Onko suhteella tulevaisuutta, jos perhe ei hyväksy?

Meidän suhteeseen ei kultani vanhempien asenne vaikuta. Kulta rakastaa mua ja jos sen vanhemmat ei sitä hyväksy niin se on yksin niitten päänsärky.

Eihän tuo vaikuta teidän suhteeseen. Kaksi ihmista voi rakastaa toisiaan, vaikka toinen ramppaisi missä yksinään. Silleen ehkä suhteellenne vahvistavampaa olisi, jos yhdessä kävisitte anoppilassa ja miehesi puolustaisi sinua.

Miksi ihmeessä miehesi käy siellä kuuntelemassa haukkumistasi? Jotain vikaa miehessäsikin on jos ei saa sitä loppumaan.

Vaikeaa tulee olemaan. Lopulta miehesi joutuu valitsemaan sinut tai vanhempansa.

Meillä tilanne, jossa omat vanhempani eivät hyväksy miestäni. Oma sukuni on sellaista "hienoa" vanhaa suomenruotsalaista sukua, jossa kaikki ovat akateemisia, siisteissä sisätöissä, hyvin yleissivistyneitä jne. kyllä te tiedätte, sellainen perinteinen sisäänpäinlämpiävä hienosteleva suku. Itse en omaksu ajattelutapaa ollenkaan, vaikka osittain perheen painostuksesta johtuen akateeminen olenkin. Mieheni on käynyt vain ammattikoulun ja tekee hyvin fyysistä ja likaista työtä. Polttaa tupakkaa ja juo  toisinaan kaljaa (ei siis mikään alkkis kuitenkaan, ehkä 3-4 kaljatölkkiä viikossa). Meillä on myös kaksi lasta, omistusasunto, ollan kihloissa oltu 5v ja seurusteltu kaikkiaan 7v. Ei olla naimisissa. Perheeni ei voi sietää miestäni ja saan kuulla siitä jatkuvasti. Suoraan miehelle he eivät koskaan uskalla sanoa mitään vaan ovat niin maireaa että. Tosi raskasta mulle, kun kuitenkin perhe on toki rakas, mutta oma mies on kuitenkin oma mies ja omien lastenkin isä. Mulle siis raskasta, omalle perheelleni moinen vihanpito varmasti raskasta, ja myös miehelle jollain tasolla raskasta tällainen esittäminen että kasvotusten ollaan niin mukavaa mutta seläntakana jupistaan. Miestä ei loppujenlopuksi onneksi juurikaan kiinnosta ja mäkin nykyään latian nopeasti vanhempieni jutuille stopin, ja päästän kaiken toisesta korvasta ulos. Meidän parisuhteeseen se ei vaikuta siis mitenkään, mutta suhteeseen vanhempiini se kyllä vaikuttaa. Jos he tulisivat mieheni kanssa toimeen, oltaisi heidänkin kanssaan paljon enemmän tekemisissä. Surullisinta tässä on se, ettei mieheni ole koskaan tehnyt heille tai kellekään mitään pahaa. On vain oma itsensä mikä ei vanhemmillen riitä. 

[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 15:07"]

Vaikeaa tulee olemaan. Lopulta miehesi joutuu valitsemaan sinut tai vanhempansa.

[/quote]Miksi joutuu valtsemaan?

Jos hankkisitte lapsia, miten tekisitte ristiäiset, ripit, lakkiaiset, valmistumisjuhlat jne. Kutsuisitteko appivanhemmat paikalle? Jos miehen suvulla on nyt iso juhla, oletteko kaikki paikalla?

[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 15:10"]

Jos hankkisitte lapsia, miten tekisitte ristiäiset, ripit, lakkiaiset, valmistumisjuhlat jne. Kutsuisitteko appivanhemmat paikalle? Jos miehen suvulla on nyt iso juhla, oletteko kaikki paikalla?

[/quote]

Kuten sadoissatuhansissa muissakin suomalaiskodeissa, jäykistellen. Yleensä niissä on joku sukulainen jolla on juuri tuollainen ongelma. Ja sit vaikka rääppiäiset kivemmalla porukalla :)

[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 15:09"]

[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 15:07"]

Vaikeaa tulee olemaan. Lopulta miehesi joutuu valitsemaan sinut tai vanhempansa.

[/quote]Miksi joutuu valtsemaan?

[/quote]

Ei kukaan tuollaista ristiriitaa jaksa loputtomiin. On näitä nähty, lopputulos on surullinen.

Totta kai on. Me olemme olleet 14 vuotta naimisissa, ja mieheni vanhemmat eivät ole koskaan voineet sietää minua. Viimeiseen 10 vuoteen en ole ollut heidän kanssaan missään tekemisissä, enkä aio olla loppuikänä. Mies käy lasten kanssa siellä kyllä silloin tällöin. Eipä tästä sen enempää ongelma ole enää, kun miehen vanhemmatkin on sen jo uskoneet, ettei se mies minua jätä vaikka he kuinka minua panettelisivat ja haukkuisivat.

[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 15:14"][quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 15:10"]

Jos hankkisitte lapsia, miten tekisitte ristiäiset, ripit, lakkiaiset, valmistumisjuhlat jne. Kutsuisitteko appivanhemmat paikalle? Jos miehen suvulla on nyt iso juhla, oletteko kaikki paikalla?

[/quote]

Kuten sadoissatuhansissa muissakin suomalaiskodeissa, jäykistellen. Yleensä niissä on joku sukulainen jolla on juuri tuollainen ongelma. Ja sit vaikka rääppiäiset kivemmalla porukalla :)
[/quote]
Minä kutsun juhliini vain ihmisiä, joista pidän. En jaksaisi tuollaista jäykistelyä yhtään. Ei ihme, etteivät suomalaiset pidä juhlista, jos niitä järjestetään tolla asenteella.

[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 15:09"]

Meillä tilanne, jossa omat vanhempani eivät hyväksy miestäni. Oma sukuni on sellaista "hienoa" vanhaa suomenruotsalaista sukua, jossa kaikki ovat akateemisia, siisteissä sisätöissä, hyvin yleissivistyneitä jne. kyllä te tiedätte, sellainen perinteinen sisäänpäinlämpiävä hienosteleva suku. Itse en omaksu ajattelutapaa ollenkaan, vaikka osittain perheen painostuksesta johtuen akateeminen olenkin. Mieheni on käynyt vain ammattikoulun ja tekee hyvin fyysistä ja likaista työtä. Polttaa tupakkaa ja juo  toisinaan kaljaa (ei siis mikään alkkis kuitenkaan, ehkä 3-4 kaljatölkkiä viikossa). Meillä on myös kaksi lasta, omistusasunto, ollan kihloissa oltu 5v ja seurusteltu kaikkiaan 7v. Ei olla naimisissa. Perheeni ei voi sietää miestäni ja saan kuulla siitä jatkuvasti. Suoraan miehelle he eivät koskaan uskalla sanoa mitään vaan ovat niin maireaa että. Tosi raskasta mulle, kun kuitenkin perhe on toki rakas, mutta oma mies on kuitenkin oma mies ja omien lastenkin isä. Mulle siis raskasta, omalle perheelleni moinen vihanpito varmasti raskasta, ja myös miehelle jollain tasolla raskasta tällainen esittäminen että kasvotusten ollaan niin mukavaa mutta seläntakana jupistaan. Miestä ei loppujenlopuksi onneksi juurikaan kiinnosta ja mäkin nykyään latian nopeasti vanhempieni jutuille stopin, ja päästän kaiken toisesta korvasta ulos. Meidän parisuhteeseen se ei vaikuta siis mitenkään, mutta suhteeseen vanhempiini se kyllä vaikuttaa. Jos he tulisivat mieheni kanssa toimeen, oltaisi heidänkin kanssaan paljon enemmän tekemisissä. Surullisinta tässä on se, ettei mieheni ole koskaan tehnyt heille tai kellekään mitään pahaa. On vain oma itsensä mikä ei vanhemmillen riitä. 

[/quote]

Miehesi ei ole tehnyt vanhemmillesi pahaa. Sinä ehkä olet tehnyt miehellesi, vanhemmillesi ja itsellesikin pahaa, kun et ole tarpeeksi puolustanut miestäsi vanhemmillesi. Ja olet päästänyt läpi huonoa kohtelua miestäsi kohtaan. Miestäsi ei onneksi loppujenlopuksi juurikaan kiinnosta? Miehelläsi eikö ole tunteita? Kyllä varmaan sattuu ja kovasti, mutta tuossa tilanteessa ei ole ollut muuta mahdollisuutta kuin peittää tunteensa. Lapsetkin tulevat huomaamaan tilanteen ennemmin tai myöhemmin, millainen esimerkki se heillä onkaan? Nosta kissa pöydälle vanhempiesi luona, käy siellä yksin pyyhkimässä pöytä puhtaaksi.

[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 15:33"]

[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 15:09"]

Meillä tilanne, jossa omat vanhempani eivät hyväksy miestäni. Oma sukuni on sellaista "hienoa" vanhaa suomenruotsalaista sukua, jossa kaikki ovat akateemisia, siisteissä sisätöissä, hyvin yleissivistyneitä jne. kyllä te tiedätte, sellainen perinteinen sisäänpäinlämpiävä hienosteleva suku. Itse en omaksu ajattelutapaa ollenkaan, vaikka osittain perheen painostuksesta johtuen akateeminen olenkin. Mieheni on käynyt vain ammattikoulun ja tekee hyvin fyysistä ja likaista työtä. Polttaa tupakkaa ja juo  toisinaan kaljaa (ei siis mikään alkkis kuitenkaan, ehkä 3-4 kaljatölkkiä viikossa). Meillä on myös kaksi lasta, omistusasunto, ollan kihloissa oltu 5v ja seurusteltu kaikkiaan 7v. Ei olla naimisissa. Perheeni ei voi sietää miestäni ja saan kuulla siitä jatkuvasti. Suoraan miehelle he eivät koskaan uskalla sanoa mitään vaan ovat niin maireaa että. Tosi raskasta mulle, kun kuitenkin perhe on toki rakas, mutta oma mies on kuitenkin oma mies ja omien lastenkin isä. Mulle siis raskasta, omalle perheelleni moinen vihanpito varmasti raskasta, ja myös miehelle jollain tasolla raskasta tällainen esittäminen että kasvotusten ollaan niin mukavaa mutta seläntakana jupistaan. Miestä ei loppujenlopuksi onneksi juurikaan kiinnosta ja mäkin nykyään latian nopeasti vanhempieni jutuille stopin, ja päästän kaiken toisesta korvasta ulos. Meidän parisuhteeseen se ei vaikuta siis mitenkään, mutta suhteeseen vanhempiini se kyllä vaikuttaa. Jos he tulisivat mieheni kanssa toimeen, oltaisi heidänkin kanssaan paljon enemmän tekemisissä. Surullisinta tässä on se, ettei mieheni ole koskaan tehnyt heille tai kellekään mitään pahaa. On vain oma itsensä mikä ei vanhemmillen riitä. 

[/quote]

Miehesi ei ole tehnyt vanhemmillesi pahaa. Sinä ehkä olet tehnyt miehellesi, vanhemmillesi ja itsellesikin pahaa, kun et ole tarpeeksi puolustanut miestäsi vanhemmillesi. Ja olet päästänyt läpi huonoa kohtelua miestäsi kohtaan. Miestäsi ei onneksi loppujenlopuksi juurikaan kiinnosta? Miehelläsi eikö ole tunteita? Kyllä varmaan sattuu ja kovasti, mutta tuossa tilanteessa ei ole ollut muuta mahdollisuutta kuin peittää tunteensa. Lapsetkin tulevat huomaamaan tilanteen ennemmin tai myöhemmin, millainen esimerkki se heillä onkaan? Nosta kissa pöydälle vanhempiesi luona, käy siellä yksin pyyhkimässä pöytä puhtaaksi.

[/quote]

Siis mähän nimenomaan olen puolustanut. Juurihan kirjoitin, että tämä on vaikuttanut suhteisiin vanhempiini, ja että laitan nykyään käytökselle aina stopin. Miestä ei tosiaan kiinnosta mitä appivanhemmat hänestä ajattelee, koska käytös on aina ollut samanlaista eikä heille siten ole koskaan mitään sidettä muodostunut. Jos mies olisi kovin pahoillaan tilanteesta, puuttuisin toki tiukemmin, mutta mies itse aina kieltää hiiltymästä liikaa ja sanoo että antaa olla ja elää omaa elämäänsä. Ja niin me tehdäänkin. Mua on ihan turha tästä syyllistää, syyllinen löytyy ihan vanhemmistani ja yksin heistä :) 

Anoppi ei ole pitänyt musta koskaan. Suhteen alussa yritti "jutella" mulle kahden kesken, miten emme sovi miehen kanssa ollenkaan yhteen ja toivoi pitkään, että poikansa löytäisi tilalleni joukun sopivamman. Vanhimman lapsemme epäilee olevan jollekin muulle kuin pojalleen, kysellyt multa painostaen ja väittänyt ettei ole heidän sukunsa näköinen. Häihimme tai kihlajaisiimme ei kutsusta huolimatta tullut paikalle ja lasten synttäreillä käynyt vain pari kertaa, kun oikein aneltu. Vituttavinta on, ettei mies ole puolustanut mua koskaan äitiään vastaan. Tosin nykyään jo saman tekevää.

[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 15:36"]

[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 15:33"]

[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 15:09"]

Meillä tilanne, jossa omat vanhempani eivät hyväksy miestäni. Oma sukuni on sellaista "hienoa" vanhaa suomenruotsalaista sukua, jossa kaikki ovat akateemisia, siisteissä sisätöissä, hyvin yleissivistyneitä jne. kyllä te tiedätte, sellainen perinteinen sisäänpäinlämpiävä hienosteleva suku. Itse en omaksu ajattelutapaa ollenkaan, vaikka osittain perheen painostuksesta johtuen akateeminen olenkin. Mieheni on käynyt vain ammattikoulun ja tekee hyvin fyysistä ja likaista työtä. Polttaa tupakkaa ja juo  toisinaan kaljaa (ei siis mikään alkkis kuitenkaan, ehkä 3-4 kaljatölkkiä viikossa). Meillä on myös kaksi lasta, omistusasunto, ollan kihloissa oltu 5v ja seurusteltu kaikkiaan 7v. Ei olla naimisissa. Perheeni ei voi sietää miestäni ja saan kuulla siitä jatkuvasti. Suoraan miehelle he eivät koskaan uskalla sanoa mitään vaan ovat niin maireaa että. Tosi raskasta mulle, kun kuitenkin perhe on toki rakas, mutta oma mies on kuitenkin oma mies ja omien lastenkin isä. Mulle siis raskasta, omalle perheelleni moinen vihanpito varmasti raskasta, ja myös miehelle jollain tasolla raskasta tällainen esittäminen että kasvotusten ollaan niin mukavaa mutta seläntakana jupistaan. Miestä ei loppujenlopuksi onneksi juurikaan kiinnosta ja mäkin nykyään latian nopeasti vanhempieni jutuille stopin, ja päästän kaiken toisesta korvasta ulos. Meidän parisuhteeseen se ei vaikuta siis mitenkään, mutta suhteeseen vanhempiini se kyllä vaikuttaa. Jos he tulisivat mieheni kanssa toimeen, oltaisi heidänkin kanssaan paljon enemmän tekemisissä. Surullisinta tässä on se, ettei mieheni ole koskaan tehnyt heille tai kellekään mitään pahaa. On vain oma itsensä mikä ei vanhemmillen riitä. 

[/quote]

Miehesi ei ole tehnyt vanhemmillesi pahaa. Sinä ehkä olet tehnyt miehellesi, vanhemmillesi ja itsellesikin pahaa, kun et ole tarpeeksi puolustanut miestäsi vanhemmillesi. Ja olet päästänyt läpi huonoa kohtelua miestäsi kohtaan. Miestäsi ei onneksi loppujenlopuksi juurikaan kiinnosta? Miehelläsi eikö ole tunteita? Kyllä varmaan sattuu ja kovasti, mutta tuossa tilanteessa ei ole ollut muuta mahdollisuutta kuin peittää tunteensa. Lapsetkin tulevat huomaamaan tilanteen ennemmin tai myöhemmin, millainen esimerkki se heillä onkaan? Nosta kissa pöydälle vanhempiesi luona, käy siellä yksin pyyhkimässä pöytä puhtaaksi.

[/quote]

Siis mähän nimenomaan olen puolustanut. Juurihan kirjoitin, että tämä on vaikuttanut suhteisiin vanhempiini, ja että laitan nykyään käytökselle aina stopin. Miestä ei tosiaan kiinnosta mitä appivanhemmat hänestä ajattelee, koska käytös on aina ollut samanlaista eikä heille siten ole koskaan mitään sidettä muodostunut. Jos mies olisi kovin pahoillaan tilanteesta, puuttuisin toki tiukemmin, mutta mies itse aina kieltää hiiltymästä liikaa ja sanoo että antaa olla ja elää omaa elämäänsä. Ja niin me tehdäänkin. Mua on ihan turha tästä syyllistää, syyllinen löytyy ihan vanhemmistani ja yksin heistä :) 

[/quote]

Se että laitat nykyään vanhempiesi käytökselle stopin, on aika myöhään tuossa tilanteessa. Sinun olisi pitänyt olla puolustamassa miestäsi alusta asti ja kunnolla. Vanhempasi ovat tottuneet tilanteeseen, mietipä miksi. Pieni roska harjalla, iso kasa kauhurilla.

Tarkoitan hyvällä ja että ymmärtäisit itse, millaisessa välikädessä olet ollut ja olet, myös vaikuttajana. Miehesi koulutusta et voi muuttaa, eikä tarvitse. Niinkuin ei menneisyyttäkään voi muuttaa -klisee joo ja miten se jatkuu, niin totta. En voi uskoa, etteikö miehesi sisimmässään kärsisi. Jos asiat muuttuisivat, niin ottaisiko hän vastaan tyytyväisin mielin vanhempiesi hyväksynnän? Itse kärsit avoimemmin...mitä olisit valmis tekemään asioiden muuttamiseksi?

[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 15:47"]

Anoppi ei ole pitänyt musta koskaan. Suhteen alussa yritti "jutella" mulle kahden kesken, miten emme sovi miehen kanssa ollenkaan yhteen ja toivoi pitkään, että poikansa löytäisi tilalleni joukun sopivamman. Vanhimman lapsemme epäilee olevan jollekin muulle kuin pojalleen, kysellyt multa painostaen ja väittänyt ettei ole heidän sukunsa näköinen. Häihimme tai kihlajaisiimme ei kutsusta huolimatta tullut paikalle ja lasten synttäreillä käynyt vain pari kertaa, kun oikein aneltu. Vituttavinta on, ettei mies ole puolustanut mua koskaan äitiään vastaan. Tosin nykyään jo saman tekevää.

[/quote]

Mä en kyllä katselisi sellaista miestä joka ei tuossa puolustaisi. Ymmärrän kyllä, että puolustaminen ei välttämättä auta mitään eikä mies ole syyllinen vanhempiensa käytökseen, mutta sinun kaltaisessasi tilanteessa haluaisin kyllä miehen jo katkaisevan välit anoppiin kokonaan. Niin loukkaavaa tuollainen. Tykätä ei todellakaan tarvitse, mutta aikuisen pitää osata käyttäytyä. Ihan niinkuin miehesi pitäisi osata puolustaa sinua.

[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 15:47"]

Anoppi ei ole pitänyt musta koskaan. Suhteen alussa yritti "jutella" mulle kahden kesken, miten emme sovi miehen kanssa ollenkaan yhteen ja toivoi pitkään, että poikansa löytäisi tilalleni joukun sopivamman. Vanhimman lapsemme epäilee olevan jollekin muulle kuin pojalleen, kysellyt multa painostaen ja väittänyt ettei ole heidän sukunsa näköinen. Häihimme tai kihlajaisiimme ei kutsusta huolimatta tullut paikalle ja lasten synttäreillä käynyt vain pari kertaa, kun oikein aneltu. Vituttavinta on, ettei mies ole puolustanut mua koskaan äitiään vastaan. Tosin nykyään jo saman tekevää.

[/quote]

Kaamea anoppi. Onko miehesi nössö?

Eniten tuollaisessa vaikutuksia tulee lapsille. Mutta sellaista elämä on, epätäydellistä. Kaikilla lapsilla ei ole mallia suvun yhteisyydestä ja keskinäisestä toimeentulemisesta tai arvostamisesta, ja se on surullista, sillä lapsilta jää puuttumaan tärkeä voimavaratekijä. Ei kuitenkaan syy olla tekemättä lapsia tai olematta parisuhteessa itselle mieleisen ihmisen kanssa. 

[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 15:51"]

[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 15:36"]

[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 15:33"]

[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 15:09"]

Meillä tilanne, jossa omat vanhempani eivät hyväksy miestäni. Oma sukuni on sellaista "hienoa" vanhaa suomenruotsalaista sukua, jossa kaikki ovat akateemisia, siisteissä sisätöissä, hyvin yleissivistyneitä jne. kyllä te tiedätte, sellainen perinteinen sisäänpäinlämpiävä hienosteleva suku. Itse en omaksu ajattelutapaa ollenkaan, vaikka osittain perheen painostuksesta johtuen akateeminen olenkin. Mieheni on käynyt vain ammattikoulun ja tekee hyvin fyysistä ja likaista työtä. Polttaa tupakkaa ja juo  toisinaan kaljaa (ei siis mikään alkkis kuitenkaan, ehkä 3-4 kaljatölkkiä viikossa). Meillä on myös kaksi lasta, omistusasunto, ollan kihloissa oltu 5v ja seurusteltu kaikkiaan 7v. Ei olla naimisissa. Perheeni ei voi sietää miestäni ja saan kuulla siitä jatkuvasti. Suoraan miehelle he eivät koskaan uskalla sanoa mitään vaan ovat niin maireaa että. Tosi raskasta mulle, kun kuitenkin perhe on toki rakas, mutta oma mies on kuitenkin oma mies ja omien lastenkin isä. Mulle siis raskasta, omalle perheelleni moinen vihanpito varmasti raskasta, ja myös miehelle jollain tasolla raskasta tällainen esittäminen että kasvotusten ollaan niin mukavaa mutta seläntakana jupistaan. Miestä ei loppujenlopuksi onneksi juurikaan kiinnosta ja mäkin nykyään latian nopeasti vanhempieni jutuille stopin, ja päästän kaiken toisesta korvasta ulos. Meidän parisuhteeseen se ei vaikuta siis mitenkään, mutta suhteeseen vanhempiini se kyllä vaikuttaa. Jos he tulisivat mieheni kanssa toimeen, oltaisi heidänkin kanssaan paljon enemmän tekemisissä. Surullisinta tässä on se, ettei mieheni ole koskaan tehnyt heille tai kellekään mitään pahaa. On vain oma itsensä mikä ei vanhemmillen riitä. 

[/quote]

Miehesi ei ole tehnyt vanhemmillesi pahaa. Sinä ehkä olet tehnyt miehellesi, vanhemmillesi ja itsellesikin pahaa, kun et ole tarpeeksi puolustanut miestäsi vanhemmillesi. Ja olet päästänyt läpi huonoa kohtelua miestäsi kohtaan. Miestäsi ei onneksi loppujenlopuksi juurikaan kiinnosta? Miehelläsi eikö ole tunteita? Kyllä varmaan sattuu ja kovasti, mutta tuossa tilanteessa ei ole ollut muuta mahdollisuutta kuin peittää tunteensa. Lapsetkin tulevat huomaamaan tilanteen ennemmin tai myöhemmin, millainen esimerkki se heillä onkaan? Nosta kissa pöydälle vanhempiesi luona, käy siellä yksin pyyhkimässä pöytä puhtaaksi.

[/quote]

Siis mähän nimenomaan olen puolustanut. Juurihan kirjoitin, että tämä on vaikuttanut suhteisiin vanhempiini, ja että laitan nykyään käytökselle aina stopin. Miestä ei tosiaan kiinnosta mitä appivanhemmat hänestä ajattelee, koska käytös on aina ollut samanlaista eikä heille siten ole koskaan mitään sidettä muodostunut. Jos mies olisi kovin pahoillaan tilanteesta, puuttuisin toki tiukemmin, mutta mies itse aina kieltää hiiltymästä liikaa ja sanoo että antaa olla ja elää omaa elämäänsä. Ja niin me tehdäänkin. Mua on ihan turha tästä syyllistää, syyllinen löytyy ihan vanhemmistani ja yksin heistä :) 

[/quote]

Se että laitat nykyään vanhempiesi käytökselle stopin, on aika myöhään tuossa tilanteessa. Sinun olisi pitänyt olla puolustamassa miestäsi alusta asti ja kunnolla. Vanhempasi ovat tottuneet tilanteeseen, mietipä miksi. Pieni roska harjalla, iso kasa kauhurilla.

Tarkoitan hyvällä ja että ymmärtäisit itse, millaisessa välikädessä olet ollut ja olet, myös vaikuttajana. Miehesi koulutusta et voi muuttaa, eikä tarvitse. Niinkuin ei menneisyyttäkään voi muuttaa -klisee joo ja miten se jatkuu, niin totta. En voi uskoa, etteikö miehesi sisimmässään kärsisi. Jos asiat muuttuisivat, niin ottaisiko hän vastaan tyytyväisin mielin vanhempiesi hyväksynnän? Itse kärsit avoimemmin...mitä olisit valmis tekemään asioiden muuttamiseksi?

[/quote]

Haha, joopa joo. En tietenkään aluksi voinut tietää miten tosissaan vanhempani ovat. Ajattelin, että kyllä ne ajan kanssa tottuu. Kun ei tottuneet, olen useasti ilmoittanut arvostelun alkaessa että ovi on tuolla. Emme myöskään juurikaan vieraile heillä ja miestä en koskaan pakota mukaan. Kumma kyllä, tulee usein vapaaehtoisesti. Miehellä tai minulla ei ole edes kiinnostusta enää vanhempieni hyväksyntään. Mielipide on tullut selville ja vaikka tehtäisikin asiassa sovinto ja sievisteltäisi kuinka, niin todellisen mielipiteen tietää kuitenkin kaikki. Mähän kirjoitin jo ensimmäisessä viestissä, että olen inhottavassa välikädessä, mutta hyväksynyt en ole tätä koskaan. Kuten myös kirjoitin, vanhemmat ei koskaan vittuile miehelle päin naamaa vaan esittävät hänelle hyvinkin mukavaa. Minulle sitten laukovat mielipiteitään kun mies ei ole paikalla. Miehellä ja mulla on kyllä hyvin yhtenäinen linja asian suhteen, että vaikka kuinka yrität nyt saada miehelleni pahan mielen niin ei, sillä ei kyllä ole yhtään paha mieli asian tiimoilta. Ainoa, jolla tässä on paha mieli taidan olla minä. Minulla on paha mieli siitä, että vanhempani eivät hyväksy miestäni, sillä mies on kuitenkin mulle se rakkain ja jos pitäisi valita, valitsisin mieheni. Niinkuin nyt ollaankin sinne suuntaan menossa, että yhteydenpito vanhempiin vähenee kokoajan.

[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 15:09"]

Meillä tilanne, jossa omat vanhempani eivät hyväksy miestäni. Oma sukuni on sellaista "hienoa" vanhaa suomenruotsalaista sukua, jossa kaikki ovat akateemisia, siisteissä sisätöissä, hyvin yleissivistyneitä jne. kyllä te tiedätte, sellainen perinteinen sisäänpäinlämpiävä hienosteleva suku. Itse en omaksu ajattelutapaa ollenkaan, vaikka osittain perheen painostuksesta johtuen akateeminen olenkin. Mieheni on käynyt vain ammattikoulun ja tekee hyvin fyysistä ja likaista työtä. Polttaa tupakkaa ja juo  toisinaan kaljaa (ei siis mikään alkkis kuitenkaan, ehkä 3-4 kaljatölkkiä viikossa). Meillä on myös kaksi lasta, omistusasunto, ollan kihloissa oltu 5v ja seurusteltu kaikkiaan 7v. Ei olla naimisissa. Perheeni ei voi sietää miestäni ja saan kuulla siitä jatkuvasti. Suoraan miehelle he eivät koskaan uskalla sanoa mitään vaan ovat niin maireaa että. Tosi raskasta mulle, kun kuitenkin perhe on toki rakas, mutta oma mies on kuitenkin oma mies ja omien lastenkin isä. Mulle siis raskasta, omalle perheelleni moinen vihanpito varmasti raskasta, ja myös miehelle jollain tasolla raskasta tällainen esittäminen että kasvotusten ollaan niin mukavaa mutta seläntakana jupistaan. Miestä ei loppujenlopuksi onneksi juurikaan kiinnosta ja mäkin nykyään latian nopeasti vanhempieni jutuille stopin, ja päästän kaiken toisesta korvasta ulos. Meidän parisuhteeseen se ei vaikuta siis mitenkään, mutta suhteeseen vanhempiini se kyllä vaikuttaa. Jos he tulisivat mieheni kanssa toimeen, oltaisi heidänkin kanssaan paljon enemmän tekemisissä. Surullisinta tässä on se, ettei mieheni ole koskaan tehnyt heille tai kellekään mitään pahaa. On vain oma itsensä mikä ei vanhemmillen riitä. 

[/quote]

Miten tuollainen perhe voi olla niin rakas, että käyt kuuntelemassa valitusta? Pakko kysyä, että perinnön vuoksiko haluat säilyttää välit vanhempiisi? En ymmärrä, jos minun vanhempani kohtelisivat noin puolisoani, niin enpä kyllä heitä arvostaisi ja naamaani heille enää näyttäisi. Älkääkö sanoko, että ei se ole niin helppoa. Minä olen kerran pistänyt välit poikki vanhempiini juuri vastaavalaisen syyn vuoksi eli tein selväksi, että jos puolisoni ei ole tervetullut, niin en ole minäkään. Välirikko päättyi myöhemmin vanhempieni anteeksipyyntöön ja käytös muuttui samalla. Ehkä olisi ihan hyvä, että sinunkin vanhempasi joutuisivat vähän aikaa miettimään käytöstään ja sitä, mikä oikeasti on tärkeintä.