Lue keskustelun säännöt.
Oon niin pettynyt elämääni
19.01.2015 |
Ja kade muille. Ihanat parisuhteet ja uusia rakkauksia heti kun vanha päättyy. Lapsia ja lemmikkejä, kesämökit ja ulkomaanmatkat. Onnea ja ihanuutta. Mulla yksinäisyys vuodesta toiseen, ei varaa lomailla missään, ei mökkiä mihin mennä, kotona ei koskaan ketään joka halaa, ei seksiä. Tässä tää elämä menee, kärsiessä.
Kommentit (37)
Tee asialle jotain! Ei muutkaan niitä kivoja asioita oo ruikuttamalla saaneet..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
9, en ole uhriutunut ja asenteeni on muuttunut kyllä kypsemmäksi mistä olen saanut paljon kehuja.
Ei se kuitenkaan ole elämänlaatuani erityisesti parantanut. Edelleen minulla on masennusta, ahdistusta, paniikkioireita, olen äärettömän yksinäinen, koen itseinhoa enkä osaa ihmissuhteita. Vaikka elämäni ei ole samanlaista sekoilua kuin joskus niin en koe olevani onnellinen tai tyytyväinen enkä usko tästä koskaan parantuvani. Miten tämän nyt selittäisin... olen muuttanut kyllä käytöstäni ns. rakentavampaan suuntaan, mutta se on auttanut vain minimoimaan ne akuuteimmat ongelmat. Todelliset, syvät ongelmat ja ikävät tunteet pysyvät kuitenkin.
Ammattiavun antajat ovat vaihdelleet kun on siirrelty nuorisopolilta päiväosastolle, tehostettuun avohoitoon ja milloin minnekin. Välissä vaihdoin paikkakuntaa joten siinäkin sitten tuli tietysti taas uudet hoitajat jne.
Suurimman osan hoitajista, lääkäreistä ja psykologeista olen kokenut ihan mukaviksi, ei siis negatiivista sanottavaa, mutta siitä ei ole ollut mitään hyötyäkään.
Muistan kuinka painin samojen ajatusten kanssa 16-vuotiaana ja minulle toitotettiin joka puolelta, että hae ammattiapua, olet vielä niin nuori, kyllä asiat tuosta vielä paranee jne jne. Noh, kovin odotuksin hain sitten sitä "apua" ja kävin pitkän hoitojaksot vain huomatakseni ettei mikään juuri muutu. Elämä vain vaikeutui mitä vanhemmaksi tulin. Monta kertaa on kaduttanut vielä vuosien jälkeen kun en silloin teininä tehnyt itsemurhaa.
Olo tuntuu petetyltä ja toivottomalta, kun huomasi ettei se ammattiapu tai edes aikuistuminen ja aika parannakaan haavoja. Päinvastoin, tulevaisuus on pelottava musta aukko joka lykkää jatkuvasti eteen uusia esteitä.
Toki joskus on myös parempia aikoja ja olen erittäin kiitollinen siitä että olen edes jotain hoitoa saanut ja pääsen edelleenkin halutessani juttelemaan ja tapaamaan ihmisiä. Mutta ei se vaan riitä... en mä tiedä jaksanko elää vaikeaa elämää vain muutamien siedettävien hetkien takia.
Onkohan ne parisuhteet sittenkään niin ihania kuin mitä annetaan ymmärtää/mitä kuvittelet? Ne päättyvät, miksi jos on niin ihanaa? ja jos heti on uusi "rakkaus" vanhan päättyessä ei se oikein rakkaudelta tunnu vaan läheisriippuvuudelta. Ja siltä että toisella ihmisellä onkin vain väline- eikä itseisarvo.
Mökkeily yms on mukavaa, mutta olisiko sinulla ystäviä/kavereita joiden kanssa voisit sellaisesta nauttia? Tai ehdottaa parillisille/perheellisille että tulisit joskus mukaan?
Onko kotipaikkakunnallasi minkäänlaista sinkkutoimintaa jonne voisit mennä ja löytää samantapaisessa tilanteessa eläviä?
Internet on myös nykypäivänä kelvollinen väline löytää (ihan vaikka vain kaveri)seuraa, ja tietysti myös parisuhteen voi saada sitä kautta.
Yksinäisyyden, turhuuden ja toivottomuuden tunteet ovat
kamalia mutta älä nujerru niiden alle. Kuulostaa ehkä loukkavalta ja ymmärtämättömältä, mutta mieti tosissasi pystyisitkö itse vaikuttamaan tilanteeseesi ja saada elämääsi kaipaamasi muutos.
Jollekulle ammattiauttajalle juttelu voisi olla paikallaan jos itse ei pääse ajatuskierteestä irti ja sama vanha kuvio toistuu sietämättömyyteen asti.. ulkopuolinen näkee usein selkeämmin mikä mättää ja mikä voisi auttaa, muutos ja halu siihen lähtee toki aina itsestä, mutta joskus tarvitsee sysäyksen tai ärsykkeen joltain muulta.
Kevään valoa ja iloa, ystäviä ja rakkautta Sinulle! Jaksa uskoa ja yrittää, elämäsi ei ole tuhoon tuomittu!
Mulla on ollut parisuhteita, lapsia, koira, mutta luuletko että olisin elänyt helpon elämän. Ehei! Vaiherikkaan ja mielenkiintoisen mutta ei elämä ole ollut helppo.
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 17:42"]Tee asialle jotain! Ei muutkaan niitä kivoja asioita oo ruikuttamalla saaneet..
[/quote]
No kaikilla ei vaan ole resursseja ihmissuhteisiin ja siinä sitten moni kiva asia sulkeutuu pois yksinäisyyden myötä. Ei kaikkeen voi itse vaikuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerro lisää. Ei mullakaan hääviä ole.
Samoja tunteita kuin edellisellä. En ikinä oikein ole ollut onnellinen, paitsi todella lyhyitä hetkiä ja nekin on päättyneet entistä katkerampaan pettymiseen. Olen myös saanut ammattiapua mutta ei siitä ole ollut varsinaista apua. En jaksa minäkään itsemurhaa tehdä, mutta en halua tältä elämältä enää mitään. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miulla on mökki.
Ala seksiorjakseni?
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 21:36"]
Mulla on ollut parisuhteita, lapsia, koira, mutta luuletko että olisin elänyt helpon elämän. Ehei! Vaiherikkaan ja mielenkiintoisen mutta ei elämä ole ollut helppo.
[/quote]
Sä taisit vähän ymmärtää väärin. Ei ap kadehdi hellpoa elmää, vaan mielekästä. Sellaista, jossa on jotain sisältöä, koiria, parisuhteita, lapsia, mielenkiinto tylsyyden, tyhjyyden, masennuksn ja yksinäisyyden sijaan. Merkitystä, mielekkyyttä vaiherikkautta. Eli just sitä mitä sulla on ollut. Ei väliä onko helppoa tai vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kannata odottaa niin suuria. Elämä on lopultakin enimmäkseen sarja petttymyksiä, t. Kohta viidenkymmenen vuoden kokemuksella.
Minä taas olen pettynyt itseeni. On tukiverkosto ympärillä, opiskelupaikka, kihlattu, rahaa, ystäviä. Siitä huolimatta olen ollut vuosia vaikeasti masentunut ja elämää ovat varjostaneet huumeongelmat. Olen jatkuva taakka läheisilleni enkä osaa arvostaa elämääni. Mulle tulee niin syyllinen ja kiittämätön olo, kun mietin että mulla on asiat hyvin ja silti oon ihan paskana. Ja niille jotka miettii, että miten sitten olen saanut elämän puitteet suht kohdilleen vaikka olen romuna? Suuri osa on läheisten ansiota kun ovat auttaneet mua eteenpäin eivätkä ole "hylänneet uppoavaa laivaa", vaikka kaiken järjen mukaan olisi heidän kannaltaan parempi. Ja minä kaikin voimin yritän olla "hyvä" ja jatkan suorittamista. Mä olen niin pahoillani, ap. :( Toivottavasti saat elämän kuntoon. Eikä mun ollut tarkoitus leveillä sillä, että mulla on asiat päällisin puolin hyvin. Mun sanoma oli vaan se, että vaikka muiden asiat näyttää hyviltä, ne ei välttämättä ole sitä. Vaikka ulkopuolisen silmin asiat olis täydellisesti, pinnan alla kaikki voi olla hajalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 17:42"]
Tee asialle jotain! Ei muutkaan niitä kivoja asioita oo ruikuttamalla saaneet..
[/quote]Joskus ei vain näe mitään mahdollisuuksia tehdä itse mitään. Silloin suosittelen vakavissani psykologin tai psykiatrin puoleen kääntymistä, joskus voi olla kyse (myös) epätasapainosta aivojen välittäjäaineissa jolloin tarvitsee lääkitystä voidakseen tehdä asioillensa jotain.
Minä myös. Pakkoliitossa yllätysraskauden vuoksi miehen kanssa jota en rakasta. En voi erota sillä en halua yh:ksi. Muilla onnelliset parisuhteet ja onnelliset raskaudet. Huoh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse oon ollut useita vuosia ns. ammattiavun parissa, saanut säänöllistä hoitoa ja lääkityskin on. Silti ei elämäntilanne ole oikein parantunut. Uusia sairauksia tulee, ahdistaa ja masentaa, mitään ei pysty tekemään. Ihmissuhteet ei onnistu ja olen aivan yksin. Koko ajan saa pelätä tulevaa ja kateellisena seurata vierestä miten muut nuoret aikuiset rakentavat elämänsä alkua autuaan tietämättöminä siitä, mitä tuskaa minä olen joutunut ja joudun kokemaan. Tämä saa minut vihaiseksi ja epätoivoiseksi. :(
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 18:14"]
Itse oon ollut useita vuosia ns. ammattiavun parissa, saanut säänöllistä hoitoa ja lääkityskin on. Silti ei elämäntilanne ole oikein parantunut. Uusia sairauksia tulee, ahdistaa ja masentaa, mitään ei pysty tekemään. Ihmissuhteet ei onnistu ja olen aivan yksin. Koko ajan saa pelätä tulevaa ja kateellisena seurata vierestä miten muut nuoret aikuiset rakentavat elämänsä alkua autuaan tietämättöminä siitä, mitä tuskaa minä olen joutunut ja joudun kokemaan. Tämä saa minut vihaiseksi ja epätoivoiseksi. :(
[/quote]Sairauksille ei voi mitään, ja ihmisuhteet ovat toisille vaikeampia kuin toisille, mutta etkö ole huomannut mitään muuttamisen aihetta asenteissasi ja sen myötä käytöksessäsi? Ettet vain olisi "uhriutunut" ja jäänyt sen varjolla toivottomuuteesi..
Joskus on syytä myös vaihtaa henkilöä jolta ammattiapua hakee.
Mä myös olen jotenkin pudonnut kelkasta... Todellista onnea en osaa oikein tuntea, tai yhteyttä toisiin ihmisiin. Mulle suurimmat ilot (addiktiot joilla paikkaan alakuloani) ovat päihteet ja seksi. Pelkään, että menetän vanhetessa myös ulkoisen viehätysvoimani, enkä kelpaa enää edes seksin takia.
En ole löytänyt urapolkua enkä keksi mitään, mikä kiinnostaisi ja mihin pystyisin. Hyviä ystäviä on ollut, joten tiedän mitä se onni on. Ne ovat jääneet, enkä ole saanut uusia tilalle. En koskaan uskonut, että ongelmani jatkuisivat näin pitkään, mutta näköjään en ole vieläkään selvinnyt. Olin hyvä koulussa ja pidetty. Nuoruudessa alkaneet ongelmat on sitten pahentuneet aikuisuudessa. Nyt oon siis jo 27.
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 22:00"]
Minä myös. Pakkoliitossa yllätysraskauden vuoksi miehen kanssa jota en rakasta. En voi erota sillä en halua yh:ksi. Muilla onnelliset parisuhteet ja onnelliset raskaudet. Huoh.
[/quote]Miksi et tahdo? Luultavasti olisit yksinhuoltajana onnellisempi etkä ainakaan katkeroituisi. Voisit vaikka jopa löytää sen jota pystyisit rakastamaan. Ja elämä lapsen kanssa kahden voisi olla antoisampaa kuin nykyinen pakko"elämä".
Kirjavinkki aiheeseen liittyen: "Tapaaminen elämän kanssa", kirjoittajaa en muista. Mielenkiintoinen ja koskettava romaani, laittaa ajattelemaan. Tsemppiä kaikille omaa elämäänsä etsiville.
Suomimuijat on ihan head-caseja :O
Sama homma. Kaiken lisäksi pukkaa vielä sairautta toisen päälle ja just kun ajattelee että tän paskemmaksi ei voi mennä niin ihana elämä jaksaa taas yllättää lykkäämällä taas uuden sairauden tai ongelman nokan eteen. Oon kyllä sen verran hyväuskonen pelkuri etten vielä itsemurhaakaan ole saanut tehtyä.