Oon niin pettynyt elämääni

Opettele ajattelemaan positiivisesti. Poimi elämästäsi ne asiat joihin olet tyytyväinen ja keskity niihin. Tähtää pienin askelin niitä asioita kohti, joihin toivot muutoksi. Älä turhaan vertaa elämääsí muiden elämiin. Et voi tietää olisitko onnellisempi heidän tilanteessaan.

Joo! Ainakaan et ole postannut pillusi kuvaa facebookiin! Ei kirvestä kaivoon.

[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 18:14"]

Itse oon ollut useita vuosia ns. ammattiavun parissa, saanut säänöllistä hoitoa ja lääkityskin on. Silti ei elämäntilanne ole oikein parantunut. Uusia sairauksia tulee, ahdistaa ja masentaa, mitään ei pysty tekemään. Ihmissuhteet ei onnistu ja olen aivan yksin. Koko ajan saa pelätä tulevaa ja kateellisena seurata vierestä miten muut nuoret aikuiset rakentavat elämänsä alkua autuaan tietämättöminä siitä, mitä tuskaa minä olen joutunut ja joudun kokemaan. Tämä saa minut vihaiseksi ja epätoivoiseksi. :( 

[/quote]

Miksi muiden pitäisi tietää, miten tuskallista sulla on ollut? Mistä tiedät, että heillä on ollut paljon helpompaa kuin sinulla?

Oletko käynyt vertaisryhmissä? Viimeistään niissä huomaa, että vaikka kulissit oisikin kunnossa, ei meistä (melkein) kellään oo ollu yksinkertaista ja helppoa.

Miksi tuhlaat energiaasi katkeruuteen ja kateuteen? Muiden onni ei oo sulta pois. Katsopa maailmaa välillä avoimiin silmin, äläkä tuijota vain omaa napaasi ja surkeuttasi. Mennyt on mennyttä, mutta onko huomennakin pakko uhriutua ja mököttää? Toden sanoakseni, en itse jaksaisi kaltaisesi seuraa.

Onko joku joskus luvannut sulle, että elämä ois helppoa, mukavaa ja mielekästä? Haasta se oikeuteen, saatpahan ees hetkeks elämälles sisältöä.

En tajua, kenelle olet katkera. Muutko on syyllisiä sun asenteeseen?

Haluatko ees nauttia elämästäsi, vai vain ruikuttaa surkeaa kohtaloasi? Ei kukaan sulle tuu jotain konstruoitua "onni"-asiaa kauhalla ojentamaan. Ihan oikeasti se on myös susta kiinni. Ei mikään lääke, terapeutti, rakastaja, raha tai kesämökki sulle voi itsesääliä onnellisuudeksi muuttaa. Kovia sanoja, mutta minkäs teet.

Monen muunkin kuin ap:n kannattas lukea tää ketju. Tuntuu, että täällä päivittäin joku toivoo kuolemaansa. "Ota itteäs niskasta kiinni" on tietty vihoviiminen neuvo masentuneelle, mutta tämänkin ketjun ruikuttajat jaksavat sentään ruikuttaa ja syytellä muita, eivätkä vain tuijota seinää odottaen kuolemaa. Syyllinen on sivuseikka, mietisivät mieluummin, mikä voisi parantaa omaa oloaan.

No perhana tapa ittes sitte äläkä ulvo täällä. Ei voi auttaa, jos vaan itsesäälissä ryvet. Oliks sulla oikeesti jotain asiaa, vai oliks toi vaan ilmotusluontonen asia, että kaikista maailman ihmisistä sulla menee huonoiten? :D

[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 22:00"]

Minä myös. Pakkoliitossa yllätysraskauden vuoksi miehen kanssa jota en rakasta. En voi erota sillä en halua yh:ksi. Muilla onnelliset parisuhteet ja onnelliset raskaudet. Huoh.

[/quote]

No ei se yh:inä olo nyt niin kamalaa voi olla, että uhraat oman onnellisuutesi ja mahdollisuutesi rakastua, samalla luin todennäköisesti pilaat ainakin joiltain osin lapsesi elämän. vai uskotko, että rakkaudeton pakkoavioliitto ei tule aiheuttamaan sinussa katkeruutta yms. vihaa, jota lähipiirisi saa kokea? Tai, että yrität elää omaa elämääsi lapsen kautta ohjaamalla ja vaikuttamalla liikaa hnen tekemisiinsä?

Itse haluan olla nyt yh ja olen onnellinen siitä, sillä haluan, että mulla on mahdollisuus rakastua ja tulla rakastetuksi.

2

[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 22:34"]Joo! Ainakaan et ole postannut pillusi kuvaa facebookiin! Ei kirvestä kaivoon.
[/quote]
:D :D

Se on asenteesta kiinni! Minun elämästäni tuli onnellista, kun ymmärsin, että kukaan ei ole minulle mitään velkaa. Olen itse vastuussa elämästäni. Tämän syvällinen ymmärtäminen pelasti minut ja sai minut nauttimaan elämästäni ja avautumaan muulle maailmalle, mistä seurasi kaikkea ihanaa ja loputtomasti mahdollisuuksia, joihin olen tarttunut :)

Tuollaisella valittamisella ja ruikuttamisella ei saavuta mitään, asioille on tehtävä jotakin eikä vain kierittävä itsesäälissä. Se, että muilla menee parisuhderintamalla ja muutenkin elämässä paremmin (?) ei ole missään määrin sinulta pois. Kuulostan varmasti nyt ilkeältä, mutta pohjaan nämä väittämäni henkilökohtaiseen kokemuksiin omassa elämässäni: Minä olin joskus samankaltaisessa tilanteessa, kunnes ymmärsin, että sehän on täysin minusta itsestäni kiinni. Päätin muuttua, nousta sieltä kaiken yläpuolelle - ja nyt minulla on mahtava ystäväpiiri, kontakteja eri alojen ammattilaisiin ja asiantuntijoihin, mukava työpaikka, opiskelen toista korkeakoulututkintoa, asun suuren kaupungin keskustassa tilavassa asunnossa ja tapailen mielenkiintoisia ja menestyviä miehiä - tämä kaikki on mahdollista, kun vain tarpeeksi haluaa, Suomessa on tasavertaiset mahdollisuudet menestyä kaikilla ja lähes kaiken suhteen. Sinä et edes yritä. Et tosissasi ainakaan. Minä yritin. Ja ennenkuin kukaan ehtii toteamaan mitään mistään "hyvästä tuurista tai hyvistä lähtökohdista", niin mie tuun tavallisesta duunariperheestä ja sairastan parantumatonta sairautta, jonka kipuihin ei juurikaan ole helpotusta lääkkeistä.

Toivottavasti itsesääli ja luovuttaminen on vain jokin vaihe tiellänne kohti onnellisempaa elämänasennetta. Sehän on ihan satavarmaa, ettei valittamisella saa aikaiseksi yhtään mitään, etenkään tilanteessa, johon voi ainoastaan itse vaikuttaa. Onnenkauhaa ei ole olemassa, eikä kukaan sitä onnea keneltäkään pihtaa. Se pitää ihan itse löytää.

Toivon teille marisijoille parempaa huomista. Muutenhan hukkaatte vain aikaanne, kuolemaakin voi odottaa iloisena.

[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 23:02"][quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 18:14"]

Itse oon ollut useita vuosia ns. ammattiavun parissa, saanut säänöllistä hoitoa ja lääkityskin on. Silti ei elämäntilanne ole oikein parantunut. Uusia sairauksia tulee, ahdistaa ja masentaa, mitään ei pysty tekemään. Ihmissuhteet ei onnistu ja olen aivan yksin. Koko ajan saa pelätä tulevaa ja kateellisena seurata vierestä miten muut nuoret aikuiset rakentavat elämänsä alkua autuaan tietämättöminä siitä, mitä tuskaa minä olen joutunut ja joudun kokemaan. Tämä saa minut vihaiseksi ja epätoivoiseksi. :( 

[/quote]

Miksi muiden pitäisi tietää, miten tuskallista sulla on ollut? Mistä tiedät, että heillä on ollut paljon helpompaa kuin sinulla?

Oletko käynyt vertaisryhmissä? Viimeistään niissä huomaa, että vaikka kulissit oisikin kunnossa, ei meistä (melkein) kellään oo ollu yksinkertaista ja helppoa.

Miksi tuhlaat energiaasi katkeruuteen ja kateuteen? Muiden onni ei oo sulta pois. Katsopa maailmaa välillä avoimiin silmin, äläkä tuijota vain omaa napaasi ja surkeuttasi. Mennyt on mennyttä, mutta onko huomennakin pakko uhriutua ja mököttää? Toden sanoakseni, en itse jaksaisi kaltaisesi seuraa.
[/quote]

Näin juuri. Itse asiassa tällainen uhriutuminen, muiden syyttäminen ja viha oli yliopistoiskua suunnitelleen naisen motiivina. Eli miten ne "muut nuoret aikuiset" voivat olla autuaan onnellisia, kun "minä" kärsin. "He" ansaitsisivat opetuksen. Pelottavaa tällainen. Toivottavasti yhteiskunta pitää huolen ja tarjoaa riittävästi terapiaa, etteivät asiat pääse kärjistymään.

Kukas sen kissan hännän nostaa ellei kissa itse? Tee itse elämästäsi niin hyvää kuin voit ja tyydy osaasi. Muuta ne asiat paremiksi mitkä voit ja hyväksy ne mitä et voi muuttaa. Jokaisella on omat vaivansa ja murheensa. Ei kannata kadehtia muita kun ei kuitenkaan voi tietää mitä sillä toisella on tai mitä sille tulee tapahtumaan.

Mitä ap:lle kuuluu?

[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 17:35"]

Ja kade muille. Ihanat parisuhteet ja uusia rakkauksia heti kun vanha päättyy. Lapsia ja lemmikkejä, kesämökit ja ulkomaanmatkat. Onnea ja ihanuutta. Mulla yksinäisyys vuodesta toiseen, ei varaa lomailla missään, ei mökkiä mihin mennä, kotona ei koskaan ketään joka halaa, ei seksiä. Tässä tää elämä menee, kärsiessä.

[/quote]

Sitähän se elämä on. Täyttä paskaa.

Olisin tehnyt itsarin jo kauan sitten jos vain uskaltaisin, mutten uskalla. Haluan edelleen elää nähdäkseni miten maailma kehittyy, miten se muuttuu, mitä hyviä ja pahoja asioita odottaa seuraavan vuosikymmenien aikana, miten teknologia kehittyy, jne. Itsestäni en kuitenkaan välitä. Mitä minulle tapahtuu on aivan sama. Olen niin sanotusti jo menettänyt pelin; minun elämäni on ja tulee olemaan surkeaa. Haluan siis olla vain tarkkailija joka seuraa ja ihailee miten muu elämä ympärilläni muuttuu, mutta omaa tilannettani en voi parantaa.