Opiskelijat, kuin motivoituneita olette?

[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 14:09"]

Motivaatiota ei ole enää lainkaan, sillä tutkinnolla ei työllisty ja muutenkin opiskelu on minulle liian vaativaa, vaikeaa ja aikaa vievää. En aio valmistua.

[/quote]Tai ainakin työllistyminen vaatisi niin paljon verkostoja, hakemista ja itsensä markkinointia, brändäämistä ja tyrkyttämistä, että minusta ei siihen ole. En tunne oikeanlaisia ihmisiä, enkä halua naamaani ja nimeäni sosiaaliseen mediaan kenen tahansa pällisteltäviksi.

Mulla on menossa lääkiksen 5. vuosi. Motivaatio on todella korkealla nyt, varsinkin kun voi jo sanoa että valmistun ensi vuonna :) Opinnot on kiinnostavia mutta ei liian rankkoja, kaikki kurssit on tässä vaiheessa kliinisiä (vaikka tietty niihin aina joku kirjakin liittyy) ja potilastyötä saa tehdä koulussa ja töissäkin olla jo lomilla omalla alalla. Lastentaudit <3

Mä opiskelen alaa joka kiinnostaa ja jolta varma työllistyminen. Slti ei meinaa saada itseään motivoitua! Onko kellään vinkkejä miten saada taas kiinnostus takaisin sillä tavallaan kyllä nautin opiskelusta.

Olen vielä siinä onnellisessa asemassa, että motivaatiota riittää, koska työllistymisestä ei tarvitse murehtia juuri tältä istumalta. Opintojen eka vuosi tuntui jotenkin vaikealta, mutta nyt toisena vuonna kun opiskellaan jotenkin syvemmin niitä asioita, on motivaatiokin paremmin kohdillaan. Ehkä se oli juuri se, että eka vuonna oli kaikki ihan uutta ja jokainen tenttikirja piti lukea tosi tarkasti, että tiesi, mistä on kysymys. Nyt taas keskitytään enemmän yksityiskohtiin, ja se perustieto on jo olemassa ja sitä voi hyödyntää.

Mutta myönnettäköön, että keskeytin tätä ennen tutkinnon vuoden jälkeen. Siinä taas kävi niin, että pääsykokeisiin opiskellut asiat eivät yhtään vastanneet opintojen sisältöä. Olisi tietysti itse pitänyt ottaa selvää paremmin (niin kuin uuden alan kanssa otinkin), mutta toisaalta kun sen ekankin alan ammatti olisi kiinnostanut, niin en vain tajunnut, että ne opinnot olisivat olleet sellaista tervanjuontia. Ehkä lukioihin tarvittaisiin myös sellaista lannistavaa ammatinvalinnanohjausta, jossa kerrottaisiin vähän inhorealistisestikin, että mistä on kysymys eri aloilla ja millainen tie pitää jaksaa, ennen kuin pääsee työelämään tai pääsee työelämään sille kivalle näyttävälle paikalle.

Minä en vielä ikäni puolesta pääsisi yliopistoon (toki sinne jotkut ovat hakeneet ilman lukiotakin), mutta käyn amista ja lukiota samalla läpi ja mietin, jos ottaisi tähän päälle viikonlopputöitä tms. Jos jostain sellaisia löytäisi.

t. 17v

Motivaation vaihtelu nollasta sataan on ihan normaalia. Mulla on sellanen käsitys, että toisen tai kolmannen vuoden opiskelijat ovat kaikkein epämotivoituneimmat, alasta riippuen. Maisterivaiheessa valinnanvapaus kasvaa, pakolliset säläkurssit on ehkä suoritettu, teoriassa päästään syvemmälle ja saa alkaa tehdä itsenäisemmin juttuja.

Suurin osa opiskelusta on kuitenkin sellaista, että pitää vaan tehdä. Sitä semmosta arjen pyöritystä, että ei tässä nyt tämän suurempia intohimoja, mutta menetteleehän tämä. Vähän niin kuin töissä useimmiten.

En kuitenkaan tarkoita sitä, että miten tahansa pahaa motivaation puutetta tarvitsisi vain kestää. Opiskelin itse maisterin tutkinnon alalta, joka ei kiinnostanut oikeasti pätkääkään. Olen vain sellainen, että kun johonkin ryhdyn niin sitten teen sen loppuun, vaikka mitään järkeä touhussa ei enää olisikaan. Nyt ajattelen, että olisi kannattanut vaihtaa alaa. Täydellinen motivaation puute voi johtaa myös loppuunpalamiseen, vaikka ei edes opiskelisi niin rivakasti.

Eli tarkkailtaa epämotivoituneet ystäväni tilannettanne! Suorittakaa vaikka enemmän sivuaineopintoja tai pitäkää välivuosi töissä, jos mahdollista. Älkää ainakaan kuunnelko erilaisia harmaita äijiä, jotka kertovat teille, mitä teidän pitäisi tehdä.

Minua motivoi lähinnä se tieto, että opiskelun vaihtoehtona on työnteko. Sillä ajatuksella pari tutkintoa loppuun suorittanut, kun työnteko ei oikein pitemmän päälle ole koskaan sujunut. Heikoimmillaan opiskelumotivaatio oli harjoittelujaksojen aikana kun konkreettisesti sai tuta, että ei tääkään homma taas oo yhtään mun juttu.