Miten appivanhempasi suhtautuvat sinuun?
Kommentit (10)
Rakastavat minua, olen parasta mitä heidän pojalleen on tapahtunut.
Inhoavat ja halveksivat, niin kuin kaikkia muitakin ydinperheendä ulkopuolisia ihmisiä noin yleensä. Asia vaivasi minua, kunnes ymmärsin, ettei mikään tekemiseni tai olemiseni olisi edes voinut tilannetta auttas ja ettei appivanhemmille kukaan nainen olisi kelvollinen miniäksi. Miehen veljen vaimo on vielä halveksitumpi.
Kumpikin meistä varsin tavallisia, ystävällisiä ihmisiä. Kumpikaan ei juuri appivanhemmilla käy. En ole koskaan kuullut anopin puhuvan muista ihmisistä kuin pahaa. Erityisesti pitää varmasti minulta inhottavana sitä, kun en lähde juttuihinsa mukaan. Aikanaan hirveästi yritin miellyttää, sitten onneksi tajusin lopettaa.
Anoppi erittäin lämpimästi, appi nykyään viileästi )(kuollut). Mutta ennen hänkin lämpimästi.
Tosi kylmästi. Ei mitään kontaktia halua. No, kuolleet harvoin ottavat kontaktia. Onneksi.
Ovat jo kuolleet kumpainenkin. Anoppi oli samanlainen askartelijataiteilija kuin itsekin olen, erittäin temperamenttinen ja touhukas ja tultiin tosi hyvin toimeen. Appiukon kanssa tultiin myös ihan hyvin toimeen. Leskeksi jäätyään hän oli aika yksinäinen ja tykkäsi kovasti, kun hain hänet lauantaisin kirppiskierrokselle. Kesäisin hän oli mukanani kotikaupungin torilla kun mulla oli kirppispöytä. Vietti päivän kanssani ja meillä oli oikein hauskaa. Sotaveteraani oli hän ja huumorintajuinen ja mukava ihminen.
Rauha heidän sieluillensa. Sytytän virtuaalikynttilän. Rakastin heitä molempia
Olin väärästä maasta, puhuin lapsille väärää kieltä, syötin väärää ruokaa, kalustimme asuntomme väärin, luin väärän iltarukouksen lapsille. Oli väärin että menin töihin, matkustimme vääriin maihin, lapsilla oli väärät harrastukset, he lähtivät 4 kansakouluvuoden jälkeen väärään kouluun. . .
Kun meille tuli ero, oli suuri helpotus, että en enää tavannut anoppia, vaan mies sai isä-viikonloppuina hoitaa hänen ja lasten sukulaisvierailut. Appi oli jo kuollut siihen mennessä.
Huonot muistot jäi.
Hyvät, läheiset välit. Auttoivat paljon rahallisesti meitä kun lapset oli pieniä. Anoppi kuoli nuorena 65-vuotiaana pois ja appi sairastui muistisairauteen ja kuoli yli 80-vuotiaana. Kauniit muistot jäi.
Suhtautuvat kuin etäiseen sukulaiseen. Appiukko ei koskaan kysy kuulumisia, edes silloin kun nähdään. Myös anoppi etäinen. Hankalissa elämänvaiheissa en koe saaneeni heiltä tukea. Eli ei riitoja, mutta ei myöskään minkäänlaista läheisyyttä tai lämpöä väleissä.
Appiukko pitää minua fiksuna likkana, mutta yleisesti meidän välit on aika etäiset ja väkinäiset. Ollaan aivan eri planeetoilta ja meillä ei ole mitään yhteistä tuota miestä lukuunottamatta. Kyllähän me jutellaan, mutta en haluaisi jäädä hänen kanssaan kaksin. Mennessä ja tullessa on aina sellaiset kiusalliset halaukset, jotka vain kuuluu asiaan, mutta jotka voisi jättää halaamatta jne.
Anoppi on todella mukava ja pitää myös minusta! Hän on välittävä, ystävällinen ja avulias, mutta hän ei millään tavalla puutu muiden asioihin.
Minulla on ihanat appivanhemmat. Tulemme toimeen erinomaisesti. Olen heille todella kiitollinen kaikesta avusta ja tuesta jota olen heiltä lähes 40-vuoden aikana saanut.