Onko aina väärin puhua kuolleesta pahaa?

Mielestäni tämä ei ole mikään yksinkertainen juttu. Riippuu hyvin vahvasti siitä, kuinka oleellista vähemmän mairittelevien piirteiden kertominen jostain henkilöstä on. On ihan eri asia kirjoittaa netissä henkirikoksen uhrista tämän olleen vaikka kevytkenkäinen (oli asia totta tai ei), kuin sanoa omaa edesmennyttä vanhempaansa juopoksi. Aika karkeasti (minun mielestäni) voisi ajatella että mitä läheisempi vainaja oli, sitä enemmän totuuksia hänestä saa sanoa, tietenkin hyvän maun rajoissa.

Joskus on pakko puhua pahaa, jos kysymyksessä on vaikka rikoksen selvittäminen tai hyväksikäytön uhrin terapia. Mutta mainitussa keskustelussa tuskin olisi seurannut mitään hyvää siitä, että miniä olisi kertonut anopin ilkeilleen hänelle salaa. Anoppi ei enää pysty kertomaan omaa puoltaan tarinasta, ja mies saattaa luulla vaimonsa valehtelevan.

Pointtini juuri oli tuo, että kerrotut asiat EI olisi hyvän maun rajoissa.
.
Hypoteettinen tilanne oli, että olisi traumatisoitunut jostain lapsena ja nyt olisi jostain syystä tullut kypsäpsi käymään asiaa läpi. Kuinka paljon tuollainen estää puhumasta asiasta, että tekijä on jo kuollut?
.
Esim neuvolassa omasta lapsuudesta kyseltäessä (ainakin esikoista odottavia kysellään) niin kieltäytyykö nää joiden vanhempi on jo kuollut järjestäen käsittemästä mitään traumojaan?

De mortuis nihil nisi bene eli kuolleista ei muuta kuin hyvää. 

Mun isoisä seksuaalisesti hyväksikäytti minua ja isosiskonai alakouluikäisenä. Vasta aikuisiällä kerroimme asiasta vanhemmille ja silloin ukki oli jo kuollut. Olihan se suuri järkytys varsinkin vanhemmilleni, mutta kaikki olivat yhtä mieltä että oli tärkeää että kerroimme asiasta, vaikkakin vatsa myöhemmin.

Riippuu missä ja miten asioista puhuu. Mutta ei kaikki kuolleet ole olleet täydellisiä pyhimyksiä ja he ovat voineet aiheuttaa ahdistusta ja surua ja pahaa mieltä lähipiirilleen. Joissakin tilanteissa jonkun henkilön kuolema voi olla jollekin toiselle helpotus. Tämän saa sanoa ääneen ja asiasta täytyy voida puhua. Toki kannattaa miettiä, missä ja miten puhuu, mutta lähtökohtaisesti ei ole hyvä pitää kaikkea vain sisällään.

Varsinaista tekopyhyyttä olisi alkaa kuoleman jälkeen puhumaan hyvää ihmisestä, josta ei eläissään ole ollut hyvää sanottavaa. Kuolema ei pyhitä ihmisen elämää.

Järjenkäyttö on toki sallittu. Ihmisillä on myös eri ihmisistä erilainen kokemus, sekin kannattaa ottaa huomioon. Juoruilumielessä olisi tyhmää alkaa tarkoituksellisesti kertoa vainajasta jotain asioita.

Ei, onhan kuollut voinut olla esim. pedofiili ja harvalla kai Hitleristäkään on hyvää sanottavaa... Joo, ääriesimerkki mutta osa tavallisistakin ihmisistä kohtelee muita ihmisiä kuin paskaa eikä kuolema heistä pyhimyksiä tee.

On väärin. Stalin oli reilu jätkä.

Jos kyseessä on aikuinen ihminen, jota on kaltoinkohdeltu, niin kyllä hänen pitää osata ottaa asia esille ihmisen vielä eläessä ja kertoa siitä kaikille osapuolille. Siitähän tuossa toisessa ketjussa oli kyse, ettei vaimo saanut sanottua miehelleen, että anoppi kiusaa. Ja nyt sitten anopin kuoleman jälken vituttaa, kun mies suree ja kehuu äitiään. Aikuisen ihmisen pitää pystyä kertomaan totuus heti, kun asia on akuutti.

Ihan eri asia, jos kyseessä on lapsi. Senhän nyt tajuaa kuka tahansa.

Kirjoitin mielipiteeni julki jo tuossa mainitsemassasi keskustelussa, mutta mielestäni ihminen ei muutu pyhimykseksi kuoltuaan ja niin makaa kuin petaa. 

Oma isäni pahoinpiteli koko perhettään, enkä tasan ole asiasta hiljaa tänäkään päivänä vain siksi, että isäni on jo kuollut. 

Tuo on elähtänyt ja typerä sanonta ja varmaan perustunut pelkoon siitä, että kuollut tulee ja kostaa. Ei ketään hyödytä panetella kuollutta, kun ei tämä voi edes puolustautua, mutta totuuden voi kertoa. Kaikenlainen "siitä ja tästä ei saa puhua" on tarpeetonta itsesensuuria.

Jos joku tulee minulta kysymään, mitä mieltä olen veemäisestä siskostani niin kyllä kerron totuuden. Sama asia, jos ja kun siskoni joskus kuolee ja minulta tullaan kysymään millainen ihminen hän oli, niin mielestäni minulla on oikeus kertoa miten hänet koin, ei kuolema muuta sitä millainen hän oli eläessään.

Minun mielestäni on pelkkää huomionkipeyttä alkaa puhumaan vainajasta pahaa. Kaikki tietävät, että toinen osapuoli ei voi enää puolustautua, joten kyseessä on täydellinen raukkamaisuus. Eri asia, jos toinen on ennen kuolemaansa tuomittu pedofiliasta tms, ei sitä pidä ryhtyä jälkikäteen muuksi muuttamaan ja väittää toisin.

Aina, kun joku puhuu kuolleesta pahaa, kysyn puhujalta, miksi hän taistelee vainajia vastaan eikä eläviä. Kertoo nimittäin enemmän tästä pahanpuhujasta kuin niistä puhutuista.

Minusta totuuden voi kertoa, mutta säilyttäen tietyn kunnioituksen vainajaa kohtaan. Ja pitää myös muistaa, että edellisellä sukupolvella on ollut omat haavansa, jotka ovat tehneet heistä sellaisia kuin he olivat. He eivät ehkä ole kyenneet sellaiseen vanhemmuuteen kuin mitä olisimme toivoneet. Tämän ymmärtäminen auttaa antamaan anteeksi ja katkaisemaan ketjun omalla kohdalla. 

Eipä se sitä kuollutta haittaa.

[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 15:19"]Jos kyseessä on aikuinen ihminen, jota on kaltoinkohdeltu, niin kyllä hänen pitää osata ottaa asia esille ihmisen vielä eläessä ja kertoa siitä kaikille osapuolille. Siitähän tuossa toisessa ketjussa oli kyse, ettei vaimo saanut sanottua miehelleen, että anoppi kiusaa. Ja nyt sitten anopin kuoleman jälken vituttaa, kun mies suree ja kehuu äitiään. Aikuisen ihmisen pitää pystyä kertomaan totuus heti, kun asia on akuutti.

Ihan eri asia, jos kyseessä on lapsi. Senhän nyt tajuaa kuka tahansa.
[/quote]
pata ei mietityttämään noi Senhän nyt tajuaa kuka tahansa -keissit. vaan ne harmaammalla alueella olevat. Esim:
jos ns pahaa tehnyt on kuollut ns uhrina olleen lapsen jo ollessa aikuinen, mutta tämä uhri olisi uudessa elämäntilanteessaan kypsä käsittelemään asioita uudestaan.

[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 15:25"]

Minun mielestäni on pelkkää huomionkipeyttä alkaa puhumaan vainajasta pahaa. Kaikki tietävät, että toinen osapuoli ei voi enää puolustautua, joten kyseessä on täydellinen raukkamaisuus. Eri asia, jos toinen on ennen kuolemaansa tuomittu pedofiliasta tms, ei sitä pidä ryhtyä jälkikäteen muuksi muuttamaan ja väittää toisin.

Aina, kun joku puhuu kuolleesta pahaa, kysyn puhujalta, miksi hän taistelee vainajia vastaan eikä eläviä. Kertoo nimittäin enemmän tästä pahanpuhujasta kuin niistä puhutuista.

[/quote]

Oletko tosissasi, että minun tulisi pysyä hiljaa siitä tosiasiasta, että isäni hakkasi minua, sisaruksiani ja äitiäni koko lapsuuteni? Että minun ja perheenjäsenteni ei tulisi sanoa tuota ääneen? Se on meille kaikille tarpeellista ja terapeuttista puhua asiasta ääneen. Vahingollista olisi yhtäkkiä lakata puhumasta asiasta vain siksi, että tekijä on kuollut. Se on iso osaa minuuttamme ja siksi useinkin puheissamme. 

Riipunnee asiayhteydestä. Pari vuotta sitten meilläpäin sattui henkirikos, joka sai jonkin verran huomiota ja totta kai toimittaja tuli kyselemään uhrin tunteneilta, millainen tämä oli. Tiedättehän, mitä nuorempi ja kauniimpi uhri niin sitä useammin sanotaan että kyseessä oli kaikkien pitämä, mukava ja urheilullinen elämää rakastanu menestyjä jne. Tiedän erään ihmisen vastanneen toimittajalle uhrin olleen paskamainen, itseään täynnä oleva mulkvisti, luojan kiitos tätä ei koskaan lukenut lehdessä. En minäkään uhrista pitänyt, mutta mielestäni tuo oli paitsi tarpeetonta myös varsin mautonta.

Jos en saisi kuolleista puhua pahaa, en voisi puhua kansakoulun opettajastani mitään.