Voinko vaatia uudelta ihastukselta seksilakkoa?
Tapasimme baarissa ja päädyimme samaan paikkaan yöksi. Mies sanoi aamulla haluavansa tavata minua uudelleen, joten vaihdoimme numerot. Nyt olemme viestitelleet viime päivinä ja tänään olemme menossa treffeille. Mies vaikuttaa minusta kiinnostuneelta, mutta silti olen hieman epävarma hänen motiiveistaan. Hän on mukava, mutta vaikuttaa kuitenkin hieman playeriltä eikä hänellä varmasti ole naisista pulaa. Oman mielenrauhan vuoksi haluaisin ehdottaa hänelle, että emme harrastaisi seksiä esimerkiksi kuukauteen vaan sen ajan tapailisimme vain muuten. Hän oli minun ensimmäinen yhdenyön suhde, joten olen hieman epävarma tällaisissa asioissa. Onko tällainen ehdotus täysin hölmö, vai onko minun "pakko" antaa hänelle, että mielenkiinto säilyisi yllä myös hänen puoleltaan?
Kommentit (3)
Kuka harrastaa seksiä alle kuukauden tuntemisen jälkeen muutenkaan? 6kk on minulle minimiraja, sekin seurustelua (ei tapailla muita), enkä ole edes uskis. Ja eikö toi "jos en anna niin se ei tykkää musta" oo vähän teinimäinen ajattelutapa? t. teini
ei kai teidän ole mikään pakko harrastaa seksiä.
jos ette harrasta seksiä niin se voi olla outoa miehen mielestä, ei välttämättä ymmärrä mitä ajat takaa... jos et selitä. jos selität niin se voi odotella sen aikaa että alkaa taas saamaan. et välttämättä pääse miehen oikeista tunteista perille.
jos harrastatte seksiä niin sittenpähän sinäkin saat.
parempi että kokeilet elää normaalia tapailua, kahville, leffaan, muuta yhteistä tekemistä, juttelua syvällisiä jne... näet onko mies aidosti mukana vai kärsimätön. jos menee pelkäksi seksin inttämiseksi niin tiedät että vain se on mielessä.
yhden illan jutuissa on se ongelma ettei ole niin helppo päästä toisen tavoitteista perille. moni suhde on kuitenkin näin alkanut. kokeile elää normaalia seurustelua niin näet onko sillä kärsivällisyyttä tutustua muuhun kuin jalkojen väliin.
t. m46
Ensin sinun täytyy ainakin olla täysin varma hänen motiiveistaan, eli haluaako hän oikeasti muutakin kuin seksiä. Jos haluaa, silloin ei ainakaan minusta lainkaan huono idea.