Omituinen syyni, miksen eroa henkisesti väkivaltaisesta liitosta:
Kummallinen syyllisyys.
Juuri luin, kuinka Venäjällä naisiin kodistuva lähisuhdeväkivalta on valtava ongelma, eikä ne naiset pääse sitä pakoon.
Tällaiset uutiset saavat minut tuntemaan, ettei minulla ole oikeutta jättää narsistista miestäni, lasteni isää. Eihän hän edes hakkaa, muuten vain kontrolloi ja alistaa.
Miksi mä koen raskasta syyllisyyttä noiden venäläisnaisten takia? Jotenkin koen, ettei tässä elämässä voi mulla olla oikeutta lähteä, kun hekään eivät voi. Miksi mä luulen, että elämä on mulle jotain velkaa muka?
Onko tämä outoa? Tai on, mutta onko kukaan muu tuntenut samanlaisia tunteita näissä tilanteissa?
Kommentit (13)
[quote author="Vierailija" time="14.01.2015 klo 12:46"]minulla sama tilanne ja samat mietteet.narsisti uhkaa myös viedä lapset.
[/quote]
ja narsistinen kierre jatkuu, kun lapset saa väärän mallin isältään. kun perheessä on lapsia pitäisi jo lasten vuoksi löytää voima eroon.
[quote author="Vierailija" time="14.01.2015 klo 12:46"]minulla sama tilanne ja samat mietteet.narsisti uhkaa myös viedä lapset.
[/quote]
Ei lapsia niin vain "viedä".
Minä sain suru-uutisen viikonlopun alla. Miehen kommentti: kätteli, "otan osaa suruusi" ja seuraavana päivänä tiedusteli miksi täällä ei ole siivottu. Minä olin itkenyt koko yön omaistani. Mies kuuli itkun, mutta ei lohduttanut.
Mä en uskalla vielä lähteä, koska en saa miestä ulos asunnosta ja pelkään lähtemisestä, että en saa lapsista toista mukaani, jos esim. vaikka vuokraisin asunnon. Pidän kyllä puoliani mutta olen aivan väsynyt jatkuvaan vääntämiseen yksinkertaisista asioista ja riitelyyn. Kaikki pitää tehdä kuten mies haluaa, tai tulee hirveä riita ja sitten hän valittaa lapsille, että äiti on määräilevä noita-akka. Voisin kertoa kymmeniä esimerkkejä....Lapset 12 v ja 14 v. ja isä kohtelee heitä kohtuullisen hyvin, mutta minua kuin aivotonta piikaa. Tosin saan aina silloin tällöin pitää lastenkin puolta isän nälvimistä vastaan, mutta hän lopettaa aina kun olen paikalla ja huomautan asiasta. Vanhemman lapsen isä on saanut osittain mukaan piilovittuilu-touhuunsa, mutta jälkikäteen lapsi pyytelee anteeksi. Pelkään jäädä, mutta pelkään myös etten saa vanhempaa mukaani, koska hän on niin miellyttämisenhaluinen isäänsä kohtaan. Ja JOS jätän hänet isälle, hän menee täysin pilalle. Joten ei mun auta kuin jaksaa vielä pari vuotta.
Huonoonkin suhteeseen tottuu. Siitä lähteminen merkitsisi hyppyä tyhjään. Myös jos niin tekee, on kovin ristiriitaista, että saattaa jopa kaivata sitä vanhaa elämäänsä. Saattaa ikävöidä sitä rakasta joka oli väärä rakas. Elämä on kauhean ristiriitaista.
Turha kai se jatkuvasti on samoista asioista riidelläkään, vaan jättää vain huomiotta kokonaan toimien niin kuin ennenkin ja menee provotilanteessa vaikka elokuviin tai vessaan taskuradion ja Akkarin kanssa, kuten olen ehkä aiemminkin neuvonut.
[quote author="Vierailija" time="14.01.2015 klo 13:44"]Minä sain suru-uutisen viikonlopun alla. Miehen kommentti: kätteli, "otan osaa suruusi" ja seuraavana päivänä tiedusteli miksi täällä ei ole siivottu. Minä olin itkenyt koko yön omaistani. Mies kuuli itkun, mutta ei lohduttanut.
Mä en uskalla vielä lähteä, koska en saa miestä ulos asunnosta ja pelkään lähtemisestä, että en saa lapsista toista mukaani, jos esim. vaikka vuokraisin asunnon. Pidän kyllä puoliani mutta olen aivan väsynyt jatkuvaan vääntämiseen yksinkertaisista asioista ja riitelyyn. Kaikki pitää tehdä kuten mies haluaa, tai tulee hirveä riita ja sitten hän valittaa lapsille, että äiti on määräilevä noita-akka. Voisin kertoa kymmeniä esimerkkejä....Lapset 12 v ja 14 v. ja isä kohtelee heitä kohtuullisen hyvin, mutta minua kuin aivotonta piikaa. Tosin saan aina silloin tällöin pitää lastenkin puolta isän nälvimistä vastaan, mutta hän lopettaa aina kun olen paikalla ja huomautan asiasta. Vanhemman lapsen isä on saanut osittain mukaan piilovittuilu-touhuunsa, mutta jälkikäteen lapsi pyytelee anteeksi. Pelkään jäädä, mutta pelkään myös etten saa vanhempaa mukaani, koska hän on niin miellyttämisenhaluinen isäänsä kohtaan. Ja JOS jätän hänet isälle, hän menee täysin pilalle. Joten ei mun auta kuin jaksaa vielä pari vuotta.
[/quote]
Huoh...
Jos mies on väkivaltainen naistansa kohtaan ja sit jos tulee ero ja lapset välillä isällä niin onko väkivaltainen sit lapsia kohtaan kun ei oo enää vaimoo mitä mätkiä.Onko kellään käynyt mielessä?Entä jos lapsi on sen ikäinen ettei osaa puhua?Kertokaa fiksut,kertokaa
Keksit tekosyitä, oikeasti et uskalla lähteä.
Et uskalla lähteä, on minunkin toteamukseni.
Helppo perustella jäämistään itselleen jollain randomilla tekosyyllä. Aina löytyy joku, jolla menee huonommin. Sinun solidaarisuutesi venäjän hakattuja naisia kohtaan ei millään tavalla auta heitä tai tasaa maailman epäoikeudenmukaisuutta.
PS. minun tekosyyni oli pitkään se, että sain olla suhteessa se parempi ihminen. Olin itseasiassa omasta mielestäni lähes pyhimys, hymyilin koko ajan ja myötäelin muita pienemmissä kolhuissa.
Nykyään en tunne itseäni enää niin ylimaallisen hyväksi ihmiseksi, koska kotona onkin ihan rauhallista enkä pelkää koko aikaa, mitä uskaltaa sanoa tai miten pitää olla. Jos kahvimuki jää aamukiireessä pöydälle, siitä ei seuraa sekopäistä v*ttuilua koko iltaa.
Edellisen kanssa samaa mieltä... Tekosyitä, tekosyitä...
Jos olisin sovinistipossu niin laittaisin tämän "naisten logiikan" piikkiin.
minulla sama tilanne ja samat mietteet.narsisti uhkaa myös viedä lapset.
Läheisriippuvuus? hae ap vaikka terapiasta apua, saat voimaa lähteä liitosta. itselleni tekee todella pahaa katsoa, kun äitini antaa narsistisen isäni pitää itseään kynnysmattona vuodesta toiseen.