Oletteko tunteneet uutta tavatessa aivan heti himoa ?
Olen kokenut miehenä muutaman kerran sellaisen huiman sävähdyksen tunteen, kun olen ihan ensi kerran nähnyt ja tavannut tietyn tyyppisiä, yleensä aika muodokkaita, sensuelleja naisia, joista hehkuu "jotakin". Eräänkin kanssa muistan kauan sitten, kun ensi tapaamisella katsoimme toisiamme heti pitkään silmiin ja siitä se lähti.
Joistakin näistä tapaamisista on sitten kehittynyt sitten vähitellen myös ihanan kiihkeää seksiäkin, kun nainen on tuntenut samalla tavoin, on sitten ollut varattu tai ei. Myös työtapaamisissa näitä on sattunut.
Onko teillä tällaisia kokemuksia, joissa heti tiedätte " hänen kanssaan haluan seksiä " ?
Kommentit (27)
Tänään koin himoa kassamyyjään. Hän oli komea nuorimies.
T: Markku 54v
En ehkä ihan noin vahvasti sitä kuvaisi, mutta onhan tuo tunne edellytys sille, että ylipäänsä on halunnut mieheen tutustua. Jos ensitreffit ovat tuntuneet työhaastattelulta tai uuden työkaverin tapaamiselta tai vastaavalta kaveri/tuttava/naapuri/kollega/... -tapaamiselta, niin eihän siinä paljon parisuhteelle (joka on myös seksisuhde) ole perustaa ollut.
Pahimpia ovat olleet tapaukset, joissa toinen on ojentanut kättään kätelläkseen tavatessa ja/tai valinneet kahvilassa/pubissa istumapaikat vastakkain, niin että ollaan kuin jossain haastattelutilanteessa :-D
Kyllä.
Muutaman kerran on tullut sellainen mies vastaan. Huu.
Tapasin harrastuksen kautta ohimennen miehen, jonka kanssa juttelin lyhyesti jotain harrastukseen liittyvää. Muutama lause ja en saanut enää häntä pois mielestäni, näin erittäin märkiä uniakin hänestä, hah!
Tapasimme uudelleen pari kertaa sattumalta, ja hullu tuntemus kehossani vain lisääntyi. Mitä ihmettä! Sitten hän pyysi kahville... Loppu on historiaa, ja seksi aivan täydellistä vielä seitsemän yhteisen vuoden jälkeenkin.
En ole mikään romantikko, mutta siihen on pakko uskoa, että yhteenkuuluvuuden voi aistia ensimmäisten hetkien aikana.
N30 kirjoitti:
Minä olen hairahtanut joitain kertoja väärään sänkyyn aiva vain ekalla kohtaamisella. Se on ollut niin jännittävää.
Häh- treffeillä Väärään sänkyyn?
Ai partneri siihen toiseen?
Treffeistä puhut.
Olen tuntenut. Mutta ei se ole mihinkään edennyt heti. Koska minä en tee niin.
Nykyisen näin neljä kertaa, ennen kuin päästin itseni irti. Nyt jo vuosia naimisissa.
Trololollooo