Lue keskustelun säännöt.
Uskallanko ostaa koiran?
19.01.2015 |
Tilanne on tämä: olemme juuri aloittaneet lapsettomuushoidot miehen kanssa. Perheessä on jo 3-vuotias tytär. Teen lyhennettyä työviikkoa, olen paljon kotona ja usein yksinäinen. En haluaisi, että elämäni pyörii vain lapsettomuushoitojen, työn ja perheen ympärillä, vaan koira olisi minun "oma kaveri". Mies ei halua koiraa, mutta on suostunut pitkin hampain.
Uskallanko ostaa koiran? Eniten epäilyttää miehen nihkeä asenne ja se että jos hoidoissa tärppääkin pian, että millaista elämä olisi vauvan + koiran kanssa. Haluaisin koiran kyllä kovasti ja luotettavalta kasvattajalta on pentukin jo katsottuna, ei vielä varattuna kuitenkaan.
Kommentit (64)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 10:43"]
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 10:35"]Myös miehen pitäisi kasvattaa pentua. Onhan se ihmeellistä, jos perheen toinen aikuinen tekee kaiken kasvatuksen ja toinen vaan on. Ei tule ideaalia lopputulosta. [/quote] No ei tarvi. Toki jos mies ei kouluta, niin koira ei varmaan kovin hyvin miestä sitten tottelekaan. Ja vähän ot, mutta kuinkahan monen koti/harrastuskoiran koulutuksessa on saavutettu "ideaali lopputulos"? :D
[/quote]
No minä olen nähnyt sen lopputuloksen, että koira vietiin piikille. Siksi koin aiheelliseksi muistuttaa asiasta.
Ap, onko sinulla ollut aiemmin omaa koiraa?
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 10:29"]Meille tulee koira juurikin siksi että kaipaan omaa juttua ja harrastusta lapsiarjen lisäksi. MUTTA meillä lapset ovat 4 v ja 1,5v ja mies innoissaan ajatuksesta. Koko perheen yhteinen kiinnostuksen kohde. Mitä nyt pienempi ei tajua asiaa vielä.
Miehen kanssa yhdessä päätetty rotu ja kasvattaja.
[/quote]
Tässä taas on kaikki kohdallaan, enkö usko kenenkään paheksuvan teidän suunnitelmia. Huomaatko ap, mikä ero?
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 10:35"]Myös miehen pitäisi kasvattaa pentua. Onhan se ihmeellistä, jos perheen toinen aikuinen tekee kaiken kasvatuksen ja toinen vaan on. Ei tule ideaalia lopputulosta.
[/quote]
Tämän lopputulos nähdään niin lapsissa kuin lemmikeissäkin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä miehellä oli lapsuudessaan ollut paljon koiria, sitten ei ollut moneen vuoteen (sen ajan kun asunut omillaan). Minulla ei aiemmin ollut koiraa ja miehelleni n. vuoden puhuin koiran otosta. Aluksi hän ei halunnut, mutta sitten myöskin suostui "pitkin hampain", sillä ehdolla että otimme koiran jonka hän voi ottaa metsälle mukaan. No, nyt meillä on ollut koira vuoden ajan ja se on ihan mieheni koira. Mies unohti nihkeän asenteensa heti, kun kävimme katsomassa pentua.
Ei se tietenkään kaikkien kohdalla niin mene, mutta kannattaa ainakin ehdottaa, että kävisitte katsomassa jotakin pentuetta ja keskustelette kasvattajan kanssa rodusta :)
Ihme porukkaa täällä... Kun teillä on ollut rankkaa ni kellään muulla ei voi onnistua. Itse otin ensimmäisen koiran kun esikoinen 1,5v, toinen tuli pari vuotta myöhemmin kun odotin toista lasta. Koirat on seurakoiria, ja just täydellisiä meidän perheeseen. Niillä on miellyttämishalu niin kova, että koulutus kävi helposti. Mies oli ensin tosi vastahakoinen, mutta ekan koiran ollessa 4kk, meinas välillä tulla tappelu kumpi SAA viedä koiran ulos. Mä en koe sitä taakkana, vaan musta on ihanaa, kun lapset on saatu nukkumaan, jää mies kotiin ja mä lähden kävelylenkille tyttöjen kanssa :) Ja mies rakastaa koiria ihan hirveästi, hänen idea oli ottaa toinen. Ja ennen kun joku tulee inisemään, lapsia rakastetaan ja hoidetaan, he ovat meille tottakai kaikki kaikessa. Eli lapsilta ei ole pois, päin vastoin!
Tottakai koira vaatii aikaa, mutta en ymmärrä millaisia tapauksia näillä muilla on, jos ei mitään muuta ehdi moneen vuoteen tekemään. Valitset rodun huolella, älä ota mitään superisoa koiraa joka tarvitsee liikuntaa monia tunteja päivässä. Pentuaika on aika hektistä, ei huono idea ottaa jo vähän vanhempaa koiraa. Mieti rauhassa, tsemppiä! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ollut aiemmin kaksi koiraa, molemmat jo kuolleet (ei miehen aikana). Tiedän kyllä miten työläs pentu on kouluttaa tavoille, mutta yleensä elämä koiran kanssa on sujunut hyvin kun on päästy rytmiin. Kotona oleminen ei ole minulle ongelma, vaan yksinäisyys ja halu saada koira.
Lapsettomuushoidon herättämät tunteet ovat seuraavat: ärsyttää, vituttaa, ja en halua ajatella koko asiaa. Se on kallis ja raskas ruljanssi, ja koko hommaan lähteminen uudestaan lähinnä pelottaa, kammoksuttaa ja itkettää. Joskus jopa mietin että onko lapsi edes sen arvoinen. :,( Minulla on kyllä vauvakuume, mutta miehellä on vielä isompi vauvakuume (paineita minulle). :(
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos sun täytyy mammapalstalta hakea vahvistusta " koiran ostamiselle " niin vastaus on ei. Lisäksi sun miehesi ei ole koiran ottamisesta selvästikään innostunut. Sun pitäisi kunnioittaa sun miehen mielipidettä. Jos otat koiran välittämättä miehesi mielipiteestä, on turha itkeä, ettei hän ulkoiluta koiraa ym. Tulevaisuudessa teille tulee riitoja koirasta ja se on ihan sun oma vika. Selvästikin olet ottamassa koiraa vauvan korvikkeeksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 11:01"]
Ihme porukkaa täällä... Kun teillä on ollut rankkaa ni kellään muulla ei voi onnistua. Itse otin ensimmäisen koiran kun esikoinen 1,5v, toinen tuli pari vuotta myöhemmin kun odotin toista lasta. Koirat on seurakoiria, ja just täydellisiä meidän perheeseen. Niillä on miellyttämishalu niin kova, että koulutus kävi helposti. Mies oli ensin tosi vastahakoinen, mutta ekan koiran ollessa 4kk, meinas välillä tulla tappelu kumpi SAA viedä koiran ulos. Mä en koe sitä taakkana, vaan musta on ihanaa, kun lapset on saatu nukkumaan, jää mies kotiin ja mä lähden kävelylenkille tyttöjen kanssa :) Ja mies rakastaa koiria ihan hirveästi, hänen idea oli ottaa toinen. Ja ennen kun joku tulee inisemään, lapsia rakastetaan ja hoidetaan, he ovat meille tottakai kaikki kaikessa. Eli lapsilta ei ole pois, päin vastoin! Tottakai koira vaatii aikaa, mutta en ymmärrä millaisia tapauksia näillä muilla on, jos ei mitään muuta ehdi moneen vuoteen tekemään. Valitset rodun huolella, älä ota mitään superisoa koiraa joka tarvitsee liikuntaa monia tunteja päivässä. Pentuaika on aika hektistä, ei huono idea ottaa jo vähän vanhempaa koiraa. Mieti rauhassa, tsemppiä! :)
[/quote]
Jos ap haluaa harrastuskoiran, niillä on yleensä sitä virtaa ja työhalua, mitä on pakko päästä purkamaan. Ne eivät ole tyytyväisiä seuratessaan perheen puuhia ja kiertäessään korttelin illalla. Teidän juttu kuulostaa vallan toimivalta myös kuten tuon toisenkin perheen, mutta ap ei joko vakuuta tai ei osaa esittää oikeita faktoja tilanteestaan ja haluistaan. Myöskin miehen vastentahtoisuuden astetta on vaikea ap:n jutusta arvioida.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieti ap onko mukavaa kun kerrot miehelle "Musti oppi tänään tokossa sitä tätä ja tuota. Ihanaa kun nyt sujuu!" Ja miestä ei kiinnosta yhtään? Ihan eri asia jos sua ei kiinnosta vaikka miehen harrastus koska se harrastus ei pyöri jaloissa 24/7 niinkuin koira.
Jos kokeilisit ekas hoitokoiraa? tai ainaki aikuisen koiran, ettei mitään pentua.
Me otimme hyvin aktiivisen koiran kun vauva oli 4kk. Meillä oli myös silloin toinenkin koira joka on nyt kuollut. Nyt meillä on toinenkin lapsi ja lasten ikäero 2 vuotta. Hyvin olen jaksanut kun koirat on ollut aina kiinostuksen kohteena. Saan sen "oman" ajan lenkkeilyn yhteydessä. Nyt olen palanut myös työ elämään ja lenkitys ja koiran hoito sujuu edeleen hyvin. Ainut ongelma oli toista odottaessa että oksensin koko raskauden ajan ja mies joutui koiraa lenkittämään paljon. Ehkä näkisin ongelmana teidän tilanteessa tuon kun mies ei pidä koirista.
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 11:29"]
Me otimme hyvin aktiivisen koiran kun vauva oli 4kk. Meillä oli myös silloin toinenkin koira joka on nyt kuollut. Nyt meillä on toinenkin lapsi ja lasten ikäero 2 vuotta. Hyvin olen jaksanut kun koirat on ollut aina kiinostuksen kohteena. Saan sen "oman" ajan lenkkeilyn yhteydessä. Nyt olen palanut myös työ elämään ja lenkitys ja koiran hoito sujuu edeleen hyvin. Ainut ongelma oli toista odottaessa että oksensin koko raskauden ajan ja mies joutui koiraa lenkittämään paljon. Ehkä näkisin ongelmana teidän tilanteessa tuon kun mies ei pidä koirista.
[/quote]
No sen saman ongelman me muutkin tässä näemme. Sekä sen, että ap on jotenkin epävakaassa mielentilassa eikä ole ehkä paras hetki tehdä päätöksiä, jotka ohjaavat seuraavaa viittätoista vuotta.
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 11:14"]Mieti ap onko mukavaa kun kerrot miehelle "Musti oppi tänään tokossa sitä tätä ja tuota. Ihanaa kun nyt sujuu!" Ja miestä ei kiinnosta yhtään? Ihan eri asia jos sua ei kiinnosta vaikka miehen harrastus koska se harrastus ei pyöri jaloissa 24/7 niinkuin koira.
[/quote]
No tämä oli kyllä ehkä huonoin perustelu olla ottamatta koiraa. Miksi sen miehen pitäisi olla innoissaan niistä Mustin oppimista tempuista? En vaan tajua. Muutenkin tämä keskustelu on ihan outo, ihan niinkuin vaimon tulisi aina pyytää lupa harrastuksiinsa mieheltään ja jos mies ei oikein tykkää niin nainen saa unohtaa haaveensa. Toki ap:n tilanteessa on monia haasteita, mutta jos varmasti olet punninnut tarkkaan kaikki plussat ja miinukset ja suunnitellut ratkaisuvaihtoehdot ongelmatilanteiden varalle niin sanoisin että go for it.
Siis olet mielestäsi liikaa kotona: missä ajattelit sen koiran kanssa olla? :D sittenhän vasta oletkin jumissa kotona kun sulla on kaksi lasta ja koira!