Millaista on 2000-luvulla perheissä, joissa lapset heitteillä?
En ole koskaan tavannut tsi käynyt perheessä, jossa lapset olisivat ns. heitteillä. Toki 80-90-luvulla oli eri standarditkin, mutta nyt 2019-2020-luvulla, kun olen itse ollut vanhempi, niin en ole mihinkään lasten heitteillejättöön tai kaltoinkohteluun törmännyt koskaan. Mitä tämä siis nykyaikana tarkoittaa? Onko sinulla kokemusta tai oletko nähnyt tällaista? Oletan, että on tänä päivänä hyvin harvinaista.
Kommentit (24)
Missähän lintukodossa aloittaja mahtaa asua.
Lastensuojeluilmoitus tehtiin 87 233 lapsesta vuonna 2020. Ilmoitusten määrä (162 130) kasvoi 4 prosenttia edellisestä vuodesta. Yhtä lasta kohti tehtiin keskimäärin 1,9 lastensuojeluilmoitusta.
Lastensuojelun avohuollon asiakkaina oli 48 802 lasta ja nuorta vuonna 2020. Määrä väheni runsaalla kahdella tuhannella asiakkaalla (-4 %) edellisestä vuodesta.
Vuonna 2020 sijoitettiin kiireellisesti 4 662 lasta, mikä on 3 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019. Huostassa olleiden lasten määrä (11 386) pysyi edellisen vuoden tasolla (+0,3 %).
Uusia huostaanottoja tehtiin vuoden aikana 1 688. Määrä väheni 9 prosenttia edellisestä vuodesta. Erityisesti tahdonvastaiset huostaanotot, jotka hallinto-oikeus vahvistaa, ovat vähentyneet. Hallinto-oikeudet ovat olleet ruuhkautuneet poikkeusoloista johtuen.
Lakimuutos vahvisti oikeutta jälkihuoltoon ja nosti ikärajan alle 25 -vuotiaisiin. Yli 18-vuotiaiden asiakkaiden määrä lisääntyikin hieman (5 %) edelliseen vuoteen verrattuna.
Mistähän mahtaa johtua? Kodeissa joissa lapsen on turvallista elää?
"Tyypillisimpiä kaltoinkohtelun muotoja on lapsen heitteillejättö eri muodoissaan ja lapsen tarpeisiin vastaamattomuus mutta myös fyysistä ja emotionaalista väkivaltaa eri muodoissaan esiintyy huolestuttavan paljon."
Enpä usko että montaakaan ihmistä joka tähän ei olisi törmännyt tavalla tai toisella.
Sitä vain suljetaan silmät niin helposti, käännetään selkä. Torjutaan.
Jos ap sinulla on lapsia, otapa kiireesti selvää mitä on heitteillejättö ja kaltoinkohtelu.
Huostaanotetut ei suinkaan kaikki ole kaltoinkohdeltuja. Iso ryhmä on teinit jotla huostaanotetaan omam käytöksensä vuoksi esim. jatkuva lintsaaminen, päihteet, väkivalta yms.
Vierailija kirjoitti:
Missähän lintukodossa aloittaja mahtaa asua.
Lastensuojeluilmoitus tehtiin 87 233 lapsesta vuonna 2020. Ilmoitusten määrä (162 130) kasvoi 4 prosenttia edellisestä vuodesta. Yhtä lasta kohti tehtiin keskimäärin 1,9 lastensuojeluilmoitusta.
Lastensuojelun avohuollon asiakkaina oli 48 802 lasta ja nuorta vuonna 2020. Määrä väheni runsaalla kahdella tuhannella asiakkaalla (-4 %) edellisestä vuodesta.Vuonna 2020 sijoitettiin kiireellisesti 4 662 lasta, mikä on 3 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019. Huostassa olleiden lasten määrä (11 386) pysyi edellisen vuoden tasolla (+0,3 %).
Uusia huostaanottoja tehtiin vuoden aikana 1 688. Määrä väheni 9 prosenttia edellisestä vuodesta. Erityisesti tahdonvastaiset huostaanotot, jotka hallinto-oikeus vahvistaa, ovat vähentyneet. Hallinto-oikeudet ovat olleet ruuhkautuneet poikkeusoloista johtuen.
Lakimuutos vahvisti oikeutta jälkihuoltoon ja nosti ikärajan alle 25 -vuotiaisiin. Yli 18-vuotiaiden asiakkaiden määrä lisääntyikin hieman (5 %) edelliseen vuoteen verrattuna.
Mistähän mahtaa johtua? Kodeissa joissa lapsen on turvallista elää?
"Tyypillisimpiä kaltoinkohtelun muotoja on lapsen heitteillejättö eri muodoissaan ja lapsen tarpeisiin vastaamattomuus mutta myös fyysistä ja emotionaalista väkivaltaa eri muodoissaan esiintyy huolestuttavan paljon."
Enpä usko että montaakaan ihmistä joka tähän ei olisi törmännyt tavalla tai toisella.
Sitä vain suljetaan silmät niin helposti, käännetään selkä. Torjutaan.
Jos ap sinulla on lapsia, otapa kiireesti selvää mitä on heitteillejättö ja kaltoinkohtelu.
Kasvatussuositukset kiristyvät jatkuvasti ja samaan aikaan lastensuojelun toimikenttää laajennetaan kattamaan yhä uusia asioita. Pääosa niistä asioista jotka nykyisin johtavat lastensuojeluilmoitukseen olisivat esimerkiksi 20 vuotta sitten olleet täysin normaalia kasvatusta. Ennen oli myös kulttuuri missä ongelmat ratkottiin esimerkiksi perheen, koulun tai hoitopaikan piirissä eikä tehty asioista lastensuojeluasioita muuten kuin vakavissa tapauksissa. Lastensuojeluilmoitukset eivät siis olleet normaalia lapsiarkea kuten ne nykyisin ovat.

Lastensuojeluilmoitus tehdään nykyään esim. jos 17-vuotiaalla on kaljapullo tai siideriä.
Koulujen päätösviikonloppuina tehdään valtavasti näitä ilmoituksia.
Nykystandardien mukaan lapset oli enemmän heitteillä 80-90-luvuilla kuin nyt. Aiemmin tietysti vielä sitäkin enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Missähän lintukodossa aloittaja mahtaa asua.
Lastensuojeluilmoitus tehtiin 87 233 lapsesta vuonna 2020. Ilmoitusten määrä (162 130) kasvoi 4 prosenttia edellisestä vuodesta. Yhtä lasta kohti tehtiin keskimäärin 1,9 lastensuojeluilmoitusta.
Lastensuojelun avohuollon asiakkaina oli 48 802 lasta ja nuorta vuonna 2020. Määrä väheni runsaalla kahdella tuhannella asiakkaalla (-4 %) edellisestä vuodesta.Vuonna 2020 sijoitettiin kiireellisesti 4 662 lasta, mikä on 3 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019. Huostassa olleiden lasten määrä (11 386) pysyi edellisen vuoden tasolla (+0,3 %).
Uusia huostaanottoja tehtiin vuoden aikana 1 688. Määrä väheni 9 prosenttia edellisestä vuodesta. Erityisesti tahdonvastaiset huostaanotot, jotka hallinto-oikeus vahvistaa, ovat vähentyneet. Hallinto-oikeudet ovat olleet ruuhkautuneet poikkeusoloista johtuen.
Lakimuutos vahvisti oikeutta jälkihuoltoon ja nosti ikärajan alle 25 -vuotiaisiin. Yli 18-vuotiaiden asiakkaiden määrä lisääntyikin hieman (5 %) edelliseen vuoteen verrattuna.
Mistähän mahtaa johtua? Kodeissa joissa lapsen on turvallista elää?
"Tyypillisimpiä kaltoinkohtelun muotoja on lapsen heitteillejättö eri muodoissaan ja lapsen tarpeisiin vastaamattomuus mutta myös fyysistä ja emotionaalista väkivaltaa eri muodoissaan esiintyy huolestuttavan paljon."
Enpä usko että montaakaan ihmistä joka tähän ei olisi törmännyt tavalla tai toisella.
Sitä vain suljetaan silmät niin helposti, käännetään selkä. Torjutaan.
Jos ap sinulla on lapsia, otapa kiireesti selvää mitä on heitteillejättö ja kaltoinkohtelu.
Tässäkin oli taas vaan näitä höttötermejä, mutta mitä se kaltoinkohtelu tai heitteillejättö konkreettisesti on esim pikkulapsiperheissä 2020-luvulla? Eikä mutu-tuntumalla, vaan kysyin nimenomaan niiden näkemyksiä, jotka ovat tätä itse nähneet tai kohdanneet joko työnsä tai vapaa-aikansa kautta.

Esimerkiksi lapsen laittaminen jäähylle lasketaan nykyisin kasvatusvirheeksi.
Vanhemmat liikaa kännykällä. Se on varmaan yleisin kaltoinkohtelun muoto nykyään.
Kyllähän näitä on. Kotona ei ole ketään aikuista, ei ruokaa, puhtaita vaatteita, lasta pahoinpidellään, jne.
Eli siis kännykällä liikaa olo ja jäähytys ovat konkreettisia esimerkkejä noista yleistason termeistä ”heitteillejättö” tai ”kaltoinkohtelu” tänä päivänä? Ja tätä varten meillä on valtava sossuarmeija perheitä ratsaamassa.. voi luoja.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän näitä on. Kotona ei ole ketään aikuista, ei ruokaa, puhtaita vaatteita, lasta pahoinpidellään, jne.
Puhutko mutulla vai oletko oikeasti todistanut jotain näistä? Minä en ole koskaan kohdannut mitään noista.

Varmaan olis tullut muutama vuosi sitten lasu, jos joku olisi tiennyt, että mun kouluikäiset lapset olivat keskenään kotona, kun tein vuorotyötä. Ruokaa ja puhtaita vaatteita oli kyllä, mutta iltavuoroviikoilla en käytännössä nähnyt lapsia ollenkaan.
Järkyttävin tapaus oli Erika.
Etkö seuraa uutisia? Lähes joka viikkohan uutisoidaan heitteillejätöistä ja pahoinpitelyistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän näitä on. Kotona ei ole ketään aikuista, ei ruokaa, puhtaita vaatteita, lasta pahoinpidellään, jne.
Varmaan olis tullut muutama vuosi sitten lasu, jos joku olisi tiennyt, että mun kouluikäiset lapset olivat keskenään kotona, kun tein vuorotyötä. Ruokaa ja puhtaita vaatteita oli kyllä, mutta iltavuoroviikoilla en käytännössä nähnyt lapsia ollenkaan.
Tarkoitin nyt näitä jotka jättää pienet lapset yksin ja lähtevät baariin.
Vierailija kirjoitti:
Huostaanotetut ei
suinkaan kaikki ole kaltoinkohdeltuja. Iso ryhmä on teinit jotla huostaanotetaan omam käytöksensä vuoksi esim. jatkuva lintsaaminen, päihteet, väkivalta yms.
Mutta se teinien huono käytös on myös vanhempien vastuulla, aina. Teinit eivät lintsaa tai käytä päihteitä, kun heidän ei anna tehdä sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän näitä on. Kotona ei ole ketään aikuista, ei ruokaa, puhtaita vaatteita, lasta pahoinpidellään, jne.
Puhutko mutulla vai oletko oikeasti todistanut jotain näistä? Minä en ole koskaan kohdannut mitään noista.
Ok. Kun sinä et ole kohdannut niin näitä ei ole olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missähän lintukodossa aloittaja mahtaa asua.
Lastensuojeluilmoitus tehtiin 87 233 lapsesta vuonna 2020. Ilmoitusten määrä (162 130) kasvoi 4 prosenttia edellisestä vuodesta. Yhtä lasta kohti tehtiin keskimäärin 1,9 lastensuojeluilmoitusta.
Lastensuojelun avohuollon asiakkaina oli 48 802 lasta ja nuorta vuonna 2020. Määrä väheni runsaalla kahdella tuhannella asiakkaalla (-4 %) edellisestä vuodesta.Vuonna 2020 sijoitettiin kiireellisesti 4 662 lasta, mikä on 3 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019. Huostassa olleiden lasten määrä (11 386) pysyi edellisen vuoden tasolla (+0,3 %).
Uusia huostaanottoja tehtiin vuoden aikana 1 688. Määrä väheni 9 prosenttia edellisestä vuodesta. Erityisesti tahdonvastaiset huostaanotot, jotka hallinto-oikeus vahvistaa, ovat vähentyneet. Hallinto-oikeudet ovat olleet ruuhkautuneet poikkeusoloista johtuen.
Lakimuutos vahvisti oikeutta jälkihuoltoon ja nosti ikärajan alle 25 -vuotiaisiin. Yli 18-vuotiaiden asiakkaiden määrä lisääntyikin hieman (5 %) edelliseen vuoteen verrattuna.
Mistähän mahtaa johtua? Kodeissa joissa lapsen on turvallista elää?
"Tyypillisimpiä kaltoinkohtelun muotoja on lapsen heitteillejättö eri muodoissaan ja lapsen tarpeisiin vastaamattomuus mutta myös fyysistä ja emotionaalista väkivaltaa eri muodoissaan esiintyy huolestuttavan paljon."
Enpä usko että montaakaan ihmistä joka tähän ei olisi törmännyt tavalla tai toisella.
Sitä vain suljetaan silmät niin helposti, käännetään selkä. Torjutaan.
Jos ap sinulla on lapsia, otapa kiireesti selvää mitä on heitteillejättö ja kaltoinkohtelu.
Kasvatussuositukset kiristyvät jatkuvasti ja samaan aikaan lastensuojelun toimikenttää laajennetaan kattamaan yhä uusia asioita. Pääosa niistä asioista jotka nykyisin johtavat lastensuojeluilmoitukseen olisivat esimerkiksi 20 vuotta sitten olleet täysin normaalia kasvatusta. Ennen oli myös kulttuuri missä ongelmat ratkottiin esimerkiksi perheen, koulun tai hoitopaikan piirissä eikä tehty asioista lastensuojeluasioita muuten kuin vakavissa tapauksissa. Lastensuojeluilmoitukset eivät siis olleet normaalia lapsiarkea kuten ne nykyisin ovat.
Muuten ihan oikein, mutta sanoisin kyllä, että ennen oli voimakkaammin kulttuuri, jossa lapset ja nuoret vastuutettiin omista teoistaan aivan liian aikaisin, eikä ymmärretty, millaiset asiat aiheuttavat lapsella/ nuorella ei-toivottua käytöstä.
Esimerkkinä: jos tyttö harrasti hyvin nuorena seksiä ja käyttäytyi "huoramaisesti", ei tajuttu, että hirveän suurella todennäköisyydellä kyseinen tyttö on tullut hyväksikäytetyksi aiemmin.
Ei ollut mitään ymmärrystä nepsy-asioista, eli ADHD:t laitettiin suoraan " toivottomat häiriköt"- romukoppaan, ja siitähän se mukava kierre kohti vankilaa alkoikin.
Ei ymmärretty, että todennäköisimmin väkivaltaisia olivat ne, jotka itse kokivat väkivaltaa kodissaan.
Ja niin edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huostaanotetut ei
suinkaan kaikki ole kaltoinkohdeltuja. Iso ryhmä on teinit jotla huostaanotetaan omam käytöksensä vuoksi esim. jatkuva lintsaaminen, päihteet, väkivalta yms.Mutta se teinien huono käytös on myös vanhempien vastuulla, aina. Teinit eivät lintsaa tai käytä päihteitä, kun heidän ei anna tehdä sitä.
BUAHHAHHAHHAHHAHHAHHAHHAAA!
Kerro vielä miten estät esim. 185cm/85kg ikänsä lätkää harrastaneen hormoonimyrskyissään sekaisin menneen teinipojan tekoset? Jos hän siis on koulun kautta päätynyt sellaisiin porukoihin, joissa lintsataan ja käytetään päihteitä?
Luuletko että lapsen saa vangita kotiin? No ei saa.
Mutta kerrottakoon että tuo yllä mainittu tapaus saatiin kyllä huostaanoton kautta lopulta raiteilleen, ja nyt on oikein hyvää elämää elelevä nuori aikuinen.
Mutta kukaan ei siis edelleenkään ole itse törmännyt lasten kaltoinkohteluun tai osaa kertoa mitä se käytännössä tänä päivänä on muuta kuin liikaa kännykällä oloa tai jäähylle laittamista? Puhun nyt siis ihmisten omista kokemuksista tai mitä ovat kohdannwet.
Up, onko kellään kokemusta tai havaintoja?