi. Tuon tajuaminen ainakin minulle oli aika hemmetin kova paikka. En ymmärrä, miksen nauttinut tuosta kaikesta luettelemastasi silloin kun se oli ajankohtaista.