Pitääkö teinipojasta olla huolissaan?

No, netissähän on tarjolla koko hela maailma, joten en nyt puhuisi elämän kapeudesta.

Nettikaverit on oikeita kavereita, livetapaamiset on yliarvostettuja ja vanhanaikaisia.

Parempi tuo kuin heilua jossain jengissä. Liikuntaa voisi tietysti lisätä.

Jos meidän nuoruudessa olisi ollut netti, olisi tiedetty asioista enemmän. Nuorihan saattaa jo tietää vaikka mitä.

Ei tuo mielestäni ole normaalia. Omat ja muut tutut teinit viettävät kyllä aikaa paljon peleissä (varsinkin pojat) ja puhelimella (varsinkin tytöt), mutta kyllä heillä kaikilla on myös jokin muu harrastus ja ovat ihan innostuneita osallistumaan ja tekemään kaikenlaista. Olisin vähän huolissani.

Sairas paska

Kyllä tuosta pidemmän päälle voi ongelmia seurata, kun fyysinen kokemusmaailma on niin kapea: sosiaalinen sietokyky voi heiketä ja asioiden suhteet vääristyä. Puhumattakaan sitten siitä, että kehomme on tehty liikkumaan ja jos se ei sitä riittävästi ja säännöllisesti saa, seuraukset eivät ole hyvät. Aika tulee näyttämään, mikä on tämän "ihmiskokeen", jossa nyt elämme, vaikutukset nykynuoriin ja lapsiin.

Meidän tarina... Tutustuin ystävääni, kun hänen pieni poikansa oli viiden. Meistä tuli nopeasti hyvät ystävät ja olin vuosia mukana pojan elämässä. Poika rakasti lennättää kirjavaa leijaansa ja juoksi kesäisin perhoshaavin kanssa niityllä. Kaikki oli niin hyvin... Koulussa pojalla sujui hienosti, hän rakasti tarinoita Etelämantereesta ja kaukaisten saarten eläimistä. Muistan kuin eilisen päivän sen alkusyksyisen päivän kauan sitten, kun ystäväni uskoutui minulle suuren salaisuuden: Poika oli kertonut haaveilevansa omasta tyttöystävästä, jonka kanssa lähteä vaellukselle ja isona reilaamaan. Ne sanat saivat minut hymyilemään sisäisesti... Pojasta saisi joku mukava tyttö vielä ihanan poikaystävän! Vuosia kului ja pojan lukio alkoi, yläasteella hän oli vielä saanut seurata sivusta kuinka pärinäpojat kyyditsivät kylän tyttöjä. Lukion alku ei tuonut iloa elämään, pojasta tuli hiljainen ja varautunut. Hän opiskeli edelleen historiaa loistavin arvosanoin, mutta entinen, iloisempi poika oli kadonnut. Olimme huolissamme... Laitoimme toiveen armeija vuoden ja opiskelemaan lähdön auttavan, kenties poika tarvitsisi vain maiseman vaihdosta. Poika pääsikin opiskelemaan poliittista historiaa, mutta palattuaan kesäksi kotiin ensimmäisen opiskelu vuoden jälkeen, seurasi romahdus... Nyt tuo ennen niin iloinen poika on elänyt jo vuosia vuoteen omana. Niin se elämä voi muuttua...

Huolestuttavaa on se mitä tuolla ulkona on. Tervetuloa vaikka Vantaan Asolaan myöhään illalla. Muista ottaa mukaan ase tai käteistä rahaa.

Tuollainen on omakin teinipoika (15v.). Ollaan asiasta puhuttu ja kuulemma koulussa tapahtuva sosiaalinen kanssakäyminen riittää. Ilmeisesti on perinyt minulta introvertin luonteen. Oman perheen kesken saattaa kyllä lähteä esim. pyöräilemään ja kalastamaan.

Täysin normaalia.

Ei nuoriso enää hillu kylillä tupakoimassa ja kaljoittelemasaa.

Onko pojan isä mukana elämässä, ja jos on niin harrastaako hän liikuntaa? Entä äitinsä?

Vanhemmista se esimerkki lähtee, ja jos vanhemmatkin vain katselevat työpäivän jälkeen telkkaria, niin ei se lapsikaan juuri mitään ihmeempää keksi.