Vegaani kämppis ei suvaitse sitä, että syön kalaa ja kananmunia (luomutilalta) vaan nalkuttaa jatkuvasti
Syön lähinnä itse pyydystettyä kalaa, koska isä käy mökillä monta kertaa viikossa ja kalastaa. Munat haen tilalta, jossa olen nähnyt kanojen olosuhteet, iso piha-alue, lämpimät pesäkopit, monipuolinen ruoka. Silti kämppis mäkättää, että tuen eläinrääkkäystä. Onko näin? Eikö olisi epäeettisempää hakea jotain tehotuotettua lihaa kaupasta?
Kommentit (64)
Kai kämppiksesi on tietoinen siitä miten hänen ruokansa kasvatetaan?
Jos ei ole, niin vielä enemmän naurettavaa. Myös kasveja voi kohdella ja kasvattaa hyvin tai huonosti. Opimme myös kokoajan enemmän esim. puiden tietoisuudesta.
Vaikka käristäisit pihvejä pannulla joka päivä, asia ei kuuluisi hänelle pätkääkään.
Käskisin kämppistä pitämään suunsa kiinni ja miettisin muuttamista jos meininki ei muutu.
Ottaisi niin päähän, että alkaisin laittaa liharuokia joka päivä.
Ostat 10 kilon kinkun ja paistat sitä yön yli uunissa. Voitte yhdessä nuuskutella tuoksua. Nam.
Jokainen tekee toivottavasti parhaansa omatuntonsa ja nautintonsa puitteissa. Aina myös löytyy huonompia vaihtoehtoja, joten tehotuotettuun nautaan vertaaminen ei ole erityisen kypsä argumentti. Ei kuitenkaan ole kämppikseltäsikään kypsää nalkuttaa syömisistäsi etenkään, ellette ole tehneet mitään yhteistä linjanvetoa näistä asioista. Jos ainoa asia mikä tässä jurpii on kämppiksen mäkätys, on aikuisen ihmisen teko ottaa se avoimesti ja rakentavasti puheeksi. Jos taas pisto sydämessä tuntuu jostain muusta syystä, sitäkin kannattaa itsessään tutkia.
Vegangirl96
Jos se syö esim soijaa niin otappa selvää kuinka paljon on maailmalle tehty pahaa ja kuinka paljon päästöjä tulee soijan viljelystä. Muista jankata tätä aina kun hän syö
Käske tukkia suunsa. Jokainen syö mitä itse haluaa. Kämppis vaihtoon, sillä se paranee.
Kuinka monta vegaania olet tavannut joka suostuisi joustaan omasta ideologiasta mutta samaan aikaan vaatii kaikkia muita joustamaan että oma ideologia toteutuu. Joka vegaani on sitä mieltä että kaikki voivat syödä yhtenä päivänä viikossa pelkkää kasvisruokaa ja jokainen suuttuu kun sanon että syön kahtena päivänä viikossa pelkästään kasvisruokaa jos kyseinen henkilö syö yhtenä päivänä liharuokaa
Vierailija kirjoitti:
Älä nyt jaksa, vegaaniprovot toimi vielä joskus 5-10 vuotta sitten. Olet jäljessä ajasta.
Voi sinua hupsua tyttöä. Kyllä ne toimivat vieläkin. Kommenttisi on todistaa sen.
Nosta kissa pöydälle asiasta, sen kämpiksesi kanssa . Puhu hänelle suoraan asiasta ,mitä mieltä olet hänen puheensa ! ps. paska lähtee pesemällä, paha olo puhumalla.
Vierailija kirjoitti:
Älä nyt jaksa, vegaaniprovot toimi vielä joskus 5-10 vuotta sitten. Olet jäljessä ajasta.
Niin, varsinkin tämä humble brag:
”Eikö olisi epäeettisempää hakea jotain tehotuotettua lihaa kaupasta?”
No EI olisi, yhyyyy!!!??? Senkö ap halusi kuulla, jotta sitten voisi mätkiä sen sanojaa? En ymmärrä.
Tupakoiko kämppiksesi? Poltteleeko kannabista? Käyttääkö alkoholia?
Seuraavan kerran kunntekee jotain noista, niin kysy onko hän arvioinut tekojensa seurauksia ympäristölle? Tuotteen valmistaminen ja kuljettaminen vaatii luonnontilaisen maa-alueen muokkaamisen pelloksi. Kuluttaa bensaa ja polttoöljyä rahdata tuote kauppaan. Ja kaverisi aiheuttaa tämän ympäristölle koska miksi? Oma tarve käyttää päihteitä on hänelle tärkeämpää kuin ympäristö.
Tuota peliä voi pelata kaksinkin. Jos kämppiksellä tai hänen perheellään on lemmikkieläimiä niin siitä saat melkoisen riemun revittyä.
Kyse ei taida olla siitä kumpi on elämänkatsomuksessaan oikeassa vaan siitä että ette ole hyvä yhdistelmä kämppiksiksi. Onhan tuo tilanne todella hanurista.
Vierailija kirjoitti:
Jos se syö esim soijaa niin otappa selvää kuinka paljon on maailmalle tehty pahaa ja kuinka paljon päästöjä tulee soijan viljelystä. Muista jankata tätä aina kun hän syö
Ihmisten ravinnoksi käytettävä soija on eri, kuin ne miljoonat hehtaarit jotka on vieljelty karjan rehuksi, joiden tieltä sademetsää kaadetaan. Soijapapu kasvaa Euroopassakin eikä kuluta dieseliä sen enempää kuin muutkaan kasvikset. Palkokasvina soija on vielä typensitojakasvi.
Ainakin itse Keski-Euroopassa asuessani ostin 'kotimaisia' soijapapuja ja tein niistä ruokaa. Jalostamattomana se on ihan samalla linjalla muidenkin palkokasvien kanssa. Mitään soijasuikalaita tms en käytä itse.
Lapsi asui opiskelijasolussa ja sattui samanlainen kämppis. Oli kyllä omituinen tapaus. Lisäksi tunki lapseni huoneeseen mm. valittamaan, miten kaljatölkit haisevat ulosteelle jne.
Yritin sanoa lapselleni, että sano kämppikselle, että ulos mun huoneesta jne. mutta ei hän kehdannut. Olisi kuulemma tullut vaan riitaa.
Tämä kämppis myös valitti, miten lapseni on liikaa tekemisissä sukulaistensa kanssa. Kuulemma jouluna saa nähdä pikaisesti. Lapseni tuli usein meille syömään, ettei kukaan motkota.
No, kämppis vaihtoi opiskelualaa toiseen kaupunkiin ja toivottavasti on samanhenkisempi kämppis, jos sellaista on. Nämä nyt ovat niin nuoria, että kai se järki siitä kasvaa, kun vähän vanhenee. Olen kuitenkin iloinen, että nyt lapseni saa syödä rauhassa ilman arvostelua ja stressiä asiasta.
Jos mä syön eettisesti tuotettua koiranlihaa, niin haluaisitko, että söisin sitä sun läsnäollessa?
Huonoa käytöstä kämppikseltä silti.
Sanoisin, että nyt suu tukkoon tai teen valituksen. Omassa kodissaan on saatava syödä mitä vain, myös tehotuotettua lihaa.