Miten teillä riittää voimat?
Lukemani perusteella olen saanut selville, että tällä palstalla on pitkäänkin lasta toivoneita/yrittäneitä. Haluaisin kysyä, miten ihmeessä jaksatte aina yrittää vain uudelleen ja uudelleen? Mistä saada taas jotain jalansijaa elämälle, kun menkat taas alkaa? En voi kuin ihailla suuresti teitä, jotka jaksatte aina vain yrittää!
Itse olen aivan maani myynyt ja evääni syönyt kun menkat tänään porhalsivat paikalle. Yritystä takana huimat 2 (!!!!) kiertoa ja minä senkun vollotan silmiäni päästä irti. Luulin jotenkin ymmärtäneeni, että plussatesti ei napsahda ruutuun jokaisella ihan tuosta vaan (varsinkin kun jo pidemmän aikaa olen lukenut teidän keskustelujanne). Jotenkin kai alitajuisesti silti mietin, että tadaa- hormonaalista ehkäisyä ei käytetty ja ikää 20v, kyllä se siitä ekalla tärppää!
Miten te suhtauduitte aluksi siihen, ettei tärpännytkään? Lievemmin kuin sitten yrityksen jatkuessa vai dramaattisemmin? Itsellä tuntuu, että koko elämä on mullin mallin kun ei muuta saa mietittyä ku ihanaa vauvaa. Pettymys on sitten nyt näinä suurina kahtena kertana ollut sen mukainenkin (saa nauraa aivan vapaasti).
Olisi mukava kuulla teidän kokemuksia ja mielipiteitänne!
Kommentit (4)
ja vaikka luonteeltani olenkin hyvin positiivinen ja iloinen, niin kyllä sitä menkkojen alettua täälläkin masentaa. Mutta sitten sitä vaan on osattava siirtää katseensa taas uuteen kiertoon ja uuteen toivoon. Eipä tässä muutakaan voi, vauvakuume on niiiiiiin valtava =)
Meillä yritystä takana vuosi, tai oikeastaan kaksi vuotta, tosin imetin kuopustamme vuoden, mutta salaa toivoimme senkin ajan, että tulisin raskaaksi, vaan eipä mitään tapahtunut. Nyt vuosi tehokasta yritystä takana, tuloksetta. Kuukauden vielä odottelemme ja sitten pitää ottaa yhteys lääkäriin ja hiukan tutkia tilannetta. Meillä tosiaankin jo kaksi lasta ennestään, jotka saivat alkunsa nopeammin, esikoista yritimme reilun puolivuotta (olin myös silloin 20v), kuopus sai alkunsa jo kolmannesta kierrosta, mutta nyt kolmas antaa odottaa... hyvää kuitenkin kannattaa odottaa =)
Plussaonnea sinulle ja voimia uuteen kiertoon, kyllä se plussa sieltä nopeasti yllättää, toivottavasti =)
Duracel
paljon tsemppaamisesta!+++++-säteitä myös sinne oikein kovasti!
Kuten sanoin, kyllä tämä kahden kierron jälkeinen itkuparku nolottaa tosi paljon, kun täällä pitempään yrittäneitäkin. Jotenkin tuntuu, että lähelläni ei-vauvakuumeilijat tarjoavat noita niin mahtavia neuvojaan " ÄLÄ STRESSAA, kyllä se siitä" . Täällä sentään ihmiset ovat kutakuinkin yhden ja saman asian perässä, joten tänne sitten on paljon mukavempi tuntemuksiaan nyt purkailla :o) tottahan tuokin on, että stressata ei pitäisi mutta ääh.. se on vähän hankalaa kun ajatukset harhailee pienessä nyytissä.
Täälläkin yritystä takana reilu vuosi, johon on mun pitkähköillä kierroillani mahtunut 11 yrityskiertoa. Alkuun olo oli toiveikas ja pari ekaa kiertoa meni pettymyksineen ihan hyvin. En kuvitellutkaan että voisi tärpätä ekasta kierrosta.
Kun sitten tuli kolmas, neljäs, viideskin kierto eikä siltikään plussaa, vaan menkat alkoivat, aloin ahdistua. Tämän jälkeen tilanne oli hankala pitkään; olin kuin maani myynyt ja menkoista kesti toipua pari viikkoa ennen kuin taas jaksoi uskoa tärppiin seuraavassa kierrossa.
Tällä hetkellä on jonkinlainen kriisi menossa, kun koitan sopeutua ajatukseen, että olemme tahattomasti lapseton pari. Pettymys menkkojen alkaessa on joka kerta aivan valtava, vaikka olen tietoisesti välttänyt turhien toiveiden elättelemistä ja oireiden kyttäämistä. Pettymyksestä toivun kuitenkin nopeammin ja oikeastaan olen jollain tasolla luopunut toivosta tulla raskaaksi luomusti, vaikka lopullista päätöstä hoitoihin lähtemisestä ei ollakaan tehty.
Nykyisin en ehkä menkkojen alkaessa jaksa surra niin paljon, vaan suru on muuttanut muotoaan: olen läpi kierron pessimistinen, enkä oikein aina jaksa ihmeeseen uskoa. Siten kai menkkojen aiheuttama pettymyskin on helpommin kestettävissä. Toisaalta tilalle on tullut jatkuva epävarmuus ja yleinen ahdistus. Toki tilanne vaihtelee senkin suhteen.
Minua ei ainakaan haittaa yhtään, jos joku suree jo ekassa kierrossa yhtä paljon kuin minä yhdennessätoista. Tiedän, että yritysaikaan kuuluvat pettymykset ja kun kuume on kova on pettymyskin sen mukainen. Ihmiset myöskin kuumeilevat eri tavalla, enkä minä koe voivani sanoa kuka mitäkin asiaa saa murehtia ja kuinka paljon. Itke pois, niin paljon kuin itkua riittää ja suuntaa sitten katse kohti seuraavaa yritystä.
Kuten edellisetkin totesivat, ovat tilastot kuitenkin puolellasi ja toivotaan sulle sitä plussaaa mahdollisimman pian! Ja samoin tietty kaikille pitkään yrittäneille! :)
Killa
Ps. Toi älä stressaa-neuvo ei ole parhaimmasta päästä. Kaikkihan sen tietävät, mutta sille ei vaan useinkaan mahda mitään ennen kuin aika on stressaamattomuudelle kypsä. Eikä täällä muuten stressaamattomuuskaan tuonut plussaa; koko kesä siten mentiin.
ja vielä porskutetaan. Ja ei, ei sitä jaksakkaan. Itkettää ja kiukuttaa ja turhauttaa, miksei tämä voi jo viimeinkin onnistua? Jos olisikin säästänyt ne kaikki ovis-ja raskaustesteihin, vauvavitamiineihin, greippimehuun, vauvantarvikkeisiin, vauvateehen yms.yms. käytetyt rahat vaikka etelänmatkaan? Nimittäin sellaisen niillä olisi jo aivan helposti saanut. Kierrot ovat tasaiset, enintään 3:lla päivällä heittävät. Ovis tapahtuu säännöllisesti kp13-14, sen näyttävät testit, lämmöt sekä kivut. Niihin aikoihin koetetaan sopivasti saada simpat matkaan, mutta kun ei niin ei. Minulla on tehty perus gynen tutkimus, otettu papa ja ultrattu. Kaikki kunnossa, mutta ei vaan tärppää. Kerran jo iloitsimme onnistumisestamme maaliskuussa, mutta se meni sitten viidennellä viikolla kesken.
Haluan vain sanoa, että älä vielä kahden yrityskierron jälkeen vaivu epätoivoon! Tilastot ovat kuitenkin puolellasi ja todennäköisesti kuulut siihen 90% joukkoon jotka raskautuvat vuoden sisällä yrityksen aloittamisesta. Itse olisin niin onnellinen jos saisi tietää että seuraavan vuoden sisällä aikas varmasti tärppää, mutta näyttää aikas synkältä nyt :( PLUSSAONNEA sinne sinulle joka tapauksessa!