Onko täällä sosiaalisten tilanteiden pelosta parantuneita?
Tai ei välttämättä parantuneita, mutta millä keinoilla olette helpottaneet asiaa?
Tuntuu, että aivot ovat niin jumittuneet siihen, että ihmisten kanssa on epämukavaa ja kukaan ei pidä minusta ja nolaan itseni. Järkeily ei auta. En keksi mitään puhuttavaa, kun vaan stressaan sitä, että "apua, kiusallinen hiljaisuus, pakko keksiä jotain sanottavaa". Olen ihan lukossa.
Onko kanssasisaria?
Kommentit (7)
Nuorempana lääkitsin alkoholilla. Ihan pari annosta, mitä kukaan ei huomannutkaan, vei jännityksen ja sai puheliaaksi. Iän myötä 30 v eteenpäin vaiva alkoi hävitä itsekseen, ja jostain 40 v. alkaaen ei ole jännittänyt mikään sosiaalinen tilanne edes vähää alusta, ei edes iso tärkeä työesiintyminen arvovaltaiselle yleisölle.
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla hoitokontakti?
Ei ole. Ulkomailla asuessani kävin pari kertaa psykiatrilla, sain SSRI-lääkityksen. Ei auttanut.
Ymmärrän kyllä, että varmaan terapia olisi tässä se paras vaihtoehto.
Ap
Kuulostaa tutulta. Itse kanssa kammoan sosiaalisia tilanteita ja olen aivan kipsissä ja nolaan todella helposti itseni kun olen niin kömpelö noissa tilanteissa... en osaa olla luonteva, vaan änkytän ja takeltelen sanomisissa enkä osaa toimia järkevästi kun olen niin jäykkänä. Ja ikää jo 43v...
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulta. Itse kanssa kammoan sosiaalisia tilanteita ja olen aivan kipsissä ja nolaan todella helposti itseni kun olen niin kömpelö noissa tilanteissa... en osaa olla luonteva, vaan änkytän ja takeltelen sanomisissa enkä osaa toimia järkevästi kun olen niin jäykkänä. Ja ikää jo 43v...
Kiva, että löytyy vertaistukea. Tosi ikävää kuitenkin, että vielä nelikymppisenä kärsit tuosta :/
Tuntuu, että tämä rajoittaa elämää ihan älyttömästi, eikä kykene saavuttamaan samoja asioita, kuin "normaalit" ihmiset.
Ap
Olen ollut nuorena sellainen. Opeta itseäsi näihin ajatuksiin:
-kaikkien ei tarvitsekaan pitää sinusta
-saat olla juuri sellainen kuin olet, ujo, arka ym.
-pääasia, että pidät itse itsestäsi ja hyväksyt itsesi juuri sellaisena kuin olet
-hiljaisuus on ihan ok, ei ole pakko harrastaa small talkingia
Joo, rajoittaa tämä elämää todella paljon.. töissä välillä todella ahdistavaa olla palavereissa, kun ei aivot toimi kun jännitän kaikkea niin paljon.. mietinpähän vaan mitä kaikkea muut minusta ajattelevat ja välillä ihmettelen että miksei minua ole jo raivattu tieltä pois vaikka monet yt:t takan.. mutta muuten hoidan työni todella hyvin, mutta onneksi esimies ymmärtää näköjään minu ja sitä ettei kaikki olla samanlaisia.. kaikki muut tuökaverit todella sosiaalisia ja minä tällainen outolintu.. t. Se 43v
Onko sinulla hoitokontakti?