Tunnetteko ikuisia sairauksista valittajia
Itselläni on nyt jo kolmas tuttu tällainen. Kaikki aika menee siihen että keskustellaan hänen sairauksista ja joka kerta on jotain uutta havaittu ja uudet tutkimukset meneillään. Tätä on jatkunut vuosi tolkulla eikä mitään selkeää sairautta ole löytynyt. Kun tapaan näitä tuttuja, eivät tunne toisiaan, yritän keskustella aina jostain positiivisesta mutta minuutin kuluttua ollaan jo verenpaineessa ja tinnituksessa ja ties missä. Kaikille heille on ominaista se että ruokailu on ongelma. Ollaan allergisia,on keliakiaa ja ties mitä muita harvinaisia syitä olla syömättä. Sitten he laihtuvat lähes luurangoiksi. Kun kehtaan huomauttaa tästä niin reaktio on aina hyvin kielteinen.
Vaikeinta on se että heti seuraavalla kerralla onkin jo joku toinen sairaus menossa. Itse kun pari vuotta sitten sairastuin astmaan ja mainitsin siitä niin yksi näistä sairastelevista tutuistani heti hankki itselleen astmalääkkeet. Nykyisin kuitenkin astma on jo unohdettu ja uudet lääkkeet ja sairaudet kierrossa. Kun kysyin että eikö sulla ollut se astma niin vastaus oli että se onkin luultavasti jotain muuta ja sitä tutkitaan parhaillaan.