Oletko koskaan iloinnut potkuista?

Olen iloinnut. Oli ihan suht ok työpaikka mutta silti halusin vähän vapaata. Sain hyvällä omallatunnolla jäädä hyvälle ansiosidonnaisella ja saattoi saada myötätuntoakin, kun oli tullut irtisanotuksi.

Iloitsen nykyään kaikkien potkuista, trauma.

Olen yhden ainoan kerran saanut potkut, laittomat sellaiset ja oikeudessa 18000 euroa korvauksia. Kyllä se rahasumma lohdutti.

Vierailija kirjoitti:

Olen yhden ainoan kerran saanut potkut, laittomat sellaiset ja oikeudessa 18000 euroa korvauksia. Kyllä se rahasumma lohdutti.

Täällä juurikin sama! Sain lähes saman summan. Nyt opiskellut lisää yliopistossa ja työskentelen vielä paremmin palkatussa työssä kuin aiemmin. Oli onnenpotkut 😃

Nuorempana se oli järkytys, nykyään se olisi suorastaan siunaus. Tämän päivän työelämä on monessa paikassa äärettömän kuluttavaa, ja tälle kehityssuunnalle ei valitettavasti näy loppua. Täm surettaa minua suunnattomasti.

ulkoistivat sellaisen yrityksen alaisuuten jossa en halunnut olla, olin todella tyytyväinen että tuli potkut ja pääsin pois ilman karenssia (emofirmassa olisin kyllä työskennellyt vaikka eläkeikään saakka)

Olen. Ensin suretti ja sitten ilahdutti kun tajusin, että tapoin itseäni henkisesti työssä ja paikka vilisi kaikenlaisia narsisteja, joiden paskan jauhantaa piti kuunnella. Kiitos ettei enää tarvitse!

Ystäväni oli töissä Nordeassa ja sen edeltäjäpankeissa (alkaen SYP) yli 30 vuotta. Lähtöpassit tuli vasta kolmannella yt-kierroksella mutta hän oli todella helpottunut saamistaan potkuista koska työtahti oli muuttunut koko ajan tiukemmaksi ja uutta opeteltavaa tuli jatkuvasti ihan roppakaupalla. Lisäksi jäljelle jääneiden työntekijöiden piti pääsääntöisesti hoitaa jo aiemmin erotettujen pankkitoimihenkilöiden työt.

Duunari on monille (pörssiyhtiöille) pelkkää karjaa.

En ole ikinä saanut potkuja, mutta jos nyt saisin niin melkoisen varmasti iloitsisin.

Olen. Olin jossain mielenhäiriössä opiskelijana ajautunut kokeilemaan puhelinmyyntiä ja olin siinä MAAILMAN surkein, koska en halunnut tyrkyttää kenellekään mitään.

Olin todella helpottunut, kun n. viikon jälkeen sanottiin, ettei tarvitse enää tulla.

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni oli töissä Nordeassa ja sen edeltäjäpankeissa (alkaen SYP) yli 30 vuotta. Lähtöpassit tuli vasta kolmannella yt-kierroksella mutta hän oli todella helpottunut saamistaan potkuista koska työtahti oli muuttunut koko ajan tiukemmaksi ja uutta opeteltavaa tuli jatkuvasti ihan roppakaupalla. Lisäksi jäljelle jääneiden työntekijöiden piti pääsääntöisesti hoitaa jo aiemmin erotettujen pankkitoimihenkilöiden työt.

Kaikki pankit on paskoja, pitää vaan valita se kaikkein vähiten paska pankki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni oli töissä Nordeassa ja sen edeltäjäpankeissa (alkaen SYP) yli 30 vuotta. Lähtöpassit tuli vasta kolmannella yt-kierroksella mutta hän oli todella helpottunut saamistaan potkuista koska työtahti oli muuttunut koko ajan tiukemmaksi ja uutta opeteltavaa tuli jatkuvasti ihan roppakaupalla. Lisäksi jäljelle jääneiden työntekijöiden piti pääsääntöisesti hoitaa jo aiemmin erotettujen pankkitoimihenkilöiden työt.

Kaikki pankit on paskoja, pitää vaan valita se kaikkein vähiten paska pankki.

Se ei taida olla Nordea.

Sain kerran potkut pomolta tekstiviestitse. Silloin otti aivoon suunnattomasti. Ei niinkään se potkujen antaminen vaan tapa antaa potkut. Ja perusteluina olivat tuotannolliset ja taloudelliset syyt. Myöhemmin pyydettiin sijaistamaan sinne muutamaksi viikoksi. En mennyt.

En ole potkuja saanut koskaan, mutta pari kertaa määräaikaisuutta ei ole jatkettu, vaikka niin annettiin ymmärtää alussa.

Toisessa tapauksessa harmitti, toisessa ei.

Olen saanut kerran potkut ja iloitsin vilpittömästi. Oli esimerkiksi hieno ruokahuone ja aamiaiset ja kaikki, mutta siellä piti seisten syödä. Joka päivä sai kuunnella sitä jankutusta, miten terveellistä on seistä. Itse harrastin tuolloin aktiivisesti liikuntaa, enkä käsittänyt mitä ihanaa siinä seisten syömisessä oli. Mielestäni työn vastapainoksi olisi saanut olla rentouttavat tauot edes.

Muuten työpaikka oli ok, mutta pelkkiä naisia ja todella kovien pyrkyrien paikka. En jaksanut katsella sitä meininkiä, eivätkä ne työkaverit kiinnostaneet pätkääkään, vaikka olivatkin ammattilaisia ja asiallisia. 

En sopinut joukkoon ja järjestin itselleni itse potkut. En tiedä mikä siinä oli, etten kehdannut vaan irtisanoutua itse. Olisihan se ollut paljon asiallisempaa.

En muista iloitsinko varsinaisesti, mutta kun oli vuoden sisällä kahdet yt:t ja toisella kertaa minut irtisanottiin, muistan vain kun ulko-oven sulkeutuessa takanani oikaisin ryhtini ja tunsin helpotusta. Pääsi vihdoin haistelemaan uusia tuulia, ja jälkikäteen miettinyt, että jollei olisi kenkää tullut, olisi ehkä pitänyt tajuta itse irtisanoutua. Sekään ei haitannnut, että seuraavan työpaikan sain sovittua ennenkuin työvelvoite päättyi, ja yritys oli paljon terveemmällä pohjalla ja työkaverit mukavampia kuin vanhassa duunissa.

Kaikkiien muiden potkut aina naurattaa. Kuten Yliviikarin. hahaha.

Fantasioin usein potkuista mutta en ole vielä kertaakaan saanut niitä. Omalla irtisanoutumisella olen lähtenyt monesti. En edes oikein ymmärrä potkujen murehtimista. Ehkäpä sitten olen itse poikkeuksellisen kyyninen, laman lapsena ja myöhään työllistyneenä sillä en ole koskaan luottanut työnantajaani tai työpaikan pysyvyyteen.

Meidän lähikaupastamme (SPAR) sai muuan myyjä aikoinaan kenkää sen takia, että hän oli erittäin epäkohtelias ja suorastaan tyly asiakkaita kohtaan. Itse työnteossa ei ollut mitään ongelmia: hän tuli ajoissa töihin, oli ahkera ja tehokas, mutta se kielenkäyttö ... Eräällekin asiakkaalle, joka oli todennut hänelle kassalla, että te olette nostaneet tuotteen X hinnan lyhyessä ajassa melkein kaksinkertaiseksi, hän oli huudahtanut näin: - NO, MENE SITTEN HAKEMAAN SE JOSTAIN MUUALTA!