Muutto väkivaltaisesta suhteesta käytännössä
Henkisen väkivallan uhrina ja alkoholistin kynnysmattona eläminen on tulossa tiensä päähän. Uusi asunto ja tilaisuus elää omaa elämäänsä omilla ehdoillaan, hengittää vapaasti ja nukkua yönsä rauhassa ovat kaikki pian totta myös minun elämässäni. Ennen kun painan uuden asuntoni oven kiinni on minun kuitenkin päästävä sinne saakka, konkreettisesti.
Tarvitsisin käytännön esimerkkejä ja vinkkejä kuinka saisin tavarani ja itseni turvallisesti ulos nykyisestä asunnosta. Miehelle en ole vielä kertonut lähteväni sillä pelkään tilanteen eskaloituvan fyysiseen väkivaltatilanteeseen.
Kommentit (4)
Jos väkivallan uhka on todelinen, en minäkään paljastaisi asiaa ennen kuin muuttopäivänä. Tiedän tapauksen jossa väkivalta tosiaan vastaavassa tilanteessa eskaloitui ja lopputulos oli huonoin mahdollinen. Ottaisin kyllä ensikotiin tms. tahoon yhteyttä jo etukäteen neuvojen saamiseksi. Ja hyvä vinkki kakoselta, poista sivuhistoria vaikka tunnilta, tai vielä parempi, selaa muuttoon liittyviä sivuja ja esim. vauvapalstaa ns. "pornoselauksella", eli yksityisellä ikkunalla. Näin voit oll avarma, että mikään selaamasi ei jää muistiin, riittää kun muistat sulkea selaimen. Tsemppiä!
Ja tuolta linkistä löytyy myös vasemmalta kohta 'Jos olet päättänyt muuttaa pois kotoa', katso sieltä
Käytännössä en osaa antaa muita vinkkejä, mutta muistathan tehdä osoitetiedoistasi salaisia.
Lisäksi ota lähimmän ensikodin yhteystiedot muistiin, jos teet muuttoon liittyviä hakuja ym. koneella, niin poista ne sivuhistoriasta (mutta älä poista koko historiaa, ettei se näytä epäilyttävältä). Valmistele mukaan ottamiasi tavaroita jonnekin syrjään tai varastoon, josta saat ne nopeasti mukaan sitten kun mies on poissa.