Tulipa taas todettua että kiittämättömyys on maailman palkka!

Naapurin mummo tuli ovelle ja pyysi että voinko lähtä hänen kanssa tässä ihan rivareidemme vieressä sijaitsevaan kauppaan. Hänen mies oli kipeä, ja mummo ei uskaltanut yksin kävellä liukasta tietä, saatikka ei jaksaisi kantaa kasseja takasin. Minä sitten kilttinä ihmisenä lähdin mukaan, kannoin kassit takaisin mummukan kotiin, ihan sisälle asti, sitte puhelimeni soi. Poikaystävä soitti ja kysy että olenko kotona, tulis käväseen ja tuomaan samalla pari leffaa.. Noh, sanoin et tuu vaa, oon kotona. Sit sanosin mummulle että lähen nyt kotiin (piti vähä siivota ennen ku poikaystävä tuli, oli vähä sotkua), nii mitä tämä mummukka tekee? Alko kamala huuto kuinka nykyajan nuoret on niin laiskoja eikä vanhuksia voi auttaa! Olen hänen mukaansa itsekäs, hemmoteltu, pikkumainen, vanhuksia halveeraava, juonitteleva, laiska sekä julma ihminen, koska en jäänyt auttaan häntä kassien purkamisessa.
Prkl, teki mieli avata suu, mutta koska (oikeasti) olen kohtelias ja kunnioitan vanhempia ihmisiä, nielin sanani, pahoittelin asiaa ja poistuin. Mummu vielä ovelle asti tuli huutaan. Joo, en kyllä tiedä autanko ens kerralla tätä mummelia. Kaiken lisäksi ollaan seinänaapureita, joten lähes päivittäin nähdään.
Huh, oli pakko päästä avautuun.
T. N20