Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

LIDLin halpuutta liioitellaan

Vierailija
18.01.2015 |

Sori vaan, mutta mitä nettikeskusteluista olen seurannut ihmiset eivät tunnu tajuavan lainkaan mistä puhuvat. Yhä useampi hehkuttaa Lidliä, ja kuinka edullinen se on, vaikka totuus on jotain ihan muuta. Me ei olla mitenkään muita parempia, fiksumpia tai muuta, mutta meidän taloudessa käydään kaupassa sekä Lidlissä, että Citymarketissa - ja sillä nimenomaan säästämme. Moni perus-elintarvike on Lidlissä halvempi, kuin muualla, mutta eivät kaikki. Jos jotain hiukankin normista poikkeavaa haluaa, tai esim valmisruokia tai juustoja, niin usein ne löytyy pari senttiä halvemmalta muualta. Varsinkin jos ovat tarjouksessa.

LIDL on myös nostanut hintojaan tuntuvasti viimeaikoina. Esimerkiksi laktoositon maito oli aikaisemmin 0,89 euroa per litra. Nykyisin hinta on 1,09 euroa. Cittarista halvin taitaa olla 1,25, eli matkaa siihen vielä on, mutta tuntuva korotus se silti oli. Arjen säästöissä kananmunat olivat Citymarketissa 20 senttiä halvempia, kuin Lidlissä jne.

Eli te jotka kailotatte uskollisuuttanne super-halpaan Lidliin, miettikää uudelleen. Fiksu on se, joka jaksaa käydä useammassa kaupassa hakemassa elintarvikkeet ja säästää oikeasti niitä euroja. Ei se, joka sokeasti juoksee yhden kaupan kassalla koska päähän on iskostettu ajatus halvemmista tuotteista.

Kommentit (49)

Vierailija
41/49 |
18.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.01.2015 klo 19:40"]

[quote author="Vierailija" time="18.01.2015 klo 19:37"]Näin se tietysti on, tuskin kukaan luuleekaan, että Lidl olisi kaikessa halvin. Mutta keskimäärin se ON halvin, ja kun aika on rahaa, eikä halua käyttää iltojaan ramppaamalla monessa kaupassa, keskitän ostoni Lidliin. Se on kätevästi matkan varrella ja sieltä saa tätä nykyä melkein kaiken tarvittavan, valikoima on kasvanut todella hyvin. Ja laatu on esim. vihanneksissa ja hedelmissä sekä paistopisteen tuotteissa parempi kuin alueen Cittarissa, uskokaa tai älkää (riippuu tietysti liikkeestä, mutta Kaivokselan Lidl on ketjun lippulaiva, vieressä on Lidlin Suomen pääkonttori).   [/quote] Tämä on totta. Ja lisäksi jos laskee sen bensan mikä kuluu 2-3 kaupassa ramppaamiseen niin halvemmaksi tulee ostaa sitten kaikki Lidlistä. Ainoa mikä tämän alueen Lidleissä on huonoa on perunat. Ihan sama mitä ja milloin ostat niin puolet ovat homeessa/pilalla ja loput maistuvat muuten vaan pahalta.

[/quote]

Ei ole ihan yksiselitteinen asia tuo bensan hinta. Jos asut vähänkään isommassa kaupungissa, ne isommat marketit on aseteltu matkan varrelle kaikki, eli siihen ei montaakaan koukkausta tule, jos käy samalla reissulla vaikkapa Prismassa ja Lidlissä. Mutta pienemmissä kaupungeissa asia voi toki olla eri. Polkupyörälläkin pääsee, jos ei jalat jaksa viedä. Ei siinä nyt niin paljoa viitseliäisyyttä tarvita.

Vierailija
42/49 |
18.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on onneksi työmatkan varrella kaikki kolme, Lidl ja nuo kaksi suurinta. Jokaisesta kun hakee ne halvimmat ja pakkaseen vielä tuplana erikoishalvat tarjoukset, niin kyllähän sitä säästää...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/49 |
18.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.01.2015 klo 19:41"]

[quote author="Vierailija" time="18.01.2015 klo 19:37"]

Näin se tietysti on, tuskin kukaan luuleekaan, että Lidl olisi kaikessa halvin. Mutta keskimäärin se ON halvin, ja kun aika on rahaa, eikä halua käyttää iltojaan ramppaamalla monessa kaupassa, keskitän ostoni Lidliin. Se on kätevästi matkan varrella ja sieltä saa tätä nykyä melkein kaiken tarvittavan, valikoima on kasvanut todella hyvin. Ja laatu on esim. vihanneksissa ja hedelmissä sekä paistopisteen tuotteissa parempi kuin alueen Cittarissa, uskokaa tai älkää (riippuu tietysti liikkeestä, mutta Kaivokselan Lidl on ketjun lippulaiva, vieressä on Lidlin Suomen pääkonttori).

[/quote]

Täällä ainakin Lidl on todella lähellä Citymarketia, ja Prismakin on siinä vieressä, eli ei siinä kovin montaa reissua tarvitse tehdä säästääkseen noin 5e / kauppareissu. Keskimäärin Lidl on takuulla halvin, mutta jos todella säästää haluaa niin kannattaa viitsiä ja jaksaa käydä muissakin kaupoissa vertailun jälkeen. Hinntat ja tarjoukset on kaikkien ketjujen sivuilla, joten etukäteen voi katsoa missä halvin elintarvike. Meillä syödään aika usein samanlaisia ruokia ja maidon, juuston ja munien hinnat ovat jo iskostuneet mieleen, joten osataan automaattisesti sanoa missä kaupoissa käydään ja mitä hakemassa, jotta säästöä todellakin syntyy.

Eri asia on tietenkin, jos kauppojen välillä on pitkä matka ja siihen menisi useampi tunti hakea elintarvikkeet eri paikoista. Ja tietenkin jos autolla kulkee tämän lisäksi.

AP

[/quote]

Viitonen on minun 20 minuutin nettotuntipalkkani. Joten jos minulla menee - yhdessä kaupassa käydessä menee yleensä puolisen tuntia, ruuhka-aikaan enemmänkin kassoilla jonottaessa - ruokaostoksilla käydessä tunti puolen tunnin sijasta, homma ei oikeastaan enää kannata. 

4, jolla myöskään ei ole pitkää matkaa s-markettiin (tien toisella puolella) tai cittariin (noin kilometri), mutta aikaa kuluu varsinkin kaupassa asiointiin.

Vierailija
44/49 |
18.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kun lidlin tuotteisiin tottuu muihin ketjuihin ei ole enää asiaa. Jumalattoman hyvät tuotteet ja todella edulliseen hintaan. Hinta / laatu saa minut valitsemaan missä asioin.

Vierailija
45/49 |
18.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.01.2015 klo 19:47"]

En ymmärrä logiikkaasi nyt yhtään. Tuskin sinä kaupassakäynnistä palkkaa saat, vaan käyt siellä vapaa-ajallasi. Vertauksesti ei nyt oikein toimi. Tuolla perusteella ei kannata tehdä mitään, kun siitä ei saa palkkaa.. :D

Vierailija
46/49 |
18.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

On se paras.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/49 |
18.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.01.2015 klo 19:47"]

Mulla on onneksi työmatkan varrella kaikki kolme, Lidl ja nuo kaksi suurinta. Jokaisesta kun hakee ne halvimmat ja pakkaseen vielä tuplana erikoishalvat tarjoukset, niin kyllähän sitä säästää...

[/quote]

Juuri näin ja tässä ne säästöt nimenomaan tulevat!

ap

Vierailija
48/49 |
18.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse olin niin monta vuotta ulkosuomalainen, etten löydä "tuttuja" tuotteita kuin vain ja ainoastaan Lidlistä. Halvat hinnat ovat suuri plussa. Lisäksi siellä on parhaat tuoreet leivät, sekä "gourmet" herkut. Tykkään eri teemaviikoista. Italia - ja ranskaviikkoja odotellessa!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/49 |
18.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä Lidleissä on huonot hevivalikoimat. Vähän ja nuhjuisia. Ja varmaan pienien määrien vuoksi kalliit hinnat.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kaksi kaksi