Millainen ihminen osallistuu nettivalmennuksiin, joissa opetetaan miten syödään oikein?
Hirveästi kiinnostaisi tietää, että eikö teille tosiaan esim. vanhemmat opettaneet, mitä on ns. "kunnon ruoka" eli miten arkena syödään oikein? Eikö koulussa opetettu lautasmallia? Sillä pääsee nykyäänkin pitkälle! Katson Instasta välillä, kuinka ihmiset ovat ostaneet jonkun somepersoonan luettelemia ruokia ja minulle ne näyttää ihan normaalin arkiviikon ruuilta.
Avatkaa nyt vähän tätä maailmaa minulle - miten te oikein olette syöneet jos olette valmiina maksamaan siitä, että joku tekee teille valmiin kauppalistan vaikka saman tiedon saisitte ihan vaan googlettamalla?
Kommentit (32)
Esimerkiksi minä. Viime syksy ja alkutalvi oli töissä yhtä haipakkaa. Olin aika lähellä burnoutia ja oikeastaan kaikki elintapani olivat silloin varsin huonoja. Nukuin liian vähän, ulkoilin liian vähän, en jaksanut laittaa ruokaa vaan söin aika usein noutoruokaa tai kiireessä vain suklaapatukan. Osallistuin sitten työterveyshuollon kautta nettivalmennukseen. En siksi, ettenkö olisi tiennyt terveellisistä elintavoista ja terveellisestä ravinnosta. Osallistuin siksi, että tarvitsin "ryhtiliikkeen". Jonkun "potkun persiiseen". Valmennuksessa oli joka viikolle erilaisia tehtäviä ja niitä oli oikeastaan aika hauskaakin tehdä. Ruokavaliomuutoksen myötä innostuin taas liikkumaan enemmän ja nukuin yönikin taas paremmin.
Laihduttaminen ei ole vaativaa. Aloita pitkät kävelylenkit, lähde vaikka ketuttaisi. Kävelylenkin pituus 1,5 - 2 tuntia. Jos kunto huono se nousee aikas pian kun jatkat kävelylenkkejä. Hanki hyvät lenkkarit muuten ihan normivaatetus riittää, ei tarvitse mitään tech asuja. Ruoka, osta kaupasta enimmäkseen kasviksia, hedelmiä, juureksia, marjoja, pähkinöitä, rasvaton raejuusto, jätä juustot muuten pois. Rasvaton jugurtti, leivän päälle kalkkunaa. Voita et tarvitse. Syö lohta pari kertaa viikossa, muuten broileri etkä tarvitse joka päivä näitä eläinkunnan tuotteita. Keksit, suklaat pois. Pullaa voit kahvin kanssa mussuttaa. Aivan varmasti paino lähtee laskuun ja kroppa kiinteytyy. Usko pois. Itse olen hoikistunut aina pitkillä kävelylenkillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmetyttää kaikki muutkin ns tsemppaavat nettivalmennukset, joita ihmiset ostaa. Kaikki asiat on pääteltävissä ihan itse tai luettavissa jostakin. Silti ilmeisesti kaikenmaailman life coacheille on minun 25-30v ikäluokassa kysyntää, huoh.
Miten se on sinulta pois, jos joku kaipaa tsemppiä ja apua arkeensa? Monesti voi olla kyse tunnesyömisestä tai vaikkapa syömishäiriöstä ja niihin tarvii oikeasti apua. Kun elämässään ei vielä ole kohdannut oikeita haasteita ja ongelmia on helppo ivailla muille, eikö?
Nimeomaan minulla niitä haasteita on riittänyt niin henkisen hyvinvoinnin, työ+opiskeluelämän sekä ihmissuhteiden saralla. Olen ihan itse tiedostanut monet asiat, joita niiden eteen täytyisi tehdä tai mitä haasteiden voittaminen vaatisi, lukenut paljon aiheeseen liittyviä asioita jne. En usko että maksamalla satoja euroja siitä että kuuntelen kun joku muu sanoo samat asiat/itsestäänselvyydet ääneen saa minun asiat muuttumaan, omia ponnisteluita ja motivaatiota se vaatii loppupeleissä. En siis tarkoita etteikö joku saisi noita valmennuksia ostella, hyvä vaan jos saa niistä apua! En itse vaan näe järkeä maksaa älyttömiä summia noista.
Ostin ruokasuunnitelman, eli en ihan nettikurssia. Kolme syytä:
- itsekuri on hieman korona-aikana repsahtanut, ja olen syönyt mitä sattuu
- on sen verran kiire, että kun joku muu suunnittelee ruokailut ja tekee ostoslistan valmiiksi, säästää aikaa
- olen kyllästynyt ruokiini, halusin jotain uutta
Todennäköisesti moni luulee että ne julkkikset ja bodarit jotka niitä myyvät ovat todellisia ammattilaisia, tuo on taitavasti tehty rahastus, jossa monesti pääpaino on sillä että avataan joku facebookryhmä jossa maksaneet asiakkaat saavat toistensa kanssa keskustella ja tsempata.
Ei minulla ainakaan ole koskaan ollut aikaa tai intoa perehtyä ravitsemukseen syvällisesti ja kotoa olen saanut huonot lähtökohdat.
Olen lohtusyöjä ja kiireessä sortunut suklaaseen ja valmisruokaan ja kotiruoka tyypillistä 80-lukulaista rasvaa ja sokeria. Vihannekset ei kiinnostanut. En nähnyt ruokien kaloreita ja kuvittelin syöväni ok ja syöväni vain liikaa ja laihuuden hintana olisi nälkä. No, ei ole.
Muutaman kympin valmennuksessa sain pureskellusti (pun intended) selvät ohjeet aterioiden koostamiseen, ateriaväleistä, yhteisön tuen jne. Näitä kun tarpeeksi pitkään tahkosin, niin ne ohjeet meni lopulta selkärankaan rutiineiksi. Vaikka repsahduksia sittemmin tullut, niin olen saanut itseni taas uralle, kun ne valmennuksen ohjeet oli sisäistetty. Tämä valmennus ei siis ollut mikään fitness-dieetti, vaan perustui ruokailusuosituksiin.
Vierailija kirjoitti:
Laihduttaminen ei ole vaativaa. Aloita pitkät kävelylenkit, lähde vaikka ketuttaisi. Kävelylenkin pituus 1,5 - 2 tuntia. Jos kunto huono se nousee aikas pian kun jatkat kävelylenkkejä. Hanki hyvät lenkkarit muuten ihan normivaatetus riittää, ei tarvitse mitään tech asuja. Ruoka, osta kaupasta enimmäkseen kasviksia, hedelmiä, juureksia, marjoja, pähkinöitä, rasvaton raejuusto, jätä juustot muuten pois. Rasvaton jugurtti, leivän päälle kalkkunaa. Voita et tarvitse. Syö lohta pari kertaa viikossa, muuten broileri etkä tarvitse joka päivä näitä eläinkunnan tuotteita. Keksit, suklaat pois. Pullaa voit kahvin kanssa mussuttaa. Aivan varmasti paino lähtee laskuun ja kroppa kiinteytyy. Usko pois. Itse olen hoikistunut aina pitkillä kävelylenkillä.
Laitoin alapeukkua, koska tässä juuri ei ymmärretä, että välillä lihomisen syy voi olla stressi, kiireinen työ, huonosti nukkuminen ja siihen päälle lisättynä kun syö mitä sattuu. Ei ole aikaa tehdä 2 h kävelylenkkiä. Myös voi olla että vaikea elämäntilanne imee mehut, ettei ekana ole edes jaksamista alkaa miettiä kuntoilua.

Joo, ja lisäksi jos yliipaino-ongelma on jo paha, ei mitään toivoa kävellä tuntikausia. Itse jouduin 130-kiloisena ja nivelrikkoisena aloittamaan korttelin ympäri kävelystä, ja meni yli vuosi että pääsin tuntiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laihduttaminen ei ole vaativaa. Aloita pitkät kävelylenkit, lähde vaikka ketuttaisi. Kävelylenkin pituus 1,5 - 2 tuntia. Jos kunto huono se nousee aikas pian kun jatkat kävelylenkkejä. Hanki hyvät lenkkarit muuten ihan normivaatetus riittää, ei tarvitse mitään tech asuja. Ruoka, osta kaupasta enimmäkseen kasviksia, hedelmiä, juureksia, marjoja, pähkinöitä, rasvaton raejuusto, jätä juustot muuten pois. Rasvaton jugurtti, leivän päälle kalkkunaa. Voita et tarvitse. Syö lohta pari kertaa viikossa, muuten broileri etkä tarvitse joka päivä näitä eläinkunnan tuotteita. Keksit, suklaat pois. Pullaa voit kahvin kanssa mussuttaa. Aivan varmasti paino lähtee laskuun ja kroppa kiinteytyy. Usko pois. Itse olen hoikistunut aina pitkillä kävelylenkillä.
Laitoin alapeukkua, koska tässä juuri ei ymmärretä, että välillä lihomisen syy voi olla stressi, kiireinen työ, huonosti nukkuminen ja siihen päälle lisättynä kun syö mitä sattuu. Ei ole aikaa tehdä 2 h kävelylenkkiä. Myös voi olla että vaikea elämäntilanne imee mehut, ettei ekana ole edes jaksamista alkaa miettiä kuntoilua.
Luettelit monta syytä miksi nettivalmennuksiin ei kannata rahojaan tuhlata, niistä puuttuu se yksilöllisyys ja asiakkaan elämäntilanteesta harvoin niissä kysytään mitään. Pahimmillaan kysytään vain asiakkaan pituus ja paino, eikä sen perusteella kukaan pysty tekemään hyvää ja toimivaa ravinto-ohjelmaa.
t.eri
Riippuu millaisia valmennuksia. Jos on esim. alkanut urheilemaan ja haluaan siihen räätälöityä ruokavaliota, jossa otetaan mm. proteiininsaanti huomioon, on minusta ihan ymmärrettävää osallistua valmennuksiin. Varsinkin jos ei ole niin kiinnostunut ruokavaliosta, että jaksaisi ottaa itse kunnolla selvää.

Mutta mistä löytää tuollaisen laadukkaan valmennuksen? Julkkisten ammattitaito tuolla saralla ei ole vakuuttanut.
Nythän netissä tehdään muitakin valmennuksia.Minullakin uravalmennus,johti työttömyyteen vaan..nyt uusi reppaus kohta..johtaa mihin.Tuki kait noissa tärkeitä.