Abortti kaduttaa...

Se oli sillä hetkellä se oikea päätös. Ihan normaalia että jälkeenpäin katuu. Katuuhan sitä joskus huonoina päivinä että pitikin tehdä lapsi(a). Yritä puhua jonkun kanssa että pääsisit asiasta yli!

Kiitoksia kaikille. Otan huomenna yhteyttä omalääkäriini jos sitä kautta saisi vähän helpotusta. Olemme molemmat yli 24vuotiaita. Ap

Ei ikään sais tehdä mitä toinen määrää ja vielä elämän ja kuoleman kysymys.

[quote author="Vierailija" time="18.01.2015 klo 19:21"]Todennäköisesti, mutta se vie aikaa. Ehkä sitten kun sinulla on lapsi, et sure enää mennyttä niin paljoa. Tuskinpa teet samaa virhettä enää toista kertaa... Jaksamista.
[/quote]

Mulla kävi kyllä päinvastoin. Tein abortin 17-vuotiaana ja sain muutaman vuoden päästä esikoiseni. Sen jälkeen sitä oikeastaan vasta tajusin mitä menetin abortin yhteydessä ja oli todella huono omatunto ja suru. Ja on oikeastaan vieläkin näin 36-vuotiaana, vaikka tietyllä tavalla tunne onkin haalistunut ja jäänyt taka-alalle. Ehkä joku terapia olisi tehnyt minullekin hyvää.

Tein abortin juuri täytettyäni 18. Eka kuukausi oli helppo, olin helpottunut ja tunsin että päätös oli oikea. Sitten alkoi surettaa ja kaduttaa, itkin paljon ja olin aivan romuna. Mietin asiaa paljon ja soimasin itseäni päätöksestä. Olimme tehneet päätöksen yhdessä poikaystäväni kanssa ja hän ihanasti tukikin minua surussani, vaikka itsekin oli tavallaan surullisena. Kumpikaan ei siis painostanut mihinkään päätökseen, mutta pahalta se tuntui silti.
Kuukaudet kului ja koko ajan helpotti. Tosin alitajuisesti tiesin koko ajan, että päätös oli oikea, lapselle olisi ollut tosi väärin syntyä siihen tilanteeseen. Olimme epäkypsiä, ei toimeentuloa jne, lapsi ei olisi saanut sellaista elämää jonka jokainen lapsi ansaitsisi; vakaan, turvallisen ja myös taloudellisesti hyvän (ts. ei tarvitse koko ajan pelätä ettei rahat riitä).
Nyt olen 24-vuotias, alle 1-vuotiaan äiti enkä sekuntiakaan kadu aborttiani. Nyt vielä varmemmin tiedän, että päätös todella oli oikea. Rakastan lastani yli kaiken, mutta jos mietin itseäni 6 vuotta sitten voin vain miettiä mahdollista lapsiparkaa millaiseen elämään hän olisi joutunut, niin lapsellinen ja epäitsenäinen olin, en lainkaan valmis äidiksi. Nyt olen valmiimpi ja lapsella on oikeasti hyvä elämä :)

Halaus minultakin. Tsempiä! :)

[quote author="Vierailija" time="18.01.2015 klo 21:32"]

[quote author="Vierailija" time="18.01.2015 klo 19:21"]Todennäköisesti, mutta se vie aikaa. Ehkä sitten kun sinulla on lapsi, et sure enää mennyttä niin paljoa. Tuskinpa teet samaa virhettä enää toista kertaa... Jaksamista. [/quote] Mulla kävi kyllä päinvastoin. Tein abortin 17-vuotiaana ja sain muutaman vuoden päästä esikoiseni. Sen jälkeen sitä oikeastaan vasta tajusin mitä menetin abortin yhteydessä ja oli todella huono omatunto ja suru. Ja on oikeastaan vieläkin näin 36-vuotiaana, vaikka tietyllä tavalla tunne onkin haalistunut ja jäänyt taka-alalle. Ehkä joku terapia olisi tehnyt minullekin hyvää.

[/quote]

Minullakin kaiken kattava suru tuli vasta kun sain lapsia ja sitä kautta tajusin että abortti oli virhe. Tekisin mitä vain jos saisin sen peruttua. Harkitsen ulkopuolisen avun hakemista, ei tämä taida mennä ohi itsestään.

Sama täällä. :( Pahinta oli, kun oma siskoni oli samaan aikaan raskaana. Pari viikkoa eroa lasketuissa ajoissa. Siinä näki koko ajan "missä vaiheessa itse menisi". Eikä asiaa helpottanut, että raskauteni oli pitkällä. Neuvolassakin huolestuttiin, kun yhtäkkiä iloisuuden sijaan vaadinkin keskeytystä. He osasivatkin epäillä poikaystäväni arpaa asiaan.

Väkivaltainen poikaystävä painosti aborttiin, katumus on seurannut tasan siitä asti, kun heräsin heräämöstä. Nyt ollaan menossa ex-poikaystävän kanssa oikeuteen. Keskeytys tapahtui päivää ennen joulua, nykyään vihaan sitä aikaa koko sydämestäni ja joka joulu vien oman kynttilän hautausmaalle, jossa on liitettynä runo.

Sattuu pelkkä ajatus.. :'( Mielenterveyskin ollut jo aivan vaakalaudalla.

Olen kantanut 10vuotta surua mukanani. Taakka ei häivy koskaan, vaikkakin hieman helpottanut puhumisen myötä. Minua painostettiin myös.

[quote author="Vierailija" time="18.01.2015 klo 19:57"]

[quote author="Vierailija" time="18.01.2015 klo 19:52"]On toki syytäkin katua kun on tappanut oman lapsensa. [/quote] Noniin, raamattu esiin ja rukoilemaan!

[/quote]

Miksi kaikkien täytyy hyökätä toisten mielipiteitä vastaan noin kovin!!!! En oikeesti ymmärrä! Ihan kun kaikkien tarttisi olla samaa mieltä! Itse en olisi kirjoittanut ehkä noin suorasti tai edes lainkaan mutta silti! Jos kirjoittaa julkisille sivuille niin täytyy olla valmis ottamaan vastaan kritiikki jota voi tulla! Oh god! Aikuistukaa-.-

[quote author="Vierailija" time="18.01.2015 klo 21:55"]

[quote author="Vierailija" time="18.01.2015 klo 21:32"]

[quote author="Vierailija" time="18.01.2015 klo 19:21"]Todennäköisesti, mutta se vie aikaa. Ehkä sitten kun sinulla on lapsi, et sure enää mennyttä niin paljoa. Tuskinpa teet samaa virhettä enää toista kertaa... Jaksamista. [/quote] Mulla kävi kyllä päinvastoin. Tein abortin 17-vuotiaana ja sain muutaman vuoden päästä esikoiseni. Sen jälkeen sitä oikeastaan vasta tajusin mitä menetin abortin yhteydessä ja oli todella huono omatunto ja suru. Ja on oikeastaan vieläkin näin 36-vuotiaana, vaikka tietyllä tavalla tunne onkin haalistunut ja jäänyt taka-alalle. Ehkä joku terapia olisi tehnyt minullekin hyvää.

[/quote]

Minullakin kaiken kattava suru tuli vasta kun sain lapsia ja sitä kautta tajusin että abortti oli virhe. Tekisin mitä vain jos saisin sen peruttua. Harkitsen ulkopuolisen avun hakemista, ei tämä taida mennä ohi itsestään.

[/quote]

Vielä lisäyksenä, että vasta tämä kokemus sai minut ymmärtämään että elämässä todella tapahtuu asioita joista voi mennä pysyvästi rikki. Surullista on se, että tämän suuren surun olen itse aiheuttanut ja lisäksi evännyt lapseltani mahdollisuuden elämään.

En halua, että kukaan ajattelee että olen kiihkoileva abortinvastustaja tai provo. En todellakaan ole sitä. Mutta vahvasti suosittelen pitämään lapsen, jos on valintatilanteessa.

Tsemppiä kaikille, jotka painivat saman asian kanssa.

T. 16

En halua provoilla mutta sukulaiseni teki abortin nuorena kun tulinraskaaksi ukkomiehelle. Eipä tullut toista kertaa elämässään raskaaksi ja katkerampaa naista saa hakea. Hän oli tuolloin noin 20v . Syyttää vieläkin kaikkia kohtalostaan: aikakautta, äitiään, ukkomiestä. Eipä auta. Ihan itse sinne lääkärille silloin meni.

Minä en antaisi kenenkään painostaa tekemään aborttia. Meillä on päinvastainen tilanne, minä haluaisin abortin, mutta mies ei. Keho on kuitenkin minun ja lapsesta olisi päävastuu minulla, joten todennäköisesti päädyn aborttiin.

Tuosta voi olla ainakin joillekin, apua, kokeile jos tykkäät: http://www.ituprojekti.net/

Anna asioiden kulkea omalla painollaa. Aika helpottaa luultavasti

Ei kai mikään tunnu niin pahalta kuin oman lapsen kuolema. Kyllä se sureminen ottaa aikansa eikä elämä enää koskaan tunnu entisenlaiselta. Mutta sen tuskan kanssa oppii jotenkin elämään.

Abortissa surullisinta on se, ettei ole edes niitä kauniita muistoja, joihin turvautua surun hetkellä :-(

[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 20:31"]Luojaa ei ole. Sitä paitsi. Se alkio tai sikiö ei ole lapsi sen enempää kuin esimerkiksi vanhuskaan. Outoa kun abortin vastustajat useim sanovat, että alkiokin on ihminen ja nimi ihmisen kehitysasteelle/iälle, mutta silti he vauhkoavat, että viaton LAPSI tapetaan. Ristiriitaista. Tollaset hihhulit sais sulkee johonki omaan yhteisöönsä, eikä päästää meidän normaalien ihmisten kanssa vapaasti kuljeksimaan Mun mielestä toi oli aika ilkeesti sanottu. Kyllä sinäkin tiedät itse ihan hyvin että sillä tarkoitetaan sitä, että siitä hyvin todnäköisesti olisi kehittynyt lapsi:) eikä se kenestäkään hihhulia tee jos uskoo luojaan, taidat olla katkera kun tohon sävyyn puhut ;) itse en vastusta aborttia enkä tuekkaan siis,kaikki tekee tyylillään:)
[/quote]
No mutta ihan yhtälailla siitä olisi kehittynyt lapsi ja myöhemmin vanhus. Siksi sitä sanontaa en ymmärrä. Kun se ei ole lapsi niin ei voi sanoa "Lapsi tapetaan" Samalla logiikalla voisi sanoa "Viaton vanhus tapettiin" Ja kyllä voi hihhuliksi sanoa henkilöä, joka uskonnon nimissä kiihkoilee aborttia vastaan.

Abortintekijät nostavat itsensä Jumalan asemaan ja päättävät kuka elää ja kuka kuolee.

Itse tein aikanaan abortin koska olin tuntenut poikaystäväni vasta alle vuoden. Kaduin aborttia jo ennen kun tein sen ja kadun vieläkin. Vaikka jollain tapaa tiedän, että se oli oikea ratkaisu niin silti kadun sitä paljon. Myös sen takia olen lihonnut kun aloin täyttää tyhjää oloa ruualla. Liikunnan aloittaminen ei onnistu koska silloin kun sain tietää raskaudesta treenasin paljon ja nykyään treenaaminen tuo muistot vain mieleen. Nyt kun haluaisimme lapsen mieheni kanssa ( saman jonka kanssa tein abortin,) niin olen saanut useita keskenmenoja ja meillä on riski saada sairas lapsi. Monesti mietin, että tämä on kosto siitä abortista ja mietin olisiko se ensimmäinen lapsi ollut terve. Ikinä en vastausta tuohon saa, mutta se on vain jaksettava uskoa parempaan.

[quote author="Vierailija" time="18.01.2015 klo 19:35"]

Minkä ikäisiä olette? Poikaystävälläsi oli syy miksi hän ei lasta halunnut ja sinulla syy miksi teit hänen tahtonsa mukaisesti. Väistämättä toinen kärsii, jos haluatte eri asioita. Yhtälailla poikaystäväsi voisi nähdä unia että teillä ei ole lasta ja kaikki on hyvin ilman sitä. Aamulla sitten herätessään alkaa itkemään tajutessaan että kaikki olikin vain unta.

[/quote]

On totta, että ihmiset haluavat elämältä erilaisia asioita. Minä olen joskus nähnyt unta, että minulla olisi lapsi tyttöystäväni kanssa. Herättyäni olen ollut uskomattoman helpottunut siitä, että kaikki olikin vain painajaista. Vanhemmuus olisi kamala kohtalo.