Sekavat ajatukset seksin suhteen.
Olin firman tajoamalla risteilyllä. Ilta eteni mukavasti ja otettiin juomaa aika kunnolla. Jossain vaiheessa iltaa ajauduin keskustelemaan viereisessä pöydässä istuvan n. 50v pariskunnan kanssa. Jutut lipsahti härskimmiksi, mitä enemmän viina alkoi vaikuttamaan. Pariskunta kertoi avoimesti, että ovat harrastaneet kolmen kimppaa, koska vaimo pitää siitä, eikä miehelläkään ollut mitään sitä vastaan, päinvastoin. Hän kuulemma tykkää katsella, kun vaimonsa nai vieraan kanssa. Pidin ajatusta aika pervona, sillä itse olen täysin hetero, enkä kiihotu moisesta ollenkaan. Ilta kuitenkin eteni siihen pisteeseen, että pariskunnan mies meni hyttiin nukkumaan ja n. tunti siitä rouva pyysi minua hyttiinsä iltamyssylle. Mikäs siinä ajattelin, kun mieskin oli sanonut, että häntä ei haittaa, vaikka rouva nai muiden kanssa. Mielessä minulla oli rouvan paneminen, joten lähdin hänen mukaansa.
Hyttiin päästyämme alkoi rouva välittömästi suutelemaan ja tilanne eteni siihen, että vaatteet lensi nurkkaan ja alkoi toistemme nuoleminen 69:ssä. Mies kuorsasi viereisellä punkalla. Onneksi välissä oli kapea käytävä, ettei samassa sängyssä tarvinnut touhuta. Toistemme imemisen jälkeen alkoi naiminen. Jossain vaiheessa tajusin, että minä panen rouvaa, mutta joku nuolee kiveksiäni. Huomasin, että herra on munieni kimpussa. Tuntui todella hyvältä naida rouvaa ja samalla miehensä imi pallejani ja anustani. Yht'äkkiä rouva veti itsenä altani pois ja ja käänsi minut selälleni sängylle. Rouva istui sananmukaisesti naamalleni ja hieroi vittuaan kasvoihin. Mies imi munaani ja olin todella kovassa kiimassa. Sain valtavan orgasmin ja laukesin miehensä suuhun. Hetken kuluttua rouvakin sai kovan orgasmin hinkattuaan itseään kasvoihini. En voinut uskoa tätä, että minä, heteromies nautin suunnattomasti tilanteesta, toisen miehen imiessä kaluani. Vaihdoimme meiliosoitetta, jos vaikka haluaisin uudestaan heidän kanssa.
Sen yön jälkeen suhtautumiseni seksiin on mullistunut. Pariskunnan mies on ollut minuun yheydessä ja halunnut tavata minua. En ole vielä suostunut, mutta nyt lupauduin tapaamaan häntä. En tiedä, mitä ajatella. Olen hetero, rakastan seksiä naisten kanssa, rakastan naisia, mutta tuon miehen minulle imemä orgasmi on mahtavin, mitä olen koskaan saanut. Minua pelottaa miten tässä vielä käy. En vieläkään ole varma miehen tapaamisesta, vaikka olen luvannut. Pelkään, että hän haluaa muuta, kun imeä minua. Pelkään suuseksiä hänen kanssan, saati sitten naimista. En ole voinut tietenkään kertoa tätä kenellekään ja tilanne ahdistaa minua todella paljon.
Olisikohan sittenkin käynyt niin, että ihan vahingossa teit aloituksen AV:lle. Oikeasti sinun piti postata tämä Suoli24:n seksinovellipalstalle.