Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Vaimo huutaa alle 2v lapselle
22.01.2015 |
Onko normaalia että vaimo huutaa meidän alle 2v lapselle joka kiukuttelee kun joku asia ei mee oikein? Joudun usein huutamaan vaimolle että nyt hiljaa, huutaminen ei auta, lapsi ei ymmärrä. Otan lapsen syliin ja vähä jotain lässyttelen hänelle ja mieli on taas hyvä. Siis eihän pienelle lapselle joka ei ymmärrä vielä juuri mitään saa korottaa ääntä? Eihän? T isä
Kommentit (25)
No ei kyllä. Vaimolllas jotain masennusta ja vihanhallintaongelmia. Aika monella pienen lapsen äidillä on
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perheneuvolasta voi saada apua tilanteeseen. Jos vaimosi suostuu lähtemään sinne keskustelemaan. Ikävältä kuulostaa kyllä.
Huutamisesta lapsi oppii että huutaminen on normaali kommunikaatiotapa, myös sinun huutamisesi, lisäksi lapsi pelkää ja stressaantuu.
Koittakaahan keskustella asiasta vanhempien kesken kun lapsi on nukkumassa. Älkää huutako toisillennekaan.
Ei se ole normaalia. Itse teen samoin alle vuoden ikäiselle ja se vituttaa. Lapsihan ei ymmärrä miksi hänelle huudetaan. Tästähän on tehty paljon tutkimuksia, että huutaminen on henkistä väkivaltaa lapselle.
http://www.iltalehti.fi/perhe/2013090717459085_pr.shtml
Itseäni harmittaa, että huudan. En usein, mutta joskus kun mikään ei tunnu auttavan. Vaikka tiedän, ettei huutokaan auta. Lapsi hämmentyy ja itsellekin tulee paska fiilis. Mulla ainakin on vika anger managementissa ja stressissä. Pelkään, että saan aikaan lapselleni pysyviä psyykkisiä vaurioita.
Kyllä hän mielestäni muuten ihan hyvin lasta hoitaa. Pelottaa kun tuo on aina kuitenkin ollut suht helpo lapsi ja meille syntyy piantoinen lapsi, mitä jos se onki vaativa? Joudun huomauttamaan asiasta mmontakertaa viikossa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritä itse pysyä rauhallisena ja jutella asiasta vaimosi kanssa kun tilanne ei ole päällä. Älä kuitenkaan syyllistä vaimoa, se tuskin auttaa. Ei tosiaan saisi huutaa noin pienelle.
Menette neuvolaan yhdessä ja otatte asian puheeksi. Voi olla synnytyksen jälkeinen masennus.
Mieti kauanko tuota on kestänyt ja mikä voisi auttaa.
Jos menet noihin tilanteisiin ja tavallaan pelastat lapsen niin et kuin ärsytä kumppania. Jos naisesi ei ymmärrä miten voisi toimia toisin niin tilanne jatkuu tulevaisuudessakin ja ehkä tästä tulee myös lapsen kasvatus näkökulma?
Eli tilanne pitää muuttua. Et voi olla aina läsnä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 11:31"]
Kyllä hän mielestäni muuten ihan hyvin lasta hoitaa. Pelottaa kun tuo on aina kuitenkin ollut suht helpo lapsi ja meille syntyy piantoinen lapsi, mitä jos se onki vaativa? Joudun huomauttamaan asiasta mmontakertaa viikossa...
[/quote]
Anteeksi kaikki kirjoitusvirheet
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 11:25"]No ei kyllä. Vaimolllas jotain masennusta ja vihanhallintaongelmia. Aika monella pienen lapsen äidillä on
[/quote]
Tää oli mun äidillä. Huusi meille aina kun sillä meni hermot. Nyt meidän välit vaan menettelee.
Aloittaja on hoksannut jotain hyvin oleellista. Tosiaan kiukuttelevalle tai hermostuvalle, noin pienelle varsinkaan, ei kannata eikä musta edes saa huutaa. Lapsi hermostuu aikuisen hermostumisesta vielä enemmän, ja kynnys hermostua varsinkin sille samalle aikuiselle seuraavan kerran on vielä alempana. Mä olen aina ollut suht suorasanainen ja hieman temperamenttinenkin, mutta nyt 3-vuotiaalle lapselleni en ole koskaan huutanut, tiuskinut tai kivahtanut. Ihmettelen, mistä nämä hermot tulevat, sillä kyllä tuo "minä itse"-mimmi isänsä saa hermostumaan. Kiukuttelu meillä varmaan hyvin ikäiselleen tavallisista asioista ja tavallisella tasolla, mutta mä, joka olen aina rauhallinen, saan tuulen pikemmin kääntymään hyväksi. Eikä kyse todellakaan ole siityä, että antaisin periksi.
Ainoat kerrat, kun olen korottanut ääntäni lapselle, ovat olleet vaaran paikkojen älä- ja seis-huudahdukset, kun ollut teloa itsensä tms. Toki tyttö on silloin säikähtänytkin, mutta eipä ole noita haavereita käynyt.
Aloittajalle: jotain vaimosi jaksamisessa on nyt vialla. Toivottavasti saatte sen hoidettua ennen vauvan syntymää. Ainakin multa tulee isosti rispektiä sun asenteelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei hän vauva aikana huutanut mutta nyt kun tuolla on jo selvästi uhmaikää ja osaa kiukutella on alkanu tapahtumaan tuota huutamista. Kyllähän tuollaselta n.2v voi jotain jo vaatiakki, mutta eikös sen pidä tapahtua kannustavasti leikin kautta eikä huutaen...?
[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 11:30"]
Huutamisesta lapsi oppii että huutaminen on normaali kommunikaatiotapa, myös sinun huutamisesi, lisäksi lapsi pelkää ja stressaantuu.
[/quote]
Näinpä. Tuttavaperheessä on aina huudettu, oli sitten kyse kiellosta tai kehotuksesta. Nyt kun lapset on kouluiässä ne ei tottele mm. opettajaa, ovat tottuneet että vain aggressiiviseen huutamiseen kuuluu reagoida.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itse teen samaa, pahasti vikaa vihanhallinnassa.. no, jospa tää just alotettu citalopram auttais.. ei oo aikaa vuosien terapiaan, pakko hankkia ensin lääkkeet, sillä sitten kun terapia alkais tuottaa tuloksia, niin lasten lapsuus olisi jo ohi ja olisin huutanut heidät jo traumaattisiksi... tyttö yli 2v vauva 3kk, nyt vasta hain apua, olis pitäny jo sillon, ku tyttö synty :( kynnys näihin asioihin on vaan niin pirun korkea
Onko ap:n vaimo väsynyt?
Minulla oli kanssa hermot aika tiukoilla loppuraskaana uhmaikäisen esikoisen kanssa, kun väkisin pukemiset sun muut alkoi olla oikeasti raskaita ja tuntui vaarallisilta (siis mahaanpotkimiset ja päälle hyppäämiset).
Kysy vaimoltasi miltä hänestä tuntuu. Joko on "huutavasta" keskustelukulttuurista lähtöisin (tosielämässähän monet huutaa pienillekin lapsille vaikka av:lla ei kukaan) tai sitten hän on aivan loppu. Omiin toimintatapoihin voi vaikuttaa ja väsymys helpottuu nukkumalla ja kärsivällisyys kasvaa kun pääsee hetkeksi pois uhmaikäisten luota.
Varoitan vaan, että avuttomuuden tunteet (ja sitä kautta huutamisen riski) vaan lisääntyy kun toinenkin lapsi on kiukuttelemassa.
Jaa, mammat puolustelemassa raivopäälehmää , taas.
Jos aloituksen huutaja olisi mies, kehoitettaisiin naista eroamaan, hakeutumaan turvakotiin ja ryöstämään miehen omaisuus.
Kun nainen on kyseessä, on sekin miehen vikaa ja "huono päivä" tai "äiti on väsynyt/masis".
Te ämmät olette kuvottavia.
Voi hyvin jotain vaatiakin, aina ei vaan tietty mene putkeen. Ja se tilanne pitäisi vanhemman vaan jaksaa. Sillä sellaisen oppimishaluisenkin kohdalla niitä tilanteita tulee ihan joka päivä. Leikin kautta ja kannustaen, ja sitten ne ongelmatilanteet suht nopeasti ja itse mahdollisimman hyvällä mielellä nopeasti läpi vieden. Vähän siihen tyyliin, että "kulta. äiti/isi nyt vaan pukee sut, meillä alkaa olla kiire." Toki se lapsi voi huutaa tovin nuppi punaisena ja joskus panee vastaankin, mutta kun ne tunteet on huomioitu ("sua harmittaa nyt, mutta tää on vaan tehtävä, hops, valmista tuli, nyt mennään!") se ketutus menee nopeammin ohi.
Sitä paitsi tuossa tilanteessa on hyvää ennakointia kannustaa kaksvuotiasta tekemään itsekin, kun vauvan kanssa voipi sitten olla kädet täynnä. Tää on näitä pienten ikäerojen huonoja puolia, paljonhan niitä hyviäkin on.
Kun tarkemmin mietin, useampikin tuttu äiti, joiden lapsilla juuri reilu parin vuoden ikäero, on harmitellut sitä, että esikoiselle tulle huudettua. Mutta ovat siis huomanneet itse, että se on ongelma. Tiedän itse päässeeni ja pääseväni helpolla, vaikka aika voimakastahtoinen lapsi ja oli sellain melkein koliikkivauva aikanaan, jostain syystä hermoni kasvoivat lapsen syntyessä kilsan. Eikä meillä ole toista tulossa, siksikään, että se ois mun fysiikalla iso riski. Kun tällä porukalla voidaan hyvin (olen terve), luovutaan toisen lapsen mahdollisuudesta, ettei olisi kaksi tervettä lasta ja hyvin sairas äiti. (Tuki- ja liikuntaelinhommia.)
Yhden kanssa ON helpompaa, en tajua niitä kaksi menee siinä missä yksikin-juttuja. Ja pienistä ikäeroista tulee rankka elämänvaihe, usein varsinkin äidille, joka kantaa lapset fyysisesti "kahteen kertaa", sekä raskauden että pikkulapsiajan, synnytyksistä palautuminen, imetys, hormonien ja huonosti nukkuvien lapsien aiheuttama valvominen jne. Mutta silti ymmärrän sisaruksia haluttavan pienelläkin ikäerolla.
Teidän tilanteessa äidille olisi hyvä saada jotain keskusteluapua. Neuvolapsykologi tulee mieleen. Kun vaan sinne saisi ajan, eikä vaimollasi olisi hommaan liian suurta kynnystä? Mutta tosi hyvä, että olet herännyt tilanteeseen juuri nyt, sillä juuri nyt on oikea aika. Näitä ei kuitenkaan ihan hetkessä muuteta.
aiempi 12
[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 12:35"]
Jaa, mammat puolustelemassa raivopäälehmää , taas.
Jos aloituksen huutaja olisi mies, kehoitettaisiin naista eroamaan, hakeutumaan turvakotiin ja ryöstämään miehen omaisuus.
Kun nainen on kyseessä, on sekin miehen vikaa ja "huono päivä" tai "äiti on väsynyt/masis".
Te ämmät olette kuvottavia.
[/quote]
Tjaa, kun mieheni on lapselleni hermostunut ja huutanut, juuri noin olen sitä tytölle selittänyt. Tällä ei, tiedätkö, ole sun yleistyksien lisäksi tässä ketjussa mitään muuta tekemistä sukupuolen kanssa.
Joissain perheissä huutaa äiti, joissain isä, joissain molemmat ja aina se on asia joka tulisi selvittää.
Jos naisten asenne miehiin on mielestäsi noin kauhea, millä selität aloittajalle (mies) osoitetun tuen ja myötätunnon?
Yleistäminen sulupuolen mukaan tulisi sitä harrastavien naisten lopettaa. Niin miestenkin. Sinä voit aloittaa itsestäsi.
Tervesin, aiempi 12
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 14:29"]
[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 13:04"]
Kyllä maailmaan ääntä mahtuu. Jos ihan asiasta korottaa ääntään, niin ei huolta.
nla th
[/quote]
Jos mies huutaisi, kehoittaisit hakeutumaan turvakotiin ?
[/quote]
Miksi kehottaisin? Kiihtyessä tulee helposti huudettua. Asian sisältö ratkaisee: jos huudetaan vitun huoraa, niin kannattaa harkita turvakotia. Jos taas huudetaan, että miksi et voinut hoitaa sähkölaskua, vaikka niin sovittiin ja nyt lasku oli mennyt perintään, niin antaisin asian olla.
nla th