Neuvoja tai rohkaisua petetylle joka haluaa vielä yrittää?
Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä viisi vuotta ja olen nyt viimeisilläni raskaana. Alkutaipaleemme oli minun näkökulmastani omistuista myrskyä, riitelimme pari kertaa vuodessa suuria riitoja. Nuo isot riidat päätyivät useimmiten siihen, että annoin miehelle vaihtoehdoiksi eron tai suhteeseen panostamisen. Mies valitsi suhteen joka kerta.
Miehellä on taustallaan useampi todella kurja suhde ja hänet on jätetty toisen miehen vuoksi näissä tapauksissa, siksi hän (kuten minäkin) on ollut erityisen pettämisvastainen ja uskollisuudesta sovittiin heti suhteemme alussa. Kuitenkin joskus minusta tuntui että jotakin on meneillään, mies ei päästänyt lähelleen henkisesti. Useamman kerran suhteemme aikana olen kysynyt suoraan että onko hän pettänyt minua, joka kerta vastaus on ollut kieltävä.
noin puolitoista vuotta sitten mies muuttui täysin. Hän alkoi huomioida minua aivan uudella tavalla ja rakastuin mieheeni uudelleen. Pääsimme suhteessamme sellaiselle onnen tasolle minne emme koskaan aiemmin ole yltäneet, teimme kaiken yhdessä ja nautimme toisistamme ihan aidosti. Päätimme perustaa perheen.
Alkuvuodesta mies tiputti pommin. pettämisepäilyni olivat olleet oikeita. Ensimmäiset 3,5 vuotta suhteestamme hän petti minua lukuisten naisten kanssa. Kaikki muut kuulemma kännipanoja paitsi viimeisin, joka oli ollut alkuun kännipano mutta jonka luokse mies oli palannut uudelleen selvänä.
Olen hyvin sekaisin, osa minusta haluaa jättää miehen, koska hän on valehdellut minulle vuosia. Olen itsekin tiedostanut jo hyvän aikaa että annoin hänen kohdella minua kaltoin aivan liian kauan. Mutta viimeinen reilu vuosi on ollut elämäni parasta aikaa, eikä mies ole edes tuntunut samalta kuin ne petosvuodet.
Tiedostan että edessäni on rankka tie mutta haluaisin yrittää vielä, en vain tiedä kuinka pystyn pääsemään mielikuvistani ja siitä tuskasta mikä asian myötä varjostaa päiviäni. Meillä on ollut miehen kanssa jo hyviäkin hetkiä asian paljastumisen jälkeen ja olemme edenneet täysin minun tahtiini. Mies on enemmän mukana arjessa kuin koskaan ennen ja arvostan sitä.
En kaipaa enempää "jätä se!" -tyyppisiä kommentteja, haluan ajatella asiaa niin että rakastan miestä joka on tehnyt valtavan virheen monta kertaa, mutta joka on myös osoittanut paljon hellyyttä ja rakkautta.
Olisiko kenelläkään antaa rohkaisua tai kertoa omasta kokemuksestaan kuinka olisi päässyt tällaisesta yli?