Parisuhdevuodatusta

Erilleen muutto ei ole vaihtoehto. Olemme puhuneet asiasta ja molemmat kokevat, että siitä ei olisi paluuta vaan se johtaisi eroon.

Edellinen suhde oli hyvin riitaisa ja olimme hyvin erilaisia, nyttemmin vaan on ymmärtänyt ettei kaikki vika ollut toisessa vaan myös itsessä oli vikaa.

Älä nyt hyvä ihminen ainakaan haikaile ex:n perään. Sehän on oikeasti niin kuluttu juttu kertomuksesi mukaan.

Mitä jos sä vain kaipaat sitä rakastumisen tunnetta? Sitä alkuhuumaa. Et ole vielä tottunut siihen vakaaseen ja turvalliseen rakkauteen, vaan haluat kunnon tunnetta. Mä olen sitä mieltä, että jos muutatte erillenne, niin todennäköisesti ette enää palaa yhteen, mutta en tunne teitä, joten voisihan se onnistuakin, jos voitte jatkaa sitoutumista, vaikka tavallaan menette takapakkia suhteessanne.

Olette kuitenkin olleet käsittääkseni aika vähän aikaa yhdessä, joten mä katsoisin tilannetta vielä. Kiinnittäisin erikoishuomiota siihen, että arjessa huomioin miehen ja hän mut.

Kiitos vastauksestasi. Tiedän, että exän haikaileminen pitäisi lopettaa. Aika tosiaan on kuultanut muistoja, negatiiviset asiat ovat painuneet taka-alalle ja hyvät asiat korpstuneet. Toisaalta aika saanut myös näkemään itsessään vajavaisuudet ja mokat, joita siinä suhteessa teki.

Varmasti tässä on hyvin pitkälle siitä huuman ja rakastumisen tunteen kaipuusta. Siitä kun kaikki oli niin uutta ja jännittävää ja toisen ajatteleminen sai perhoslauman lentelemään vatsassa. Oma itsenäinen aika jäi minulla aivan liian vähäiseksi ja se kaduttaa paljon. Olen näistä asioista kumppanillenikin puhunut. Erilleen muutto ei ole vaihtoehto, koska tiedämme molemmat, että se tulisi johtamaan eroon.

En oikein itsekään tiedä, mikä asiassa on suurin ongelma ja mikä on seurausta mistäkin. Omaa aikaa olisi pitänyt ymmärtää ottaa enemmän ja nyt kun tosiaan arki astunut suhteeseen ja toisessa on huomannut olevan niitä ärsyttäviä ja huonoja puolia, niin olen alkanut pohtimaan ja analysoimaan paljon edellistä suhdetta. Tulinko siinäkin kyllästyttyä arkeen ja sen vuoksi haki "jännitystä" toisaalta. Aloimme myös molemmat pitää toisiamme itsestään selvyytenä. Pää tosiaan on aivan hajalla tästä kaikesta enkä saa itsekään tolkkua omista ajatuksistani.

Te ämmät nyt olette vain aivottomia tuuliviirejä.

Katsele vähän lisää sinkkuelämää-sarjaa ja lue harlekiinikirjoja. Voisit jakaa tavaraa taas jollekkin vieraalle miehelle? Tulisiko ihq huumaa taas elämään?

Jos miehesi on samaa mieltä, miksette vois muuttaa erilleen taas ja nauttia suhteesta niin? Ei pitkissä avioliitoissakaan puolisot aina asu yhdessä kaikkina aikoina ja jos se vastaa teidän molempien haluja ja tarpeita niin what's wrong? :)

Miten olisi pariterapia? Tai menisit sinä yksin terapiaan? Voisit ammatti-ihmisen kanssa käydä läpi edellistä eroasi - myös niitä sinun puutteitasi, joita varmasti on, kukaan ei ole täydellinen. Oppisit myös ottamaan oman tilasi uudessa parisuhteessa niin, että voisit tuntea itsesi ehjäksi ja kokonaiseksi ihmiseksi. Olette nyt päässeet ensihuuman ja symbioosivaiheen yli ja nyt on arki astunut elämäänne. On moniakin tapoja, joilla voit toteuttaa entistä riippumattomampaa elämää parisuhteessa.

Entiset tavat siirtyvät helposti uuteen parisuhteeseen, jollei tarkoituksella opettele niistä pois. Hanki omia harrastuksia ja kavereita teidän yhteisten harrastustenne ja kavereidenne lisäksi. Tee jotakin sellaista, jota voit tehdä yksin ilman miestäsi. Anna myös miehelle mahdollisuus omaan rauhaan. Kun on hetken touhunnut itsekseen, jaksaa taas olla parisuhteessa. 

[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 13:55"]

Olen juuri 30 vuotta täyttänyt nainen. Taustalla 10 vuotta kestänyt parisuhde (ensimmäinen vakava), josta ero 1,5 vuotta sitten. Suhteessa oli paljon riitelyä, piikittelyä ja tarpeet ja halut olivat erilaisia. Suhde päättyi minun pettämiseeni. Olin noin puoli vuotta aikaisemmin alkanut hakemaan asuntoa yksin kun toinen osapuoli ei ollut halukas sopimaan asioita. Muutamaa kuukautta ennen eroa tapasin sattumalta erään miehen ja tapasinkin häntä noin 5-10 kertaa ennen kuin lähdin edellisestä suhteesta. En ollut ikinä aikaisemmin pettänyt, vaan päinvastoin tuominnut sellaisen jyrkästi. Ihastuin kuitenkin tähän mieheen korviani myöten hetkessä. Hän ei siis ollut syy eroon, mutta kieltämättä vauhditti asioita. Tämä suhde on kantanut aina näihin päiviin asti. Hän on hyvin samankaltainen kuin minä ja minulla on hyvä olla hänen kanssaan, periaattessa. Muutimme hyvin pian yhteen, molemmat olemme myöntäneet siinä tapahtuneen virheen. Ehdin asua yksin 3 kk ennen yhteemmuuttoa. Liian nopea eteneminen on vasta nyt alkanut ahdistamaan. Kaipaan sitä aikaa kun asuimme erillään ja kaikki oli huolettomampaa. Oli vapaus tulla ja mennä miten halusi, mutta silti oli vakavassa parisuhteessa. Asia alkanut vaivaamaan etenkin kun ns alkuhuuma väistyi ja tilalle tuli arki. Hyvä arki, mutta kuitenkin. Tämä asia on mennyt niin pitkälle pääni sisällä, että olen jopa kyseenalaistanut tämän ensimmäisen suhteen eron järkevyyden. Tiedän, että aika kuultaa muistoja, mutta exää ajateltaessa hyvät puolet ovat korostuneet ( niitä kuitenkin oli) ja olen alkanut nähdä myös itsessäni vikaa sen parisuhteen tapahtumissa ( aikaisemmin herkästi suurin kaikessa toista). Nykyinen mies on hyvin samanlainen kanssani, haluamme elämältä samoja asioita ja hän on hyvä minulle. En kuitenkaan voi sille mitään, että parisuhdearki ja liian nopea eteneminen ahdistaa ja kärsinkin tästä itse kovasti. En oikein itsekään tiedä, mikä on syytä ja mikä seurausta, mutta myös exän kaipuu on tällä hetkellä hyvin pinnalla. Ei ole oikein ketään kenelle näitä tuntoja asiasta purkaa, joten päätinkin tänne anonyymisti kirjoittaa.

[/quote]

jaxuhali. kirjoitat paljon mutta sanot vähän. tuossa on aika vähän mitään mihin tarttua. 

ikä opettaa ettei vika olekaan aina toisessa vaan myös itse tekee typeriä asioita. 

et kuitenkaan sano juuri mitään konkreettista edellisestä suhteesta niin siihen on vaikea ottaa kantaa oliko ero ok vai ei, ja kannattaako haikailla edellisen perään vai ei. 

Up