Vastuussa toisen lapsesta

Miehelläni on reipas 3v poika aiemmasta suhteesta. Lapsi on vuoroviikoin meillä ja äidillään.

Mies on yrittäjä, tekee ympäripyöreitä päiviä. Paljon pois kotoa siis. Tilanne on ajautunut siihen, että lapsen ollessa meillä, minä olen se joka hänestä huolehtii kaikinpuolin. Isän aika pojalleen on lähinnä aamupalapöydässä, kuljetus päiväkotiin ja sattumanvaraiset lyhyet hetket. Poika kaipaa hurjasti isäänsä, vaikka viihtyykin kanssani onneksi hyvin. Tämä lapsi on minulle todella läheinen ja tärkeä, surettaa niin ettei isän aika riitä pojalleen.

Välillä tuntuu, että olen toisen lapselle "yh äitinä". Eikä tämä ole oikein nyt sitä mitä haluan. Alusta asti tiesin, että lapsi on aina ykkönen, tiesin mihin ryhdyin. Alussa mies huolehtikin pojasta ja olin vain apuna, tarpeen tullen. Arki rullasi.

Kaikenlisäksi, olen toivonut lasta jo pitkään, aivan omaani siis. Mies oli tietoinen tästä suhteen alusta lähtien. Hän "lupaili", että se kyllä tulevaisuudessa on toiveissaan. Nyttemmin on moneen otteeseen sanonut, että yhdenkin kanssa on jo tekemistä. Hän hermostuu niin helposti, välillä kovin uhmakkaaseen poikaansa (hakee tietty huomiota isältään kaikin keinoin!). Sanonut myös, eikö minullakin ole hänen poikansa kanssa jo tarpeeksi "hoitoviettiin helpotusta.." Kylmä fakta on se, että ei riitä. Lapsi on viikon poissa, eikä minulla ole sanavaltaa suuremmin hänen elämäänsä. Olen kiva hoitotäti, joka asuu "isin luona".

Mies on vaatinut minua muuttamaan työkuvioitani, että saan lapsen hoidettua. Ulkopuolisille, ystäville ja sukulaisille esiintyy hyvänä perheenisänä. Tilanne olisi täysin eri, mikäli lapsi olisi yhteisemme.

Hän hermostuu, kun otan asian asiallisesti esille. Millä keinoin, sanoin saan hänet ymmärtämään tämän kaiken?