Vinoiltiinko sinulle aikoinaan hyvästä koulumenestyksestä?

Ei vinoiltu, meidän koulussa hyvä koulumenestys oli kunnia-asia.

Kyllä. En välittänyt. Rakastin oppimista ja se oli mulle yleensä helppoa.

Kyllä. Tätä tekivät kyllä vain pojat, eivät tytöt koskaan. Ei se hirveästi tosin haitannut, kun ymmärsin moisen johtuvan heidän huonosta itsetunnostaan ja/tai omasta huonosta koulumenestyksestään. Eipähän tarvinnut koskaan ihastua ääliöihin, vaan niihin muutamiin hiljaisiin ja ystävällisiin, jotka valitettavasti tuntuivan liian usein menevän näiden ääliöiden mukana...

Voi, kunpa se olisikin jäänyt pelkäksi vinoiluksi. Ruokavälituntisin koepapereihini ja kirjoihini piirreltiin ikäviä kuvia ja kirjoiteltiin todella synkkiä tekstejä. Kerran 7. luokan kotitaloustunnilla eräs tyttö täytti reppuni vedellä. Siinä meni monta koulukirjaa piloille. Jossain vaiheessa vähensin viittaamista tunneilla merkittävästi, koska en halunnut kuunnella olevani opettajien p*****nnuolija. N43

Kyllä, jopa muiden oppilaiden vanhemmat väheksyivät osaamistani. Toistuvasti saimme veljen kanssa kuulla, että hyvät numerot ja stipendit tulivat vanhempien takia, ei oman osaamisen.

Itse minä oikeustieteelliseen hain ja itse sinne pääsin, luokkakavereista tuli hyllyttäjiä ja osa-aikaisia tarjoilijoita.

Joo, mutta olin idiootti ja annoin sen tapahtua aivan liian kauan. En pitkään aikaan voinut käsittää, miksi pitää käyttäytyä niin pöyristyttävästi. Olin hiljainen ja vähän arkakin oppilas. Vaatteeni eivät olleet merkkifirmojen tuotteita. Olin ns. helppo kohde kiusaamiselle. Aikuisena kävin terapiassa parin vuoden ajan juuri tuon koulukiusaamisen takia. Nykyään ymmärrän, että se oli joko heidän oman heikon itsetuntonsa pönkittämistä tai jopa narsismia. Se ei ollut mukavaa aikaa, mutta tulipahan koettua.

Ikävä kyllä on omakohtaisia kokemuksia. Usein tuli syytöksiä stipendipöydän tyhjentämisestä, ei tosin enää lukiossa. Olin pitkän matematiikan, fysiikan ja kemian lukija. Lisäksi minulla oli ylimääräinen kieli (yläasteella alkanut ranska). Naispuolisena opiskelijana minua katsottiin hieman kieroon ainevalintojeni takia. Kerran eräs oppilas näki lukiossa, että sain matematiikan kokeesta 10. Siitähän piti sitten nostaa oikein ääneen meteliä: "Taas se sai kympin!". En kylläkään saanut läheskään aina sitä kymppiä, vaikka moni niin luulikin. (1990-luvun loppupuolen lukiolainen)

Yläasteella olin aina luokan paras niin siellä kyllä kiusattiin. Lukiossa ei sitten enää, sulauduin joukkoon . Tuolloin yläasteaikoihin kun kiusattiin yms, meni varmaan vähän itsetunto jo ja enkä enää halunnut olla hyvä enkä erottua joukosta. Ulkonäöstä kiusattiin myös kun läski. Vaikutti varmaan loppuelämään ja valintoihin, olisin pärjännyt paremmin jos olisin uskaltanut ja luottanut itseeni. Häpeä siitä, että osaa jotain. Ihan järjetöntä oikeasti. 

Sisarukseni. Jatkuvasti.

Nyt siirtyivät naljailemaan siitä lapselleni.

Aina se kiusaaminen ei tapahdu kotona.

Ei vielä ala-asteella niin paljoa, mutta sitäkin enemmän yläasteella. Olin muutenkin koulukiusattu, minulla ei ollut viimeisen muodin mukaisia vaatteita ja olin aika hiljainen ja arka. Lempiaineitani olivat matematiikka, kemia ja fysiikka. Meillä oli yläasteella muutaman tytön ryhmä, jotka olivat myös suht hyviä koulussa. Mutta heidän mielestään tyttöjen kuuluu olla hyviä kielissä ja taitoaineissa. Matematiikka nyt on se vihoviimeinen aine tytölle.

Hain kaupunkini "hikari lukioon". Ja oli aivan käsittämätöntä kun yhtäkkiä en ollutkaan se koulukiusattu. Sain kavereita ja luokassa kaikki auttoi toisiaan oppimaan ja ratkaisemaan tehtävän. Kukaan ei edes siitä naljaillut että tykkäsin matemaattisista aineista, meitä oli useampi sellainen tyttö.

Vaikkakin olin yläasteella kiusattu, niin menin sen läpi vähän sillä asenteella että ainakaan minä en aio päätyä kortistoon. Nykyään naamakirjassa kun katselee monia entisiä kiusaajiani. Niin täytyy myöntää että tuntuu hyvältä, monella heistä ei ole mennyt elämässä mitenkään superhyvin. 

Jännikset aina pieksi lukukauden lopussa, jos keskiarvo oli yli yhdeksän. Siksi oli pakko aina alisuoriutua kokeissa.

Jonkinlaista naljailua tuli koulumenestyksestä läpi kouluajan, jopa lukiossa. Mutta samaa saivat kuulla muutkin, joilla keskiarvo oli reilusti yli ysin. En minä sitä niin vakavasti ottanut, tuntui että se ikään kuin "kuuluu asiaan" (vaikka eihän se oikeasti kuuluisi). Oli niin selvää, että se kettuilu kumpusi kateuden nostattamasta ärsytyksestä. En edes osaa pitää sitä "oikeana" kiusaamisena, jota kyllä sain tuta muiden asioiden takia (ja myös niiden muiden hyvien oppilaiden toimesta).

V**tu mikä hikari!  En ole koskaan sanonut sitä pahalla kenellekkää, ja joskus kun se on sanottu minulle (Tosi harvoin ) olen ottanut sen lähinnä kehuna. En ole myöskään ollut kateellinen siitä, että joku sai hyviä numeroita. Se laittoi itseäni yrittämään vähän enemmän. Ei se ainakaan meidän koulussa 80- luvulla tarkoittanut mitään KIUSAAMISTA

Miksihän kommenttini on poistettu?

Kirjoitin:

Olin ala-asteem kiusattu, yläasteella olin vetäytyvä ja yksinäinen.

Luokkani muut pojat viittasivat koulumenestykselle kintaalla.

Siltikään en muista koskaan ketään kiusatun koulumenestyksestä.

Osa kiusaajista ja häiriköistäkin oli hyviä oppilaita.

Meille tytöille vinoiltiin, kun vanha miesruotsinopettaja antoi aina vähintään ysin koska "tytöt on niin kivoja". Luokassa saattoi vastata millä kielellä vaan ja aina vastaus oli oikea..... jos oli jättänyt ylimmän paidannapin auki.

Näin 2000-luvun alkupuolella lukiossa. 

Joo mutta en siitä kauheasti välittänyt. Sen sijaan ahdisti kun kavereiden vanhemmat oli enemmän tai vähemmän avoimen vihamielisiä siitä. Lapsuudenkavereistani kukaan ei oikein pärjännyt koulussa. Vasta aikuisena oivalsin että mun ei tartte tuntea syyllisyyttä ja häpeää siitä jos olen hyvä ja onnistun.

Peruskoulussa jonkin verran. Hauskinta oli etten edes ollut mikään kympin oppilas (lukuun ottamatta äidinkieltä ja kuvaamataitoa), keskiarvo oli siinä ysin kieppeillä. Sekin oli meidän koulussa jo huikean hyvä.

Päinvastoin. Lukiossa korkealle tähtäävät elitistit aloittivat haukkumisen, jos ei mrnestynyt opinnoissa. Sen takia en jatkanut yliopistoon tai AMK:hon, vaan menin amikseen. Korkeasti koulutetut elitistit ovat pahimpia.

Vierailija kirjoitti:

Päinvastoin. Lukiossa korkealle tähtäävät elitistit aloittivat haukkumisen, jos ei mrnestynyt opinnoissa. Sen takia en jatkanut yliopistoon tai AMK:hon, vaan menin amikseen. Korkeasti koulutetut elitistit ovat pahimpia.

Kerroitko heikosta menestyksestä heille vai miten he tiesivät siitä?

Olisikin ollut sellainen hyvä koulumenestys tekemättä mitään. Vähällä vaivalla kun sitä vain oli keskinkertainen..