Olenko naiivi, kun haluan lapseni säilyvän lapsena mahdollisimman pitkään?

Vierailija:

" Olin hyvin naiivi ja luulin elämästä selvittävän sillä, että on kiltti, kunnioittaa aikuisia ja uskoo oikeudenmukaisuuteen. En oppinut, millainen maailma oikeasti on ja miten siellä pitää selvitä.

"

...sillä juuri näitä asioita haluaisin lapselleni opettaa. Kiltteyttä muita kohtaan, vanhempien kunnioitusta ja uskoa oikeudenmukaisuuteen. Haluaisin, että hän oppisi näkemään maailman pohjimmiltaan hyvänä paikkana. Se vaikuttaa kaikkeen elämässä. Siitä juontaa tämä kuuluisa lasi puolillaan tyhjä / täysi -näkemyskin. Elämä on huomattavasti helpompaa, jos tuntuu, että maailma on puolellasi, välillä asiat eivät vain suju oman mielen mukaan. :)

Kuka lapsillemme opettaa muiden huomioonottamisen ja empatian, jos vanhemmat niin vahvasti painottavat omien puolien pitämistä? Ymmärrän vanhempien huolen oman lapsen pärjäämisestä, mutta lapset eivät tiedä kyseen olevan siitä, vaan he oppivat loppu elämäkseen mallin, jossa oma etu on tärkein.

Tämä saattaa kuulostaa idealistiselta paasaukselta, mutta mielestäni sitä välillä kaivataan, jotta vanhemmat heräisivät ajattelemaan asioita uudelleen. Jos kasvattaa lapsen ajatuksenaan karsia hänestä nyhveröt piirteet pois, niin mitä jää jäljelle? Nyhveröiden kuoren alle vaivautuu vain harva katsomaan, mutta se voisi olla sen vaivan arvoista. Jos niitä piirteitä löytyisi meistä kaikista enemmän, voisi maailma olla paljon mukavampi ja leppoisampi paikka elää.

T. Ap, sielultaan ehkä nyhverö, mutta ylpeä siitä :)

P. S. Miksi lapsista yleensä käytetään ilmaisua " kiltti lapsi" , mutta aikuisista tätä ei juuri koskaan kuule? Sen kerran, kun jotain sanotaan kiltiksi ihmiseksi, minulle ainakin tulee halu tutustua häneen. Kiltteys on yksi ihmisen arvostettavimpia piirteitä niin kauan, kuin se ei vahingoita hänen itsetuntoaan. Missä vaiheessa kiltit lapset muuttuvat ei-kilteiksi nuoriksi ja aikuisiksi? Karsitaanko tämä piirre heistä jossain vaiheessa pois vai onko noloa kutsua jotain kiltiksi?

vai miksi tuot tällaisen näkökulman esille?



Lapselle on ilo oppia uutta, liikkumisen opettelu oli ainakin meidän lapsesta hauskaa. Ja lapsi oli selvästi ylpeä itsestään ja tykkäsi siitä että häntä kehutaan kun jokin uusi juttu onnistuu häneltä. Ja siinä on perää, että jos äiti / isä kantaa pientä 9kk ikäistä lasta sylissä koko ajan niin ei hän opikaan liikkumaan. Kaikkeen oppimiseen tarvitaan motivaatio miksi lapsi haluaa oppia jotain. Ja lisäksi lapsella on ns. herkkyyskausia, jolloin lapsi on kiinnostunut uudesta jutusta ja oppii sen iloisesti ja nopeasti. Jos tuona kautena lapselta kielletään / häntä estetään suorittamasta tuota oppimista, saattaa kyseisen asian oppiminen myöhemmässä vaiheessa olla tosi vaikeaa ja tuskallista lapselle.

Lapseni ei ole kehittynyt keskimääräistä hitaammin. Olen lähinnä huolestunut omaa lastani (1,5v.) vanhempien lasten " varhaiskypsyydestä" ja leikkien muuttumisesta. Tytöt haluavat olla laihoja ja aikuisia, pojat pelaavat tappopelejä tietokoneella. Eivät toki kaikki, mutta suhteellisesti entisaikoihin verrattuna ns. lapselliset leikit ovat vähentyneet huomattavasti. Samalla aikuisten odotukset lastensa itsenäisyydestä ovat lisääntyneet. Jos siis aikuismaiset leikit ja vanhempien odotukset aikuismaisemmasta käytöksestä korreloivat, seuraa iso tyhjiö verratuna entisaikoihin, jolloin " lapselliset" leikit ja aikuisten odotukset lasten lapsenomaisesta käytöksestä vastasivat toisiaan. Ja tämä tyhjiö täyttyy mielestäni lasten kasvavalla ahdistuksella ja turvattomuudella. Esimerkkini tuttavan lapsen konttaamisesta ja sylissä pitämättömyydestä ei tarkoittanut sitä, että äidit yleensä haluaisivat rajoittaa lapsen kehitystä sylissä pitämisellä. :) Tarkoitus oli kertoa, että tämä äiti halusi opettaa (kertomansa mukaan, en sitten tiedä ajatteliko ihan oikeasti näin jyrkästi) lapselleen itsenäisyyttä ja oma-aloitteisuutta jättämällä ottamasta syliin. " Tulkoot perässä, jos haluaa olla kanssani" -tyyliin. Kuitenkin, jo asian ääneen ilmaiseminen kertoo halusta kasvattaa itsenäisiä lapsia, hellyyden ehdoilla. Siis ehdoitta. :)



Mutta. Aloituksellani haluaisin kertoa, että täällä ainakin on yksi, joka peräänkuuluttaa lapsen oikeutta elää huoletonta lapsuutta.

haluaisin että lapsillani olisi mahollisimman pitkä lapsuus. Leikkisivät niin kaun kun itse haluavat eivätkä välittäisi muiden lasten herjoista yms.

Tuossa Mallikoulu ohjelmassa jäi mieleen kun yksi 16 v tyttö pieneltä paikkakunnalta sanoi, että ikävä tulee ÄITIÄ. Jos siis on kuukauden " mallikoulussa" .

Tuli miehen kanssa vaan mieleen, että jos 16 v tytöltä esim. joka on Helsingistä kysyy: " Mitä ikävöit eniten jos olet kuukauden eristyksissä normaalista elämästäsi..?" Tuskin ensimmäiseksi vastaa " äitiä.."



Olisihan se ihanaa että lapset saisivat olla lapsia mahd. pitkään.

Hänen toimintansa varmistaa lapsen kehityksen. TUskin tuo äiti on täysin ja kokonaan periaatteellisesti päättänyt ottamatta lastaan enää syliinsä.



Toki lapsi saa olla lapsi ja vauva saa olla vauva, mutta se ei tarkoita että pitäisi olla koko ikänsä curling-vanhempi joka pyrkii pitämään lapsensa pumpulissa. Sellainen vahingoittaa lapsen kehitystä.



Pahinta on mielestäni vanhempi joka estää vauvan kehittymisen isommaksi lapseksi siksi että haluaisi vauvan olevan vauva mahdollisimman pitkään.



Minun mielestäni tv ei ole lapsen juttu. Sieltä saisi lapsen antaa katsoa korkeintaan lastenohjelmat, ei muuta. Sieltä tv:stä ne pyssyleikit ja missileikit keksitään.

Menkatkin alkoivat mulla 10-vuotiaana ja tuntui et siihen lapsuus loppui kuin seinään. Eihän lapsilla voi olla kuukautisia, kuukautisethan on aikuisten naisten juttuja - ajattelin.



Maailma muuttuu ja kehittyy.



Tapasin joku aika sitten äidin, joka vie 6-vuotiasta tytärtä oman pyörän tarakalla kouluun. Koulumatkaa 700 metriä ja asuinpaikkana pieni paikkakunta Keski-Suomessa (joten ei edes Helsingin kaupunkiliikenne ole vieressä). Tyttöä kiusataan koulussa, hyvin lapsekkaista vaatteista ja siitä, että hänen mutsinsa tuo hänet joka aamu kouluun ja hakee joka iltapäivä.



Lapsesi on vielä pieni ja mielipiteesi voi muuttua, varsinkin jos lapsi saa kaveriksi sisaruksen :) Eikait siinä mitään naiivia ole jos noin ajattelee, mutta ei se ole niin yksinkertaista ja mustavalkoista.



t. 2-3kk ikäisenä hoitoon laitettu, jolle vanhemmat ovat olleet hyvin tärkeitä, mutta joka on hyvin itsenäinen, elämässä pärjännyt ja tasapainoinen

Ei kai ennenkään lapsia olla pumpulissa pidetty, vaikka he ovat olleetkin pidempään lapsia? Kiitos muutamille, jotka ilmeisen huonosta ulosannistani huolimatta löysivät jutustani olennaisen.



Kyse ei ole lapsen sylissä pitämisestä tai halusta pitää kolmivuotias vauvana, vaan aikuisen asenteesta lapseen lapsena. Ja sitäpaitsi, jos lapseni haluaa syliin, hän siihen myös vielä pääsee. Lapsi oppii liikkumaan ilman että häntä täytyy siihen karaista kieltämällä hellyys ja sylin tuoma turva.

On ihanaa kun 10v. ( neljäsluokkalainen ) poikani leikkii pikkuveljensä kanssa. Odottaa jouluna joulupukkia ( ei enää kunnolla usko )

On muutenin välitön tapaus.

Ja vaikka on " lapsellinen" on huippu urheilussa ja kavereita riittää.



En usko että vielä vuosiin haluaa lähteä kaupungille hillumaan :)

Ennen kerhoon mentiin itsenäisesti 4-vuotiaana, nyt 3-vuotiaana. Eivät nykylapset ole kuitenkaan sen varhaiskypsempiä kuin aiemminkaan. Joten kyllä minuakin surettaa tämä lasten kohtalo ja olen ihmetellyt ap:n kanssa samoja asioita. Et ole ap ajatuksinesi yksin.

Olemme puolitosissaan harkinneet jo muuttoa pois pääkaupunki seudulta, yhtenä syynä tämä että lapset täälläpäin unohtavat leikin paljon aiemmin kuin " maalla" .

Ehkä harvinaiseen näkemykseeni vaikuttaa sekin, että itse sain viettää harvinaisen pitkän lapsuuden. Toiseen ketjuun kirjoitinkin, että vielä 7. luokalla laskin pyllymäkeä toppahaalari päällä ja ihmettelin, kun ihastukseni kohde ei minua noteerannut...



Toisin kuin monet luulevat, pitkä lapsuus ei tee ihmisesta nössöä tai nyhveröä nurkissa pyörijää. Eikös useimpien mielestä lapsuus ole elämän parasta aikaa? Moni aikuinen antaisi mitä vain, jos saisi edes päiväksi palata siihen. Miksi siis lyhentää entisestään tuota kliseisesti ilmaistuna lapsuuden kulta-aikaa? *pyyhkii jo kyyneliä silmäkulmastaan kiikkustuoli mielessä*

Eli minusta on tosi kummallista, että ystäväni ovat suoraan kieltäneet minua sanomasta lastani enää vauvaksi (11kk).

Kun pidän poikaani sylissä kylässä tai menen paikalle kun hän alkaa itkeä, kaikki katsovat paheksuen, että lellin lastani.

Kun lapsi alkaa itkeä kun toinen lapsi tukistaa niin minua syytetään kun " en ole totuttanut lastani jo muihin ihmisiin" .



Myöskään yksikään ystäväni ei ymmärrä sitä etten tahdo antaa lasta puolitutuille hoitoon, saati yöhoitoon. Kuulemma lapsesta tulee liian läheisriippuvainen ja lellitty jos hän on aina vain kotona.

Viimeksi sain kuulla että pojastani tulee tarhassa ja koulussa kiusattu, koska hän on niin lapsellinen (en nyt muista mistä asiasta oli kyse, mutta joku todella tyhmä se oli).



Minulle myös ollaan vähän säälien sanottu, että " kyllä se sunkin lapsesi vielä alkaa kävellä" yms :O Lapsi on siis 1kk.



Välillä minusta tuntuu, etten tahdo tavata muita ihmisiä lainkaan, kun oloni alkaa jo olla nolo kun olemme niin " lapsellisia ja vanhanaikaisia ja lelliviä" .



Itse en kannata esim vauvan huudattamista iltaisin tms, enkä voi enää keskustella moisista asioista ystävieni kanssa koska he pitävät minua ihan nynnynä ja alkavat neuvomaan minulle kovempia sääntöjä ja silloin omasta olostakin tulee ihan surkea.

1kk.

vielä viime kesänä pojat olivat sellaisia iloisia , juoksentelevia ,

pelasivat jalkapalloa , kiipeilivät puissa jne

Tänä kesänä pojat laahustivat kyllästyneen näköisinä kädet

taskussa, hiukset silmillä ja ovat just sen näköisiä että EVVK yhtään mikään. Istuivat sisällä tietsikalla ja äitinsä kertoivat , ettei niitä meinaa

saada enää ovesta ulos. En ymmärrä, miten ne yhdessä vuodessa

muuttuivat niin, ovat kuitenkin vasta 8-vuotiaita ja käyttäytyvät ihan

niin kuin jotkut murrosikäiset ?

Ihanaa, muitakin siis on! En olekaan yksin outoine ideologioineni! Löysitte punaisen langan!



Kiitos teille rohkaisusta!



Ja kiitos myös muille asiallisista kommentoinneista. Ei keskustelua ilman eriäviä mielipiteitä.

tuli muuten tosta mieleen, että me sanottiin lapsena " voi vitjat!"

Ei uskallettu varmaan sen voimallisempia sanoja käyttää...

Miehelläni pahin kirosana vielä tänä päivänä on: " voi jukupätkä!"



No, meni vähän ohi aiheen

En ole mikään voimallinen kiroilija vieläkään. Pienenäkin olin niin kaino, etten kehdannut sanoa " turpa" saati sitten " sai turpiin" , vaan käytin " hevosen nenä" -ilmaisua...



Ehkäpä joitain estoja ja patoumia omaava _AP_. :D

Ja olen nyt 26v. Äitini sanoi myöhemmin, että sen mielestä oli parempi että puhutaan rumia kuin tehdään rumasti.



Tottakai mäkin haluisin, että lapset pysyis lapsina jne, mutta ajan mukana on mentävä. Kotona voidaan olla äidin mussukkaa vaikka kuinka kauan, mutta oikeesti, lapset on julmia ja koulussa on pärjättävä omillaan. Siihen kannatta lapsensa valmistaa.



Mielenkiinnosta kysyn , minkä ikäinen on ap? Ja muut vastaajat ja minkä ikäisiä lapsia teillä on?



Mulla on 7,6 ja 3v. lapset.

Jos esim. sataa ja on märkää niin miksei niillä ole pihalla saappaita ja kurahousuja? Ne pyörii kuitenkin leikeissään siellä maantasossa aikalailla.

Ja talvella ei voi pihaleikkeihin laittaa haalaria ja muutenkin kunnon varusteita? Mitä järkeä mennä pihalle remuamaan sadesäällä/lumeen jollain farkuilla/verskoilla ja lyhkäsellä takilla?

Ei kukaan pue alle kouluikäisiä siten ja ainakin ala-asteikäiset pojat pyörii ihan yhtäpaljon siellä maassa. Onks ne niin isoja jo et kurahousut (ja jopa saappaat) ja haalarit ovat liian lapsellisia? Lapsiahan ne vasta on ja lasten leikit (onneksi ainakin täällä päin).

Mutta tuo pukeutuminen ihmetyttää mua hirveesti...