Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tarvitsen näkökulmia shokkieron jälkeiseen olotilaan

Vierailija
07.11.2021 |

Oltiin vuosia sitten yli kolmekymppisiä sinkkuja kun tavattiin ensimmäisen kerran. Huomattiin nopeasti olevamme melko samantyylisiä. Tykättiin hyvästä ja toimivasta arjesta, kuuluttiin samaan duunarikastiin ja arvostettiin toistemme ammatteja. Oli samanlaiset tulevaisuudennäkymät, ei ollut erimielisyyksiä kotitöissä eikä rahankäytössä. Yhteneväiset näkemykset siisteydestä ja alkoholinkäytöstä, samanlainen huumorintaju. Molempien ulkonäkö oli sellainen että kumpikin sai ihailla ja ihaili toisiaan päivittäin.

Tiiviistä yhteiselosta syntyi voimakas yhteishenki. Molemmat arvostivat sitä tuuria että saatoimme löytää toisemme - kun olimme niin hyvin yhteensopivia. Usein toistimme toisillemme pyyntöjä pysyä lojaalina, koska toista lottovoittoa tuskin tulee.

Meitä yhdisti harvinaisen voimakas yhteenkuuluvuuden tunne sitä kautta, että molempia oli enemmän tai vähemmän kiusattu ja vähätelty erilaisissa yhteyksissä. Kumppaniani myös hakattu ja alistettu edellisessä suhteessa. Minua taas valvotettiin edellisessä suhteessani. Tunsin suurta sympatiaa tätä ihmistä kohtaan.

Koko arkemme rakentui yhteisen tulevaisuuden rakentamisen ympärille. Selvisimme eristyksissä olosta hyvin koska meillä oli toisemme. Sitten alkoi tapahtua: lopetin kumppanin pyynnöstä liikuntasaleilla käynnin joka johti testosteronin tuotannon vähenemiseen (kotijumppa ei ollut riittävää). Nukuin huonosti ja tulin töistä väsyneenä kotiin. Ex varmasti alkoi luulla minun olevan flegu mies.

Exän hyvin traumaattinen menneisyys alkoi näkyä hänen käytöksessä. Viikottain alkoi tulla selittämättömiä raivokohtauksia, alkoi hakkaamaan minua ja pitämään väkisin hereillä. Olin entistä väsyneempi kun en saanut mennä ajoissa nukkumaan. Koin vääryyttä. Samalla ymmärsin että syy hänen käytökseen on jossain todella syvällä, hän varmasti kostaa minulle omia menneitä kaltoinkohteluita. Ilmaisin oman tahtoni ilmoittamalla tekeväni vähemmän kotitöitä niin kauan kun hakkaaminen jatkuu.

Hakkaamista ja valvottamista jatkui lopulta puolisen vuotta. Aloin olemaan ihan kypsä, olihan minua valvotettu jo edellisessä suhteessa. En alkanut hakkaamaan takaisin, mutta nimittelin - niin paljon otti päähän kun ei omassa kodissa ole rauhaa.

Yksi kaunis päivä exä hävisi. Syyksi lähdölle sanoi että minun nimittelyt veivät häneltä yöunet. Paljon jäi asioita puhumatta. Ehkä väistin luodin, ymmärrän sen. Mutta nyt kun pari vuodenaikaa on vaihtunut, minua ihmetyttää miksi minulla on sellainen olo kuin olisin itse sössinyt kaiken? Miten se on mahdollista. Oma isänikin kysyi olenko aivan varma ettei toinen lähtenyt oman käytökseni takia. Olen sen valmis myöntämään jos niin olisi, mutta outo on se maailma jossa väkivallan uhri on syyllinen omaan kohtaloonsa.

Kommentit (44)

Vierailija
21/44 |
07.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ole ikinä kuullut mitään miesten alentuneesta testosteronista johtuvasta erosta. Kuullostaa täysin keksityltä asialta.

Vierailija
22/44 |
07.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mulle pisti silmään, että korostit, miten kumpikin oli alussa sellainen, että ihaili toista ja sai ihailua muilta. Siitä tulee vähän narsistiNEN kuva molemmista. Eli en sano, että olisitte narsisteja, se on eri asia, vaan sellaista luonteenpiirrettä ehkä? Jos on korostunut halu saada ihailua, niin se tuli mieleen siksi.

Mun on vaikea päästä sisälle siihen kuinka tulkitset mun kirjoittaman asian hyvin erikoisella tavalla. Kirjoitin kuinka ihailimme toistemme ulkonäköä. Se on tavoiteltava asia parisuhteessa - että kumpikin pitää toisiaan viehättävinä. Meistä kumpikaan ei somettanut ja hakenut sieltä ihailua muilta, vaan päinvastoin se somettomuus juurikin yhdisti meitä. Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/44 |
07.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koko homma vaikuttaa niin sekavalta, että tosi hyvä, että exä lähti. Tarvitset varmaan terapiaa asian käsittelemiseen ja omien traumojesi parantamiseen, että osaat jatkossa valita itsellesi sopivan ihmisen ja osaat myös itse käyttäytyä niin, että suhde onnistuu.

Vierailija
24/44 |
07.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Menetkö jotenkin ihmeellisen aikaisin nukkumaan vai miten voi olla että kahdella naisella on ongelmia juuri nukkumisesi kanssa?

Ei heillä ollut yhtenäinen ajattelutapa tässä suhteessa. Viimeisin exäni meni 30-60 minuuttia myöhemmin nukkumaan kuin minä. Tykkäsi siitä kun sai omaa aikaa hetken puhelimella. Hän kuitenkin oli impulsiivinen näiden raivokohtausten kanssa ja ne eivät katsoneet aikaa, ja siitä syystä oma nukkumaanmenoni myöhästyi monet kerrat. Ja siitä syystä nimittelin häntä. Olihan mulla vanhoja kaunoja edellisen exän tekosista. Ap

Vierailija
25/44 |
07.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

En saa kiinni, mitä tapahtui. Tuli kuva, että kun et koronan vuoksi käynyt salilla, aloit kuvitella outoja testosteronistasi ja sen vaikutuksesta suhteeseen ja epäilit exäsi pitävän sinua heikkona miehenä. Olit väsynyt töiden jälkeen.

Eksä olisi halunnut keskustella iltaisin? Sinä et suostunut, vaan noin vain kummallisedti päätit, että eksän huono henkinen vointi johtui eksän omassa menneisyydessä tapahtuneista asioista, eikä liittynyt sinuun mitenkään. Aloit haukkua eksää ja kieltäydyit tekemästä kotitöitä. Eksä olisi halunnut keskustella illalla töiden jälkeen, mutta et suostunut vaan menit vaan nukkumaan. Koet eksän valvottaneen sinua, kun yritti puhua, vaikka sinä olit jo mennyt aikaisin illalla väsyneenä nukkumaan.

Näinkö se meni? Tällainen kuva tulee.

Vierailija
26/44 |
07.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mihin kellonaikaan menit siis nukkumaan töiden jälkeen? Klo 19? Klo 21? Klo 23? Milloin suunnilleen?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/44 |
07.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En ole ikinä kuullut mitään miesten alentuneesta testosteronista johtuvasta erosta. Kuullostaa täysin keksityltä asialta.

Yritän tässä olla provosoitumatta, mutta tuo on täyttä tietämättömyyttä. En olisi itsekään tietänyt asiasta kunnes huomaan näin valtavan eron omassa mielessäni ja tekemisissäni. Tuo testo on elintärkeä polttoaine aktiivi-iässä olevan miehen elämässä. Ap

Vierailija
28/44 |
07.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap välttelee vastaamasta esitettyihin kysymyksiin, turhauttavaa. Onkohan "keskustelu" eksien kanssa ollut samanlaista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/44 |
07.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten ap:lla on vaikeuksia olla provosoitumatta siitä, että muut eivät ole kuulleet hänen teoriastaan, että alhainen testosteroni johtaisi naisten mielestä huonoon parisuhteeseen. Meinaan että hyvin mitättömästä asiasta hän provosoituu silloin. Alan ymmärtää, että eksä halusi välttää yhteydenpitoa oman turvallisuutensa takia eron jälkeen.

Vierailija
30/44 |
07.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan käsittämätöntä lokaa viitsitte antaa viimeisissä kommenteissa. Jotenkin vaikea käsittää mikä motiivi siihen. Multa on viety koko elämä ja nyt yritän hiljakseen rakentaa uutta mikä on kaikkea muuta kuin helppoa. Avoimesti kerron tapahtumista ja jotenkin se on pakko kääntää mun syyksi. Jos kaikki olisikin mun syytä, niin perustelkaa! Nyt vaan yritätte pahoittaa mun mieltä. Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/44 |
07.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikset sitten vastaa kysymyksiin? Mihin aikaan menit nukkumaan?

Vierailija
32/44 |
07.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miten ap:lla on vaikeuksia olla provosoitumatta siitä, että muut eivät ole kuulleet hänen teoriastaan, että alhainen testosteroni johtaisi naisten mielestä huonoon parisuhteeseen. Meinaan että hyvin mitättömästä asiasta hän provosoituu silloin. Alan ymmärtää, että eksä halusi välttää yhteydenpitoa oman turvallisuutensa takia eron jälkeen.

Alhaisten testotasojen vaikutus parisuhteeseen on ihan hyvinvointiartikkeleista bongattu juttu. Ei ole mikään mun teoria. Itse vaan satuin käytännössä huomaamaan kuinka dramaattinen vaikutus tuolla asialla on käytännön elämässä. Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/44 |
07.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mikset sitten vastaa kysymyksiin? Mihin aikaan menit nukkumaan?

21.30-22.30 ap

Vierailija
34/44 |
07.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Alkuhuuma meni ohi ja teidän suhde ei sitten kantanut sen pidemmälle.

Minkäänlainen väkivalta ei kuulu hyvään parisuhteeseen, hyvä että pääsit eroon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/44 |
07.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kumpikin oli siis väkivaltainen. Hyvä että erositte.

Vierailija
36/44 |
07.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En saa kiinni, mitä tapahtui. Tuli kuva, että kun et koronan vuoksi käynyt salilla, aloit kuvitella outoja testosteronistasi ja sen vaikutuksesta suhteeseen ja epäilit exäsi pitävän sinua heikkona miehenä. Olit väsynyt töiden jälkeen.

Eksä olisi halunnut keskustella iltaisin? Sinä et suostunut, vaan noin vain kummallisedti päätit, että eksän huono henkinen vointi johtui eksän omassa menneisyydessä tapahtuneista asioista, eikä liittynyt sinuun mitenkään. Aloit haukkua eksää ja kieltäydyit tekemästä kotitöitä. Eksä olisi halunnut keskustella illalla töiden jälkeen, mutta et suostunut vaan menit vaan nukkumaan. Koet eksän valvottaneen sinua, kun yritti puhua, vaikka sinä olit jo mennyt aikaisin illalla väsyneenä nukkumaan.

Näinkö se meni? Tällainen kuva tulee.

1. Haukuin exää siitä että hakkasi ja valvotti mua. Eikö olekin loogista, eikä välttämättä mun luonteenpiirre?

2. Testojutut tajusin vasta suhteen jälkeen. Suhteen aikana mua tottavie häiritsi miksi olen niin väsynyt ja haluton töiden jälkeen.

3. Mä sanoin exälle että voidaan keskustella asiallisesti ihan mistä vaan mikä vaivaa mutta ruvetaan rauhottumaan joka ilta ajoissa nukkumaan. Hänen impulsiivisuus meni tässä usein tämän säännön ohi.

4. Vaikea kommentoida tuohon ettäkö exän kaikki huono olo johtuisi vain ja ainoastaan hänen menneisyydestään. Dramaattinen vaikutus niillä asioilla on häneen ja nähtävästi tuolla taustalla on hyvin vaikea elää normaalia elämää. Minulle on toistakymmentä lähipiirini ihmistä antanut rohkaisevia kommentteja tilanteestani ymmärtäen exäni taustan ja sen vaikutuksen asioihin. Ap

Vierailija
37/44 |
07.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sontaa koko juttu. 👹

Vierailija
38/44 |
07.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta on hyvä että pohdit näitä ap.

Millainen omien vanhempiesi suhde oli? Miksi mainitsit isäsi?

Lapset usein toistavat lapsuudenkodin parisuhdekuvioita omissa suhteissaan.

Vierailija
39/44 |
07.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Selkeästi tähän kuvioon liittyy henkinen väkivalta ja vallankäyttö.

Toki molempien traumat menneisyydessä luovat oman kuvionsa.

Itse en yhtään taivastele kertomaasi, etteikö ole todellista.

Ihminen toimii puolustusmekaniensa kautta uskomattomilla tavoilla.

Molemmat olette suojelleet selkeästi itseänne,

unohtaen oman vastuun käytöksestä.

Omasta käytöksestä.

Kun sanat loppuvat, tulee lyöminen.

Nimittely on halveksunnan ilmaisua.

En osaa näin lyhyistä taustoista erottaa kummankaan erityisiä piirteitä, syyllisyyttä tai kumpi on tarinan piru, mutta selkeästi narsistisia piirteitä tulee rivien välistä ilmi.

Niitä sekoittuu kummankin tekoihin.

Oliko suhteenne alku noin valovoimaista ja räjähtävää. Jos, niin se on merkki ja narsistin käyttämä valloitustekniikka joka puree aina, kunnes todellisuus alkaa puskemaan esiin.

Kaikkeen löytyy kritisoimista, ne ihanat piirteet ovatkin ärsyttäviä, mitään et osaa tehdä oikein.

Hyvin suurella osalla narsisteja esiintyy puolison valvottamista. Youtubesta löytyy suomalaisiakin videoita aiheesta.

Ehkä voisit perehtyä niihin ja tutkia löytyykö yhtymäkohtia ent suhteenne toimintaan.

Vierailija
40/44 |
07.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä on usein suositeltu kirjaa Why does he do that. Se olisi hyvä sinullekin. Lue se vain toisinpäin, sillä ne "mies"- jutut siinä voivat olla kumpaa sukupuolta vain ja ne sopivat homojenkin suhteisiin hyvin. Se opettaa analysoimaan parisuhdeväkivaltaa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kolme kuusi